Vuoden 2016 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Hallitus päätti kokouksessaan 19.12.2016 tämän vuoden kilpailu- ja lisenssituen saajista.

19 kilpailuihin osallistunutta haki tukia yhteensä 3966,47 €. Lisenssitukia haettiin 623 euroa ja kisamaksutukia  3343,47 €. Tämän vuoden budjetissa tukiin oli varattu enintään 3000 €.

Tukihakemuksen hyväksytysti jättäneiden kilpailulisenssit päätettiin maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille aktiivisuuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle 0–75-prosenttiyksikköä tukea.

Muutama myöhässä saapunut hakemus päätettiin poikkeuksellisesti ottaa käsittelyyn. Tukisummista kuitenkin vähennettiin 5 % jokaiselta myöhästysmisviikolta.

Kilpailu- ja lisenssitukia päätettiin myöntää yhteensä ennätykselliset 2730,03 euroa.

Suhteellisesti eniten tukea saivat Onni Rainio (juniori, alamäkiajo), Aku Klemi (juniori, BikeTrial), Antti Rekilä (juniori, BikeTrial),  Sini Alusniemi (maasto), Outi Leinonen (BMX), Simo Terävä (juniori, maantie, maasto), Olli Terävä (juniori, maantie, maasto), Akseli Maja (juniori, maasto), Viivi Voutilainen (juniori, maasto), Lotta Voutilainen (juniori, maasto), Jennika Teiskonen (juniori, maasto), Tuukka Lupsakko (juniori, maasto) ja Sasu Jokinen (juniori, enduro).

Talvikilometrikisa

Talvikilometrikisa (https://www.kilometrikisa.fi/) käynnistyy jälleen 1.1.2017! Tälläkin kertaa JYPS:illä on joukkue mukana. Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa.

Kaikki mukaan, kerätään mahdollisimman iso JYPS-joukkue! Tämä ei vaadi mitään erityistä, riittää kun kirjaat ylös kaikki talvella (01.01.2017 ‐ 28.02.2017) ajamasi kilometrit. Tärkeintä ei ole se kuinka paljon ajat, vaan se että olet mukana joukkueessa.

Pääset mukaan luomalla itsellesi oman käyttäjätunnuksen ja salasanan JYPS-joukkueeseemme. Pyöräilykilometrisi voit syöttää järjestelmään päiväkohtaisesti 01.01.2017 ‐ 29.02.2017 välisenä aikana, myös takautuvasti.

Aikaisemmin Kilometrikisassa mukana olleet:
Kirjaudu sisään suoraan vanhoilla tunnuksillasi https://www.kilometrikisa.fi/accounts/login/. Ilmoita Joukkueen osallistumiskoodi -kohtaan tunnus: JYPS2017talvi

Käyttäjätunnukset ovat järjestelmässä tallessa kolmelta edelliseltä vuodelta, sitä vanhemmat tunnukset eivät enää toimi, joten tee itsellesi uusi tunnus.

Uudet jäsenet:
Mikäli olet uusi jäsen, luo profiilisi tästä https://www.kilometrikisa.fi/accounts/register/.

Kirjoita Joukkueen osallistumiskoodi -kenttään JYPS-joukkueemme nimi tarkalleen seuraavassa muodossa: JYPS2017talvi

Täytä kaikki muut kohdat normaalisti, kuten mihin tahansa nettipalveluun tunnuksen luodessasi. Huomaa, että Käyttäjätunnus-kohtaan ei välttämättä kelpaa etunimesi, sen täytyy olla järjestelmässä jokaisella osallistujalla yksilöllinen.

Kirjoita luomasi tunnukset muistiin, se helpottaa meikäläisen hommia 🙂

Jos tulee ongelmia niin ota rohkeasti yhteyttä Jyrki Soljaan (www.jyps.fi/johto).

Kilometrikisa on kaikille osallistujille maksuton ja sen järjestävät Pyöräilykuntien verkosto ry ja Suomi Pyöräilee -kampanja.

Paljon iloisia talvipyöräilykilometrejä!

Vuoden 2016 jäsenkampanjan tulokset

Tänäkin vuonna kisailtiin siitä, kuka jypsiläinen houkuttelee eniten uusia jäseniä yhdistykseen. Jäsenkampanjassa pyrittiin 1 100 jäsenen rajapyykkiin, mutta jäimme siitä niukasti. Vuoden 2016 lopulla jäseniä oli noin 1 050. Jäsenkampanjan kautta seuraan liittyi 43 jäsentä (2015: 70 kpl, 2014: 46 kpl, 2013: 58 kpl, 2012: 38 kpl).

