Talvikarkelot Hankasalmen Häähnillä la 23.2.2019 klo 11.30–18

Järjestämme Versonan, Häähnintuvan ja Hankasalmen 4H:n kanssa talven toisen ulkoilupäivän Hankasalmen Häähnillä. Karkeloissa on tarjolla esimerkiksi läskipyörä-, liukulumikenkä- ja potkukelkkaretkiä, poniratsastusta, jumppailua, pulkkailua, ruokailua sekä saunomista. Tapahtumassa on myös lapsiparkki.

Ulkoilupäivään osallistuminen on kaikille avointa.

Häähnintupa ja Häähnin ulkoilureitistö

Häähnille on toteutettu vapaaehtois- ja hankevoimin laaja reitistö maastopyöräilyyn, patikointiin, lumikenkäilyyn, hiihtoon ja luisteluun. Häähnillä ylläpidetään myös autio- ja varaustupaa sekä noin 30 km talvimaastopyöräilyreittejä. Häähnillä voi vuokrata muutamia läskimaastopyöriä, lumikenkiä ja saunoja.

Häähni sijoittuu Hankasalmen ja Konneveden rajaseudulle reilut 40 km Jyväskylästä koilliseen. 9- ja 641-teiden kautta matkaa kertyy Jyväskylästä noin 70 km.

Ulkoilupäivän tukikohta sijaitsee Häähnintuvalla. Tuvalle on opastus Hankasalmen Purtomäentieltä.

Läskipyöräretket klo 11.30–13.30 ja 14–16.30

Fillarointia Häähnillä tammikuussa.

Tapahtumassa voi osallistua JYPSin ja Versonan ohjatuille läskipyöräretkille auratuilla poluilla kiinnostuksensa ja kuntonsa mukaan. Läskipyöräilystä Häähnillä pääsee jyvälle esimerkiksi katsomalla edellisen ulkoilupäivän videon.

Ensimmäisellä retkellä klo 11.30–13.30 poljetaan lumi- ja reittitilanteesta riippuen noin 10–15 km. Retken luokitus on noin perustasoinen. Tarvittaessa retki jaetaan hitaampaan ja nopeampaan ryhmään.

Klo 13.30–14 ruokaillaan Häähnintuvalla. Keittoruuan ja kahvituksen hinta on retkeläisille 5 €.

Toinen läskipyöräretki klo 14–noin 16.30 ajetaan pääosin eri reiteillä. Retkellä poljetaan ensimmäistä osiota hieman nopeammin, toisaalta mäkiä on vähemmän. Retken luokitus on perustasoinen–haastava. Tarvittaessa retki jaetaan hitaampaan ja nopeampaan ryhmään.

Jos osallistuu molemmille retkille, niin luokitus on haastava. Retkillä pidetään lyhyitä juoma- ja evästaukoja.

Retkille voi osallistua omalla läskipyörällä tai Versonan Felt-läskeillä. JYPSin jäsenet voivat osallistua omilla pyörillä hintaan 5 €, muille osallistuminen kustantaa 10 €. Versonan vuokrapyörillä yksittäisen retken hinta on 35 € ja koko päivän 55 €.

Huom! Vuokrakalustoa on rajallisesti. Jos haluat käyttää vuokrapyörissä lukkopolkimia, niin ota omat polkimet mukaan.

Liukulumikenkäretket klo 11.30–13.30 ja 14–16 sekä potkukelkkaretki klo 16–17

OAC:n liukulumikenkiä käytössä.

Versonan liukulumikenkäretkillä käytössä ovat OAC Skinbased -liukulumikengät. Liukulumikengillä kuljetaan kuin lumikengillä, mutta niillä voi myös liukua ja laskea suksien tavoin.

Lumijalaksellisilla Esla Kickspark -potkukelkoilla vedetään perheille soveltuva retki klo 16–17. Retkellä potkutellaan Häähnintuvan ympäristön poluilla. Kicksparkit soveltuvat noin 100-senttisistä ylöspäin. Mukana on tarvittaessa myös pienempiä lasten kelkkoja.

