Artikkelit

Muistutus Rajakadun katusuunnitelman muutoksesta 15.3.2024

Jyväskylän kaupunki suunnittelee Rajakadun remontoimista. Kadulle lisättäisiin yksi ajoratakaista Taulumäen suuntaan. Nykyinen kadun luoteispuolinen yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie muutettaisiin erotelluksi jalkakäytäväksi ja 2-suuntaiseksi pyörätieksi. Kadun puusto kaadettaisiin, uusi puusto olisi jatkossa lähinnä ajoradan keskellä viherkaistalla.

Kävellen, pyörällä ja skuutilla kulkemisen kannalta suunnitelmassa on hyvää esimerkiksi nykyistä leveämpi ja paremmin valaistu eroteltu jalkakäytävä ja 2-suuntainen pyörätie Rajakadun luoteispuolella. Nykyinen yhdistetty väylä on kapeahko, paikoin töyssyinen ja riittämättömästi valaistu.

Suunnitelmalla on kuitenkin myös haittavaikutuksia kävely-, pyörä- ja skuuttiliikenteeseen. Katusuunnitelman pääpaino on moottoriajoneuvoliikenteen sujuvoittamisessa, joten poistettavien suojatieylitysten vuoksi kävellen, pyörällä ja skuutilla kulkeminen kadun poikittaissuunnassa hankaloituisi.

Pyörällä ja sähköskuutilla liikkumisen kannalta suunnitelman merkittävin ongelma on, että Tapionkadun risteyksessä liikennesääntöjen mukainen kulkeminen tehtäisiin likimain mahdottomaksi. Suunnitelmassa ei myöskään esitetä ratkaisuja siihen, miten pyörällä ja sähköskuutilla kuljettaisiin liikennesääntöjen mukaisesti Tapionkadun ja Puistokadun välisille, keskustan puoleisille kiinteistöille. Näistä syistä suunnitelma on puutteellinen ja sitä ei tällaisenaan voi hyväksyä.

Lue koko muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.

Pyöräilykysely Jyväskylän ala- ja yläkoululuokille 2024 – vastata voi 28.3. asti

Jyväskylän kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS järjestävät pyöräilykyselyn Jyväskylän ala- ja yläkoululuokille. Neljättä kertaa toteutettavalla kyselyllä selvitetään 1.–9.-luokkalaisten näkemyksiä pyöräilystä sekä Jyväskylän ja oman koulun pyöräilyolosuhteista. Tänä vuonna kysely koskee myös yläkoululuokkia.

Jyväskylän ala- ja yläkoululuokat voivat vastata kyselyyn nettilomakkeella luokanopettajan tai luokanvalvojan johdolla torstaihin 28.3. asti.

Kyselyyn vastanneiden luokkien kesken arvotaan palkintoja. Kaksi luokkaa saa Pandan herkkutuotteita ja pyöräheijastimia sekä yksi luokka muita pyöräilyaiheisia palkintoja. Arvonnassa voittaneille luokille ilmoitetaan erikseen.

JYPS koostaa vastauksista yhteenvedon. Kyselyn tulokset julkaistaan Jyväskylän Pyöräilyviikolla Kyllä pyörille -seminaarissa maanantaina 6.5. klo 13–16.

Kyselyn pyöräilyolosuhteita, kuten koulujen pyöräparkkeja ja väyliä, koskevat vastaukset toimitetaan Jyväskylän kaupunkirakennepalveluille, Jyväskylän Tilapalvelulle ja Keski-Suomen ELY-keskukselle. Kaupunkirakennepalveluiden, Tilapalvelun ja JYPSin edustajat pyrkivät myös vierailemaan loppuvuonna yhdellä koululla, jonka pyöräilyolosuhteissa on kyselyn perusteella haasteita.

Kysely on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä kysely sisältyy Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Vuoden 2023 pyöräilykyselyn tulokset

Haku Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi lukuvuodelle 2024–2025

Kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS valitsevat keväällä Jyväskylään uuden lapsipyöräilypormestarin. Pormestariksi voi hakea 24.3. asti. Lisätietoja hakutiedotteessa.

Kutsu osallistua Jyväskylän 14. Pyöräparaatiin lauantaina 4.5. klo 13–14

Samalla kutsumme kaikki koululaiset ja opettajat mukaan hauskaan Pyöräilyviikon fillariparaatiin!

Vinkkejä kouluille pyöräilytoiminnan järjestämiseen

JYPSin kouluvierailukiertue

JYPS järjestää tänäkin vuonna pyöräilykiertueen kouluilla. Vierailuita voi hakea lomakkeella nettisivulla.

Lisätietoja

  • JYPS, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 5019887

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2024–2025 lapsipyöräilypormestariksi sunnuntaihin 24.3.2024 mennessä!

Jyväskylän seuraavan lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja samalla Suomen kuudes lapsipyöräilypormestari. Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa ja hankkeissa. Pormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Nykyinen pormestari Lennart Makkula kannustaa pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan tehtävään. ”Pormestarina on ollut mukavaa ja parasta on ollut se, että on saanut avata uusia pyöräteitä ja päässyt monta kertaa lehteen”, Lennart kertoo.

Jyväskylän kaupungin ja JYPSin edustajat valikoivat hakijoista enintään kymmenen Lasten parlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta parlamentin äänestyksen perusteella.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 4.5. klo 12.30. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2024–2025. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön pormestaripaitoja ja Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Lasten ja nuorten Fillariakatemian ohjaajahaku avoinna 25.2.2024 asti

Etsimme uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa noin 2–17-vuotiaille. Ryhmiä, kursseja ja leirejä on noin 15 vuosittain. Säännöllisessä pyöräilytoiminnassa on mukana noin 150 lasta ja nuorta. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle, mutta ohjelmaa on myös talvikaudella. Lisäksi järjestämme keväisin ja syksyisin muuta pyöräilytoimintaa, esimerkiksi koulu– ja päiväkotivierailuita.

Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista, mutta valikoimassa on muitakin pyöräilyn alalajeja, kuten BMX:ää, alamäkeä ja trialia. Vähintään maastopyöräilytaidot ovat ohjaajalla toivottavia. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla. Junior Teamissa harjoitellaan maastopyöräilyä tavoitteellisesti.

Fillariakatemiassa ohjaamisen ohella on mahdollista on saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja liikkumisen ohjauksen hankkeista. Suunnittelemme ja järjestämme runsaasti pyöräilyn esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta fillarilla kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa. Esimerkiksi pyöränhuoltotapahtumista voi huoltotaitoinen saada huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa kymmenittäin lisätyötunteja.

Edellytämme Fillariakatemian ohjaajilta:

  • täysi-ikäisyyttä
  • taustaa ainakin maastopyöräilystä, mahdollisesti alamäki-, BMX- tai trialpyöräilystä
  • sitoutumista ohjaamiseen vähintään noin kerran viikossa ainakin touko-syyskuun ajan, mutta mieluiten tulevinakin vuosina ja mahdollisesti ympärivuotisesti
  • vähintään tarjoamamme Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen käymistä
  • voimassa olevan EA-todistuksen tai tarjoamamme ensiavun peruskurssin tai hätäensiapukurssin käymisen.

Toivomme Fillariakatemian ohjaajilta:

  • tarjoamamme pyöräilynohjaajakoulutuksen käymistä; palkka on tällöin suurempi
  • liikunta-, ohjaus- tai kasvatusalan koulutusta tai vastaavaa työkokemusta
  • kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta
  • oman (maasto)pyörän käyttömahdollisuutta
  • peruspyöränhuoltotaitoja, esimerkiksi kouluvierailuilla yleensä tarkastamme lasten fillareiden kuntoa
  • innostusta oppia uutta pyöräilyn parissa
  • rentoa ja reilua asennetta.

Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:

Lasten ja nuorten ohjaajien rikosrekisteriotteet tarkastetaan ennen tehtävien aloittamista.

Hakeminen

Lähetä hakemus nettilomakkeella sunnuntaihin 25.2.2024 mennessä!

Lisätietoja

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjältä:

  • Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

#Pyöräilytalvessa poljetaan, jaetaan valoja sekä tarjotaan purtavaa ja kuumaa juomaa 13.–17.11.2023

Vuodenajasta riippumatta kannattaa kulkea pyörällä. Fillarilla liikkuminen on nopeaa, hauskaa ja terveellistä vuoden ympäri!

Pyöräliitto organisoi valtakunnallisen #Pyöräilytalvi-kampanjan 13.–17.11. Somessa kamppista voi seurata tunnisteella #pyöräilytalvi.

