Artikkelit

Syyskokouksen päätöksiä ja vuoden parhaat 2016

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidettiin perjantaina 2.12. Tapahtumassa vieraili yhteensä noin 50 seuralaista.

Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja budjetti. Toiminta jatkuu pääosin entiseen tapaan. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisseurana ja ainoana pyöräilyn edunvalvontayhdistyksenä Keski-Suomessa. Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. Pyritään lisäämään pyöräilyn harrastamista ja pyöräilyä liikennemuotona.

Yhdistyksen jäsenmäärä pyritään lisäämään 1200:aan nykyisestä noin 1050:stä. Alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä pyritään lisäämään yli 300:n nykyisestä noin 250:stä.

Oman toimitilan hankkimisen ja toiminnanjohtajan palkkaamisen selvittämistä jatketaan.

Haetaan hankeavustuksia ainakin pyöräilynedistämiseen, pyöräilykasvatukseen ja liikenneturvallisuuteen.

Pyöräliitto ry:n jäseneksi ei vielä liitytty. Pyritään laatimaan vuoden aikana suunnitelma siitä, miten Pyöräliittoon liittyminen olisi taloudellisesti mahdollista.

Kokonaisuudessaan toimintasuunnitelma löytyy pdf-muodossa täältä.

Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan. Aikuisten jäsenmaksu on ensi vuonna 30 euroa, vähävaraiseksi itsensä kokevien (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat jne.) 20 euroa, alle 18-vuotiaiden 10 euroa ja samassa taloudessa asuvien perhejäsenmaksu 60 €. Yhteisöjäsenmaksu on 100 euroa. Jäsenet voivat halutessaan edelleen tukea vapaaehtoisilla lisämaksuilla yleisesti yhdistyksen toimintaa, pyöräilyn edistämistä ja/tai Fillariakatemiaa.

Vuoden 2017 budjetin loppusumma on kaiken kaikkiaan 158 500 euroa. Budjetissa pyritään nollatulokseen.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Teemu Tenhunen. Hallitukseen valittiin uudelleen Kaisa Peltonen, Samuli Piirainen, Suvi Eskelinen, Jyrki Solja, Hannu Jalonen ja Janne Laulainen. Uusina jäseninä hallituksiin valittiin Timi Wahalahti ja Jarkko Heikkilä. Hallituksesta jäivät pois Susanna Tolsa ja Samuli Rinne. Kiitos luopuneille jäsenille ja onnea uusille valituille!

Vuoden 2016 parhaat

Kokouksessa jaettiin jäsenille 17 palkintoa ansioista vuoden aikana. Palkitut saivat kunniakirjan ja seuravaatteen.

Vuoden pyöräilijä: trial-tiimi

BikeTrialin tiimi on järjestänyt ansiokkaasti toimintaa ja harrastajamäärät ovat nousussa. Tiimi on myös rakentanut trial-parkkeja, käynyt kilpailuissa ja järjestänyt kilpailuita sekä ollut mukana mainostamassa Fillariakatemiaa eri tapahtumissa.

Vuoden ohjaaja: Ari Häyrinen

Ari järjesti ja ohjasi vuoden aikana useita tekniikkaharjoituksia hyvällä otteella.

Vuoden lenkinvetäjä: Jarkko Heikkilä

Jarkko veti vuoden aikana ansiokkaasti ja välillä venyenkin erityisesti kuntolenkkejä.

Vuoden talkoolaiset: Joel Juutinen ja Noora Nyyssönen

Joel ja Noora olivat vuoden aikana säännöllisesti mukana järjestämässä seuran tapahtumia. Meininki oli hyvää ja sopivan rentoa!

Vuoden tulokas: Timi Wahalahti

Timi tuli vauhdilla yhdistyksen toimintaan. Timi oli mukana liikenneryhmässä ja järjestämässä tapahtumia sekä osallistui syksyllä ohjaajakoulutukseen.

Vuoden maastopyöräilijä: Samuel Halme

Samuel oli vuoden aikana mukana monenlaisessa toiminnassa. Samuel mm. ajoi kisoja ja menestyi niissä, osallistui ohjaajakoulutukseen sekä ohjasi erityisesti Fillariakatemiassa.

Vuoden maantiepyöräilijä: Kari Vaara

Kari on ajanut maantiellä jo vuosikausia. Kisapuolellakin on tullut menestystä, mm. tänä vuonna Kari oli 2. Mastercupin temmossa ja 3. maantiellä. Kari on lisäksi raportoinut ahkeraan ajoistaan mm. jäsenlehdessä ja Facebookissa.

