Syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut 4.12.2015

Yhdistetyt syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidetään perjantaina 4.12. Kansalaistoiminnankeskus Mataran takkahuoneessa ja saunatiloissa (Matarankatu 4, Jyväskylä).

Syyskokous klo 18

Kokouksessa päätetään vuoden 2016 toimintasuunnitelmasta, budjetista, johtokunnan kokoonpanosta ja jäsenmaksujen suuruudesta sekä liittymisestä Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n ja Pyöräliiton jäseneksi. Kokouksen yhteydessä palkitaan vuoden ansioituneimmat seuralaiset sekä esitellään vuoden 2015 jäsenkyselyn tulokset.

Alustava esityslista löytyy tämän sivun alalaidasta.

Kauden päättäjäiset ja pikkujoulut noin klo 21

Kokousosion jälkeen, noin klo 21, iltaa jatketaan vapaamuotoisesti kauden päättäjäisten ja pikkujoulujen merkeissä.

Tilaisuuteen sisältyy mm. tutustumista toisiin seuralaisiin, syömistä, saunomista, kuvien ja videoiden katselua sekä perinteiset kilometriarpajaiset. Juodaan myös kisoissa menestyneiden jäsenten SM-mitalikahvit.

Syömistä ja juomista on tarjolla seuran puolesta, mutta mukaan kannattaa ottaa myös omia eväitä nyyttäriperiaatteella. Muistathan napata mukaan saunomiskamppeet, ja myös omia pyöräilyaiheisia kuvia ja videoita voi ottaa mukaan!

Seuravaatteet sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -paitoja on myynnissä sekä syyskokouksessa että kauden päättäjäisissä.

Halutessasi voit ilmoittautua tilaisuuteen Facebookissa.

Tervetuloa!


SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

3§ Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus

4§ Hyväksytään esityslista

5§ Seurakyselyn tulokset

6 § Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2016 toimintasuunnitelma

7§ Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2016 tulo- ja menoarvio

8§ Päätetään vuoden 2016 jäsenmaksut

9§ Valitaan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet vuodeksi 2016

10§ Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa sekä heille varahenkilöt tarkastamaan vuoden 2016 tilit

11§ Päätetään seurassa harjoitettavista pyöräilyn muodoista ja määritellään johtokunnan jäsenten vastuualueet

12§ Valitaan edustajat SPU:n, KesLin, KYTin ja Pyöräilykuntien verkoston kokouksiin

13§ Liittyminen Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n jäseneksi

14§ Liittyminen Pyöräliitto ry:n jäseneksi

15§ Vuoden 2015 parhaiden palkitseminen

16§ Kokouksen päättäminen

Suomen Pyöräilynohjaajat ry perustettiin Jyväskylässä 25.10.2015

Pyöräilyn ohjaamisen kehittäminen Suomessa otti pitkän polkaisun eteenpäin, kun Suomen Pyöräilynohjaajat ry perustettin VeloFinland-seminaarin yhteydessä Jyväskylässä sunnuntaina 25.10.

Pyöräilynohjaajat ry edistää pyöräilyn ohjaamista Suomessa sekä toimii pyöräilyä ohjaavien valtakunnallisena edunvalvojana ja yhteistyöjärjestönä. Pyöräilynohjaajat ry järjestää ja kehittää jatkossa pyöräilynohjaustoimintaa Suomessa yhteistyössä Suomen Pyöräilyunionin, Pyöräliiton, Suomen Ladun, Pyöräilykuntien verkoston, oppilaitosten, alueellisten pyöräily-yhdistysten ja muiden pyöräilyn ohjaamiseen liittyvien tahojen kanssa.

Pyöräilynohjaajat ry:n varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä pyöräilyn ohjaamisen koulutusjärjestelmän mukaisesti kouluttautuneet henkilöt ja pyöräilyn ohjaamiseen liittyvät yhteisöt. Muut henkilöt ja yhteisöt voivat liittyä kannatusjäseniksi.

Pyöräilynohjaajat ry:n perustivat pyöräilynohjaajat Teemu Tenhunen, Ville Laakso, Tiina Riikonen, Esa Rantakangas, Jarkko Heikkilä, Joni Lehtola, Matti Pesu, Satu Leppänen, Kaisa Härkönen, Jyrki Solja, Tuija Uppman, Janne Laulainen, Juha Ahonen, Kaisa Peltonen, Sini Nousiainen ja Seppo Riikonen.

Uuden yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Pesu Lappeenrannasta. Hallitukseen valittiin lisäksi Teemu Tenhunen ja Kaisa Härkönen JYPS ry:stä, Tiina Riikonen Suomen Ladusta, Satu Leppänen Pyöräliitosta, Kaj Karhunen Lång Special Services Oy:stä, Antti Tähkäpää Hyria koulutus Oy:stä ja Joni Lehtola Kirkkonummelta. Suomen Pyöräilyunioni nimeää hallitusedustajansa myöhemmin.

Pyöräilynohjaajat ry:n toimintaa voi seurata Facebookissa: www.facebook.com/pyorailynohjaajat.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Matti Pesu, mattipesu (ät) gmail.com, 040 534 0455.

Varapuheenjohtaja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

Juhana Koivisto, Sini Alusniemi, Esa Rantakangas, Matti Purojärvi ja Samuli Piirainen palkittiin 80-vuotisjuhlassa

Pitkäaikaisesti ansioituneita seuralaisia palkittiin 80-vuotisjuhlissa lauantaina  24.10.2015.

Juhana Koivisto

Pitkäaikainen toiminta alamäkiajon ja freeriden edistämiseksi Jyväskylän seudulla ja valtakunnallisesti. Viime vuosina Juhana on mm. ollut toteuttamassa useita pumptrack-ratoja.

Sini Alusniemi

Monivuotinen menestys pyöräkilpailuissa. Sini on voittanut lukuisia Suomen mestaruuksia, cup-sarjoja ja muita kilpailuita. Sini on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa vuodesta 2007.

Esa Rantakangas

Esa on kahdeksatta vuotta johtokunnassa. Esa on järjestänyt aktiivisesti ja innokkaasti erityisesti seuran pyöräilynedistämistoimintaa.

Matti Purojärvi

Matti on ollut kuusi vuotta mukana seurassa. Tänä aikana Matti on vetänyt lukemattomia lenkkejä ja osallistunut muutenkin ahkerasti toiminnan järjestämiseen.

Samuli Piirainen

Samuli on harjoitellut, kilpaillut ja ohjannut polkupyörätrialia vuosien ajan. Samuli on ollut seurassa vuodesta 2009.

Kuvia 80-vuotisjuhlista löytyy esimerkiksi täältä.

Naurettava/naurattava matka -kampanjassa Polen pyörät voittivat Joni Kettunen ja Päivi Takala

JYPS järjesti Naurettava/naurattava matka -kampanjan 21.9.–18.10.2015.  Kampanja sisälsi kaksi tarinakilpailua, joissa molemmissa oli palkintona noin 1000 euron arvoinen jyväskyläläisen Polen pyörä.

Naurettava matka

Naurettava matka -osioon saapui 15 tarinaa lyhykäisistä automatkoista. Naurettavimman tarinan kertoi Joni Kettunen. Kilpailun raadin mielestä tarina kuvasi hyvin lyhyiden automatkojen naurettavuutta ja myös sitä, miten aikuisten päätökset eivät aina palvele lapsen parasta. Joni Kettusen tarinassa kurvailtiin lähikauppaan ostamaan jäätelöä:

”Halusin olla hyvä isä ja tarjoan lapsille jäätelöt kesäillan päätteeksi. Kohteena lähisiwa ja kyydittäjänä auto.

Poikani kysyi, mennäänkö pyörällä? Vastasin: Autolla.