Kampanjan osana järjestämme Jyväskylässä viisi katutapahtumaa. Kiitoksena kaikille kävellen ja pyörällä kulkeville tarjoamme tapahtumissa kuumaa mehua, luomuteetä ja -kahvia sekä Pandan lakupatukan. Valottomina fillarilla liikkuville jaamme ilmaiseksi 650 ledivaloa – 300 Jyväskylän yliopiston ja 100 Jyväskylän ammattikorkeakoulun lahjoittamaa sekä 250 Jyväskylän kaupungin lahjoittamaa ja Pyöräliiton hankkimaa. Lamppujen ohella on näkyvyyden lisäämiseksi jaossa pattereita vanhoihin valoihin, heijastinteippiä sekä pinnaheijastimia.

Muun hyvän lisäksi annamme parhaat vinkit talvella fillaroimiseen ja jaamme Pyöräilijän liikennesäännöt -vihkosia, Jyväskylän pyöräilykarttoja sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -pyörätarroja. Myynnissä on I Cycle JKL -teepaitoja ja -huppareita. JYPSin jäseneksi voi liittyä kamppistarjouksella. Perjantain 17.11. tapahtumassa on mukana Jyväskylän lapsipyöräilypormestari 2023–2024 Lennart Makkula.

Pyöräilytalven aikana voi myös laittaa alle pitävämpää rengasta. Ride Cycle Storesta (Tourulantie 11) voi hankkia tapahtumaviikon ajan nastarenkaat 20 prosentin alennuksella. Alennuskoodin saa vierailemalla paikan päällä Pyöräilytalven tapahtumissa.

Tapahtumat sisältyvät JYPSin Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Järjestelyissä ovat lisäksi mukana Jyväskylän kaupunkiPyöräliitto, Jyväskylän yliopisto ja Jamk.

Polkaise kuumalle juomalle ja pienelle purtavalle sekä fillaroi ahkerasti vuoden ympäri. Kiitos kun kuljet pyörällä!

Pyöräilytalven tapahtumat Jyväskylässä

    • MA 13.11. klo 14–17, Lutakonaukio, Kilpisen sillan lähellä
    • TI 14.11. klo 14–17, yliopiston kirjasto Lähteen edusta, Seminaarinkatu 15
    • KE 15.11. klo 14–17, yliopiston Liikunta-rakennuksen edusta, Keskussairaalantie 4
    • TO 16.11. klo 14–17, Jamkin edusta, Rajakatu 35
    • PE 17.11. klo 14–17, pihakatu, Kirkkopuiston kohdalla, Kauppakatu 19

Facebook

Pyöräilytalven tapahtumat löytyvät myös Facebookista.

Vinkkejä talvella pyörällä kulkemiseen

Niksejä talvella fillarilla liikkumiseen löytyy esimerkiksi JYPSin sivuilta.

Lisätietoja

    • JYPS, Fillarilla pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma,mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
    • Pyöräliitto, tuottaja Mari Marjamaa, mari.marjamaa (ät) pyoraliitto.fi, 044 244 3278


The Cycling Winter campaign

Cycling is fun around the year! The Finnish Cyclists’ Federation organises the national Cycling Winter campaign on 13.–17. November. You can follow the campaign in social media using the hashtag #pyöräilytalvi.

During the week, we organise five events, where we give out cycling lights to cyclists who don’t have one. We also offer warm drinks and small snacks to people moving on foot and by bicycles.

The events are co-organised with City of Jyväskylä.

The Cycling Winter events in Jyväskylä

    • Mon 13. Nov. 14–17, Lutakonaukio square, Satamakatu 3
    • Tues 14. Nov. 14–17, University of Jyväskylä, Lähde library, Seminaarinkatu 15
    • Wed 15. Nov. 14–17, University of Jyväskylä, Liikunta building, Keskussairaalantie 4
    • Thu 16. Nov. 14–17, Jamk, Rajakatu 35
    • Fri 17. Nov. 14–17, living street, Kauppakatu 19

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä huhtikuussa 2024

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 6.–7.4. ja 20.–21.4.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – erityisesti kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 20 €:n alennuksen.

Pyöräilynohjaajakoulutus ruokailuineen sekä koulutukseen liittyvä ensiavun peruskurssi tai kertauskurssi ovat ilmaisia niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Vähintään pääosa koulutuksen harjoitteluista (5 sisältyy koulutukseen) on myös tällöin tehtävä JYPSin toiminnassa. Lenkkejä, retkiä tms. on kaikkiaan ohjattava ensimmäisen vuoden aikana noin 10 kpl ilmaiset koulutukset ja ohjaajavarusteet saadakseen. Koulutusten ja ohjaajille jaettavien varusteiden arvo on yhteensä noin 450–500 €. Yhdistyksen lenkkien ja retkien vetäminen on vapaaehtoistoimintaa (pl. Fillariakatemia). Kysy tarvittaessa lisää toiminnanjohtajalta!