Vuoden kilpapyöräilijä: Sini Alusniemi

Jälleen kerran kovassa kunnossa ja menestyi kisoissa. Mm. MTB Marathon Cupin, maratonmaastopyöräilyn SM-kisan ja Zillertal Bike Challengen voitot kertyivät plakkariin.

Vuoden juniori: Pihla Kilpeläinen

Pihla voitti Ride Cycle Store Cupissa viisi mestaruutta: 18-vuotiaiden tyttöjen kokonaiscupin, maantie-, maasto- ja cyclomestaruuden sekä joukkuekilpailun Kilpeläisten joukkueessa. Pihla voitti myös pyöräsuunnistuksen pariviestin SM-pronssia kesäkuussa. Hän on esimerkillinen juniori pyöräilemällä säännöllisesti opiskelu- ja harkkamatkoja.

Vuoden endurokuski: Suvi Vacker

Suvi rymysi itsensä naisten enduron SM-sarjassa osakilpailu toisensa jälkeen palkintopallille ja sijoittui kokonaiskisassa upeasti toiseksi. Suvin tunnistaa niin Laajavuoren bikeparkissa kuin setämiesten enskalenkeilläkin rohkeista ajolinjoista, kovasta kunnosta ja aurinkoisesta hymystä.

Vuoden trial-kuski: Antti Rekilä

Antti on osoittanut omistautumista ja intohimoa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Täksi kaudeksi Antti siirtyi miesten sarjaan sijoittuen kokonaistilanteessa hienosti viidenneksi. Suorituksillaan Antti osoitti kuuluvansa lajissaan Suomen huipulle.

Vuoden lenkkiläinen: Marja Rantanen

Marja oli yksi ahkerimpia lenkeillä kävijöitä. Hienoa aktiivisuutta tänä vuonna jäseneksi liittyneeltä!

Vuoden pumptrack-mestari: Juhana Koivisto

Juhana oli tämänkin vuoden aikana suunnittelemassa useita pumptrackeja seudulle.

Vuoden vauhtimestari: Kimmo Kunnari

Kimmo on toiminut tämän vuoden vauhtijaoston vetäjänä hyvällä ja jämäkällä otteella.

Vuoden sambaaja: Mika Keskinen

Mika on vetänyt seuran sählyvuoroa sambaavalla tyylillä jo monta vuotta.

Kunniamaininta 2016: Samuli Rinne

Samuli on vetänyt liikenneryhmää innovatiivisella ja syvällisellä otteella 3 vuotta. Samalla Samuli on toiminut hallituksen jäsenenä.

Kunniamaininta 2016: Susanna Tolsa

Susanna on toiminut seurassa aktiivisesti useamman vuoden. Hallituksessa Susanna on ollut kaksi vuotta. Susanna on mm. vetänyt lenkkejä, järjestänyt tapahtumia ja pyörittänyt ajanottoa.

Juhana Koivisto, Sini Alusniemi, Esa Rantakangas, Matti Purojärvi ja Samuli Piirainen palkittiin 80-vuotisjuhlassa

Pitkäaikaisesti ansioituneita seuralaisia palkittiin 80-vuotisjuhlissa lauantaina  24.10.2015.

Juhana Koivisto

Pitkäaikainen toiminta alamäkiajon ja freeriden edistämiseksi Jyväskylän seudulla ja valtakunnallisesti. Viime vuosina Juhana on mm. ollut toteuttamassa useita pumptrack-ratoja.

Sini Alusniemi

Monivuotinen menestys pyöräkilpailuissa. Sini on voittanut lukuisia Suomen mestaruuksia, cup-sarjoja ja muita kilpailuita. Sini on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa vuodesta 2007.

Esa Rantakangas

Esa on kahdeksatta vuotta johtokunnassa. Esa on järjestänyt aktiivisesti ja innokkaasti erityisesti seuran pyöräilynedistämistoimintaa.

Matti Purojärvi

Matti on ollut kuusi vuotta mukana seurassa. Tänä aikana Matti on vetänyt lukemattomia lenkkejä ja osallistunut muutenkin ahkerasti toiminnan järjestämiseen.

Samuli Piirainen

Samuli on harjoitellut, kilpaillut ja ohjannut polkupyörätrialia vuosien ajan. Samuli on ollut seurassa vuodesta 2009.

Kuvia 80-vuotisjuhlista löytyy esimerkiksi täältä.