Ilmoittaudu kevään 2014 pyöräilynohjaajakoulutukseen

JYPS kouluttaa yhteistyössä lajiliitto Suomen Pyöräilyunionin kanssa ohjaajia pyöräilyyn. Tavoitteena on tuoda lisää osaamista pyöräilytoimintaan. Toistaiseksi viralliseksi pyöräilyn ohjaajaksi voi kouluttautua vain Jyväskylässä. JYPS ja SPU toteuttivat kolme Suomen ensimmäistä pyöräilynohjaajakoulutusta vuonna 2013.

Koulutuksen kontaktijaksot 22.–23.3. ja 5.–6.4.

Järjestämme seuraavan valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen maalis-toukokuussa. Koulutuksen kontaktijaksot ovat Jyväskylässä lauantaista sunnuntaihin 22.–23.3. ja 5.–6.4. Koetilaisuuksia pidetään kaksi huhti-toukokuussa, näistä toiseen osallistutaan. Koulutuksen harjoittelut voi suorittaa kotipaikkakunnallaan ennen koetilaisuutta.

Ketkä voivat osallistua ja osallistumismaksu

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, jotka ovat harrastaneet pyöräilyä vähintään vuoden. Noin 50-tuntisen koulutuksen osallistumismaksu on 120 €. Ohjaajan rekisteröiminen maksaa lisäksi 20 €. JYPS-jäsenet saavat koulutuksesta 20 euron alennuksen. Koulutus on ilmainen niille JYPS-jäsenille, jotka jatkossa sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Suosittelemme samaa toimintatapaa muille seuroille.

Koulutuksen sisällöstä ja pyöräilynohjaajien koulutusjärjestelmä

Pyöräilynohjaajakoulutuksen tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä ja muita pyöräilytapahtumia. Koulutus antaa perusvalmiudet myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutus on pyöräilynohjaajien koulutusjärjestelmän tason 2 mukainen. Tason 1 ohjaamisen startti -kurssia ei ole välttämätöntä käydä koulutukseen osallistumiseksi. Toimittuaan vähintään vuoden pyöräilynohjaajana ohjaaja voi halutessaan erikoistua maasto-, maantie- tai retkipyöräilynohjaajaksi. Ohjaajien koulutusjärjestelmään voit tutustua lisää täällä.

Lue lisää koulutuksesta täältä ja ilmoittaudu heti mukaan!

Ensiavun peruskurssi 7.–8.3.2014

JYPS järjestää jäsenilleen EA 1 -vaatimusten mukaisen 16-tuntisen ensiavun peruskurssin. 

Kurssi on räätälöity pyöräily- ja ulkoilupainotteiseksi. Tavoitteena on pyöräilyn ja ulkoilun tyypilliset riskit ja onnettomuustilanteet huomioon ottava kurssi. Kurssin pitää SPR:n kouluttaja, ja siltä saa kolme vuotta voimassa olevan Ensiapu 1 -kurssitodistuksen.

Kurssi pidetään perjantaina 7.3. klo 17–22 ja lauantaina 8.3. klo 9–19 SPR:n tiloissa Jyväskylän Tourulassa (Ailakinkatu 5).

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pyöräilynohjaajakoulutuksiin osallistuville. Niille ohjaajakoulutettaville, jotka osallistuvat jatkossa seuran lenkkien ja retkien vetämiseen, kurssi on ilmainen. Muille seuralaisille kurssi maksaa 70 € (normaalihinta 95 €). Ohjaajat ovat etusijalla kurssin paikkoja täytettäessä – muita otetaan mukaan kurssille, jos vapaita paikkoja jää.

Mukaan voi ilmoittautua puheenjohtajalle!

Nettisivuilla vierailtiin yli 93 000 kertaa vuonna 2013

Google Analyticsin mukaan nettisivuillamme vierailtiin viime vuonna 93 169 kertaa eli 255 kertaa päivässä. Vuodesta 2012 kävijämäärä kasvoi noin 13 %.

Yksittäisiä sivuja katseltiin vuoden aikana yhteensä noin 234 000 kertaa eli vierailija kävi keskimäärin noin 2,5 sivulla. Keskimääräinen vierailuaika oli vajaat 3 minuuttia. Sivuilla käytiin yhteensä yli 44 300 eri tietokoneelta. 54 % vierailijoista kävi sivuilla useammin kuin kerran.

Yli 96 % kävijöistä oli Suomesta ja 45 % Jyväskylän seudulta. 28 % kävijöistä oli Helsingin, 4 % Tampereen ja 2 % Turun seudulta. Jämsän seudulta käytiin sivuilla 591 ja Äänekoskelta 185 kertaa. Kaiken kaikkiaan sivuilla käytiin lähes kaikilta Suomen paikkakunnilta.

