Vuoden 2016 seurakyselyn tulokset

Järjestimme loka-marraskuussa vuosittaisen seurakyselyn jäsenille ja muille yhdistyksen toimintaa tunteville. Tavoitteena oli jälleen selvittää, mitä mieltä yhdistyksestä ollaan ja miten toimintaa pitäisi kehittää. Kyselyyn saapui 75 vastausta. Yleisesti yhdistystä ja sen toimintaa pidettiin hyvänä. 38 prosenttia vastanneista antoi yhdistykselle asteikolla 1–10 arvosanaksi 9 tai 10. 64 % antoi arvosanaksi 8–10.

Vastaajien iät, sukupuolet ja asuinpaikat

Vastaajista 1 % oli alle 18-vuotiaita, 21 % 18–30-vuotiaita, 32 % 31–40-vuotiaita, 32 % 41–50-vuotiaita, 11 % 51–65-vuotiaita ja 3 % yli 65-vuotiaita. Miehiä vastanneista oli 73 % ja naisia 27 %. 91 % vastanneista asuu Jyväskylässä.

Miksi ja miten pyöräillään?

Kyselyssä taustoitettiin myös vastaajien harrastamista pyöräilyn saralla. 20 % vastaajista piti itseään erittäin aktiivisena pyöräilijänä, 48 % aktiivisena ja 29 % melko aktiivisena.

61 eli 81 % vastaajista kertoi fillaroivansa siksi, koska pyöräily on mukava harrastus. ”Pyöräilen kohentaakseni kuntoani” ja ”pyörä on näppärä liikenneväline” saivat viime vuoden kyselyn tapaan tismalleen saman verran ääniä, 57 eli 76 % oli tätä mieltä. Hauskaa pitääkseen pyöräilee 60 %, terveyssyistä 52 % ja uusia maisemia nähdäkseen 51 %.  Noin 25 % pyöräilee kavereita nähdäkseen, kilpailutarkoituksessa ja kannustaakseen lastansa pyöräilemään.

Vastaajat harjoittavat eniten liikennepyöräilyä: liikennevälineenä pyörää käyttää 77 % vastaajista. Maastopyöräilyä harrastaa 67 %, maantiepyöräilyä 45 %, kuntolenkkipyöräilyä 39 %, lapsen kanssa pyöräilyä 21 %, retkipyöräilyä sekä pyörien ja varusteiden rakentelua 17 %, pyöräilyolosuhteiden edistämistä 8 %, alamäkiajoa ja freeridea 3 %, trialia 3 % ja muita pyöräilyn muotoja 5 %.

Mitä pyöräilymuotoja aiotaan jatkossa kokeilla?

Niistä pyöräilyn muodoista, joita vastaajat eivät vielä harjoita, olivat retki- ja maastopyöräily kiinnostavimpia. Tulevaisuudessa ko. kysymykseen vastaajista 19 aikoo kokeilla retkipyöräilyä ja 17 maastopyöräilyä. 11 on kiinnostunut pyöräilyolosuhteiden edistämisestä sekä alamäkiajosta. 10 aikoo kokeilla liikennepyöräilyä sekä 9 kunto- ja maantiepyöräilyä. 8 on kiinnostunut Fillariakatemian toiminnasta.

Pyörien määrä ja rahan käyttäminen pyöräilyyn

Kyselyn perusteella jypsiläiset omistavat yleisimmin 2 pyörää. Vastaajista 40 prosentilla on kaksi fillaria, 35 prosentilla kolme, 9 prosentilla yksi ja 8 prosentilla sekä 4 että 5 tai useampia.

Vuosittain pyöräilyyn käytetään rahaa edellisten kyselyiden osoittamaan tapaan yleisimmin 500–1000 euroa, 39 % ilmoitti käyttävänsä tämän verran. 36 % kertoi käyttävänsä alle 500 euroa. 11 prosenttia ilmoitti käyttävänsä 1000–2000 euroa, samoin 2000–3000 euroa. 4 prosenttia käyttää enemmän kuin 3000 €.

Jäsenyys ja sen syitä

Kaikki kyselyn vastaajat olivat jäseniä. 9 % oli liittynyt jäseneksi vuonna 2016. 56 % oli ollut jäsenenä 1–3 vuotta, 31 % 4–10 vuotta. 4 prosenttia oli ollut jäsenenä yli 10 vuotta.