Kiinnitin yksivuotiasta turvaistuimeen ja pohdin itsekseni kuinka pitkälle olisin päässyt rattaita työntämällä tässä ajassa. Vanhemmat lapset nousivat ketterästi kyytiin. Purkivat vähän ylimääräistä sisarrakkautta istuessaan vierekkäin.

Neljävuotiaan kyky kiinnittää turvavyö taisi kadota hänen nähdessään täydellistä palvelua yksivuotiaalle. Kahdeksanvuotias sen sijaan kiinnitti itsensä.

Sadattelin häikäiseviä auringon säteitä risteyksissä. Pysäköin auton, tällä kertaa oli tilaa. Lunastin jäätelöt. Auton sisustusta säästääkseni haukkailimme jäätelöt parkkipaikalla.

Istuessani pyörätelineellä, pienimmät sylissä, pohdiskelin jäätelöreissua. Linnuntietä 444 metriä ja tietä pitkin 700. Turvaistuimiin pusertautuminen vie pidempään kuin matka. Kannattiko tulla autolla?

Poikani kaveri ajoi pyörällä kaupan pihan ohitse ja kysyi, poikaani mukaan. Näin pettymyksen poikani kasvoilla. Olemme autolla. Seuraavalla kerralla sitten.

Seuraavalla kerralla sitten menemme pyörällä.”

Lue kaikki vuoden 2015 Naurettava matka -kilpailutarinat!

Naurettava matka

Naurattava matka -osioon saapui 26 tarinaa. Voittajatarinaksi valikoitui Päivi Takalan tarina siskon hauskoista kommelluksista pyöräilyretkiltä. Raadin mielestä tarina toi pyöräilyä esille positiivisella tavalla erilaisten eläimellisten kommellusten kautta:

”Sisko oli pitkällä pyörämatkalla kohti kotiaan. Takapuoleen sattui jo. Energiabanaanilla jaksaisi nämä viimeiset 20 km ja sitten saunaan.

Hän ajeli pyörällä seisoen muutaman sata metriä ja samalla vähän voimisteli eli keikutti takapuolta ja notkisteli selkää eteen ja taakse. Päätä sivuille. Sormien kouristelua. Sopivan istuma-asennonkin löytäminen vähän oli hankalaa: piti vähän hakea sitä paikkaa siinä satulassa. Seisoen ajaminen tuntui miltei mukavammalta.

Yhtäkkiä hän huomasi siinä pyörällä voimistellessa, että yksi lehmä tuijottaa pellolta sitä kiemurtelua kiinnostuneena.
”Ammuu!”, sisko tervehti lehmää kuuluvasti.

Takaa kuului jotain suhinaa. Siellä tuli mieshenkilö pyörällä ja ohitti siskon. Katsoi vähän pitkään, mutta ei sanonut mitään.

Sisko vannoi, että lopettaa ainakin elämille huutelun pyörämatkoillaan.

Kerran aikaisemminkin oli tapahtunut vähän vastaavaa. Silloin sisko oli ollut menossa ihan töihin vain pyörällä ja nähnyt ison mustan kissan pientareella.

”No kuka se täällä kävelöö!”, sisko oli kiekaissut kissalle – ja tien toisella puolella ollut tuntematon mies oli hieman kavahtanut tuttavallista aamukuuden tervehdystä.”

Lue kaikki vuoden 2015 Naurattava matka -kilpailutarinat!

Kilpailun raatiin kuuluivat Kaisa Peltonen (JYPS), Teemu Tenhunen (JYPS), Anna Sarkkinen (JAPA ry) ja Polen edustaja.

Kampanjan palkinnot luovutetaan lauantaina 24.10.2015 JYPS:in 80-vuotisjuhlissa. Onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (at) jyps.fi, 040 7780541

JYPS BikeTrial 2015 sunnuntaina 1.11. klo 11

Kilpailukutsu

JYPS BikeTrial 2015 on polkupyörätrial-kisa, johon voi osallistua vakavissaan trial-pyörällä tai hieman vähemmän vakavissaan maastopyörällä. Paikalla myös joitakin trial-pyöriä lainattavissa kisaa varten! Tervetuloa mukaan!

