Artikkelit

Jyväskylän pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat 2022

JYPS ry ja Jyväskylän kaupunki ovat myöntäneet Jyväskylän vuoden 2022 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat.

Kunniamaininnat luovutettiin Pyöräilyviikon Fillarifestareilla 7.5.2022. Palkinnot jakoivat Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, Jyväskylän lapsipyöräilypormestari Pinja Vienola sekä JYPSin toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen. Traficomin kunniamaininta luovutetaan Kyllä pyörille -seminaarissa 11.5.2022.

Onnittelut ja kiitos pyörällä kulkemisen edistämisestä!

Kielo Office Solutions

Työmatkapyöräilyn edistäminen tarjoamalla palveluita toimitiloissa työskenteleville fillarilla liikkuville. Palveluihin sisältyvät esimerkiksi sähköpyörän lainaus, mahdollisuus valvottuun pyöräpysäköintiin sekä huoltotempaukset.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Traficom on ollut viime vuosina merkittävässä asemassa pyörällä kulkemisen edistämisessä myös paikallisesti ja Jyväskylän seudulla. Traficom on myöntänyt esimerkiksi liikkumisen ohjauksen valtionavustuksia, joiden avulla on järjestetty pyörällä kulkemista markkinoivaa toimintaa. Kävelyn ja pyöräilyn investointiavustukset ovat puolestaan olleet ratkaisevia uusien ja hyvien pyöräväylien sekä muunkin pyöräilyinfran toteuttamisessa Jyväskylässä.

Anna Sarkkinen

Anna toimi vuosikausia JAPA ry:llä toiminnasta vastaavana. Anna oli esimerkiksi käynnistämässä Lastipyörälainaamon toimintaa. Anna oli myös ratkaisevassa roolissa siinä, että liikkumisen ohjauksen valtionavustuksia on saatu erittäin hyvin Jyväskylän seudulle. Liikkumisen ohjauksen valtionavustuksilla on järjestetty esimerkiksi Pyöräilyviikkoa ja paljon muuta pyörällä kulkemista edistävää toimintaa.

Kati Kankainen

Kati on aktiivisesti edistänyt pyörällä liikkumista seudulla vuosikausia. Kati työskenteli ensin JAPA ry:llä ja sitten kaupungilla fiksun liikkumisen koordinaattorina. JAPAlla Kati oli muun muassa perustamassa Lastipyörälainaamoa. Kaupungilla Kati vastasi esimerkiksi Pyöräilyviikosta ja lukuisista muista pyöräilyyn liittyvistä tapahtumista ja kampanjoista.

Lisätietoja

  • JYPS ry, toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359

Keski-Suomen pyöräilyfoorumi Jyväskylän Pyöräilyviikolla torstaina 12.5.2022 klo 13–17: fillarireittien ja -ratojen toteuttaminen

Jyväskylän Pyöräilyviikon kaikille avoin ja ilmainen foorumi, joka keskittyy tällä kertaa erityisesti pyöräreitteihin ja -ratoihin sekä niiden toteuttamiseen.

Foorumi pidetään Hipposhallin auditoriossa (Kuntoportti 3, Jyväskylä). Foorumi myös striimataan suorana Jyväskylän Pyöräilyviikon Facebook-sivulle. Foorumin diaesitykset jaetaan myöhemmin JYPSin SlideSharessa. Linkit lisätään tähän tiedotteeseen foorumin jälkeen.

Foorumin järjestävät yhteistyössä JYPS / Pyörällä pääsee -hanke, Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen liitto ja Jyväskylän Latu.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ohjelma

Esitysten lopuksi on aikaa kysyä ja keskustella aiheista.

Ilmoittautuminen

Jos osallistut paikan päällä, niin ilmoittauduthan tarjoiluiden varaamisen vuoksi nettilomakkeella keskiviikkoon 12.5. klo 13 mennessä!

Facebook-tapahtuma

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

    • JYPS, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, Noora Kakko, noora.kakko (ät) jyvaskyla.fi, 050 477 6787

Kyllä pyörille -seminaari ja Vaikuttajien Pyöräily Jyväskylän Pyöräilyviikolla keskiviikkona 11.5.2022 klo 13–18

Jyväskylän Pyöräilyviikon seminaarissa ja retkellä perehdytään parhaisiin pyöräilyn edistämisen käytäntöihin sekä pyörällä kulkemisen tilanteeseen Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Tavoitteena on kehittää pyöräilyolosuhteita ja lisätä fillarilla liikkumista.

Seminaarin ja retken järjestää JYPS / Pyörällä pääsee -hanke yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Kyllä pyörille -seminaari klo 13–16

Kaupunginkirjaston Wolmari-sali, Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä, tai omalla tietokoneella Pyöräilyviikon Facebook-sivulla

Seminaari on ilmainen ja kaikille avoin.

Seminaarin esitykset julkaistaan tilaisuuden jälkeen JYPSin SlideSharessa ja linkitetään tälle sivulle.

Vaikuttajien Pyöräily klo 16–18

Kaupunginkirjastolta, Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä

Jyväskylän ja Keski-Suomen päättäjille tarkoitetulla retkellä jatketaan keskustelua seminaarin aiheista sekä käydään tutkimassa keskusta-alueen pyöräväyliä ja -parkkeja paikan päällä – esimerkiksi Yliopistonkadun ja Puistokadun pyöräteitä, Yrjönkadun tulevaa pyöräkatua, 2-suuntaista pyöräilyä 1-suuntaisella ajoradalla Puutarhakadulla sekä Kankaan baanaa. Lähde retkelle omalla fillarilla – ota yhteyttä, jos tarvitset lainasähköpyörää!

    • 16.00 Semman kahvila Novelli tarjoaa retken osallistujille kahvit ja suolaista syömistä
    • 16.15 Osallistujien pyörien kuntotarkastus kirjaston edustalla
    • 16.30 Retki keskusta-alueella, pyöräväylien ja -parkkien ongelmakohdat ja hyvät ratkaisut sekä tulevat hankkeet
    • 18.00 Retki päättyy

Ilmoittautuminen

Toivomme mm. tarjoiluiden varaamisen vuoksi ilmoittautumista seminaariin ja retkelle keskiviikkoon 11.5. klo 12 mennessä!

Toimintaohjeita koronan varalta

Tapahtumiin voi osallistua vain terveenä ja oireettomana. Muistetaan myös hyvä hygienia ja riittävät etäisyydet osallistuttaessa. Suosittelemme vähintään tuplarokotusta ennen osallistumista.

Facebook-tapahtuma

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

    • JYPS, Pyörällä pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 3505359