Syyskokouksen päätöksiä ja vuoden parhaat 2015

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidettiin perjantaina 4.12. Tapahtumassa vieraili yhteensä noin 70–80 seuralaista.

Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja budjetti. Toiminta jatkuu pääosin entiseen tapaan. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisseurana ja ainoana pyöräilyn edunvalvontayhdistyksenä Keski-Suomessa. Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. Pyritään lisäämään pyöräilyn harrastamista ja pyöräilyä liikennemuotona.  Vuoden aikana laaditaan pyöräilynedistämisstrategia.

Yhdistyksen jäsenmäärä pyritään lisäämään 1100:aan nykyisestä tuhannesta. Alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä pyritään lisäämään 250:een nykyisestä vajaasta 200:sta.

Oman toimitilan hankkimisen ja toiminnanjohtajan palkkaamisen selvittämistä jatketaan.

Pyöräilynedistämisaiheiselle Pyöräilyviikko ja We Cycle Keski-Suomi 2016 -hankkeelle ja mahdollisesti muille hankkeille haetaan rahoitusta.

JYPS liittyy vuoden alusta Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n jäseneksi. Pyöräliitto ry:n jäsenyydestä päättäminen siirrettiin kevätkokoukseen.

Kokonaisuudessaan toimintasuunnitelma löytyy pdf-muodossa täältä.

Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan. Aikuisten jäsenmaksu on ensi vuonna 30 euroa, vähävaraiseksi itsensä kokevien (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat jne.) 20 euroa, alle 18-vuotiaiden 10 euroa ja samassa taloudessa asuvien perhejäsenmaksu 60 €. Yhteisöjäsenmaksu on 100 euroa.  Jäsenet voivat halutessaan edelleen tukea vapaaehtoisilla lisämaksuilla yleensä yhdistyksen toimintaa, pyöräilyn edistämistä, lasten toimintaa ja/tai mökkitoimintaa.

Vuoden 2016 budjetin loppusumma on kaiken kaikkiaan 155 500 euroa. Budjetissa pyritään nollatulokseen.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Teemu Tenhunen. Johtokuntaan valittiin uudelleen Kaisa Peltonen, Samuli Rinne, Susanna Tolsa ja Samuli Piirainen. Uusina johtokuntaan valittiin Suvi Eskelinen, Jyrki Solja, Hannu Jalonen ja Janne Laulainen. Kiitos luopuneille jäsenille ja onnea uusille valituille!

Vuoden 2015 parhaat

Kokouksessa jaettiin jäsenille 22 palkintoa ansioista vuoden aikana. Palkitut saivat kunniakirjan ja seuravaatteen.

Vuoden pyöräilijä: Susanna Ylinen

Susannalla on asenne pyöräilyyn kohdillaan ja välittää positiivista suhtautumista myös ympärilleen! Tänä vuonna mm. perhelastipyöräilyä Suomessa ja Euroopassa sekä voitot Tahko MTB:n 120 kilometrin sarjassa ja MTB Marathon Cupissa. Susanna on vieläpä ollut ahkerasti mukana pyöräilyn ohjaamisessa, mm. kouluvierailuilla ja maahanmuuttajanaisten pyöräilykurssilla.

Vuoden tulokas: Mervi Miettinen

Mervi tuli vauhdilla mukaan toimintaan. Mervi oli innokkaasti mukana lenkeillä, retkellä, salivuorolla ja muissa tapahtumissa. Nimenhuudon ilmoittautumistilastossa Mervi keräsi 22 osallistumista toimintaan.

Vuoden ohjaaja: Sini Nousiainen

Sini on tsemppaava ja hyväntuulinen ohjaaja, jonka lenkeillä oppii uutta hyvässä tunnelmassa. Sini on myös ollut aktiivisesti mukana useissa talkootehtävissä, mm. kehittämässä JYPS:in viestintää ja järjestämässä 80-vuotisjuhlaa.

Vuoden seura-aktiivi: Jyrki Solja

Jyrki on vuoden aikana ollut mukana järjestämässä lukuisia seuran tapahtumia, mm. MTB Marathon Laajavuorta. Nimenhuudon ilmoittautumistilastossakin Jyrki on kakkosena eli aktiivisuutta riittää! Jyrki on myös kehittänyt omia taitojaan ohjaajakoulutuksessa sekä vetänyt lenkkejä ja retkiä.

