
Kaavakoulut ovat kaikille pyörällä kulkemisen ja pyöräilyolosuhteiden edistämisestä kiinnostuneille tarkoitettuja keskustelu- ja vaikuttamistilaisuuksia. JYPSin vapaamuotoisen liikenneryhmän järjestämissä kokoontumisissa tutustumme pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, keskustelemme pyöräilyolosuhteista sekä pyrimme löytämään keinoja fillarilla kulkemisen sujuvoittamiseksi.
Kokoontumisiin ovat tervetulleita sekä uudet että vanhat pyörällä kulkemisen edistämisestä kiinnostuneet ihmiset. Kokoontumiset toimivat tilanteen mukaan sekä perehdytyksenä uusille toimijoille että vanhojen toimijoiden tapaamisina. Osallistuminen ei vaadi ennakko-osaamista tai muiden osallistujien aiempaa tuntemista, vaan kuka tahansa voi tulla mukaan!
Toisinaan kokoonnumme omalla porukalla vaikkapa jossain kahvilassa, toisinaan vierailemme esimerkiksi kaupungin liikennesuunnittelijoiden luona.
Tervetuloa edistämään fillarilla liikkumista!
Kokoontumiset 2023
1. Vierailu Jyväskylän kaupungilla keskiviikkona 15.3. klo 15.30–17.30
- vierailemme Jyväskylän kaupungin liikennesuunnittelijoiden luona tutustumassa ajankohtaisiin suunnitelmiin
- aiheina ovat ainakin Kalevankadun, Keskussairaalantien ja hallintokorttelin ympäristön pyöräväyläjärjestelyt, keskustan pyöräpysäköinnin kehittäminen, Seppälän ja Vaajakosken suuntien pyöräbaanat sekä muut ajankohtaiset pyöräilyyn liittyvät hankkeet
- paikkana kokoustila Ullakko Rakentajantalolla, Hannikaisenkatu 17
- myös etänä voi osallistua, pyydä tällöin kokouslinkkiä sähköpostilla: teemu.tenhunen (ät) jyps.fi
- kokoontuminen löytyy myös Facebookista ja Nimenhuudosta
2. Puhutaan pyöräilystä Pyöräilyviikolla maanantaina 8.5. klo 19–20.30
- kokoonnumme kaikkien kiinnostuneiden porukalla tutustumaan, ruokailemaan omakustanteisesti ja juttelemaan pyörällä kulkemisen edistämisestä
- ruokailemisen ohessa jutustelunaiheina pyöräolosuhteiden, kuten pyöräväylien ja -parkkien, kehittäminen sekä fillarilla kulkemisen lisääminen Jyväskylässä
- tule tutustumaan muihin pyörällä kulkemisen edistämisestä kiinnostuneisiin, esittämään oma näkemyksesi tai vaikkapa kysymään jostain askarruttavasta kohdasta!
- tapaaminen sisältyy Jyväskylän Pyöräilyviikon ohjelmaan
- paikka ravintola Sohwi, Vaasankatu 21
- kokoontuminen löytyy myös Facebookista ja Nimenhuudosta
Kokoontumiset 2022
1. Vierailu Jyväskylän kaupungilla keskiviikkona 9.3. klo 15.30–17.30
- vierailemme Jyväskylän kaupungin liikennesuunnittelijoiden luona tutustumassa ajankohtaisiin suunnitelmiin
- aiheina ovat ainakin Yliopistonkadun, Puistokadun, Voionmaankadun, Kalevankadun ja Keskussairaalantien pyöräväyläjärjestelyt, Seppälän, Vaajakosken ja Palokan suunnan pyöräbaanat sekä muut ajankohtaiset pyöräilyyn liittyvät hankkeet
- paikkana kokoustila Vaneri Rakentajantalolla, Hannikaisenkatu 17
- myös etänä voi osallistua, pyydä tällöin kokouslinkkiä sähköpostilla: teemu.tenhunen (ät) jyps.fi
- kokoontuminen löytyy myös Facebookista ja Nimenhuudosta
2. Vierailu Keski-Suomen ELY-keskuksella maanantaina 3.10.2022 klo 16–18
- vierailemme ELY-keskuksella tutustumassa valtion ajankohtaisiin pyöräilyhankkeisiin Jyväskylän seudulla ja Keski-Suomessa
- paikkana kokoustila Veranta, Keski-Suomen ELY-keskus, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä
- halutessaan voi osallistua etänä Teamsin kautta
- kokoontuminen löytyy myös Facebookista ja Nimenhuudosta
3. Kokoontuminen omalla porukalla maanantaina 31.10. klo 17–19
- käsittelemme erityisesti Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvaa, johon olemme jättämässä lausuntoa
- MAL-kehityskuva on tärkeä ja olennainen suunnitelma, jolla ohjataan alueen liikennejärjestelmän kehittämistä vuosiksi eteenpäin
- kehityskuvassa on mukana mm. seudullinen pyörätieverkosto
- paikkana ravintola Elo, Kauppakatu 22
- kokoontuminen löytyy Nimenhuudosta ja Facebookista