Pyörävaalit 2017 ja kuntavaaleissa ehdolla olevia jypsiläisiä

Kuntavaaleissa valitaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtuutetut, jotka vaikuttavat olennaisesti pyöräilyn olosuhteisiin niin Jyväskylässä kuin muualla Keski-Suomessa. Toivomme, että valtuustoihin ja lautakuntiin äänestetään pyöräilyn edistämiseen sitoutuneita päättäjiä.

Valtakunnallisen Pyörävaalit 2017 -kampanjan osana haastoimme kaikki Keski-Suomen ehdokkaat allekirjoittamaan laatimamme vaaliteesit. Vaalihaasteen lisäksi annoimme ehdolla oleville jypsiläisille mahdollisuuden esitellä itsensä jäsenlehdessä ja näin nettisivuilla.

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9.4. Käy äänestämässä pyöräilyä edistävää ehdokasta!

Kuntavaalihaaste

Haastoimme kaikki keskisuomalaiset ehdokkaat allekirjoittamaan laatimamme vaaliteesit. Teesejä oli 5 Jyväskylän ehdokkaille ja 5 muualle Keski-Suomeen.

Jyväskylä

Jyväskylässä vaaliteesimme ovat:

  1. Vauhtia baanaverkoston toteuttamiseen.
  2. Kilpisen siltaa on jatkettava Hannikaisenkadun yli.
  3. Pyöräpysäköintiä on kehitettävä.
  4. Jalankulku on eroteltava pyöräilystä.
  5. Pyöräväylien laatua ja kuntoa on parannettava.

Jyväskylän teesien perustelut sekä allekirjoittajat löytyvät osoitteesta pyoravaalit.fi/jyvaskyla.

Keski-Suomi

Muualla Keski-Suomessa kuin Jyväskylässä vaaliteesimme ovat:

  1. Kuntien on sitouduttava Keski-Suomen pyöräilynedistämisohjelmaan.
  2. Keskeisten taajamien välille on toteutettava hyvät pyöräily-yhteydet.
  3. Pyöräily ja pyöräpysäköinti on otettava huomioon kaavoituksessa ja alueiden suunnittelussa.
  4. Pyöräteiden kuntoa on parannettava.
  5. Pyörämatkailua on edistettävä.

Keski-Suomen teesien perustelut sekä allekirjoittajat löytyvät osoitteesta pyoravaalit.fi/keski-suomi.

Kuntavaaleissa ehdolla olevia jypsiläisiä

Edellisten kuntavaalien tavoin annoimme ehdolle oleville JYPSin jäsenille mahdollisuuden esitellä itsensä seuralehdessä sekä näin nettisivuilla.

Esitimme ehdokkaille seuraavat kysymykset:

  1. Kuka ja millainen pyöräilijä olet?
  2. Mikä on mielestäsi JYPSin tärkein kuntavaaliteesi ja miksi?
  3. Miten vaikutat kunnassasi seuraavalla vaalikaudella pyöräilyn olosuhteiden kehittämiseen?

Seuraavat jypsiläiset ehdokkaat vastasivat kyselyymme.