Vuoden talkoolainen: Hannu Jalonen

Hannu oli vuoden aikana mukana järjestämässä useita tapahtumia. Lisäksi Hannu mm. osallistui ohjaajakoulutukseen sekä veti lenkkejä ja retkiä.

Vuoden pyöräilynedistäjä: Annimaria Valli

Anni osallistui vuoden aikana liikenneryhmän toimintaan, mm. edusti seuraa liikenneturvallisuusryhmässä. Lisäksi Anni talkoili useissa tapahtumissa, mm. MTB Marathon Laajavuoressa ja 80-vuotisjuhlassa. Pelkästään Nimenhuudossa Annille kertyi 23 talkootuntia.

Vuoden junnupaimen: Joona Juurakko

Joona on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä lasten ja nuorten pyöräilyä. Joona on ohjannut toimintaa, tehnyt opinnoissaan pyöräilyyn liittyviä tehtäviä sekä pitänyt valmennusluentoja ja pyöräilyleirin. Joonan ote ohjaamiseen on erinomainen ja saa junnun kuin junnun innostumaan pyöräilystä!

Vuoden kilpapyöräilijä: Sini Alusniemi

Jälleen tänä vuonna vakuuttavaa kisamenestystä. SM-kultaa maratonmaastopyöräilyssä ja maastoduathlonissa sekä iso nippu muiden kisojen voittoja.

Vuoden maantiepyöräilijä: Simo Terävä

Vauhti maantiellä ja muutenkin vain kiihtyy. Kansainvälisiä maantiekisastartteja, sivussa SM-kultaa maratonmaastopyöräilyssä ja cyclocrossissa.

Vuoden maastopyöräilijä: Kaisa Härkönen

Maastopyöräilyn ohjaamista, kultaa maastopyöräenduron SM-sarjassa ja muutenkin mukana levittämässä maastopyöräilyn ilosanomaa!

Vuoden juniorimaastopyöräilijä: Jennika Teiskonen

Jennika on vuoden aikana osallistunut lukuisiin maastopyöräkisoihin ja pärjännyt hienosti. Esimerkiksi XC-maastopyöräilyn SM-kisassa Jennika polki ykköseksi ja Kultaisen Kammen maastocupissa toiseksi.

Vuoden endurokuski: Ville Tuppurainen

Ville ajoi tänä vuonna vauhdikkainta enduromaastopyöräilyä Suomessa! Todisteena mm. maastopyöräenduron SM-sarjan ykköstila.

Vuoden trial-kuski: Hiski Kalavainen

Hiski on käynyt aktiivisesti harjoituksissa ja asenne harjoitteluun on kohdillaan. Hiski ottaa muut huomioon harjoittelutilanteissa ja taidot ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti. Hänestä on tullut taitava trial-kuski!

Vuoden pelastuspari: Paula ja Tuomas Väre

Tour de Helsingissä 30.8. sattui onnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti useampi pyöräilijä. Paula ja Tuomas tulivat paikalle omassa kilpailuryhmässään ja keskeyttivät oman ajonsa noin puolen tunnin ajaksi jääden auttamaan loukkaantuneita kilpailijoita. Vasta kun riittävästi pelastushenkilökuntaa saapui paikalle he jatkoivat omaa ajoaan ja polkivat tapahtuman loppuun asti. Esimerkillistä toimintaa!

Vuoden promoottori: Janne Laulainen

Janne edisti vuoden aikana vauhdikkaasti Team Rynkebyn toimintaa. Janne osallistui myös ahkerasti seuran toimintaan, mm. veti lenkkejä ja talkoili tapahtumissa. Nimenhuudon ilmoittautumistilastossa Janne sijoittui neljänneksi.

Vuoden nettivastaava: Timo Kaipiainen

Timo vastaa seuran nettisivujen ylläpitämisestä. Tänäkin vuonna nettisivuilla on ollut monenlaista mutkaa ja päivitettävää, joten työtä ja toimintaa on riittänyt! Lisäksi Timo on ajanut paljon sekä maantiellä että maastossa.

Vuoden Terävät: Terävien perhe

Terävät olivat jälleen tänä vuonna ahkerasti ja monipuolisesti mukana pyöräilytoiminnassa. Erityisesti Simo ja Olli pärjäsivät kisoissa, Simo myös ulkomaita myöten. Tommi järjesti huiman määrän pyöräilytoimintaa Äänekoskella. Terävää pyöräilyä!