Versonan 2 tunnin liukulumikenkäretken hinta on 35 € ja molempien 55 €. Potkukelkkaretken hinta on 25 € – perheen pienimmät pääsevät kyytiin ilmaiseksi.

Poniratsastusta, pulkkailua, jumppailua ja ulkoilua klo 11–13 sekä lapsiparkki klo 11–16.30

Hankasalmen 4H järjestää Häähnintuvan ympäristössä poniratsastusta, pulkkailua, jumppailua ja ulkoilua klo 11–13.

Alakouluikäisille lapsille on parkki klo 16.30 asti.

4H:n toimintoihin osallistuminen on ilmaista eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Ruokailu klo 13–15 sekä sauna ja kahvitus klo 16–18

Häähnintuvalla on tarjolla keittoruokailu (jauheliha tai kasvis) ja kahvit klo 13–15. Ruokailun hinta on ohjattujen retkien osallistujille ja 4H:n jäsenille 5 € sekä muille 10 €. Häähnintuvalla voi myös ruokailla ja vaikkapa grillata omatoimisesti. Käytössä ovat lämmin tupa ja nuotiopaikka.

Ulkoilun jälkeen joustavasti noin klo 16–18 on mahdollisuus saunomiseen ja kahvitukseen. Saunomisen sekä kahvien ja pienen purtavan hinta on 10 €.

Kimppakyydit Jyväskylästä klo 10 sekä aikatauluista

Lähdemme retkelle kimppakyydeillä Kansalaistoiminnankeskus Mataran parkkipaikalta, Matarankatu 6. Häähnillä olemme noin klo 11. Paluu Jyväskylään on noin klo 19 – tai aiemmin, jos kyseinen autokunta päättää niin. Matkakulut jaetaan autokunnittain osallistujien kesken.

Ulkoilupäivään voi saapua myös omatoimisesti haluamiensa aikataulujen mukaan. Jos osallistuu ohjatuille retkille, niin paikalla on hyvä olla puolisen tuntia aiemmin.

Ilmoittautuminen ja maksaminen

Esla Kickspark.

JYPSin jäsenet voivat ilmoittautua läskipyöräretkille sekä varata Versonan vuokrapyöriä, ruokailun ja saunomisen Nimenhuudossa.

Jos et ole JYPSin jäsen ja olet tulossa läskipyöräretkelle omalla fillarilla, niin voit ilmoittautua Facebook-tapahtumassa. Samalla voit varata ruokailun ja saunomisen. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua sekä varata palvelut sähköpostilla: pj (ät) jyps.fi.

Läskipyöräretkien osallistumismaksut voi hoitaa kortilla tai liikuntaseteleillä (myös mobiili- ja verkkomaksut käyvät) paikan päällä. JYPSin jäsenet voivat maksaa näin myös läskipyörien vuokrauksen.

Muut kuin JYPSin jäsenet varaavat ja maksavat läskipyörien vuokrauksen Versonan Johkussa. Kaikki liukulumikenkä- ja potkukelkkaretket varataan ja maksetaan Johkussa. 

Ruokailu ja saunominen maksetaan käteisellä paikan päällä Häähnintuvan edustajille.

Kimppakyydeistä sovitaan Facebook-tapahtumassa.

Kelivaraus

Ulkoilupäivällä on kelivaraus. Päivää ei järjestetä yli 15 asteen pakkasessa. Läskipyöräretkien toteutuminen edellyttää myös sitä, että Häähnin talvireitit ovat ajettavissa – sankat lumisateet tai plussakelit voivat pehmittää polut.

Lisätietoja

Parhaiten lisätietoja voi kysyä Facebook-tapahtumassa. Tarvittaessa lisätietoja voi kysyä myös vastuuhenkilöiltä:

  • Häähnin ulkoilureitistö: Pekka Rossi, purtsipek (ät) gmail.com tai 040 522 9886
  • JYPS: Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195
  • Versona: Timo Hämäläinen, timo (ät) versona.fi tai 044 345 6107
  • 4H: Tiia Koponen, hankasalmikutsuu (ät) 4h.fi tai 050 4407469.