Taimo Halme

Jyväskylä, Vasemmistoliitto, 394

  1. “Olen Jyväskylässä syntynyt, varttunut ja koulutuksen saanut miltei-äidinkielenopettaja ja pyöräilijä-pyöräilynohjaaja. Minun Jyväskyläni on hyvä kaikkien kasvaa, asua, kulkea ja opiskella. Ajan vaaleissa Jyväskylää, joka kouluttaa asukkaansa parhaiten Suomessa, tuottaa energiansa ympäristöystävällisesti ja panostaa kevyeen ja julkiseen liikenteeseen. Fillaristina olen ikuinen autoilijoiden liikennekasvattaja ja maastoaddikti, joka ajaa XC-jäykkäperäänsä trikoissa kuvitellen itsensä endurokuskiksi. Sorrun satunnaisesti myös maantielle ja retkipyöräilyyn, vaikka veri metsään vetääkin.
  1. JYPSin tärkein kuntavaalitavoite on jalankulun erottaminen pyöräilystä. Kunnollisen pyöräilyinfran pohja tehdään tekemällä katutilasta turvallinen kaikille kulkijoille, ja parhaiten se onnistuu nimittämällä autoille, kävelijöille ja pyörille oma paikkansa. Erityisesti Jyväskylän keskustassa on leveitä katuja, joille voitaisi ilman isompia muutostöitä jo nyt maalata yksisuuntaiset pyöräkaistat. Esimerkiksi Yliopistonkadulla liikkuminen olisi huomattavasti turvallisempaa ja jouhevampaa, jos fillaristeille saataisiin omaa tilaa. Tulevaisuudessa tavoitteena tulee olla kolmitasoiset tiet, joissa kävely, pyöräily ja autoilu ovat kaikki omilla kaistoillaan.
  1. Aion ajaa pyöräilymielisempää politiikkaa valtuustoryhmäni kautta. Jyväskylän keskusta tarvitsee piristysruiskeen, joka on mahdollista anta kevyen liikenteen olosuhteita parantamalla. Esimerkiksi pyöräkaistojen lisääminen kaupungin keskustaan ja jopa isoimpiin kaupunginosiin, kuten Kuokkalaan, on ehdottomasti valtuustoaloitteen arvoinen asia. Pyöräilyn aseman vahvistaminen kaavoituksen yhteydessä on myös tärkeä tärkeä tavoite seuraavalla valtuustokaudella. Jos Jyväskylä kaavoittaa uusia asuinalueita, on jo suunnitteluvaiheessa varmistettava, että pyöräily ja kävely ovat ensisijaisia liikkumismuotoja.”

Eeva Harjula

Jyväskylä, Suomen Keskusta, 173

  1. “Pyöräilen jokaisena vuodenaikana – kuitenkin kesällä enemmän sekä lasten kanssa että huviksi ja hyödyksi. Talvisin pyöräilen nastarenkailla hieman vähemmän, mutta kuitenkin. Kotoani Lohikoskelta on helppo ja hyvä käydä keskustassa ja lähialueilla asioilla pyörän kanssa. Veljeni on minua hurjempi pyöräilijä – viime kesänä Amsterdamista Roomaan – siihen on minulla vielä matkaa, mutta pienempiä pyöräretkiä teen mieluusti!
  1. Mielestäni tärkein iso juttu on verkoston kokonaiskehityksen ja niiden ”pienten juttujen” kuten kanttien poiston ja luiskien lisäksi Kilpisenkadun silta. Itsekin Kuokkalan puolella aikoinani asuessani silta oli käytössä ja sen epäkäytännöllisyys konkreettisesti pyörien alla joka päivä. Silta, alakiemura ja liikennevaloissa odotus sekä huono väylä ylös kirkkopuiston kohdalle – jatkettu silta olisi iso parannus!
  1. Olen ollut menneellä vaalikaudella kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen ja siitä näkökulmasta pyöräilyn ja muunkin liikunnan edistämisen asiat ovat minulle varsin tuttuja. Jos minut valitaan valtuustoon tai lautakuntiin, tuen pyöräilyä edistäviä toimenpiteitä niin liikunnan- koulumatkojen- ympäristöystävällisyyden- ja kestävyyden näkökulmista. Vaikuttamisen paikkoja tulee varmasti olemaan kaudella useita!”

Miika Hämynen

Jyväskylä, Piraattipuolue, 144

  1. “Minulle pyörä on kulkuneuvo, jolla liikutaan paikasta toiseen kesällä ja talvella. Niitä on perheessämme nykyisellään neljä, joista yksi lasten- ja yksi lastipyörä.
  1. Kaikki! Ensisijaisesti lähtisin jalankulun ja pyöräilyn erottelusta, sillä se pakottaa suunnittelemaan väylät pitäen pyöräilyä liikenteenä, eikä vain harrastuksena.
  1. Varmistan, että pyöräilynedistämisohjelma toteutetaan kokonaisuudessaan.”

