Freeride-sanalle ei ole olemassa suoraa suomenkielistä vastinetta. Suora käännöshän olisi “vapaa-ajo” – mikä kuvaakin freeridea varsin mainiosti. Freeridea ei voi yksiselitteisesti määritellä, koska se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asiaa. Käytännössä freeride on hauskanpitoa pyörällä – matkan taittaminen on freeridessä sivuseikka. Freeridea voi harrastaa lähes missä tahansa, sekä maastossa että kaupungissa.

Freeridessä on useita alalajeja. Karkeasti freeriden voi jakaa ainakin neljään osaan: dirtillä hyppimiseen, bmx:ään, kaupunkiajoon eli urbaaniin sekä alamäkiajoon ja dualiin. Freeride on kaikissa muodoissaan vauhdikas ja ajotekniikkaa korostava laji. Lajin henki on elämyshakuinen ja sen parissa pitää unohtaa ryppyotsainen kammen pyöritys. Tyypillisesti freeriden alalajeja harrastavat samat ihmiset. Freerideen tehdyt välineet ovat tehty kestämään kovaa menoa ja ovat 20–29-tuumaisilla renkailla varustettuja jäykkäperäisiä tai täysjoustopyöriä.

Dirtti

Hyppimistä harrastetaan varta vasten tehdyillä hyppypaikoilla eli dirteillä. Hyppyrit ovat käsin tai kaivinkoneella kaivettuja ja niitä on usein useampia peräkkäin. Ennen hyppyreitä on syytä olla vauhdinottopaikka, kuten isompi kumpu, torni tai mäen rinne. Peräkkäisillä hyppyreillä haetaan suoritukseen haastetta ja mielenkiintoa, koska silloin yhdellä “laskulla” voidaan tehdä useampia temppuja, eikä tarvitse olla joka hypyn jälkeen olla kapuamassa uudelleen vauhdinottopaikalle. Optimaalinen pyörä hyppimiseen on pienikokoinen jäykkäperäinen maastopyörä, jossa on joustoa edessä enintään 4 tuumaa. Nykyään lajille omistautuneimmat tekevät pyöristään jäykkähaarukkaisia ja yksivaihteisia.

BMX

BMX:ää ajetaan pienillä 20-tuuman renkailla varustetuilla bmx-pyörillä. BMX:ssä voidaan kilpailla dirttityyppisellä radalla tai tehdä temppuja esimerkiksi rampilla tai kaupungissa. BMX on olympialaji.

Urbaani

Kaupunkiajoa eli urbaania voidaan harrastaa kaikkialla, missä on asutusta. Isommista kaupungeista löytyy myös kokeneemmille harrastajille haasteita. Yksittäisiä ajopaikkoja ovat kaupungit pullollaan: esim. korokkeita, penkkejä, liuskoja, portaita. Näissä paikoissa ajettaessa pitää muistaa, että ollaan ikään kuin vieraalla maalla ja ajaminen tapahtuu täysin muun liikenteen ja jalankulkijoiden ehdoilla. Erittäin hyviä paikkoja urbaanin ajamiseen on skeittiparkit. Esimerkiksi Helsingissä on vain pyöräilijöille varattu “skeittiparkki”. Urbaaniin paras pyörä on sama kuin dirtillekin.

DH Ja Dual

Kuva vuoden 2007 Laajavuori-DH:sta.DH eli downhill tarkoittaa alamäen laskemista pyörällä. DH on leppoisamman freeriden lisäksi myös kilpailulaji, jossa Suomessa kisaillaan 6–9 kertaa vuodessa. Kisaradat on tehty laskettelukeskuksiin ja radat pitävät sisällään juurakkoisia polkuja, sileämpiä laskettelurinteen pätkiä, kallistettuja mutkia, hyppyreitä ja pudotuksia eli droppeja. Kisassa kukin ajaa kaksi laskua, joista nopeampi jää voimaan. Nopein kuski kussakin sarjassa voittaa. Dh on tunnettu extremelaji, jossa kaatumiset ja pienet haaverit ovat yleisiä. Freeride-mielessä alamäkiajo on vauhdikasta polkujen laskettelua, luonnon omien hyppyreiden ja droppien etsimistä. Mäen päälle mennään joko polkemalla, työntäen tai hissillä. Laskettelurinteiden takamaastoista tai läheisiltä kukkuloilta etsitään siistejä paikkoja ja uusia polkuja, joita voidaan sitten yhdessä ajopäivän jälkeen muistella. Optimaalinen pyörä freerideen on vähintään 6″ joustava täysjoustopyörä tuplakruunuhaarukalla. Useimmat dh:ta ainoastaan freeride-mielessä ajavat kuskit rakentavat pyörästään pomminkestävän “nojatuolin” vain lasketteluun. Tällöin joustoa on 8″–10″ ja painoa yli 20 kg. Kisapyörät on usein hieman kevyempiä (noin 16–18kg) ja joustoa noin 8″, jotta polkeminen olisi tehokkaampaa.

Dual on toinen alamäkiajon kilpailumuoto, jossa kaksi kuljettajaa ajaa yhtä aikaa rinteeseen tehtyä rännimäistä rataa alas. Rata ei yleensä ole yhtä vaativa ja hankala kuin dh:ssa, vaikka sisältääkin mutkia ja hyppyreitä. Radat tehdään loivaan alamäkeen ja ne sisältävät, kumpuja (ns. rytmisuoria), kallistettuja mutkia, hyppyreitä. Hyvältä radalta voi taitava kuski löytää useita ajolinjoja, jolloin ohittaminenkin on mahdollista. Radat ovat lyhyitä ja yksi lasku kestää noin 20–30 sekuntia. Kilpailussa ensimmäisenä ajetaan aika-ajot yksitellen. Sen tulosten perusteella otetaan varsinaiseen kisaan mukaan esim. 32 nopeinta kuskia. Parit muodostetaan siten, että hitain ja nopein tulevat vastakkain. Dualissa kustakin parista toinen pääsee seuraavaan erään. Näin edetään kunnes viimeiset kaksi kuskia ovat jäljellä finaalissa, jossa lopullinen voittaja ratkeaa. Vastaavanlaisia kilpailuja ovat myös 4X, BSX ja Biker/MountainCross, joissa kahden kuljettajan sijaan radalle lähteekin neljä kuskia. Optimaalinen dual/4x-pyörä on samanlainen kuin dirtilläkin, mutta hieman kevyemmäksi rakennettu. Keveydellä haetaan hyvää kiihtyvyyttä. Myös vaihteet (9 vaihdetta) on syytä olla kisapyörässä.