60 % vastaajista on jäsenenä edistääkseen pyöräilyä ja pyöräilyolosuhteita. 52 % ajaakseen lenkkejä ja retkiä yhdessä muiden kanssa, 45 % osallistuakseen pyöräilytapahtumiin ja 41 % sekä kohentaakseen kuntoaan että hyödyntääkseen jäsenetuja. 39 % on jäsenenä oppiakseen lisää pyöräilystä, 36 % saadakseen samanhenkistä seuraa, 27 % osallistuakseen kilpailuihin ja 16 % tukeakseen lapsensa pyöräilemistä. 8 prosentilla oli muita syitä jäsenyyteen.

Jäseneksi liittymiseen liittyen esitettiin useita kehitysideoita ja vinkkejä, joita pyritään ottamaan jatkossa käyttöön.

Osallistuminen toimintaan ja sen järjestämiseen

42 % vastaajista ilmoitti tuntevansa yhdistyksen toimintaa jonkin verran, 38 % hyvin, 8 % erittäin hyvin ja 12 % hieman.

Jonkin verran yhdistyksen toimintaan on osallistunut 43 % vastaajista, melko aktiivisesti 31 %, aktiivisesti 11 %, ei lainkaan 15 % ja erittäin aktiivisesti 0 %.

Toiminnasta yhteislenkeille on osallistuttu ahkerimmin: 70 % kohdan vastaajista on käynyt lenkeillä. Pyöräilyviikolla on ollut mukana 48 % vastaajista, yhdistyksen sisäisissä kokoontumisissa ja koulutuksissa 31 %,  spinningissä ja kilpailutoiminnassa 24 %, kampanjoissa 22 %, huoltotapahtumissa 21 %, mökkitoiminnassa 19 %, retkillä 18 %, Fillariakatemiassa 16 %, katuajokoulutuksissa 13 %, sählyvuorolla 12 %, pyöräilyolosuhteiden edistämisessä 10 %, kuntovalmentautumisessa 9 %, alamäkitoiminnassa ja trialissa 3 % sekä muussa toiminnassa 2 %.

50 % ei ole lainkaan osallistunut yhdistyksen toiminnan järjestämiseen, vaikka toimintasuunnitelmassa on ollut useampia vuosia jäsenille 10 tunnin vuosittainen talkoosuositus. 24 % on osallistunut toiminnan järjestämiseen jonkin verran, 15 % melko aktiivisesti, 7 % aktiivisesti ja 4 % erittäin aktiivisesti.

Tyytyväisyys toimintaan ja toiminnan kehittäminen

Toiminnasta Pyöräilyviikkoon, sählyyn sekä pyöräilyn ja pyöräilyolosuhteiden edistämiseen oltiin tyytyväisimpiä: Pyöräilyviikkoa piti hyvänä tai erinomaisena 93 %, sählyä 90 % ja pyöräilyn edistämistoimintaa 89 %. Pyöräretkiä piti hyvänä tai erinomaisena 86 %, katuajokoulutuksia 85 %, koulutuksia 83 %, kampanjoita 82 %, Fillariakatemiaa 80 %, maastolenkkejä 78 %, yhdistyksen sisäisiä tapahtumia 77 %, kilpailutoimintaa 76 %, mökkitoimintaa ja kuntoyhteislenkkejä 74 %, trialia 71 %, huoltotapahtumia ja -koulutuksia sekä maantielenkkejä 59 %,  spinningiä 55 %, salivuoroa ja alamäkitoimintaa 50 %, kuntovalmentautumistoimintaa 38 % sekä muuta toimintaa 64 %. Lähes kaikki toiminta sai vuotta 2015 parempaa palautetta.

Toiminnan kehittämiseksi esitettiin lukuisia ideoita ja näkemyksiä. Näitä pyritään jatkossa ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Nykyiset taloudelliset ja vapaaehtoistyöresurssit ovat jo varsin maksimaalisesti käytössä, joten toiminnan kehittämiseen tarvittaisiin uusia tekijöitä.

Keskustelu ja tiedotus

Yhdistyksen tiedottamista kokonaisuutena piti hyvänä tai erinomaisena 76 %. Keskustelun ja tiedotuksen osa-alueista nettisivuihin oltiin tyytyväisimpinä, niitä piti hyvänä tai erinomaisena 87 %. Yleistä Facebook-sivua piti hyvänä tai erinomaisena 86 %, yleistä Facebook-ryhmää 83 %, tiedottamista julkisuudessa 71 %, yleistä sähköpostilistaa 67 %, Äänekosken Facebook-sivua 60 %, JYPS-lehteä 48 %, muita sähköpostilistoja kuin yleistä 44 % ja Keski-Suomen Pyöräilyfoorumia 12 %.

