Pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat 2012

Pyöräilyviikon valtakunnallisessa päätapahtumassa lauantaina 5.5. jaettiin muun toiminnan ohessa kaksi kunniamainintaa pitkäaikaisesta työstä pyöräilyn hyväksi. Palkinnot jakoivat Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson ja JYPS:in pj Teemu Tenhunen.

Timo Vuoriainen

Timo on vastannut pyöräilyasioista Jyväskylän kaupungilla jo yli kymmenen vuoden ajan mm. Kestävän liikenteen mallikunta -hankkeen koordinaattorina, rakennuttajainsinöörinä ja nykyisin liikenneinsinöörinä. Timo oli myös käynnistämässä Jyväskylän seudun Pyöräilyviikkoa vuonna 2003 ja on ollut sen jälkeen mukana Pyöräilyviikolla jokaisena vuotena.

Esa Rantakangas

esaEsa on oma-aloitteisesti ja pääasiassa myös omalla kustannuksellaan hakenut pyöräilynedistämistietoa maailmalta ja tuonut sitä Suomeen, vetänyt retkiä, järjestänyt tapahtumia, kirjoittanut lausuntoja, kommentoinut suunnitelmia, ottanut kuvia, pitänyt blogeja… Jos meillä olisi monta Esaa, niin Suomen pyöräily olisi paljon pidemmällä!