Suoraa liikennettä sivuille oli 27 % käynneistä, hakukoneiden avulla tullutta 48 % ja muiden sivujen kautta ohjautunutta 25 %. Suosituimmat ohjanneet sivut olivat Facebook (11 668 käyntiä), Fillarifoorumi (1721), Pyoraily.fi (1633), Ksml.fi (782) ja www.jkl.fi (657).

30 % vierailijoista käytti selaimena Mozillaa, 24 % Chromea, 20 % Exploreria, 17 % Safaria, 5 % Androidia ja 2 % Operaa. 78 % kävijöistä käytti pöytäkonetta, 12 % puhelinta ja 10 % tablettia.

Sivuilla vierailtiin eniten lauantaina 11.5., sunnuntaina 12.5., maanantaina 13.5., sunnuntaina 19.5. ja lauantaina 15.6. Neljä ensimmäistä piikkiä johtuivat 11.–19.5. järjestetystä Pyöräilyviikosta ja kesäkuun huippu MTB Marathon Laajavuoresta. Kaikkein suosituin vierailupäivä oli niukasti 15.6., jolloin sivuilla käytiin 1415 kertaa.

Järjestyksessä 30 suosituinta yksittäistä sivua olivat:

  1. Etusivu 47 217 käyntiä (2012: 44 571–2011: 31 307–2010: 29 525–2009: 21 937)
  2. Tapahtumat ja toiminta 12 384 (8657–4933–4666–3177)
  3. Keskustelu ja tiedotus 9069 (9816–5751–4307–4044)
  4. MTB Marathon Cup Laajavuori 8427 (5240–5231–4332–3420)
  5. Kuva- ja videogalleria 6527 (5134–4921–5699–5548)
  6. Tori 5490 (5962–6739–6776–4814)
  7. Ride Cycle Store Cupin tulokset 4835 (3468–2092–1408)
  8. Pyöräreittejä Keski-Suomessa 4486 (3540–2511–2041)
  9. Seuravaatteet 4469 (2838–1450–1369–858)
  10. Seura 4306 (3333–2299–2187–1580)
  11. Huoltaminen 4236 (4693–3751–1875–1058)
  12. Pyöräilyviikko 4182 (4761–2461–1433)
  13. Pyöräily 4099 (5110–3937–3226–2064)
  14. Ride Cycle Store Cup 4019 (3500–4433–3913–2004)
  15. Ajoasento 3790 (4304–1982–841–409)
  16. Maastopyöräily 3314 (4856–1720–992–548)
  17. Yhteystiedot 3277 (2847–1860–1721–1304)
  18. Pyöräilyviikon ohjelma 3261 (2832)
  19. Maantiepyöräily 3217 (5008–2284–1017–537)
  20. Talvipyöräily 2873 (4241–1450–111)
  21. Pyörä 2841 (3528–2979–2432–1636)
  22. Pyöräilyviikon päätapahtuma 2570 (1585)
  23. MTB Marathon Cup Laajavuoren tulokset 2457 (1615–1762–1510–1177)
  24. Harju MTB 2350 (1268)
  25. Laajavuori MTB 2113 (1521)
  26. Pukeutuminen 1994 (1975–1523–440)
  27. Yhteislenkkikalenteri 1917 (1756)
  28. Kuvasuunnistus 1877 (1715)
  29. Välineet ja varusteet 1780 (1231–951–690)
  30. Retkipyöräily 1713 (3045–1841–1150–693)

Vuoden 2012 tilastot löytyvät täältä, vuoden 2011 täältä, vuoden 2010 täältä ja vuoden 2009 täältä.

Pyörä

Jäsenkampanja 2014

Jäsenkampanjassa kisaillaan leikkimielisesti siitä, kuinka monta uutta jäsentä saat houkuteltua mukaan seuran toimintaan. Vuoden 2012 jäsenkampanjassa uusia jäseniä seuraan liittyi 38 ja vuonna 2013 58 uutta jäsentä. Jäsenkampanja 2014 starttaa heti vuoden alusta. Houkuttele siis ystäväsi, tuttavasi ja puolituttavasikin seuran jäseneksi mukaan niin pyöräilemään kuin edistämään pyöräilyä!

Jäsenkampanjan tulokset julkistetaan syyskauden päättäjäisissä. Kolme eniten uusia jäseniä houkutellutta palkitaan mm. hierontalahjakortilla! Kaikkien jäsenkampanjaan osallistuneiden kesken arvotaan seuravaate.

Jäsenkampanjaan osallistuminen on helppoa. Kun uusi jäsen kirjoittaa houkuttelijansa nimen liittymislomakkeen jäsenyyden suosittelija -kohtaan, niin houkuttelija on mukana kisassa! Kaveria voit pyytää jäseneksi joko omatoimisesti tai lähettämällä täältä löytyvän jäsenhaasteen!

Jäsenkampanjan tilannetta seurataan koko kauden ajan jäsenkampanjan sivuilla. Onnea kisaan!