Myös keskusteluun ja tiedotukseen liittyen esitettiin lukuisia parannusehdotuksia. Mielipiteet jakautuivat entiseen tapaan voimakkaasti, tiedottamista toivottiin esimerkiksi sekä enemmän että vähemmän. Ehdotuksia otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Jäsenedut ja niiden hyödyntäminen

Jäseneduista hyödynnetään eniten seuravaatteita ja alennuksia. Seuravaatteita hyödyntää kysymykseen vastanneista säännöllisesti tai silloin tällöin 58 % sekä alennuksia 46 %. Yhteistilauksia hyödyntää säännöllisesti tai silloin tällöin 27 %, seuran mökkiä 23 %, kisalisenssiä ja -vakuutusta 19 %, kilpailu- ja lisenssitukia 16 %, lainattavia välineitä ja tarvikkeita 12 %, vuokrattavia äänentoistolaitteita 9 % sekä harrastepyöräilijän vakuutusta 8 %.

Myös jäsenetuihin liittyviä ehdotuksia pyritään ottamaan jatkossa huomioon.

Jäsenmaksut ja varainhankinta

Nykyisiä jäsenmaksuja piti sopivina 95 %. Maksuja piti liian korkeina 3 % ja matalina 3 %. Syyskokouksessa joulukuussa päätettiinkin pitää jäsenmaksut ennallaan ensi vuonna, yhtenä vahvana perusteena oli jäsenkyselyn tulos.

Vapaaehtoisten tukimaksujen keräämista piti toimivana järjestelmänä 73 % vastaajista. 21 % vastaajista ei ollut kuullut asiasta.

Yleiset arviot ja kommentit

Yhdistyksen yleisarvosanaa esiteltiinkin jo tiedotteen alussa. Yleisiä toimintaehdotuksia pyritään muiden ehdotusten tavoin ottamaan jatkossa huomioon.

Kyselyssä esitetyt kommentit ja palautteet on laitettu tiedoksi hallitukselle, toimihenkilöille ja ohjaajille.

Kiitos kaikille seurakyselyyn osallistuneille!

Palkintoarvonta

Kyselyn vastanneiden kesken arvottiin 3 kappaletta seuravaatteita, joko otsapantoja, putkihuiveja tai pyöräilysukkia. Vaatteet voittivat Sanna Kauppinen, Antoine Kalmbach ja Reijo Lindroos, onneksi olkoon!

Nastat on! -kampanjan 29.11.–11.12.2016 tulokset

Järjestimme Nastat on! -kampanjan 29.11.–11.12. Kampanjassa JYPS, Suomi Tyres ja Ride Cycle Store haastoivat kaikki keskisuomalaiset Nastajengiin eli fillaroimaan talvella ja käyttämään nastarenkaita.

Kampanjan Nasta-ajossa tiistaina 29.11. oli mukana noin 20 pyöräilijää. Facebookissa kamppiksen tapahtumaan ilmoittautui 71 henkilöä ja kampanjaan liittyvän kuvan jakoi 7 henkilöä. Facebookissa kampanjan mainoksen näki kaikkiaan yli 3800 ihmistä.

Facebookissa pyöri kaksi kilpailua, joista oli mahdollista voittaa Suomi Tyresin nastarenkaita.

Tapahtumaan Facebookissa ilmoittautuneiden kesken rengaspareja arvottiin seuraavasti:

  • Suomi Tyres W120, 28″: Karoliina Tikkanen
  • Suomi Tyres W120, 28″: Eeva Harjula
  • Suomi Tyres W240, 28″: Henriikka Kivilä
  • Suomi Tyres W240, 29″: Reetta Valtonen

Kampanjan sivun Facebookissa jakaneiden kesken arvottiin renkaita seuraavasti:

  • Suomi Tyres Extreme 294, 29″: Roope Rajamäki
  • Suomi Tyres WXC312, 27,5″:  Teemu Peltonen

Renkaat ovat noudettavissa Ride Cycle Storesta maanantaista 9.1. alkaen. Ilmoita osoitteeseen pj (ät) jyps.fi, jos renkaasi tarvitsevat esimerkiksi postilähetystä Jyväskylän ulkopuolelle!

Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille ja Juho Jäppiselle graafisen ilmeen luomisesta sekä yhteistyökumppaneille Suomi Tyres, Shimano Nordic, Ride Cycle Store, Liikennevirasto, Jyväskylän kaupunki, Laakkonen, Stark, Fenix-valaisimet ja Trimtex.

Pidetään nastaa jatkossakin!