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Jyväskylän alakoululaisten pyöräilykysely 2023: Suurin osa kulkee sulan maan aikaan fillarilla kouluun, talvella pyörällä kulkemista voitaisiin lisätä huomattavasti

JYPSin, Jyväskylän kaupungin ja LastenParlamentin yhteistyönä laaditussa pyöräilykyselyssä selvitettiin kolmannen kerran jyväskyläläisten 1.–6.-luokkalaisten näkemyksiä pyöräilystä sekä oman koulun ja koulumatkan pyöräilyolosuhteista. Kyselyyn oli vastaamassa kaikkiaan 675 alakoulun oppilasta kahdestakymmenestä jyväskyläläisestä koulusta.

Kyselyssä selvitettiin aiempien vuosien tapaan muun muassa sitä, mikä innostaa oppilaita pyöräilemään kouluun, ja toisaalta miksi he eivät pyöräile koulumatkoja. Oppilailta kysyttiin myös kuinka usein he pyöräilevät koulumatkat sulan maan aikana sekä talvisin. Kyselyssä kartoitettiin lisäksi pyöräilyyn liittyviä ongelmakohtia koulujen pihoissa ja koulumatkoilla.

Lähes puolet vastanneista kulkee pyörällä kouluun päivittäin, talvipyöräilyn suosiota voisi merkittävästi kasvattaa

Kyselyn tulosten mukaan sulan maan aikana koulumatkat pyöräilee vähintään kerran viikossa 65 % vastaamiseen osallistuneista, ja päivittäin koulumatkat kulkee pyörällä lähes puolet oppilaista eli 45 %. Kyselyn perusteella pyöräily sulan maan aikaan koettiin nopeaksi ja helpoksi tavaksi liikkua. Pyörällä kulkeminen on kivaa ja samalla kunto kasvaa sekä maisemat vaihtuvat.

Talvella puolestaan päivittäin kouluun kulkee pyörällä vain 5 % kyselyyn vastanneista oppilaista. 75 % kyselyyn vastanneista ei pyöräile koulumatkoja talvisin. Talvipyöräilyn suosiota voisikin merkittävästi kasvattaa.

Esteinä hankalat tieolosuhteet, pyöräparkkien puuttuminen sekä lähikoulujen lakkauttaminen

Talvikauden koulumatkapyöräilyn suurimmaksi esteeksi koettiin haastavat tieolosuhteet. Auraamattomien ja liukkauden pyöräteiden lisäksi haasteina mainittiin nastarenkaiden ja valojen puuttuminen sekä vanhempien kielto ajaa pyörällä talvisin.

Koulumatkapyöräilyn yleisiksi ongelmakohdiksi nousivat edellisten vuosien kyselytulosten tapaan esimerkiksi hankalat risteykset matkalla, hiekoitushiekka pyöräteillä pitkälle kevääseen ja se, ettei kodin luota kouluun mene pyörätietä vaan koulumatkaa joutuu ajamaan ajoradalla.

Kyselyn vastausten mukaan hankaluuksia oppilaille tuottavat edelleen myös ahtaat, katoksettomat ja huonosti sijoitetut pyöräparkit. Pyörätelineitä on usein liian vähän, eivätkä kaikki oppilaat saa niihin pyörää runkolukitukseen.

Kyselyn vastauksissa tuotiin lisäksi esille laajemminkin yhteiskunnassa puhuttanut huoli lähikoulujen lakkauttamisen seurauksista, jolloin oppilaiden koulumatkat kasvavat niin pitkiksi, ettei niitä ole mahdollista kulkea lihasvoimalla.

Pyöräilyolosuhteet kuntoon koulujen pihoilla sekä kouluihin ja koteihin lisää pyöräilytoimintaa

Edellä mainitut haasteet nousivat esiin vastauksissa myös, kun oppilailta kysyttiin sitä, miten koulumatkojen kulkemista pyörällä voisi lisätä. He toivoivat enemmän ja parempia pyöräparkkeja, joihin pyörän voi turvallisesti jättää koulupäivän ajaksi, sekä turvallisia pyöräteitä koulumatkalle.