Päivämäärä:

Sunnuntai 1.11.2015

Paikka:

Laajis, Laajavuori / Jyväskylä (http://www.laajis.fi/)

Osoite:

Laajavuorentie 15, 40740 Jyväskylä

Aikataulu:

Ilmoittautuminen 10:00–10:30

Ohjaajakokous 10:45

Kilpailu 11:00–15:30

Palkintojenjako

Jaksot, kierrokset:

5 jaksoa / 3 kierrosta

Kisaluokat:

A, B, C-Super, C-Yleinen, C-Vapaa, C-Tytöt ja JM-Yleinen, JM-vapaa. JM-luokkiin voi osallistua myös maastopyörällä. Esteet yleinen 30 cm, vapaa 15 cm. Luokat ovat vaikeimmasta helpoimpaan. Alle 18-vuotiailla huoltaja mukana. C-Tytöt-luokka ajaa vapaan jaksot. Luokkaan voi ilmoittautua ainoastaan alle 15-vuotiaat naishenkilöt. JM-yleinen- ja JM-Vapaa-luokat ovat miehille ja naisille. Luokkiin voivat ilmoittautua 15 vuotta täyttäneet. Jos JM-yleinen- ja JM-vapaa-luokkiin ilmoittautuu miehiä ja naisia riittävästi miehille ja naisille oma luokka.

Ilmoittautuminen sähköpostilla:

Pekka.peura@elisanet.fi, viimeistään maanantaina 26.10.2015.

Ilmoita sähköpostissa kilpailijan etunimi, sukunimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti, seura, kisaluokka ja syntymäpäivä.

Kilpailumaksu:

JYPS:n jäsenet ennakkoon 20€ (26.10. asti) ja tämän jälkeen 25€. Kilpailuun osallistuminen edellyttää JYPS:in jäsenyyttä. Voit liittyä jäseneksi kilpailupäivänä tai netissä etukäteen. Osallistumismaksun maksu paikan päällä käteisellä, tasarahalla.

Palkitsemiset:

A-, B- ja JM-luokissa palkitaan kolme parasta ja C-luokissa palkitaan kaikki.

Pysäköinti:

Kilpailijat ja toimitsijat voivat pysäköidä Laajavuoren parkkipaikalle. Parkkipaikka on kaikkien vapaassa käytössä. Pysäköinti on ilmainen. Kisatoimisto tulee sijoittumaan lähelle Laajavuoren parkkipaikan ja rinteen väliin.

Lisätietoja:

Pekka Peura pekka.peura@elisanet.fi puh 0400541997

Koostetta kisamenestyksestä 2015

Jypsiläisille kertyi tälläkin kaudella rutkasti kisamenestystä eri alalajeissa niin yksittäisissä kilpailuissa kuin useamman osakilpailun cupeissa.

Menestys cup-kisoissa

Pyöräilyssä on useita cup-kilpailuita. Maantiepyöräilyssä järjestetään Maantie Cupia ja varttuneempien Mastercupia sekä maastopyöräilyssä muun muassa pitkien matkojen Marathon Cupia ja enduromaastopyöräilyn Santa Cruz Enduro Seriesiä. Lapset ja nuoret ajavat Kultaisen Kammen osakilpailuita.

enskakiertopalkinto

JYPS palkittiin Santa Cruz Enduro Seriesissä parhaan joukkueen kiertopalkinnolla.

Jypsiläisistä cupien ykkössijoille ajoivat tänä vuonna:

  • Erkki Pahkinen, maantiepyöräilyn Mastercupin aika-ajo, M75
  • Susanna Ylinen, maastopyöräilyn Marathon Cup, naiset
  • Mira Orell-Sipponen, maastopyöräilyn Marathon Cup, N40
  • Kaisa Härkönen, Santa Cruz Enduro Series, naiset
  • Ville Tuppurainen, Santa Cruz Enduro Series, miehet.