Jäsenkampanjan kärkikolmikko palkittiin syyskokouksessa 2.12. Jarkko Puranen, Leena Isosävi ja Mauri Keinänen palkittiin hierontalahjakortilla urheiluhieroja Esa Honkoselle.

Kiitos kaikille jäsenkampanjaan osallistuneille! Jäsenkampanja 2017 käynnistyy taas heti vuodenvaihteen jälkeen.

Jäsenkampanjan lopputulokset:

1. Mauri Keinänen, Jarkko Puranen, Leena Isosävi (2 uutta jäsentä)

2. Jani Tarvainen, Hannu Järvistö, Esa Rantakangas, Kaisa Peltonen, Matti Purojärvi, Kaisa Härkönen, Hannu-Pekka Hyppänen, Salla Pehkonen, Jouni Ollikainen, Jani Maukonen, Hannu Leskinen, Hannu Räbinä, Janne Laulainen, Susanna Ylinen, Hanna Ahonen, Annimaria Valli, Seppo Riikonen, Antti Paajoki, Ville Laakso, Samu Rantanen, Jussi Ahokas, Suvi Matilainen, Jeri Leppänen, Kalle Heiskanen, Teemu Tenhunen, Jani Jäsberg, Jani Pasanen, Irene Vierinkari, Toni Haka-Risku, Siiri Rasimus, Tuomas Väre, Tarja Hautajoki, Mika Liimatainen, Vesa Saarikoski, Timo Välimäki, Kaisa Tirkkonen, Anne Eskelinen (1 uusi jäsen)

Syyskokouksen päätöksiä ja vuoden parhaat 2016

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidettiin perjantaina 2.12. Tapahtumassa vieraili yhteensä noin 50 seuralaista.

Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja budjetti. Toiminta jatkuu pääosin entiseen tapaan. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisseurana ja ainoana pyöräilyn edunvalvontayhdistyksenä Keski-Suomessa. Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. Pyritään lisäämään pyöräilyn harrastamista ja pyöräilyä liikennemuotona.

Yhdistyksen jäsenmäärä pyritään lisäämään 1200:aan nykyisestä noin 1050:stä. Alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä pyritään lisäämään yli 300:n nykyisestä noin 250:stä.

Oman toimitilan hankkimisen ja toiminnanjohtajan palkkaamisen selvittämistä jatketaan.

Haetaan hankeavustuksia ainakin pyöräilynedistämiseen, pyöräilykasvatukseen ja liikenneturvallisuuteen.

Pyöräliitto ry:n jäseneksi ei vielä liitytty. Pyritään laatimaan vuoden aikana suunnitelma siitä, miten Pyöräliittoon liittyminen olisi taloudellisesti mahdollista.

Kokonaisuudessaan toimintasuunnitelma löytyy pdf-muodossa täältä.

Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan. Aikuisten jäsenmaksu on ensi vuonna 30 euroa, vähävaraiseksi itsensä kokevien (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat jne.) 20 euroa, alle 18-vuotiaiden 10 euroa ja samassa taloudessa asuvien perhejäsenmaksu 60 €. Yhteisöjäsenmaksu on 100 euroa. Jäsenet voivat halutessaan edelleen tukea vapaaehtoisilla lisämaksuilla yleisesti yhdistyksen toimintaa, pyöräilyn edistämistä ja/tai Fillariakatemiaa.

Vuoden 2017 budjetin loppusumma on kaiken kaikkiaan 158 500 euroa. Budjetissa pyritään nollatulokseen.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Teemu Tenhunen. Hallitukseen valittiin uudelleen Kaisa Peltonen, Samuli Piirainen, Suvi Eskelinen, Jyrki Solja, Hannu Jalonen ja Janne Laulainen. Uusina jäseninä hallituksiin valittiin Timi Wahalahti ja Jarkko Heikkilä. Hallituksesta jäivät pois Susanna Tolsa ja Samuli Rinne. Kiitos luopuneille jäsenille ja onnea uusille valituille!

Vuoden 2016 parhaat

Kokouksessa jaettiin jäsenille 17 palkintoa ansioista vuoden aikana. Palkitut saivat kunniakirjan ja seuravaatteen.

Vuoden pyöräilijä: trial-tiimi

BikeTrialin tiimi on järjestänyt ansiokkaasti toimintaa ja harrastajamäärät ovat nousussa. Tiimi on myös rakentanut trial-parkkeja, käynyt kilpailuissa ja järjestänyt kilpailuita sekä ollut mukana mainostamassa Fillariakatemiaa eri tapahtumissa.