Liisa Kuparinen

Jyväskylä, Vihreä liitto, 327

  1. “Olen kauppatieteiden tohtori, käytettävyysasiantuntija, käyttäjäkokemuksen suunnittelija ja tutkija. Lisäksi minulla on 11 vuoden kokemus IT-alan pienyrittäjyydestä. Perheeseeni kuuluvat puoliso Miia ja kaksi löytökoirataustaista espanjanvesikoiraa. Asun Kuokkalan Äijälänrannassa. Minusta saat kuuntelevan ja asiakeskeisen kaupunginvaltuutetun. Haluan edistää yhdenvertaisuutta, jokaisen ihmisen osallisuutta ja hyvinvointia sekä toimia ympäristön ja eläinten hyväksi. Mielenmaisemani on luonnossa. JYPSin jäsen olen ollut ja olen erityisesti hyvän asian kannattamisen vuoksi.
  1. Kaikkien kulkumuotojen turvallisuutta ja yhteispeliä on syytä kehittää ja siksi tärkeimmäksi kuntavaaliteesiksi valitsisin ”Jalankulku on eroteltava pyöräilystä.” On tärkeää, että Jyväskylässä suhtaudutaan pyöräilijöihin positiivisesti myös muiden kulkumuotojen käyttäjien keskuudessa ja kun pyöräilyn olosuhteet tehdään sellaisiksi, ettei konkreettisia eikä henkisiä yhteentörmäyksiä tule, on tilanne kaikille parempi.
  1. Käyn mielelläni aktiivista keskustelua JYPSin, kaikkien pyöräilijöiden ja tietysti ylipäätään kuntalaisten kanssa. Suhtaudun ilolla JYPSin aktiiviseen ja hyvähenkiseen toimintaan Jyväskylässä; mm. Pyöräilyviikkoon ja muihin pyöräilytempauksiin, katuajokoulutuksiin, maahanmuuttajien pyöräilynopetukseen, kaavakouluihin ja muuhun vaikuttamistyöhön.”

Joel Lehtonen

Jyväskylä, Piraattipuolue, 148

  1. “Olen Joel Lehtonen ja olen asunut Jyväskylässä vuodesta 2004 lähtien ja nykyisin olen Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan jäsen. Olen harrastanut pyöräilyä pienestä pitäen, vaikka en olekaan koskaan kilpapyöräillyt. Kilometreissä mitaten eniten pyöräilyä vuodessa tulee työmatkoista ja muusta hyötyliikunnasta. Kesäisin pyöräilen myös pidempiä matkoja.
  1. Kohta 5 eli pyöräväylien laatua ja kuntoa on parannettava. Tähän liittyy myös pyöräbaanat. Itselleni eniten hyötyä olisi Kilpisenkadun sillasta, mutta on tietysti ajateltava kaikkien pyöräilijöiden etua. 🙂
  1. Toivottavasti pääsen jatkamaan kaupunkirakennelautakunnan toiminnassa tulevalla vaalikaudella, jolloin pääsen vaikuttamaan pyöräväylien kaavoitukseen. Tehokkain vaikutustapa on saada tukea myös muilta kuin aktiivipyöräilijöiltä joita tulevaan valtuustoon ja lautakuntiin valitaan.”

Kaisa Peltonen

Jyväskylä, Vihreä liitto, 348

  1. “Olen 32-vuotias jyväskyläläinen vaikuttaja ja liikuttaja. Koulutukseltani olen luokanopettaja, ja olen viimeiset vuodet ollut mukana erilaisissa projektitöissä kehittämässä liikkuvampaa ja kestävämpää kaupunkia. Toinen intohimoni on hyvinvoinnin lisääminen joogan ja mindfulnessin kautta. Fillaroin itse arkipyöräillen ja välillä maastopoluilla rymyten. Koen fillaroinnin lisäämisen yhtenä keskeisenä tapana kehittää hyvinvoivaa kaupunkia.
  1. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on jalankulun erottaminen pyöräilystä. Erillisten väylien kautta lisäämme turvallisuutta liikenteessä ja luomme sujuvat väylät pyöräilijöille. Väylien laadun tulee olla hyvä kesäisin ja talvisin. Reitistöjen tulee olla loogisia ja sujuvia. Laadukas väyläverkosto kannustaa tarttumaan fillariin ja nostaa pyöräilyn kulkutapaosuutta.
  1. Edellisellä kaudella olen toiminut kaupunginvaltuutettuna ja maakuntavaltuutettuna tehden mm. aloitteet maakunnallisesta pyöräilynedistämisohjelmasta ja työmatkapyöräilyn lisäämisestä. Tulevalla kaudella jatkaisin aktiivista vaikuttamista pyöräilyn lisäämiseksi. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on lisätä pyöräilyä kouluissa kuin oppilaitoksissa.”