Cupien kakkossijoille polkivat:

  • Linus Ollikainen, Kultaisen Kammen maantiecup, M14
  • Jennika Teiskonen, Kultaisen Kammen maastocup, N14
  • Kari Vaara, Mastercupin aika-ajo, M65
  • Erkki Pahkinen, Mastercupin maantieajo, M75
  • Simo Terävä, maastopyöräilyn Marathon Cup, M18
  • Sini Nousiainen, maastopyöräilyn Marathon Cup, naiset
  • Antti Berg, Santa Cruz Enduro Series, M50.

Kolmannelle sijalle ajoi:

  • Akseli Maja, Kultaisen Kammen maastocup, M12.

Lisäksi useita seuran jäseniä ajoi cupeissa pistesijoille. Santa Cruz Enduro Seriesissä JYPS palkittiin toistamiseen vuoden joukkueena.

Menestys SM-kisoissa

Cupien lisäksi eri alalajeissa, esimerkiksi Bike Trialissa, oli tarjolla yhdessä kisassa ratkaistavia suomenmestaruuksia.

Ykkössijoille näissä kisoissa ajoivat:

  • Olli Terävä, maantiekortteliajo, M14
  • Jennika Teiskonen, XC-maastopyöräily, N14
  • Simo Terävä, maratonmaastopyöräily ja cyclocross, M18
  • Sini Alusniemi, maratonmaastopyöräily ja maastoduathlon, naiset
  • Siiri Rasimus, maastoduathlon, N12
  • Tuukka Lupsakko, maastoduathlon, M12
  • Eve Lahti, maastoduathlon, N30
  • Juha Kauppinen, maastoduathlon, M40
  • Outi Leinonen, BMX, naiset
  • Markus Peura, Bike Trial, A-luokka.

Kakkossijat nappasivat:

  • Jouni Ollikainen, maantie, M40
  • Erkki Pahkinen, maantieajo ja tempoajo, M75
  • Antti Rekilä, Bike Trial, A-luokka.

Kolmannelle sijalla polkivat:

  • Linus Ollikainen, maantietempoajo, M14
  • Simo Terävä, maantieajo, M18
  • Susanna Ylinen, maastoduathlon, naiset
  • Samuli Peura, Bike Trial, A-luokka.

Paljon onnea kaikille kisoissa menestyneille, ja tsemppiä uuteen treenikauteen!

Tuen lasten pyöräilyä -syystempaus keskiviikkona 14.10. klo 15–18

Voit osallistua lasten pyöräilyn kehittämiseen Jyväskylän seudulla useilla tavoilla. Syysloman kunniaksi järjestämme keskiviikkona 14.10. klo 15–18 mukavan lasten pyöräilyiltapäivän koko perheelle. Voit tulla mukaan maksuttomaan tapahtumaan kehittämään lapsesi pyöräilytaitoja tai tukea toimintaa rahallisesti: osta tapahtumasta pientä evästä, lahjoita varoja toimintaan tai hanki yhteistyökumppaneita JYPS Fillariakatemialle. Jokainen tämän vuoden aikana lahjoitettu euro hyödyttää lasten ja nuorten toimintaa kolminkertaisesti OKM:n seuratuen ansiosta!

1) LASTEN PYÖRÄILYN TEEMAPÄIVÄ HALSSILAN HIIHTOMAASSA KESKIVIIKKONA 14.10. KLO 15–18

Tervetuloa kaikki lapsiperheet Halssilan Hiihtomaan syksyiseen maisemaan viettämään iloista syysiltapäivää maksuttomalla taitoajoradalla. Reitin varrelta löytyvät pujoteltavat kartiot, käärmeenä kiemurtelevat mutkat, erilaiset tasapainolaudat, hyppyrit, kiihdytys- ja jarrutuspaikat, kaarreajot, pallon kuljetus sekä potkaisu pyöräillen, ylä- ja alamäkiajot, kahdeksikkoajo ja paljon muuta pyörän hallintaan liittyvää hyödyllistä ja hauskaa tekemistä.