Äänekosken ahkerimmat talkoolaiset: Tommi Lupsakko ja Heikki Kinnunen

Tommi ja Heikki ovat talkoilleet ahkerasti JYPS Äänekosken toiminnassa, mm. järjestäneet kisoja ja muita tapahtumia sekä vetäneet lenkkejä.

Vuoden Opel, Renault, Volkswagen ja Citroen: Jani Käyhty

Seuran tapahtumien kuskauksia hoidettiin Janin järjestämillä Opeleilla, Renaulteilla, Volkswageneilla, Citroeneilla… Lisäksi Jani vastasi maastopyöräendurojoukkueen toiminnasta.

Vuoden espanjalainen: Outi Leinonen

Hola! Outin innostus BMX-racingiä kohtaan välittyy ilona ja lämpönä Espanjasta asti. Outi on Suomen reissuillaan käynyt kouluttamassa JYPS:in ohjaajia BMX:ään ja kannustaa kehittämään BMX-toimintaa.

Kunniamaininta 2015: Esa Rantakangas

Pitkäaikainen työskentely seuran hyväksi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Esa on ollut hyvin aktiivinen erityisesti pyöräilynedistämisessä. Johtokunnassa Esa on ollut vuodesta 2008.

Kunniamaininta 2015: Erkki Pahkinen

Pitkäaikaista työtä pyöräilyn saralla. Tänä vuonna jälleen myös kisamenestystä, Mastercupin maantieajossa voitto sarjassa M75!

Vuoden 2015 jäsenkampanjan tulokset

Tänäkin vuonna kisailtiin siitä, kuka jypsiläinen houkuttelee eniten uusia jäseniä yhdistykseen. Tonni täyteen -jäsenkampanjassa pyrittiin tuhannen jäsenen rajapyykkiin, mutta jäimme siitä niukasti. Vuoden 2015 lopulla jäseniä oli noin 980. Jäsenkampanjan kautta seuraan liittyi ennätyksellisen paljon jäseniä eli 70 (2014: 46 kpl, 2013: 58 kpl, 2012: 38 kpl).

Jäsenkampanjan kärkikolmikko palkittiin syyskokouksessa 4.12. Anna Räbinä, Mikko Pohjonen ja Samuli Piirainen palkittiin hierontalahjakortilla Optimovelle.

Kiitos kaikille jäsenkampanjaan osallistuneille! Jäsenkampanja 2016 käynnistyy taas heti vuodenvaihteen jälkeen.

Jäsenkampanjan lopputulokset:

1. Anna Räbinä, Mikko Pohjonen (4 uutta jäsentä)

2. Samuli Piirainen, Pekka Peura (3 uutta jäsentä)

3. Jani Venäläinen, Christoph Joohs, Tuomo Marttinen, Eemeli Kanervo, Samppa Hynninen (2 uutta jäsentä)

4. Eija Karppola-Back, Joni Kettunen, Ville Laaksonen, Tommi Lahtonen, Satu Joukkola, Leena Isosävi, Eemil Kinnunen, Esa Hautajoki, Aikku Häkkinen, Sanna Honkimäki, Hanna Hytönen ja Jani Saalamo, Christoph Joohs, Sini Virtanen, Akseli Maja, Tuomas Väre, Niko Luojumäki, Jani Mähönen, Lassi Lehosmaa, Jari Kovanen, Kimmo Kasurinen, Sanni Seriola, Valtteri Kinnunen, Marko Latva-Karjanmaa, Jori Soininen, Susanna Pohjonen, Salla Pehkonen, Vellu Virtanen, Joel Juutinen, Annimaria Valli, Mauri Keinänen, Joona Juurakko, Ari Saniola, Jani Lirkki, Ari Lahtinen,  Jussi Ahokas, Tommi Terävä, Petri Tyrväinen, Timo Takkinen, Marko Haapakoski, Jouni Seriola, Jani Käyhty, Kauko Saarinen, Anu Kosunen, Leevi Pihlainen, Kaija Kettunen-Mattila, Helmut Rauniaho (1 uusi jäsen)

Tonni täyteen -kampanjan kuukausipalkinnot arvottiin seuraavasti:

Tammikuu: Ortlieb Micro -satulalaukku (Voittaja: Ville Laaksonen)

Helmikuu: MTB Marathon Laajavuoren maksuton osallistuminen 13.6. (Voittaja: Anna Räbinä)

Maaliskuu: Muc-Off -tuotteita (Voittaja: Samppa Hynninen)

Huhtikuu: Continental -juomapullo ja Bontragerin sisärengas (Voittaja: Sanna Honkimäki)

Toukokuu: Muc-Off -pesuneste (Voittaja: Kimmo Kasurinen)

Kesäkuu: Ortliebin buffi ja juomapullo (Voittaja: Annimaria Valli)

Heinäkuu: Bahcon monitoimityökalu (Voittaja: Jussi Ahokas)

Elokuu: Jyväskylän kierron maksuton osallistuminen 26.9. (Voittaja: Jani Lirkki)

Syyskuu: Bontragerin juomapulloteline ja monitoimityökalu (Voittaja: Jouni Seriola)

Lokakuu: Bontragerin satulalaukku (Voittaja: Leevi Pihlainen)

Marraskuu: Abus vaijerilukko (Voittaja: Helmut Rauniaho)

 

Vähävaraisten perheiden pyöräilystipendit haettavana 2.12.–14.12.2015

JYPSissä haluamme, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus pyöräillä. Tarjoamme neljälle Jyväskylän seudulla asuvalle vähävaraisen perheen lapselle pyöräilystipendit sisältäen polkupyörän tai pyöräilyvarusteen Ride Cycle Storesta sekä osallistumisen neljän kerran lyhytkurssille kesällä 2016. Näin myös vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret pääsevät ohjatusti harjoittelemaan pyöräilyn taitoja sekä osaksi mukavaa ryhmää.

Stipendivaihtoehdot:

  1. Potkupyörä + osallistuminen Potkuttelijat-ryhmään 3–4 v. (arvo 210 €).
  2. Lasten pyörä + osallistuminen Fillarikouluun 5–7 v. (arvo 450 €).
  3. Maastopyörä + osallistuminen Fillarikouluun 8–16 v. (arvo 660 €).
  4. Nastarenkaat + osallistuminen Fillarikouluun 8–16 v. (arvo 150 €).

Stipendit on suunnattu vähävaraisille perheille, joista löytyy pyöräilystä kiinnostunut 3–16- vuotias lapsi. Stipendin saaja on velvoitettu osallistumaan neljän kerran lyhytkurssille kesällä 2016.

Kirjoita vapaamuotoinen hakemus, miksi juuri sinun tai sinun lapsesi tulisi saada mahdollisuus harrastukseen ja uuteen polkupyörään tai nastarenkaisiin. Kerrothan hakemuksessa: ikä, harrastustausta, perheen tilanne, motivaatiosta pyöräilyharrastukseen, aikaisemmasta pyöräilykokemuksesta ja mahdollisuudesta osallistua harjoituksiin. Ilmoita myös, mitä stipendiä olet hakemassa. Hakeminen tapahtuu maanantaihin 14.12. klo 24 mennessä sähköisesti täällä.

Hakemukset luetaan luottamuksellisesti JYPSin lasten, nuorten ja perheiden toiminnan tiimin kanssa. Saatamme kysyä ennen valintaa lisätietoja lapsen huoltajalta tai suosittelijalta. Valitsijatiimiin kuuluvat Kaisa Peltonen (JYPSin junioritoiminnan koordinaattori), Teemu Tenhunen (JYPSin puheenjohtaja) ja Olli-Matti Komonen (JYPSin valmentaja ja luokanopettaja).

Hakijoille ilmoitetaan stipendien hakujen tulokset henkilökohtaisesti keskiviikkoon 16.12.2015 mennessä. Stipendien saajien tulee ottaa yhteyttä Ride Cycle Storeen perjantaihin 18.12.2015 klo 18 mennessä, jotta tarvikkeet saadaan tilaukseen ennen joulua.

Pyöräilystipendit mahdollistavat JYPS, opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki sekä Ride Cycle Store.

www.jyps.fi/fillariakatemia

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, junioritoiminnan koordinaattori
kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541

Kuva: Touho Häkkinen (kuva ei liity vähävaraisiin perheisiin).

Ehdota kauden 2015 päättäjäisissä palkittavia jäseniä!

Vuoden 2015 ansioituneimmat jäsenet palkitaan syyskokouksessa, kauden päättäjäisissä ja pikkujouluissa 4.12.

Palkittavia voi ehdottaa nettilomakkeella, joka löytyy täältä.

Lähetä ehdotuksesi palkittavista viimeistään sunnuntaina 29.11.!

Aiemmin palkittuja

Nastaa talvifillarointia! -talvipyöräilykauden avaustempaus Jyväskylässä keskiviikkona 18.11.2015

Avaustempaus koostuu katutapahtumasta ja Nasta-ajosta. Halutessasi voit ilmoittautua tempaukseen ja haastaa kavereitasi mukaan Facebookissa!

Katutapahtuma Kauppakadun pihakadulla klo 14–17

Kerrotaan talvipyöräilystä, nastarenkaista, valoista ja ajamisesta pihakadulla, jaetaan Reaktorin lahjoittamia pyöränvaloja valottomille, pumpataan ilmaa renkaisiin jne.

Tapahtuma pidetään pihakadulla Kauppakatu 4:n kohdalla.

Mukana mm. JYPS, Jyväskylän kaupungin keskustan kehittämishanke, fillaripoliisit, Liikenneturva, Ride Cycle Store ja Pyöräliitto.

Nasta-ajo Kauppakadun pihakadulta klo 17

Klo 17 katutapahtuman pitopaikasta starttaa Nasta-ajo. Ajetaan rauhalliseen tahtiin noin puolentoista tunnin lenkki Jyväsjärven ympäri. Osallistuminen on ilmaista ja kaikille avointa.

Laita valot sekä nastarenkaat fillariin ja tule mukaan!

Lisätietoja Nasta-ajosta löytyy tarvittaessa Nimenhuudosta.

Nastat on! -kampanja 18.11.–6.12.

Tempaus aloittaa samalla Nastat on! -nastarengaskampanjan. Tiedote kampanjasta löytyy täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

Lisätietoja

Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

Vastaa jäsenkyselyyn 22.11.2015 mennessä!

Mitä mieltä olet yhdistyksestämme ja miten kehittäisit toimintaamme? Nyt voit jälleen vaikuttaa vastaamalla vuosittaiseen seurakyselyyn!

Kyselyyn voivat vastata sekä jäsenet että muuten yhdistystä tuntevat. Vastaaminen on anonyymia.

Vastaaminen vie aikaa noin 10–15 minuuttia. Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata.

Vastausaikaa on sunnuntaihin 22.11.!

Kyselyn tulokset julkaistaan syyskokouksessa 4.12. ja nettisivuilla. Tulokset vaikuttavat myös vuoden 2016 toimintasuunnitelman ja budjetin laadintaan. Kyselyn vastaukset menevät tiedoksi yhdistyksen toimihenkilöille ja ohjaajille.

Kyselyyn voit vastata täällä!

Liity sinäkin Nastajengiin! Nastat on! -kampanja 18.11–6.12.2015

Ajatko fillarilla talvisin ilman nastarenkaita? Oletko kokonaan pyöräilemättä talvisin? Älä enää! Liity sinäkin Nastajengiin ja fillaroi talvisin sujuvasti ja turvallisesti!

Kunnollisilla nastarenkailla voi pyöräillä talvisin lähestulkoon yhtä huolettomasti kuin kesällä kesärenkailla. Nastarenkaat lisäävät pitoa lumella ja jäällä erityisesti kiihdytyksissä, mutkissa ja jarrutuksissa.

Jos pyörääsi on saatavilla taittuvasivuisia nastarenkaita, niin kannattaa hankkia sellaiset. Taittuvasivuiset renkaat ovat jäykkäsivuisia keveämpiä, joten myös pyöräileminen niiden kanssa on kevyempää. Joka tapauksessa eturenkaaksi kannattaa valita yli 200-nastainen rengas, takana nastoja voi tarvittaessa olla hieman vähemmän. Halvimmissa renkaissa nastoja ei yleensä ole riittävästi, nastat eivät välttämättä ole laadukkaita ja renkaat ovat tuntumaltaan kovia. Kunnolliset nastarenkaat kestävät useita talvia.

JYPS ry, Suomi Tyres  ja Ride Cycle Store haastavat kaikki keskisuomalaiset mukaan Nastat on! -kampanjaan 18.11–6.12.2015. Osallistuminen on helppoa: käytä nastarenkaita pyörässäsi kampanjan aikana!

Voit myös ilmoittaa osallistumisestasi ja haastaa kavereitasi mukaan Facebook-tapahtumassa. Ilmoittautuneiden keskisuomalaisten kesken arvotaan kampanjan päätteeksi Suomi Tyresin nastarenkaat.

Myös kampanjan sivun Facebookissa jakaneiden keskisuomalaisten kesken arvotaan Suomi Tyresin nastarenkaat. Olethan mukana viemässä tärkeää asiaa eteenpäin!

Nastaa talvifillarointia! -talvipyöräilykauden avaustempaus ja Nasta-ajo Jyväskylässä keskiviikkona 18.11.

Kampanjan osana järjestetään Nastaa talvifillarointia! -talvipyöräilykauden avaustempaus.

Klo 14–17 katutapahtumassa Kauppakadun pihakatuosuudella (Kauppakatu 4, Jyväskylä) kerrotaan talvipyöräilystä, nastarenkaista, valoista, ajamisesta pihakadulla jne.

Klo 17 katutapahtuman pitopaikasta starttaa Nasta-ajo, jolla fillaroimme nastarenkaiden kanssa Jyväsjärven ympäri. Ohjattu kevytvauhtinen pyöräretki kestää noin puolitoista tuntia. Osallistuminen on ilmaista ja kaikille avointa. Varusteiksi tarvitaan fillari, nastarenkaat ja tietysti valot.

Yhteistyökumppanit

Mukana fillareita nastoittamassa ovat Suomi Tyres, Shimano Nordic, Ride Cycle Store, Liikennevirasto, Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen liitto, Laakkonen, Stark, Fenix-valaisimet, PowerBar ja Trimtex.

Vuoden 2015 Valot on! -pyöränvalokampanjan voittajat

JYPS järjesti Valot on! -kampanjan 28.9.–18.10. Kampanjassa JYPS, Fenix-valaisimet ja Ride Cycle Store haastoivat kaikki keskisuomalaiset käyttämään valoja ja heijastimia pyörissään.

Kampanjan Facebook-tapahtumaan ilmoittautui 148 henkilöä ja tapahtuman sivun jakoi Facebook-seinällään 39 henkilöä. Tapahtuman mainoksen näki Facebookissa kaikkiaan yli 4500 ihmistä.

Tapahtumaan Facebookissa ilmoittautuneiden kesken arvottiin valoja seuraavasti:
  • Fenixin valo: Minttu Kämäräinen
  • Moon Nova -valo: Johanna Imppola
  • Moon Nova -valo: Heikki Paajanen

Kampanjan sivun Facebookissa jakaneiden kesken arvottiin palkinnot seuraavasti:

  • Fenixin valo: Anne Hautala
  • Moon Nova -valo: Henna Kleemola
  • Moon Nova -valo: Marko Yli-Leppälä

Fenixin valot ovat noudettavissa Delotecilta / Fenix-valaisimilta (Ahjokatu 13, Jyväskylä) torstaista 4.11. alkaen. Muut valot ovat noudettavissa Ride Cycle Storesta keskiviikosta 3.11. alkaen. Ilmoita osoitteeseen pj (ät) jyps.fi, jos valosi kaipaa esimerkiksi postilähetystä Jyväskylän ulkopuolelle!

Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille, yhteistyökumppaneille Fenix-valaisimille, Ride Cycle Storelle, Liikennevirastolle, Jyväskylän kaupungille, Keski-Suomen liitolle, Laakkoselle, Starkille ja Trimtexille sekä graafisen ilmeen luojalle Juho Jäppiselle. Valoisaa pyöräilytalvea kaikille!

Syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut 4.12.2015

Yhdistetyt syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidetään perjantaina 4.12. Kansalaistoiminnankeskus Mataran takkahuoneessa ja saunatiloissa (Matarankatu 4, Jyväskylä).

Syyskokous klo 18

Kokouksessa päätetään vuoden 2016 toimintasuunnitelmasta, budjetista, johtokunnan kokoonpanosta ja jäsenmaksujen suuruudesta sekä liittymisestä Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n ja Pyöräliiton jäseneksi. Kokouksen yhteydessä palkitaan vuoden ansioituneimmat seuralaiset sekä esitellään vuoden 2015 jäsenkyselyn tulokset.

Alustava esityslista löytyy tämän sivun alalaidasta.

Kauden päättäjäiset ja pikkujoulut noin klo 21

Kokousosion jälkeen, noin klo 21, iltaa jatketaan vapaamuotoisesti kauden päättäjäisten ja pikkujoulujen merkeissä.

Tilaisuuteen sisältyy mm. tutustumista toisiin seuralaisiin, syömistä, saunomista, kuvien ja videoiden katselua sekä perinteiset kilometriarpajaiset. Juodaan myös kisoissa menestyneiden jäsenten SM-mitalikahvit.

Syömistä ja juomista on tarjolla seuran puolesta, mutta mukaan kannattaa ottaa myös omia eväitä nyyttäriperiaatteella. Muistathan napata mukaan saunomiskamppeet, ja myös omia pyöräilyaiheisia kuvia ja videoita voi ottaa mukaan!

Seuravaatteet sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -paitoja on myynnissä sekä syyskokouksessa että kauden päättäjäisissä.

Halutessasi voit ilmoittautua tilaisuuteen Facebookissa.

Tervetuloa!


SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

3§ Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus

4§ Hyväksytään esityslista

5§ Seurakyselyn tulokset

6 § Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2016 toimintasuunnitelma

7§ Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2016 tulo- ja menoarvio

8§ Päätetään vuoden 2016 jäsenmaksut

9§ Valitaan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet vuodeksi 2016

10§ Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa sekä heille varahenkilöt tarkastamaan vuoden 2016 tilit

11§ Päätetään seurassa harjoitettavista pyöräilyn muodoista ja määritellään johtokunnan jäsenten vastuualueet

12§ Valitaan edustajat SPU:n, KesLin, KYTin ja Pyöräilykuntien verkoston kokouksiin

13§ Liittyminen Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n jäseneksi

14§ Liittyminen Pyöräliitto ry:n jäseneksi

15§ Vuoden 2015 parhaiden palkitseminen

16§ Kokouksen päättäminen

Suomen Pyöräilynohjaajat ry perustettiin Jyväskylässä 25.10.2015

Pyöräilyn ohjaamisen kehittäminen Suomessa otti pitkän polkaisun eteenpäin, kun Suomen Pyöräilynohjaajat ry perustettin VeloFinland-seminaarin yhteydessä Jyväskylässä sunnuntaina 25.10.

Pyöräilynohjaajat ry edistää pyöräilyn ohjaamista Suomessa sekä toimii pyöräilyä ohjaavien valtakunnallisena edunvalvojana ja yhteistyöjärjestönä. Pyöräilynohjaajat ry järjestää ja kehittää jatkossa pyöräilynohjaustoimintaa Suomessa yhteistyössä Suomen Pyöräilyunionin, Pyöräliiton, Suomen Ladun, Pyöräilykuntien verkoston, oppilaitosten, alueellisten pyöräily-yhdistysten ja muiden pyöräilyn ohjaamiseen liittyvien tahojen kanssa.

Pyöräilynohjaajat ry:n varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä pyöräilyn ohjaamisen koulutusjärjestelmän mukaisesti kouluttautuneet henkilöt ja pyöräilyn ohjaamiseen liittyvät yhteisöt. Muut henkilöt ja yhteisöt voivat liittyä kannatusjäseniksi.

Pyöräilynohjaajat ry:n perustivat pyöräilynohjaajat Teemu Tenhunen, Ville Laakso, Tiina Riikonen, Esa Rantakangas, Jarkko Heikkilä, Joni Lehtola, Matti Pesu, Satu Leppänen, Kaisa Härkönen, Jyrki Solja, Tuija Uppman, Janne Laulainen, Juha Ahonen, Kaisa Peltonen, Sini Nousiainen ja Seppo Riikonen.

Uuden yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Pesu Lappeenrannasta. Hallitukseen valittiin lisäksi Teemu Tenhunen ja Kaisa Härkönen JYPS ry:stä, Tiina Riikonen Suomen Ladusta, Satu Leppänen Pyöräliitosta, Kaj Karhunen Lång Special Services Oy:stä, Antti Tähkäpää Hyria koulutus Oy:stä ja Joni Lehtola Kirkkonummelta. Suomen Pyöräilyunioni nimeää hallitusedustajansa myöhemmin.

Pyöräilynohjaajat ry:n toimintaa voi seurata Facebookissa: www.facebook.com/pyorailynohjaajat.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Matti Pesu, mattipesu (ät) gmail.com, 040 534 0455.

Varapuheenjohtaja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.