Nettisivuilla vierailtiin yli 82 000 kertaa vuonna 2012
Google Analyticsin mukaan nettisivuillamme vierailtiin viime vuonna 82 027 kertaa eli noin 225 kertaa päivässä. Vuodesta 2011 kävijämäärä nousi peräti yli 53 %.
Yksittäisiä sivuja katseltiin vuoden aikana yhteensä noin 212 000 kertaa eli vierailija kävi keskimäärin noin 2,6 sivulla. Keskimääräinen vierailuaika oli vajaat 3 minuuttia. Sivuilla käytiin yhteensä noin 43 000 eri tietokoneelta. 49 % vierailijoista kävi sivuilla useammin kuin yhden kerran. Yli 97 % kävijöistä oli Suomesta ja 40 % Jyväskylän seudulta.
Suoraa liikennettä sivuille oli 19 % käynneistä, hakukoneiden avulla tullutta 62 % ja muiden sivujen kautta ohjautunutta 19 %. 36 % vierailijoista käytti selaimena Mozillaa, 23 % Exploreria, 18 % Chromea, 16 % Safaria, 4 % Operaa ja 3 % Androidia.
Sivuilla vierailtiin eniten lauantaina 5.5., maanantaina 7.5., sunnuntaina 13.5. ja lauantaina 16.6. Kolme ensimmäistä piikkiä johtuvat todennäköisimmin 5.–13.5. järjestetystä Pyöräilyviikosta ja kesäkuun huippu MTB Marathon Laajavuoresta. Kaikkein suosituin vierailupäivä oli niukasti 16.6., jolloin sivuilla käytiin 828 kertaa.
Järjestyksessä 30 suosituinta yksittäistä sivua olivat:
- Etusivu 44 571 käyntiä (2011: 31 307–2010: 29 525–2009: 21 937)
- Keskustelu ja tiedotus 9816 (5751–4307–4044)
- Tapahtumat ja toiminta 8657 (4933–4666–3177)
- Tori 5962 (6739–6776–4814)
- MTB Marathon Cup Laajavuori 5240 (5231–4332–3420)
- Kuva- ja videogalleria 5134 (4921–5699–5548)
- Pyöräily 5110 (3937–3226–2064)
- Maantiepyöräily 5008 (2284–1017–537)
- Maastopyöräily 4856 (1720–992–548)
- Pyöräilyviikko 4761 (2461–1433)
- Huoltaminen 4693 (3751–1875–1058)
- Ajoasento 4304 (1982–841–409)
- Talvipyöräily 4241 (1450–111)
- Pyöräreittejä Keski-Suomessa 3540 (2511–2041)
- Pyörä 3528 (2979–2432–1636)
- Ride Cycle Store Cup 3500 (4433–3913–2004)
- Ride Cycle Store Cupin tulokset 3468 (2092–1408)
- Seura 3333 (2299–2187–1580)
- Retkipyöräily 3045 (1841–1150–693)
- Yhteystiedot 2847 (1860–1721–1304)
- Seuravaatteet 2838 (1450–1369–858)
- Pyöräilyviikon ohjelma 2832
- Pukeutuminen 1975 (1523–440)
- Maastopyöräilykurssi 1796
- Välineet ja varusteet 1780 (1231–951–690)
- Yhteislenkkikalenteri 1756
- Kuvasuunnistus 1715
- Polkupyörätrial 1638
- MTB Marathon Cup Laajavuoren tulokset 1615 (1762–1510–1177)
- Pyöräretket 1601 (1512–253)
Vuoden 2011 tilastot löytyvät täältä, vuoden 2010 täältä ja vuoden 2009 täältä.