Artikkelit

Muistutus Jyväskylän Ritopohjantien katusuunnitelmasta Koivutien ja Palokanorren välillä 24.1.2022

Jyväskylän kaupunki on aiemmin toteuttanut Ritopohjantielle pyöräbaanaa Ukonniementien ja Koivutien välille. Nyt suunnittelussa on baanan jatkaminen Koivutien kohdalta Palokanorren lähelle.

On erinomaista, että kapea ja asfaltiltaan huono pyörätie kunnostetaan. Toivomme hankkeeseen kuitenkin vielä joitain parannuksia, joten jätimme katusuunnitelmasta muistutuksen. Esitämme suunnitelmasta esimerkiksi seuraavia huomioita:

  • 2-suuntaisen pyörätien asfalttimaalauksia voisi lisätä
  • Koppelonpolun suunnasta tulevan väylän kohdalta puuttuu erotellun jalkakäytävän ja 2-suuntaisen pyörätien liikennemerkki
  • 2-suuntaisen pyörätien riittävä leveys pitää varmistaa – suunnitelmassa ei ole kerrottu pyörätien leveyttä
  • Ritopohjantien alikulun järjestelyjä Koivutien kohdalla pitäisi parantaa – nykyinen alikulku ei ole pääpyörätietasoinen esimerkiksi näkemäongelmien ja kapeuden vuoksi
  • Koppelonpolun suunnasta tulevalta hiekkapintaiselta väylältä Ritopohjantien pyörätielle valuvan hiekan määrää pitää saada vähennettyä
  • Ritopohjantien, Pappilanvuorentien ja Rovastintien risteykseen suunnitellun kiertoliittymän sekä Rovastintien, Paavonpolun ja Visalantien järjestelyjä voisi kehittää
  • Pappilanvuorentien jalkakäytävän voisi leventää sekä muuttaa yhdistetyksi jalkakäytäväksi ja pyörätieksi.

Lue muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.