Pyöräillen onnistuvat myös erilaiset leikit. Tule kokeilemaan miten seuraa johtajaa tai maa-meri-ilma -leikit onnistuvat fillarilla. Ohjatut leikkihetket järjestetään klo 15, 16 ja 17.

Pyöränhuoltopisteellä voit laittaa itse ilmaa renkaisiin sekä puhdistaa ja öljytä ketjut. Voit myös osallistua I Cycle JKL -teepaitojen arvontaan, sillä arvomme tapahtumassa 3 kpl lasten paitoja! Myös I Cycle JKL -tarroja on jaossa.

Nuotiopaikalla on mainio mahdollisuus ostaa makkaraa, mehua ja kahvia. Saadut tuotot käytetään lasten ja nuorten pyöräilytoimintaan. Ota mukaan siis käteistä, mieluusti kolikoita!

Tapahtuma on tarkoitettu ensisijaisesti JYPS:in jäsenille, mutta voit tuoda mukanasi myös tuttavia tutustumaan toimintaamme! Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän puolesta.

2) TUE LASTEN PYÖRÄILYÄ VAPAAEHTOISELLA TUKIMAKSULLA

JYPS:in lasten, nuorten ja perheiden toiminnassa kaivataan lisätukea vuoden loppuun mennessä. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadun seuratuen avulla jokainen lahjoitettu 1 euro = 3 euroa.

Summa on vapaavalintainen, mutta sen pitää olla kuitenkin vähintään 5 €. Tuen voi maksaa yhdistyksen tilille Tapiola IBAN FI24 3636 3002 0883 00 viestillä ”Tuki lasten toiminnalle 2015”.

www.jyps.fi/jasenyys

3) HANKI SPONSORITULOJA LASTEN PYÖRÄILYTOIMINNALLE

Etsimme uusia yhteistyökumppaneita lasten toimintaan. Lahjoitusvaroilla voimme järjestää entistäkin laajempaa ja laadukkaampaa lasten pyöräilytoimintaa. Jokainen lahjoitettu euro on tärkeä – ja vuoden loppuun asti myös kolminkertainen!

Ota yhteyttä tai vinkkaa sopivaa yhteistyökumppania: projektikoordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen@jyps.fi tai 040 778 0541.

www.jyps.fi/fillariakatemia

JYPS Fillariakatemia: talvikauden toiminta 8–16-vuotiaille

JYPS Fillariakatemian talvikauden toiminta on tarkoitettu 8–16-vuotiaille. Toimintaan osallistuvalta lapselta edellytetään seuran voimassaolevaa jäsenyyttä (10 €) sekä osallistumismaksun maksamista. Talvikausi käynnistyy maanantaina 2.11. salivuorolla.

Talvikausi koostuu monipuolisesta oheisharjoittelusta sekä pyöräilystä. Ohjelmaan kuuluvat talvipyöräily maastossa tai kuntolenkillä, spinning ja sisäsalivuoron vaihtuvat teemat toiveiden mukaan (esim. sähly, kuntopiiri, kehonhuolto).

Talvikauden toimintaan ovat tervetulleita niin aikaisemmin toiminnassa olleet kuin uudetkin lapset! Toimintaan voi tulla tutustumaan yhden kerran maksutta (lukuunottamatta spinningiä, 6€/kerta). Lasten huoltajat ovat tervetulleita mukaan apuohjaajiksi!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.jyps.fi/talvikausi

Suomen pyöräilynohjaajien kokoontuminen ja Pyöräliiton VeloFinland-seminaari Jyväskylässä 23.–25.10.2015

Suomen pyöräilynohjaajien kokoontuminen ja Pyöräliiton VeloFinland-seminaari järjestetään Jyväskylässä perjantaista sunnuntaihin 23.–25.10.2015. Pyöräilynohjaajien kokoontumisessa kehitetään ja suunnitellaan pyöräilyn ohjaamista Suomessa sekä on tarkoitus perustaa Suomen Pyöräilynohjaajat ry. VeloFinland-seminaarissa on tarjolla edustava kokoelma pyöräilynedistämisaiheisia luentoja, esityksiä ja keskusteluita. Myös JYPS ry:n 80-vuotisjuhlat lauantaina 24.10. sisältyvät viikonlopun ohjelmaan.

Pyöräilynohjaajien kokoontuminen, VeloFinland ja 80-vuotisjuhlat yhdistyvät ainutlaatuiseksi pyöräilyaiheiseksi kokonaisuudeksi. Tapahtumakokonaisuus on tarkoitettu erityisesti kaikille pyöräilynohjaajille ja pyöräilyn ohjaamiseen liittyvien yhteisöjen edustajille sekä pyöräilystä ja pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneille. Suositeltavaa on osallistua kaikkeen ohjelmaan viikonlopun aikana.

Ohjelma

Viikonlopun ohjelma on alla. Pyöräilynohjaajien kokoontumisen ohjelma on merkitty punaisella, VeloFinlandin vaihtoehtoinen ohjelma sinisellä ja kaikille yhteinen ohjelma mustalla.

Perjantai 23.10.

  • 18:00–19:00 Ilmoittautuminen, Bar & Cafe Social House
  • 19:00–21:00 Pyöräilyn ohjaaminen Suomessa -työpaja, Teemu Tenhunen, JYPS, Jyväshovi
  • 19:00–21:00 Näin vaikutat -lobbauskoulutus, Kalle Euro, Rud Pedersen, Jyväshovi
  • 21:00 Illanvietto ja ruokailu, Jyväshovi / Bar & Cafe Social House

Perjantain ohjelma sijoittuu ydinkeskustan Jyväshoviin ja Bar & Cafe Social Houseen (Kauppakatu 35).

Lauantai 24.10.

  • 8:30–9:00 Kahvit ja ilmoittautuminen, Dynamo
  • 9:00–9:05 Avauspuheenvuoro, Otso Kivekäs, Pyöräliitto, Dynamo
  • 9:05–9:15 Jyväskylän kaupungin terveiset, toimialajohtaja Erja Saarivaara, Dynamo
  • 9:15–10:00 How to make a change?, Lars Strömgen, European Cycling Federation / Swedish Cycling, Dynamo
  • 9:30–11:30 Lasten ja nuorten ohjaamisen kehittäminen, Kaisa Peltonen, JYPS, ja Joni Lehtola, IK-32, Dynamo
  • 10:00–11:00 Miksi pyöräilen?, Kalervo Ilmanen, Jyväskylän yliopisto, Dynamo
  • 11:30 Lounas, Dynamo
  • 12:30–14:30 Vaihtoehto 1: Infraa ja vaikuttavuutta, Dynamo
    • 12:30 Pyöräliikenteen suunnittelutavoitteet, Marek Salermo, Sweco
    • 13:30 Miten liikenneinsinööri ajattelee? -keskustelu, Salermo, Timo Vuoriainen, Jyväskylän kaupunki, ja Otso Kivekäs
  • 12:30–14:30 Vaihtoehto 2: Julkisuuskuva kuntoon ja tapahtumat rullaamaan, Dynamo
    • 12:30 Mitä toimittaja haluaa kuulla?, Riikka Suominen, Huili
    • 13:15 Suomen parhaat pyöräilytapahtumat, useita esiintyjiä
  • 14:30 Kahvit, Dynamo
  • 15:00–17:00 Pyöräretki 1: Jyväskylän parhaat pyöräilyratkaisut, Dynamolta
  • 15:00–17:00 Pyöräretki 2: Katuajot ja niiden kouluttaminen, Dynamolta
  • 18:00–23:00 JYPS ry:n 80-vuotisjuhlat, Aalto-sali
  • 23:00 JYPS ry:n 80-vuotisjuhlien jatkot, Bar Bra

Lauantain ohjelma sijoittuu Lutakkoon JAMKin Dynamo-rakennukseen (Piippukatu 2–3). JYPS ry:n 80-vuotisjuhlat ovat Aalto-salilla (Kauppakatu 30) ja jatkot Bar Brassa (Kauppakatu 35).

Sunnuntai 25.10.

  • 9:30 Pyöräliiton vuosikokousta edeltävät kahvit, Dynamo
  • 10:00–12 Pyöräliiton vuosikokous, Dynamo
  • 10:00–12:00 Yhteislenkit maastossa ja hiekkateillä, Aren aukio (Puistokatu 1)
  • 12:00 Lounas, Dynamo
  • 13:00–15:00 Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n perustava kokous, Dynamo
  • 13:00–15:00 Tieliikennelaki uusiksi – missä mennään ja mitä paikallisjärjestöt voivat tehdä?, Matti Koistinen ja Otso Kivekäs, Pyöräliitto
  • 15:00–16:30 Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n hallituksen kokous, Bar & Cafe Social House

Sunnuntain ohjelma sijoittuu pääosin Lutakkoon JAMKin Dynamo-rakennukseen (Piippukatu 2–3).

Osallistumismaksut

Tapahtumaviikonlopun osallistumismaksut ovat seuraavat:

  • Pyöräliiton ja Pyöräliiton jäsenjärjestöjen jäsenet sekä Pyöräliiton aktiivit paikkakunnilla, joilla ei vielä ole yhdistystä 0 €
  • JYPS ry:n jäsenet 0 €
  • Pyöräliiton Dynamo-klubin jäsenyritykset 30 €
  • Koulutetut pyöräilynohjaajat ja pyöräilyn ohjaamiseen liittyvien yhteisöjen edustajat 30 €
  • Opiskelijat 30 €
  • Muut 80 €.

Maksut sisältävät ohjelman, materiaalipaketin sekä kahvit ja ruokailut lauantaina ja sunnuntaina. Perjantain ruokailu ja JYPS ry:n 80-vuotisjuhliin osallistuminen ovat omakustanteisia.

Pyöräilyn ohjaaminen Suomessa -työpajaan, Pyöräliiton vuosikokoukseen ja Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n perustamiskokoukseen osallistuminen (ilman ruokailuita) on maksutonta.

Ilmoittautuminen

Kaikkiin viikonlopun tilaisuuksiin on ilmoittauduttava sunnuntaihin 18.10. mennessä.

Jos aiot osallistua pyöräilynohjaamiseen liittyviin osioihin, niin ilmoittaudu mukaan täällä. Aiemmin VeloFinlandiin ilmoittautuneiden ohjaajien ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Jos aiot osallistua vain VeloFinland-seminaariin, niin ilmoittaudu mukaan täällä.

JYPS ry:n 80-vuotisjuhliin ilmoittaudutaan täällä.

Majoitustarjoukset

Gasthaus Laajis tarjoaa osallistujille majoitusta erikoishintaan 35 €/hlö 2 hengen huoneessa ja 30 €/hlö 4 hengen huoneessa. Hinnat sisältävät saunan ja aamiaisen. Mainitse majoitusta varatessasi tunnus JYPS!

Original Sokos Hotel Jyväshovi tarjoaa osallistujille majoitusta erikoishintaan 80 € / 1 hengen huone ja 90 € / 2 hengen huone. Varaukset nettisivulla koodilla JYPS80 tai 020 1234 640.

Kotimajoitusta voit kysellä JYPS:in Facebook-ryhmässä.

Lisätietoja ja keskustelua

Pyöräilynohjaajien kokoontuminen löytyy Facebookista täältä, VeloFinland täältä ja JYPS ry:n 80-vuotisjuhlat täältä.

Muuten voit kysellä lisätietoja: Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195.