Vuoden ohjaaja: Ari Häyrinen

Ari järjesti ja ohjasi vuoden aikana useita tekniikkaharjoituksia hyvällä otteella.

Vuoden lenkinvetäjä: Jarkko Heikkilä

Jarkko veti vuoden aikana ansiokkaasti ja välillä venyenkin erityisesti kuntolenkkejä.

Vuoden talkoolaiset: Joel Juutinen ja Noora Nyyssönen

Joel ja Noora olivat vuoden aikana säännöllisesti mukana järjestämässä seuran tapahtumia. Meininki oli hyvää ja sopivan rentoa!

Vuoden tulokas: Timi Wahalahti

Timi tuli vauhdilla yhdistyksen toimintaan. Timi oli mukana liikenneryhmässä ja järjestämässä tapahtumia sekä osallistui syksyllä ohjaajakoulutukseen.

Vuoden maastopyöräilijä: Samuel Halme

Samuel oli vuoden aikana mukana monenlaisessa toiminnassa. Samuel mm. ajoi kisoja ja menestyi niissä, osallistui ohjaajakoulutukseen sekä ohjasi erityisesti Fillariakatemiassa.

Vuoden maantiepyöräilijä: Kari Vaara

Kari on ajanut maantiellä jo vuosikausia. Kisapuolellakin on tullut menestystä, mm. tänä vuonna Kari oli 2. Mastercupin temmossa ja 3. maantiellä. Kari on lisäksi raportoinut ahkeraan ajoistaan mm. jäsenlehdessä ja Facebookissa.

Vuoden kilpapyöräilijä: Sini Alusniemi

Jälleen kerran kovassa kunnossa ja menestyi kisoissa. Mm. MTB Marathon Cupin, maratonmaastopyöräilyn SM-kisan ja Zillertal Bike Challengen voitot kertyivät plakkariin.

Vuoden juniori: Pihla Kilpeläinen

Pihla voitti Ride Cycle Store Cupissa viisi mestaruutta: 18-vuotiaiden tyttöjen kokonaiscupin, maantie-, maasto- ja cyclomestaruuden sekä joukkuekilpailun Kilpeläisten joukkueessa. Pihla voitti myös pyöräsuunnistuksen pariviestin SM-pronssia kesäkuussa. Hän on esimerkillinen juniori pyöräilemällä säännöllisesti opiskelu- ja harkkamatkoja.

Vuoden endurokuski: Suvi Vacker

Suvi rymysi itsensä naisten enduron SM-sarjassa osakilpailu toisensa jälkeen palkintopallille ja sijoittui kokonaiskisassa upeasti toiseksi. Suvin tunnistaa niin Laajavuoren bikeparkissa kuin setämiesten enskalenkeilläkin rohkeista ajolinjoista, kovasta kunnosta ja aurinkoisesta hymystä.

Vuoden trial-kuski: Antti Rekilä

Antti on osoittanut omistautumista ja intohimoa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Täksi kaudeksi Antti siirtyi miesten sarjaan sijoittuen kokonaistilanteessa hienosti viidenneksi. Suorituksillaan Antti osoitti kuuluvansa lajissaan Suomen huipulle.

Vuoden lenkkiläinen: Marja Rantanen

Marja oli yksi ahkerimpia lenkeillä kävijöitä. Hienoa aktiivisuutta tänä vuonna jäseneksi liittyneeltä!

Vuoden pumptrack-mestari: Juhana Koivisto

Juhana oli tämänkin vuoden aikana suunnittelemassa useita pumptrackeja seudulle.

Vuoden vauhtimestari: Kimmo Kunnari

Kimmo on toiminut tämän vuoden vauhtijaoston vetäjänä hyvällä ja jämäkällä otteella.

Vuoden sambaaja: Mika Keskinen

Mika on vetänyt seuran sählyvuoroa sambaavalla tyylillä jo monta vuotta.

Kunniamaininta 2016: Samuli Rinne

Samuli on vetänyt liikenneryhmää innovatiivisella ja syvällisellä otteella 3 vuotta. Samalla Samuli on toiminut hallituksen jäsenenä.

Kunniamaininta 2016: Susanna Tolsa

Susanna on toiminut seurassa aktiivisesti useamman vuoden. Hallituksessa Susanna on ollut kaksi vuotta. Susanna on mm. vetänyt lenkkejä, järjestänyt tapahtumia ja pyörittänyt ajanottoa.