Eetu Rantakangas

Jyväskylä, Piraattipuolue, 153

  1. “Pyöräilen sähköpyörällä sekä mummolta perityllä fillarilla. Pääasiassa pyöräilen Kortepohja–Mattilanniemi–keskusta -akselilla.
  1. Erityisesti 5. kohtaa pidän tärkeänä, koska se näkyy keskusta-alueen pyöräilyolosuhteiden paranemisessa eniten ja se tekee myös lähialueilla asuvien asioimisesta pyörällä keskustassa sujuvampaa.
  1. Pyrin edistämään JYPSin kuntavaalitavoitteita ja erityisesti pitämään huolen rahoituksen riittävyydestä niiden toteuttamiseksi.”

Tero Tilus

Jyväskylä, Vihreä liitto, 370

  1. “Ajelen työmatkaa Laajavuoresta keskustaan ympäri vuoden, kelissä kuin kelissä. Se antaa hyvin perspektiiviä Jyväskylän pyöräilyolosuhteisiin. Kesäkaudella maantielenkkeily on kivaa kuntoilua.
  1. Baanaverkosto on Jyväskylän pyöräilyolosuhteiden kehittämisen näkökulmasta ehdoton ykkösasia.
  1. Hommat jatkuu kaavakouluissa ja relevanttien lautakuntien jäsenten evästämisessä kun tärkeitä asioita tulee käsittelyyn. Toki jos paikka aukeaa kaupunkirakennelautakuntaan, niin sitten voi puhua asioista ihan itse paikan päällä.”

Timi Wahalahti

Jyväskylä, Vihreä liitto, 379

  1. “Olen 23-vuotias verkkopalveluiden kehittäjä, joka on toiminut yli viiden vuoden ajan ruohonjuuri- ja yhdistystasolla edistämässä tulevaisuuteen katsovaa ekologista politiikkaa sekä sujuvampaa kaupunkiliikennettä. Pyöräilyni painottuu päivittäiseen ja ympärivuotiseen arkiliikkumiseen. Helsingissä asuessani toimin aktiivisesti Helsingin polkupyöräilijöissä ja nykyään edistän pyöräilyä JYPSin lisäksi valtakunnallisesti Pyöräliitossa.
  1. Ehdottomasti jalankulun erottaminen pyöräilystä. Laadukas ja yhtenäinen pyörätieverkosto jonka risteykset on suunniteltu huolella, lisää kaikkien turvallisuutta liikenteessä. Olennainen ja hyvin tärkeä asia tässä on myös baanaverkoston laaja ja pikainen toteuttaminen. Pyöräilijöille avautuu baanojen myötä laadukkaita, asuinalueita yhdistäviä väyliä, joilla on hyvä ajaa ja jotka vähentävät paljon liikennöidyillä reiteillä jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden kohtaamisia.
  1. Pyöräilystä on tehtävä sujuvaa sekä mukavaa. Pyöräväylien verkostosta on tehtävä laaja ja yhdenmukainen. Laadukkailla väylillä ei ole reunakiveyksiä, talvikunnossapidosta huolehditaan ja risteysjärjestelyt on toteutettu huolella. Tulevan valtuustokauden tärkeimpiä pyöräilyn edistämiseen liittyviä tehtäviä ovat pyöräilyn pääväylien, eli baanaverkoston toteuttaminen, Kilpisen sillan jatkaminen Hannikaisenkadun yli sekä pyöräpysäköinnin kehittäminen.”

Annimaria Valli

Jyväskylä, Vihreä liitto, 375

  1. “Olen 31-vuotias sosiologian opiskelija, baarimikko, pyöräilyaktiivi ja feministi. Pyöräilen käytännössä kaikki arkimatkani töihin, opiskelemaan ja harrastuksiin. Kesäisin myös retkipyöräily kuuluu kuvioihin.
  1. Tärkeintä on pyöräilyn ja jalankulun erottelu. Näin tunnustetaan pyöräilyn asema ajoneuvoliikenteenä ja selvästi erityyppisenä liikennemuotona kuin kävely. Samalla tehdään liikkumisesta sujuvampaa sekä pyöräilijöille että kävelijöille. Erottelu kuuluu olennaisena osana laadukkaaseen pyöräilyinfraan ja tämä tavoite toteutuu osaltaan myös baanaverkoston kautta.
  1. Lähtisin toteuttamaan pyöräilynedistämisohjelman toimenpiteitä ohjelmassa ehdotetun laajimman mallin mukaisesti. Pyöräilynedistäminen alkaa kaavoituksesta ja katusuunnitelmista, mutta ulottaa aivan kaikkialle kaupungin toiminnassa. Sen pitää näkyä päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, terveydenhuollossa ja katujen kunnossapidossa.”