Koulumatkapyöräilyn lisäämiseksi oppilaat ideoivat vastauksissaan kouluihin enemmän pyöräilyyn liittyvää opetusta, tapahtumia, tempauksia ja palkitsemisia. Lisäksi oppilaat ehdottivat lainapyöriä kouluihin niille oppilaille, joilla ei ole omaa pyörää. Vanhemmilta toivottiin kannustamista sekä muun muassa nastarenkaiden ja valojen hankintaa pyöriin.

Kyselyn tulokset kaupungille ja ELY-keskukselle työstettäviksi

Kyselyn tulokset luovutettiin Jyväskylän kaupunkirakennepalveluiden ja Tilapalvelun edustajille Pyöräilyviikon Kyllä pyörille -seminaarissa 10.5. Tulokset on toimitettu myös Keski-Suomen ELY-keskukselle.

Kaupunkirakennepalveluiden, Tilapalvelun ja JYPSin edustajat pyrkivät vierailemaan loppuvuonna yhdellä koululla, jonka pyöräilyolosuhteissa on kyselyn perusteella haasteita.

Diaesitys tuloksista

Kyselyn tarkempia tuloksia on koostettu diaesitykseen. Edellisten vuosien tuloksia voi myös tutkia diaesityksestä.

Vastanneiden luokkien kesken arvottiin palkintoja

Kyselyyn vastanneiden luokkien kesken arvottiin Pandan tuotepalkintoja, heijastimia sekä muita pyöräilyaiheisia palkintoja. Arpaonni suosi tällä kertaa luokkia Kilpisen yhtenäiskoulun 2A, Kuokkalan koulun 2A ja Keltinmäen koulun 5A.

Kyselyn järjestäjät

Kysely on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä kysely sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Vinkkejä kouluille pyöräilytoiminnan järjestämiseen

Lisätietoja

  • JYPS, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Jyväskylän pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat 2023 Lohikosken koululle ja Salla Oksaselle

JYPS ja Jyväskylän kaupunki ovat myöntäneet Jyväskylän vuoden 2023 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat.

Kunniamaininnat luovutettiin Pyöräilyviikon Fillarifestareilla 6.5.2023. Palkinnot jakoivat Jyväskylän fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma ja kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Marika Visakorpi-Kemppainen sekä JYPSin toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen.

Onnittelut ja kiitos pyöräilyn edistämisestä!

Lohikosken koulu

Lohikosken koululla on pitkään ja ansiokkaasti edistetty lasten ja nuorten pyörällä kulkemista. Koululla on käytössä lainapyöriä, pyöräily aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla ja siirtymät moniin tapahtumiin kuljetaan pyörillä. Pyöräilytaitoja myös harjoitellaan koulun liikunta- ja ympäristöopin tunneilla.

Salla Oksanen

Salla on ollut kauan edistämässä erityisesti maastopyöräilyä. Salla on innostanut ihmisiä lajiin mm. Kuraläppä-podcastin kautta ja järjestämällä erityisesti naisille suunnattua Puss Campia.

Lisätietoja

  • JYPS ry, toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359

Lennart Makkulasta Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2023–2024

Jyväskylän viidenneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 11-vuotias Lennart Makkula. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja LastenParlamentin yhteistyönä. LastenParlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Lennart kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “Hyvältä tuntuu! Toivottavasti pääsen osallistumaan moniin pyöräilytapahtumiin tulevan pormestarivuoden aikana!”

Jyväskylän Vaajakummun yhtenäiskoulua käyvällä Lennartilla on jo näkemystä ja hyviä ideoita siitä, kuinka pyöräilystä saataisiin vielä hauskempaa ja suositumpaa: “Kaupunkiin pitäisi toteuttaa enemmän helppokulkuisia ja merkittyjä reittejä, mitkä olisi tarkoitettu nimenomaan pyöräilyä varten. Niin asfaltoituja pyöräteitä kuin helppokulkuisia maastopolkujakin, vaikkapa puistojen läpi kaupunginosasta toiseen. Samaan tyyliin kuin esimerkiksi Vaajakosken Sulunperästä pääsee hiihtoladun pohjia pitkin vaikkapa Kangasvuoreen.”

Pormestarina Lennart pääsee toimimaan lasten edustajana pyörällä kulkemiseen ja pyöräilyn edistämiseen liittyvissä hankkeissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hän myös tuo esiin lasten näkökulmaa esimerkiksi koulujen pyöräparkkeihin ja koulumatkoihin liittyviin suunnitelmiin.

