Tutustumisretki Hollannin pyöräilyolosuhteisiin 1.–9./11.8.2014

Osana pitkää Euroopan pyöräretkeä JYPS järjestää tutustumisen Hollannin erinomaisiin pyöräilyolosuhteisiin.  Tarkoitus on fillaroida Saksan ja Alankomaiden alueella noin 700–900 km 9–11 päivän aikana 1.–9./11.8. Retkellä tutustutaan useisiin hienoihin ja esimerkillisiin pyöräilykaupunkeihin, mahdollisia kohteita ovat mm. Eindhoven, Tilburg, Breda, Haag, Amsterdam, Utrecht, Houten ja Groningen. Myös kaupunkien välinen pyöräilyreitistö on Hollannissa mittava, kiinnostava ja mainiosti ajettava. Lopullinen reitti, kohteet ja paluuaikataulu sovitaan lähtijöiden kesken. Ajettavaa reittiä ja matkaa säädetään myös retkellä sään, jaksamisen ja kiinnostusten mukaan. Retkellä edetään muutenkin rennosti ja ajoittain spontaanisti.

Retki alkaa Saksan puolelta Frankfurt Hahnista perjantaina 1.8. Hahniin voi lentää Ryanairin lennolla Tampereelta 1.8., lähtö klo 10:50 ja saapuminen klo 12:25. Retkelle voi luonnollisesti saapua myös lentäen, laivalla, junalla ja/tai bussilla esimerkiksi Frankfurtin, Brysselin, Travemunden tai Amsterdamin kautta 1.8. tai viimeistään muutamia päiviä tämän jälkeen. Ainakin yksi osallistuja saapuu junalla Ruotsin ja Tanskan kautta.

Paluumatkalle voi lähteä jo vaikkapa Amsterdamista noin 6.8. Halvimmin paluu järjestyy Saksan puolelta Bremenistä Ryanairin lennolla Tampereelle lauantaina 9.8. klo 6:30 tai maanantaina 11.8. klo 15:15. Tarkoitus on, että Bremenissä ollaan joka tapauksessa viimeistään 11.8., mahdollisesti aiemminkin sopimuksen mukaan. Tarvittaessa paluumatkalle voi siirtyä esimerkiksi junalla tai bussilla.

Jokainen hankkii itse meno- ja paluumatkansa. Ennen varaamista koordinoidaan yhteismatkat muiden lähtijöiden kanssa.

Majoitukset reissulla varataan matkan varrelta leirintäalueilta, majataloista tai hotelleista. Telttaa ei välttämättä tarvitse ottaa mukaan. Ruokailut hoidetaan eväillä ja ravintoloissa syömällä.

Jokainen maksaa itse reissukulunsa. Pyrkimyksena on edullinen retki, joten kustannukset ovat joitain kymmeniä euroja päivää kohden. Karttoja ym. on yhdistyksen puolesta.

Retki on avoin JYPS-jäsenille.

Retken luokitus on 4 / haastava. Keskimääräiset päivämatkat ovat lähemmäs 100 km, porukalla ja Hollannin erinomaisilla ja todella tasaisilla väylillä tällaisen matkan pyöräilee melko helposti.

Välttämättömät välineet ovat kunnollinen retkeilyyn soveltuva pyörä, pyörälaukut (vähintään takalaukut ja tankolaukku) ja muutenkin kattavat pyöräretkeilyvarusteet. Kaikki tavarat kuljetetaan pyörillä.

JYPS-retkille osallistumisen yleiset periaatteet: www.jyps.fi/retket.

Edellisen Hollannin retken kuvia voit tutkailla täällä ja videoita täällä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Samuli Rinne, rinteensamuli (ät) gmail.com tai 0400 543 835, ja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195 (2.7. alkaen vain tekstiviestit).

Tule rohkeasti mukaan!