Artikkelit

JYPS ry:n 80-vuotisjuhlat 24.10.2015

JYPS on perustettu vuonna 1935 ja kuuluu Suomen vanhimpiin pyöräily-yhdistyksiin. Juhlimme yhdistyksen 80-vuotista taivalta Aalto-salilla Jyväskylässä lauantaina 24.10. klo 18–24. Illan aikana kerrotaan yhdistyksen historiasta, kuullaan puheita ja musiikkiesityksiä sekä seurataan fillaritrial-näytöstä – ja ennen kaikkea pidetään hauskaa. Juhlat ovat samalla osa Pyöräliiton VeloFinland-seminaaria ja Suomen pyöräilynohjaajien kokoontumista Jyväskylässä.

Juhliin ovat tervetulleita kaikki JYPS ry:n jäsenet sekä muuten aiheesta kiinnostuneet.

Juhlissa tarjotaan kolmen ruokalajin illallinen juomineen. Alustavasti alkupalana juurespyree, kookosbataattikeitto ja oliiviöljykrustiini, pääruokana porsaanniskaa / kasvisterriiniä, portviinikastiketta, hunajatinjamijuureksia ja yrttiperunoita, jälkiruokana täytekakkua. Tarjoiluissa tehdään yhteistyötä Keski-Suomen Keittiömestarien kanssa.

Pukukoodina tumma puku, menneiden aikojen pyöräilyasu tai oman valinnan mukaan muu juhlava asu.

Juhlapaikka Aalto-sali sijaitsee Jyväskylän ydinkeskustassa (Kauppakatu 30).

Illalliskortin hinta on JYPS ry:n ohjaajille ja toimihenkilöille sekä alle 18-vuotiaille 30 €, muille 50 €. Alkoholittoman illalliskortin hinta on 45 €. Jos samasta taloudesta on useampia normaalihintaisia (45 tai 50 €) osallistujia, niin korttien yhteishinnasta saa 5 euron alennuksen. Jos samasta yhdistyksestä on useampia normaalihintaisia osallistujia, niin korteista saa 5 euron alennuksen.

Juhliin on vielä muutamia paikkoja jäljellä! Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella ja maksa samassa yhteydessä illalliskortin hinta JYPS ry:n tilille FI24 3636 3002 0883 00. Maksun viestiosaan on kirjoitettava ”80-vuotisjuhlat”, kaikkien maksettavien osallistujien nimet sekä perusteet mahdolliselle edullisemmalle illalliskortille.

Juhlat löytyvät myös Facebookista.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Muistamiset voi osoittaa JYPS ry:n tilille FI24 3636 3002 0883 00. Jos lahjoittaja ei muuta toivo, niin varat käytetään JYPS ry:n lasten ja nuorten toimintaan. Kirjoittakaa tilisiirron viestiksi ”80 vuotta” ja mahdollinen toive varojen käyttämisestä.