Artikkelit

Rohkea Jyväskylä on Vuoden pyöräilykunta 2016

WeCycleJKLSuomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta on valinnut vuoden pyöräilykunnaksi Jyväskylän. Perusteluna tunnustukselle ovat laaja-alainen ja vaikuttava työ pyöräilyn hyväksi, onnistuneet ja rohkeat uudet avaukset olosuhteiden kehittämisessä sekä kunnianhimoiset suunnitelmat lähivuosille Jyväskylän nostamisessa maailmanluokan pyöräilykaupungiksi.

Erittäin merkittävä osa edistämistyötä on ollut kaupungin yhteistyö Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS:in kanssa. Jo 1000 jäsenen yhdistykseksi kasvanut JYPS vastaa esimerkiksi maan laajimman Pyöräilyviikon järjestämisestä, monista riemastuttavista pyöräilykampanjoista ja on ollut aloitteellinen lukuisissa pyöräilyn infrastruktuurin kehittämiseen ja kestävään liikennepolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Uudet ratkaisut käytössä

Jyväskylässä on otettu viime aikoina rohkeasti käyttöön uusia pyöräliikennettä sujuvoittavia ratkaisuja. Katutilaa on jaettu uudestaan pyöräilyä ja kävelyä suosien muuttamalla esimerkiksi keskeinen Kauppakadun yläosa pihakaduksi, jossa pyöräilijöiden kulkutapaosuus on uudistusten jälkeen 30 prosenttia, kävelijöiden 50 prosenttia ja moottoriajoneuvojen vain 15 prosenttia. Viihtyisyyttä paransi istutusten ja kalusteiden lisäämisen ohella autojen kadunvarren pysäköintipaikkojen vähentäminen ja pyöräpaikkojen lisääminen.

Pyöräpysäköintiä on muutenkin lisätty keskustassa kymmenillä uusilla telineillä ja samalla on testattu erilaisten mallien käyttökelpoisuutta. Myös pyörätaskut ja pyöräkaistat on otettu keskustan alueella onnistuneesti käyttöön osana sujuvan pyöräliikenteen keinovalikoimaa. Jyväskylässä onkin omaksuttu nykyaikainen kokeileva liikennesuunnittelukulttuuri, joka tekee uusien ratkaisujen hyödyntämisestä nopeampaa, edullisempaa ja joustavampaa.

Suomen paras pyöräväylä rakenteilla

Pyöräilyn olosuhteiden kannalta merkittävin käynnistynyt hanke on huipputason pyöräilyväylien eli pyöräbaanojen verkon rakentaminen. Kankaan pyöräbaanan ensimmäinen osuus rakennettiin viime vuonna ja se saadaan käyttöön tulevana kesänä. Valmistuessaan 7,7 kilometrin pituinen Kankaan baana tulee näillä näkymin olemaan koko maan pyöräväylien ykkönen. Yleiskaavassa määriteltyjä pyöräbaanoja on Jyväskylään suunnitteilla kaikkiaan 54 kilometriä, joka on noin 15 prosenttia koko pyöräväylästön pituudesta.

Pyöräilyn kulkutapaosuus kaikista matkoista on Jyväskylässä 13 prosenttia eli reilusti valtakunnallisen keskiarvon (8 %) yläpuolella. Tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä viime vuonna valmistuneen pyöräilyn edistämisohjelman avulla. Lisäyksen taloudelliseksi arvoksi on laskettu pelkästään terveyshyötyjen kautta 4 miljoonaa euroa vuodessa. Potentiaalia pyöräilyyn kyllä riittää, sillä noin 80 prosenttia kaupungin asukkaista asuu alle 30 minuutin pyörämatkan päässä keskustasta. Silti alle viiden kilometrin matkoista peräti 64 prosenttia tehdään vielä henkilöautolla.

Suurin osa ihmisistä valitsee pyöräilyn kulkutavakseen vasta, kun sen koetaan olevan nopeaa, mukavaa ja turvallista. Siksi tärkeimpiä asioita lähitulevaisuudessa on vahvistaa pyöräilyinfran laatua ja rakentaa nopean ja sujuvan pyöräilyn mahdollistavia pyöräteitä keskustan, asuinalueiden, työpaikkojen ja palvelujen välille. Toivottavasti tämä hieno tunnustus kannustaa tekemään tarvittavia investointipäätöksiä pyöräilyn hyväksi,” sanoo pitkään pyöräilyn edistämistyötä tehnyt kaupungin liikenneinsinööri Timo Vuoriainen.

Lapset polkimille

Pyöräilykasvatus on ollut JYPS:in johdolla Jyväskylässä erittäin aktiivista. Lapsia on innostettu pyöräilyyn järjestämällä tapahtumia, retkiä ja pyöränhuollon opastusta niin kouluajalla kuin sen ulkopuolellakin. Palkitulla Mutkitellen -kiertueella taitoajorata vieraili lasten ja vanhempien iloksi kaupungin eri leikkipuistoissa. JYPS:in ja kaupungin yhteistyönä on rakennettu myös suosittuja maastopyöräilyratoja koulujen yhteyteen ja toimintamalli on levinnyt myös muualle Suomeen.

Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia, että Jyväskylässä aloitetusta toiminnasta muun muassa Pyörällä kouluun –päivä, koulujen maastopyöräradat ja I Cycle JKL -brändi ovat kasvaneet valtakunnalliseksi ja innostaneet pyöräilyyn tuhansia suomalaisia,” sanoo JYPS:in puheenjohtaja Teemu Tenhunen.

Tunnustus luovutettiin Jyväskylän edustajille Suomi Pyöräilee -tietoiskussa Helsingin Messukeskuksessa 4. maaliskuuta. Tunnustusta olivat vastaanottamassa kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Meri Lumela ja palvelupäällikkö Kari Ström sekä JYPS:in pj Teemu Tenhunen.

Suomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta on vuodesta 1991 alkaen myöntänyt Vuoden pyöräilykunta -tunnustuksen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi.

Lisätietoja

Matti Hirvonen, toiminnanjohtaja, Pyöräilykuntien verkosto ry, 040 419 4555, matti.hirvonen (ät) poljin.fi

Kari Ström, palvelupäällikkö, Jyväskylän kaupunki, 050 60 943, kari.strom (ät) jkl.fi

Teemu Tenhunen, puheenjohtaja, Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS, 041 544 2195, pj (ät) jyps.fi

http://www.poljin.fi/vuoden-pyorailykunnan-valintakriteerit