RYHMÄ ON TÄYNNÄ. 

Maastoryhmässä 8–16-vuotiaat tytöt ja pojat pääsevät tutustumaan maastopyöräilyn tekniikoihin ja vauhdin hurmaan. Lenkeillä harjoitellaan pyöräilyn perustaitoja maastopyöräilyn kautta. Osallistujat jaetaan 2-3 eri ryhmään iän ja kunnon mukaan. Ryhmään mahtuu 21 lasta. Lenkkien pituudet ja ajettavat reitit määräytyvät osallistujien taitotason mukaan.

Suositeltavaa on osallistua ennen lenkkejä Fillarikouluun, mutta toimintaan voi tulla mukaan myös suoraan. Maastolenkeille voit tulla tutustumaan tutustumiskerroille, mikäli ryhmässä on vielä tilaa. Tutustumiskerran jälkeen on liityttävä jäseneksi, maksettava jäsenmaksu ja ryhmän osallistumismaksu.

Harrastusryhmässä on mahdollista olla mukana koko kauden tai puoli kautta. Huoltajat ovat hyvin tervetulleita apuohjaajiksi!


Maastoryhmä 2018 maanantaisin klo 18:00–19:45

Lähtöpaikkoina toimivat Halssila (Halssilan Hiihtomaa), Keljonkangas (Keljonkankaan koulun piha, Aapistie 2), Ladun Maja (Ladun Majan parkkipaikka, Ronsuntaipaleentie 290) ja Heinälampi (Heinälammen kenttä, Heinälammentien päädyssä kääntöpaikka). Lähtö tapahtuu aina klo 18:00 ja paluu klo 19:45 samalle paikalle. Tulethan ajoissa paikalle, viimeistään 5 minuuttia ennen harjoitusten alkua! Ilmoittautuminen jokaiselle kerralle erikseen Nimenhuutoon.

Kesä-heinäkuu

  • MA 4.6. Halssila
  • MA 11.6. Keljonkangas
  • MA 18.6. Ladun Maja
  • MA 25.6. Heinälampi
  • MA 2.7. Halssila
  • MA 9.7. Keljonkangas
  • MA 16.7. Ladun Maja
  • MA 23.7. Kivilammen uimaranta / Spesiaalikerta: uintia

Elo-syyskuu

  • MA 30.7. Halssila
  • MA 6.8. Keljonkangas
  • MA 13.8. Ladun Maja
  • MA 20.8. Heinälampi
  • MA 27.8. Halssila
  • MA 3.9. Keljonkangas
  • MA 10.9. Ladun Maja
  • MA 17.9. Heinälampi
  • MA 24.9. Halssilan hiihtomaa/ Spesiaalikerta: Ajamista ja lopuksi nuotion äärellä eväitä ja oleilua klo 18-20!

Osallistumismaksut

Koko kausi 80 €

Puoli kautta 60 € (kesä-heinäkuu tai elo-syyskuu)


Ilmoittautuminen

RYHMÄ ON TÄYNNÄ. Halutessasi voit ilmoittautua varasijalle.

  1. Täytä sähköinen ilmoittautumislomake: Maastoryhmä 8-16 v. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
  2. Saat sähköpostiisi vahvistuksen ilmoittautumisesta ja maksutiedot viimeistään viikkoa ennen harjoitusten alkua tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt.
  3. Mikäli lapsesi ei ole jo JYPS:in jäsen, ilmoita hänet jäseneksi täällä ja maksa jäsenmaksu.

Maastoryhmän eri tapaamiskerroille on aina ilmoittauduttava Nimenhuudossa, jotta lenkeille osataan varata oikea määrä ohjaajia ja varusteita. Kullekin lenkille on ilmoittauduttava viimeistään lenkkipäivänä klo 14 mennessä. Lenkkien mahdollisista perumisista esim. rankan sateen vuoksi ilmoitetaan myös Nimenhuudossa. Mikäli tulet jostain syystä myöhässä, ilmoitathan tästä ohjaajalle.


Välineet ja varusteet

Harrastukseen soveltuvan pyörän lisäksi lenkeille tulee olla mukana kypärä, kelin mukainen vaatetus ja juomapullo. Mukaan on hyvä ottaa myös pientä syötävää, esim. myslipatukka. Ennen lenkkiä kannattaa syödä hyvin. Lenkeillä säävaraus eli kovalla sateella lenkkejä ei ajeta, mutta pieni sade ei haittaa.


Vakuutukset

Osallistujia ei ole suoraan tapaturmavakuutettu järjestäjän puolesta, suosittelemme kuitenkin vakuutuksen ottamista. Lapsella voi olla jo valmiiksi pyöräilyharrastuksen kattava tapaturmavakuutus.

JYPS:in jäsenenä on mahdollista ottaa vuodeksi 2018 Fillaripassi eli harrastepyöräilyn tapaturmavakuutus (kilpailutoimintaan osallistuttaessa suosittelemme vakuutuksellista lisenssiä; kysy tarvittaessa lisää!). Vakuutus tilataan JYPS:in jäseneksi liittymisen jälkeen omatoimisesti suoraan Suomen Pyöräilyn nettisivuilta.


Ryhmän säännöt

Ryhmälle luodaan säännöt kauden alussa. Lasten kanssa tehdyt yleiset säännöt aikaisemmalla kaudella ovat olleet:

1. Ei saa töniä eikä kiusata.
2. Asiallinen kielenkäyttö lenkillä.
3. Noudatetaan liikennesääntöjä.
4. Toistetaan käsimerkit.
5. Kuunnellaan toisia.


Lisätiedot

Kaisa Peltonen, 040 778 0541, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi