Seuralla on pieni mökki saunoineen, grillikatoksineen, nukkuma-aittoineen ja veneineen kirkasvetisen ja hiekkarantaisen järven rannalla Vihtavuoressa noin 18 km Jyväskylästä. Mökki on jäsenten vapaassa käytössä, eli kuka tahansa seuralainen voi käydä mökillä omatoimisesti pientä polttopuumaksua vastaan. Mökillä voi käydä esimerkiksi grillailemassa, saunomassa ja uimassa, yöpymässä tai muuten vain viettämässä aikaa.


Käyttöohjeet

Jäsen voi käydä mökillä kuinka usein ja milloin tahansa. Mukaan voi ottaa myös kaverin tai perheenjäsenen. Mökkiä ei tarvitse eikä voi etukäteen varata. Mökillä voi viettää haluamansa ajan, kunhan mökillä ei asu koko kesää. Mökkiä saa käyttää, kunhan on maksanut jäsen- ja polttopuumaksun, tekee osansa mökin kunnossapidosta sekä siivoaa jälkensä. Mökin tarvikevarastojen täydentäminen on myös suotavaa. Mökkitoimintaan saa lahjoittaa tukea jäsenmaksun yhteydessä.

Erityistilanteissa mökkiä vuokrataan ulkopuoliseen käyttöön, mutta tällöinkin vähintään yhden jäsenen on oltava vuokraajien joukossa (=jäsen vuokraa mökin ja ottaa vastuun vuokraustilanteesta). Vuokrauksista tiedotetaan etukäteen JYPS-listalla. Samoin seuran yhteisistä illanvietoista ja muista tapahtumista tiedotetaan listalla.

Mökin varustus ja mukaan otettavat tarvikkeet

Mökkiin kuuluu pienehkö saunatupa, grillikatos, pihagrilli, pieni nukkuma-aitta, piharakennus, terassi, laituri, soutuvene ja keinu. Tuvassa on puukamiina, astiakaappi ja kalusteita. Grillikatokselta löytyvät grillaamisessa vaadittavat perusvarusteet. Piharakennuksessa on varasto, puuliiteri ja siisti kompostikäymälä. Piharakennuksen varastossa säilytetään öljylamppuja (osa vain ulkokäyttöön!), lamppuöljyä, työkaluja, ruuveja ja nauloja, tikkataulua jne.

Sähköjä, juoksevaa vettä tai kylmätilaa mökillä ei ole. Juomavesi on tuotava mukana, samoin mahdollinen kylmätila, esimerkiksi kylmälaukku. Valaistus mökillä hoituu kynttilöillä ja öljylampuilla. Kynttilöitä ja otsalamppu on hyvä ottaa mukaan.

Peleistä mökiltä löytyvät mm. tikkataulu ja mölkky.

Edustalla rantapatio ja keinu, taustalla näkyy saunatupa.Vieraskirja, vastuut ja kunnossapito

Kirjoita nimesi vieraskirjaan, niin käytön seuraaminen helpottuu. Tarinoiden lukeminen on myös mukavaa.

Jos rikot tai kadotat seuran omaisuutta, hanki uusi vastaava tarvike tilalle.

Mökin käyttäjät ovat tervetulleita mökin siivous- ja kunnossapitotalkoisiin. Mökkiä voi halutessaan kunnostaa ja kehittää myös omatoimisesti, kunhan ensin ottaa yhteyttä mökkivastaavaan.

Tulien tekeminen ja polttopuut

Tarkista tulisijojen kunto ennen tulien tekemistä. Tyhjennä tarvittaessa tuhkat piharakennuksen takaiseen kompostoriin.

Älä sulje tuvan tulisijan peltiä ennen hiilloksen täydellistä sammumista. Älä jätä grillikatokselle avotulta, tarvittaessa voit kostuttaa tulisijan vähäisellä määrällä vettä.

Polttopuita löytyy piharakennuksen liiteriosasta. Jos piharakennuksen vieressä on sahaamattomia tai halkomattomia puita, sahaa ja halo puita vähintään käyttämäsi määrä.

Tuo saunalle, tupaan ja grillikatokselle valmiiksi puut seuraavaa käyttäjää varten.

Siisteys ja siivoaminen

Mökillä on hieno hiekkaranta.

Ota kengät pois ennen sisätiloissa liikkumista.

Tupakointi sisällä ja lemmikkien tuonti sisätiloihin on kielletty.

Siivoa jälkesi niin, että seuraavan käyttäjän on miellyttävä saapua. Järjestele tavarat paikoilleen. Lakaise saunan eteinen, tupa ja aitta, tarvittaessa puistele matot sekä pyyhi pöydät ja lattiat märällä rätillä. Tiskaa käyttämäsi astiat – kuumaa vettä saat saunan padasta.

Saunan käyttäminen

Sauna lämpenee reilussa puolessa tunnissa.

Tulisijan pelti pidetään pääsääntöisesti aina auki. Pidä kuuma pata aina täynnä vettä (jotta pata ei pala puhki).

Käytä saunoessasi peflettiä.

Huuhtele lauteet ja lattia käytön jälkeen. Polta kiukaassa vielä muutamia puita saunomisen jälkeen, jottaa sauna kuivuu kunnolla. Sijoita vadit vierekkäin kuivumaan (ei päällekkäin!). Ripusta eteisen matot kuivumaan ja pidä eteisen ovea avoinna saunomisen jälkeen.

Kierrättäminen

Vie biojätteet kompostoriin piharakennuksen taakse. Palavat jätteet (paperit ja ohuet muovit) voit polttaa saunan tulisijassa. Älä polta muoveja grilleissä.

Vie sekajätteet ja metallit kaupunkiin kierrätykseen.

Veneen käyttäminen

Vene on vapaassa käytössä. Veneen avain ja pohjatulppa löytyvät avainkaapista. Airot, mela ja liivit ovat piharakennuksen varasto-osassa.

Vedä vene rannan “telakalle”. Irrota pohjatulppa ja palauta se avainkaappiin. Lukitse vene.

Yöpyminen ja aitan käyttäminen

Mökillä voi yöpyä tuvassa, nukkuma-aitassa tai omassa teltassa.

Aitassa mahtuu nukkumaan 2–3 henkilöä. Sänkyjä on kaksi, iso ja pieni. Aitassa nukutaan seuran retkipatjoilla omia makuupusseja tai peittoja käyttäen.

Mökille ei saa tuoda kostuvia patjoja – tai ne on vietävä pois oman yöpymisen jälkeen.

Avain, sijainti ja lisätietoja

Avaimen, ajo-ohjeet ja lisätietoja saa mökkivastaavalta. Lisää kuvia mökiltä löytyy esim. täältä.


Käyttömaksut 2017

Polttopuun ja muiden tarvikkeiden kulutuksen vuoksi mökillä on pienet käyttömaksut.

  • Jäsen 2 € / kerta
  • Ei-jäsen 5 € / kerta
  • Ryhmä (perhe tai pieni kaveriporukka, osa voi olla ei-jäseniä) 10 €
  • Vuosi 2017 jäsenelle 10 €
  • Mökin varaaminen omaan käyttöön päiväksi, sovitaan tapauskohtaisesti mökkivastaavan kanssa, minimi 50 €
Johtosivulla mainituille henkilöille mökin käyttö on ilmaista.

Mökkiä käytettäessä vähintään yhden yhdistyksen jäsenen on oltava mukana.

Maksut voi maksaa kahdella tavalla:

  • mökin seinällä olevaan lippaaseen
  • yhdistyksen tilille IBAN FI24 3636 3002 0883 00, kirjoita viestiosaan MÖKKI + maksajan nimi