Artikkelit

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä huhtikuussa 2024

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 6.–7.4. ja 20.–21.4.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – erityisesti kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 20 €:n alennuksen.

Pyöräilynohjaajakoulutus ruokailuineen sekä koulutukseen liittyvä ensiavun peruskurssi tai kertauskurssi ovat ilmaisia niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Vähintään pääosa koulutuksen harjoitteluista (5 sisältyy koulutukseen) on myös tällöin tehtävä JYPSin toiminnassa. Lenkkejä, retkiä tms. on kaikkiaan ohjattava ensimmäisen vuoden aikana noin 10 kpl ilmaiset koulutukset ja ohjaajavarusteet saadakseen. Koulutusten ja ohjaajille jaettavien varusteiden arvo on yhteensä noin 450–500 €. Yhdistyksen lenkkien ja retkien vetäminen on vapaaehtoistoimintaa (pl. Fillariakatemia). Kysy tarvittaessa lisää toiminnanjohtajalta!

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus huhtikuussa 2023 Jyväskylässä

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä huhtikuussa 2023. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 1.–2.4. ja 22.–23.4.2023.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – erityisesti kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 20 €:n alennuksen.

Pyöräilynohjaajakoulutus ruokailuineen sekä koulutukseen liittyvä ensiavun peruskurssi tai kertauskurssi ovat ilmaisia niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Vähintään pääosa koulutuksen harjoitteluista on myös tällöin tehtävä JYPSin toiminnassa. Lenkkejä ja retkiä on ohjelmoitava kalenteriin ensimmäisen vuoden aikana vähintään 10 kpl ilmaiset koulutukset saadakseen. Koulutusten ja ohjaajille jaettavien varusteiden arvo on yhteensä noin 450–500 €.

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus huhtikuussa 2022 Jyväskylässä

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä huhtikuussa 2022. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 2.–3.4. ja 23.–24.4.

Pyöräilyn ohjaajien koulutusjärjestelmän tason 3 mukainen kurssi on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. Koulutus on ilmainen niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä.

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Pyöräilykoulutusten superviikonloppu 20.–21.5.2017

Jyväskylässä järjestetään saman viikonlopun aikana kaksi koulutusta: lauantaina 20.5. Pyöräilyn ohjaamisen startti ja sunnuntaina 21.5. Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Pyöräilyseura ry, Suomen Pyöräilynohjaajat ry ja Suomen Pyöräilyunioni ry.

Voit osallistua jompaan kumpaan koulutukseen tai molempiin.

PYÖRÄILYN OHJAAMISEN STARTTI lauantaina 20.5.2017 klo 12–17

Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutusten (taso 1) tavoitteena on kouluttaa erityisesti avustavia ohjaajia pienimuotoisiin kaupunkiajoihin, lenkeille, retkille ja muihin pyöräilytapahtumiin. Koulutukset antavat myös valmiuksia osallistua myöhemmin varsinaisille ohjaajakursseille. Startin käyminen ei kuitenkaan ole pakollista seuraaville tasoille osallistumiseksi. Koulutukset ovat avoimia 18 vuotta täyttäneille. Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

– ryhmän ohjaamisen perusteet
– keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
– olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja liikenteessä kulkemisen
– olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen – urvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
– välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

LAPSET JA NUORET PYÖRÄILEMÄÄN -KOULUTUS sunnuntaina 21.5.2017 klo 12–17

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa. Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen sisällöt:

– lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
– monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä, kouluissa ja trialissa
– turvallisuus ja ea-taidot
– lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen:

Paikka:
Kansalaistoiminnankeskus Matara (Matarankatu 6, Jyväskylä).

Osallistumismaksu:
Lauantai TAI sunnuntai 50 € / SuPon jäsenille 40 €
Lauantai JA sunnuntai 80 € / SuPon jäsenille 70 €

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPS ry:n jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan toiminnassa. Suosittelemme voimakkaasti sitä, että yhdistykset tms. maksavat jäsentensä osallistumismaksun.

Varusteet:
Osallistujilla tulee olla lauantain 20.5. koulutuksessa mukana oma pyörä ja kypärä. Sunnuntain 21.5. koulutuksessa oma pyörä ei ole pakollinen, mutta pääset kokeilemaan harjoitteita paremmin. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen koulutuksiin tapahtuu samalla sähköisellä lomakkeella perjantaihin 12.5. mennessä sähköisellä lomakkeella.  Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5 hlö per koulutus. Saat sähköpostiisi koulutuksen vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikon 19 lopussa.

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541

Pyöräilykoulutusten superviikonloppu: Pyöräilyn ohjaamisen startti la 2.4. ja Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus su 3.4.2016

Jyväskylässä järjestetään samana viikonloppuna kaksi koulutusta: lauantaina 2.4. Pyöräilyn ohjaamisen startti ja sunnuntaina 3.4. Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä JYPS, Suomen Pyöräilynohjaajat ry ja Suomen Pyöräilyunioni ry.

Voit osallistua jompaan kumpaan koulutukseen tai molempiin. Koulutukset ovat avoimia kaikille. Osallistuessasi molempiin koulutuksiin saat 20 % alennusta hinnasta.

Pyöräilyn ohjaamisen startti lauantaina 2.4.2016 klo 13–18

Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutusten (taso 1) tavoitteena on kouluttaa erityisesti avustavia ohjaajia pienimuotoisiin kaupunkiajoihin, lenkeille, retkille ja muihin pyöräilytapahtumiin. Koulutukset antavat myös valmiuksia osallistua myöhemmin varsinaisille ohjaajakursseille. Startin käyminen ei kuitenkaan ole pakollista seuraaville tasoille osallistumiseksi. Koulutukset ovat avoimia 18 vuotta täyttäneille. Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

  • ryhmän ohjaamisen perusteet
  • keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
  • olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja liikenteessä kulkemisen
  • olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen turvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
  • välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus sunnuntaina 3.4.2016 klo 13–18

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa. Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen sisällöt:

  • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
  • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä, kouluissa ja trialissa
  • turvallisuus ja EA-taidot
  • lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen

Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, kokoustila Talvikki (Matarankatu 6, Jyväskylä).

Osallistumismaksu: Yhden päivän koulutus 50 €. Mikäli osallistut molempien päivien koulutuksiin, yhteishinta 80 €.

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPS ry:n jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan toiminnassa. Suosittelemme voimakkaasti sitä, että yhdistykset tms. maksavat jäsentensä osallistumismaksun.

Varusteet: Osallistujilla tulee olla lauantain 2.4. koulutuksessa mukana  oma pyörä ja kypärä. Sunnuntain 3.4. koulutuksessa oma pyörä ei ole pakollinen, mutta pääset kokeilemaan harjoitteita paremmin pyörän kanssa. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen koulutuksiin tapahtuu samalla sähköisellä lomakkeella tiistaihin 29.3. mennessä: http://urly.fi/yTL. Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5 hlö per koulutus. Saat sähköpostiisi vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikon 12 lopussa.

Facebook-tapahtuma

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541.