Virkakausi käynnistyy Pyöräilyviikolla 5.–14.5.

Uuden lapsipyöräilypormestarin virka-aika alkaa toukokuun Pyöräilyviikolta ja jatkuu vuoden 2024 huhtikuun loppuun. Lennartin ensiesiintyminen pormestarina on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla kävelykadulla lauantaina 6.5. klo 12.15, jolloin hänelle luovutetaan vuodeksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittama virkapyörä. Ensimmäisenä työtehtävänä on vetää lasten letkaa Pyöräparaatissa klo 13–14. Pyöräparaati on kaikille avoin tapahtuma, jossa fillaroidaan iloisena kulkueena rauhalliseen tahtiin pitkin Jyväskylän katuja.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ry ja LastenParlamentti. Valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Muistutus Jyväskylän Keskussairaalantien ja Länsi-Päijänteentien katusuunnitelmien muutoksista 20.3.2023

Jyväskylän kaupunki suunnittelee Keskussairaalantien remontoimista välillä Rautpohjankatu–Kramsunkatu sekä Länsi-Päijänteentien välillä Keskussairaalantie–Purokatu.

Molempien katujen osalta suunnitelma on pääosin hyvä. Toivomme suunnitelmiin kuitenkin vielä parannuksia, joten jätimme katusuunnitelmien muutoksista muistutuksen.

Kiinnitämme muistutuksessamme huomiota esimerkiksi seuraaviin aiheisiin:

  • Keskussairaalantien pohjoispuolelle ehdotetaan eroteltua 2-suuntaista pyörätietä ja jalkakäytävää. Kadun toisella puolella olisi vain jalkakäytäviä. Keskussairaalantien suuntaisen liikenteen kannalta ratkaisu on toimiva. Suunnitelma ei kuitenkaan huomioi Keskussairaalantien eteläpuolisten kiinteistöjen saavutettavuutta pyörällä ja sähköskuutilla. Keskussairaalantien eteläpuolisia jalkakäytäviä voisikin leventää sekä muuttaa ne poikkeuksellisesti yhdistetyiksi jalkakäytäviksi ja pyöräteiksi – pyörätie mahdollistaisi liikennesääntöjen mukaisen ajamisen kadun eteläpuolen kiinteistöille. Toinen vaihtoehto on toteuttaa Keskussairaalantien 2-suuntaiselta pyörätieltä luiskat kadun yli kiinteistöliittymien kohdille.
  • Keskussairaalantien ja Länsi-Päijänteentien pyörätiet esitetään toteutettavaksi 3 metrin levyisinä. Keskussairaalantiellä Mattilankadun ja Seminaarinkadun välillä pyörätien leveys voisi olla vähintään 3,5 metriä. Yliopistoalueen laidalla on vilkasta jalankulku- ja pyöräliikennettä, joten lisäleveys sujuvoittaisi liikennettä ja parantaisi turvallisuutta.
  • Kiljanderinkadun kohdalla Keskussairaalantien ylittävä suojatie siirtymässä nykyisestä Länsi-Päijänteentien suuntaan. Esitetyllä sijainnilla pyörällä ja sähköskuutilla ajavat päätyvät suojatieltä suoraan Kiljanderinkadun tai Keskussairalaantien jalkakäytävälle – liikennesääntöjen mukainen eteneminen ei ole mahdollista. Pyörällä ja sähköskuutilla ajaville pitääkin toteuttaa tasainen luiska ja selkeä liikennesääntöjen mukainen ohjaus Kiljanderinkadun ajoradalle.
  • Köyhälammen kaakkoispuolella 2-suuntaisten pyöräteiden risteystä voisi muotoilla esitettyä avarammaksi, näin kulkeminen Keskussairaalantien suuntaisesti olisi sujuvampaa.
  • Suunnitelman perusteella vaikuttaa siltä, että Hippoksen suunnasta Kramsunkadun kohdalle tullessa voi ajatella pyörätien joko päättyvän tai jatkuvan Keskussairaalantien ajoradan toisella puolella. 2-suuntaiselle pyörätielle kannattaa tehdä lyhyt jatke ja sujuva liitos Seminaarinkadun yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien suuntaan, näin väylän jatkuminen on visuaalisesti selvää.

Lue koko muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.