
Maastoryhmä 13–17-vuotiaille torstaisin 4.6.–1.10.2026
Vuoden 2026 ohjelma on melkein valmis ja ilmoittautuminen aukeaa huhtikuun alkupuolella!
13–17-vuotiaiden maastoryhmässä ajetaan monipuolisesti erilaisissa maastoissa sekä harjoitellaan maastopyöräilyn perustaitoja ja tekniikoita. Reiteille mahtuu polkuja, pururatoja, hiekkateitä, pumppiratoja ja hiekkakuoppia. Välillä pysähdytään treenailemaan haastavia paikkoja, kuten hyppyreitä, kivikoita, juurakoita ja jyrkkiä mäkiä. Ohessa harjoitellaan myös turvallista liikenteessä ja ryhmässä pyöräilyä. Tärkeintä on pitää hauskaa fillaroimalla metsässä!
Ryhmään tullessa osallistujalla on hyvä olla aiempaa maastopyöräilykokemusta. Ryhmässä ajetaan noin 10–20 km lenkkejä paikoin mäkisillä ja kivisillä reiteillä. Taitoa ja kuntoa kehitetään yhdessä kesän mittaan, joten kaikkea ei tarvitse osata etukäteen. Kaikenlaiset maastopyöräilijät sukupuolesta riippumatta ovat tervetulleita mukaan. Ryhmän sisältö mukautetaan osallistujien taitotason ja toiveiden mukaan, ja lenkeillä edetään nuorimpien osallistujien tahtiin. Myös huoltajat ovat tervetulleita osallistumaan harjoituskerroille.
Ryhmän aikataulut ja paikat
Harjoitukset ovat torstaisin klo 18–20 vaihtuvissa paikoissa ympäri Jyväskylää. Paikkoja sovitaan yhdessä ryhmäläisten kanssa kauden edetessä. Välillä voidaan lähteä liikkeelle Aren aukiolta (Puistokatu 1) yhdessä aikuisten kevyen maastolenkin kanssa.
Toiminta jakautuu jaksoon 1 ja 2. Osallistua voi joko jommalle kummalle tai molemmille jaksoille.
Jakso 1, 4.6.–30.7., 9 kertaa
- TO 4.6. klo 18–20, Aren aukio
- TO 11.6. klo 18–20, Halssilan hiihtomaa
- TO 18.6. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 25.6. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 2.7. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 9.7. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 16.7. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 23.7. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 30.7. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
Jakso 2, 6.8.–1.10., 9 kertaa
- TO 6.8. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 13.8. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 20.8. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 27.8. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 3.9. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 10.9. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 17.9. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 24.9. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
- TO 1.10. klo 18–20, paikka sovitaan myöhemmin
Mitä mukaan?
Ryhmässä ajetaan maastopyörillä. Oikeankokoisen ja toimivan pyörän lisäksi kerroille tulee ottaa mukaan oikeankokoinen ja ehjä kypärä, kelin mukainen vaatetus, juomapullo sekä pientä syötävää. Suosittelemme vahvasti pitkäsormisia käsineitä ja ajo- tai vastaavia laseja.
Tarkastakaa pyörän kunto ennen kerroille osallistumista. Erityisesti jarrut, renkaiden ilmanpaineet ja ketjun öljyäminen kannattaa tarkastaa.
Jos osallistujalla ei ole ryhmään sopivaa pyörää, JYPSillä on kaksi maastopyörää vuokrattavaksi noin 135–155 sentin pituisille kuskeille. Pyörien tiedot ja hinnat löytyvät jäsenedut-sivulta. Lisätietoja voi kysyä ryhmän vastuuohjaajalta.
Osallistumismaksut
- yksi jakso: 90 €
- koko kausi: 145 €
Osallistumismaksut sisältävät ohjauksen ja retkikertojen eväät.
Osallistumismaksun voi maksaa tilisiirrolla tai MobilePayn kautta. Maksuohjeet lähetetään sähköpostitse ennen ryhmän alkamista.
Ilmoittautuminen ja ryhmän toteutuminen
Ryhmään ilmoittaudutaan ennen kauden alkamista. Jos ryhmässä on tilaa, kesken kaudenkin voi liittyä. Tästä on hyvä sopia vastuuohjaajan kanssa etukäteen.
Ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Minimiosallistujamäärä on 7 ja maksimi 10. Ryhmän toteutumisesta ilmoitetaan sähköpostitse viimeistään viikkoa ennen sen alkamista.
- Täyttäkää huhtikuun alussa julkaistava sähköinen ilmoittautumislomake. Jos ryhmässä on tilaa, yhden kerran voi käydä tutustumassa ilmaiseksi ennen ilmoittautumista. Tästä täytyy sopia ryhmän vastuuohjaajan kanssa etukäteen.
- Ilmoittautuminen on sitova. Sen voi perua maksutta viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkamista. Tätä myöhemmin, kuitenkin viimeistään heti ensimmäisen kerran jälkeen tehdystä peruutuksesta peritään 50 % osallistumismaksusta. Kesken kauden tehdystä peruutuksesta peritään 100 % osallistumismaksusta, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta tai muuta painavaa syytä.
- Mikäli osallistuja ei ole JYPSin jäsen, ilmoittakaa hänet jäseneksi ennen ryhmän alkamista. Jos osallistuja on jo jäsen, muistakaa maksaa jäsenmaksu ennen kauden alkamista.
- Jos osallistuja on ilmoitettu vain jaksolle 1. ja hän haluaa jatkaa myös jakson 2., ilmoittakaa hänet toiselle jaksolle erikseen ja maksakaa jakson osallistumismaksu.
Muita ohjeita
Kullekin kerralle on ilmoittauduttava JYPSin Nimenhuudossa viimeistään lenkkipäivänä klo 14. Mahdollisista muutoksista ja kertojen peruuntumisista esimerkiksi rankan sateen vuoksi ilmoitetaan Nimenhuudossa. Nimenhuudossa voi myös ilmoittaa, jos tulee hieman myöhässä lähtöpaikalle.
Kerroilla on säävaraus eli kovalla sateella ei ajeta. Pieni sade ei haittaa.
Suosittelemme osallistujille pyöräilytoiminnan kattavaa tapaturmavakuutusta. JYPSin jäsenenä on mahdollista ottaa Suomen Pyöräilyn Fillaripassi eli harrastepyöräilyn tapaturmavakuutus. Vakuutus hankitaan omatoimisesti suoraan Suomen Pyöräilyn ja Suomisportin nettisivuilta. Kilpailutoimintaan osallistuttaessa kannattaa ottaa Suomen Pyöräilyn vakuutuksellinen kilpailulisenssi.
Lisätiedot
- vastuuohjaaja Elja Asikainen, eljavisu (ät) gmail.com
- Fillariakatemian vetäjä Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi
