JYPS ja Jyväskylän kaupunki käynnistävät Kyllä pyörille -kampanjan

Käynnistämme Jyväskylän kaupungin kanssa Kyllä pyörille -kampanjan. Kampanjassa kaikille Jyväskylän yrityksille ja muille organisaatioille tarjotaan mahdollisuus kiinnittää ikkunaansa tai oveensa Kyllä pyörille -tarra. Tarra viestii pyörällä liikkumiseen kannustamisesta ja positiivisesta suhtautumisesta pyöräilyyn.

Kampanjalla tavoitellaan sitä, että entistä useammat ihmiset fillaroisivat kauppaan, liikkeisiin, kaupungin toimipisteisiin ja muille asioille.

Pyöräily luomassa elävää kaupunkia

Pyörällä liikkuminen edistää elävää kaupunkia ja kulttuuria. Pyöräily on äänetön ja saasteeton liikennemuoto, joka soveltuu erityisesti taajama-alueille. Pyörällä kulkeminen parantaa ihmisten terveyttä, vähentää liikenneonnettomuuksia ja säästää tilaa. Pyöräily kohentaa myös paikallistaloutta, kun pyörällä liikkuva käyttää rahaa esimerkiksi polttoaineen sijasta paikallisiin palveluihin. Kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset viihtyvät ja kaupat menestyvät kävely- ja pyöräilyvaltaisilla alueilla.

Jyväskylän keskustan kauppakeskuksissa pyöräilyn osuus liikevaihdosta on noin 15 %. Osuutta voitaisiin merkittävästi kasvattaa pyörällä liikkumista edistämällä. Esimerkiksi Tanskan Kööpenhaminassa kävelyn ja pyöräilyn osuus kivijalkakauppojen liikevaihdosta on noin 60 %.

Osallistuminen kampanjaan

Liikkeet ja muut organisaatiot osallistuvat kiinnittämällä ikkunaansa tai oveensa Kyllä pyörille -tarran. Tarra ei edellytä muita toimia. A6-kokoisia tarroja voi tilata ilmaiseksi nettilomakkeella.

Ilmoittautuneet listataan nettisivuilla

Kampanjaan ilmoittautuneet toimijat listataan nettisivulla www.jyps.fi/kyllapyorille.

Lisätietoja

  • projektipäällikkö Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • projektikoordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 7780 541
  • liikenteenohjausinsinööri Heikki Vikki, Jyväskylän kaupunki, heikki.vikki (ät) jkl.fi, 014 266 0547