Syyskokouksen päätöksiä ja vuoden parhaat 2022
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidettiin perjantaina 9.12.2022. Tilaisuuteen osallistui yhteensä noin 25 yhdistyksen jäsentä.
Syyskokouksen päätöksiä
Kokouksessa vahvistettiin hallituksen laatima vuoden 2023 toimintasuunnitelma.
Yhdistys pyrkii monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisyhdistyksenä ja ainoana pyöräilyn edunvalvontayhdistyksenä Keski-Suomessa. Tavoitteena on lisätä pyöräilyn harrastamista ja pyörällä kulkemista liikennemuotona. Yhdistyksen jäsenmäärän pyrimme lisäämään 1200:aan. Alle 18-vuotiaiden jäsenten määrän pyrimme lisäämään yli 350:n.
Keväällä järjestämme Jyväskylän 21. Pyöräilyviikon yhteistyössä kaupungin kanssa. Olemme mukana mahdollisessa BMX-radan toteutushankkeessa Jyväskylässä ja edistämme Jyväskylän ympäri kiertävän maastopyöräreitin toteutusta. Lisäksi yhdistys on hakenut tuttuun tapaan Traficomilta valtionavustusta liikkumisen ohjauksen hankkeelle.
Jäsenmaksut päätettiin pitää pääosin ennallaan. Aikuisten jäsenmaksu on edelleen 30 €, omantunnon mukaan vähävaraisten 20 € ja samassa taloudessa asuvien 60 €. Suomen Pyöräilyn kilpailulisenssin aikuisten haltijoiden ja Suomen Pyöräilyn tukemista haluavien jäsenmaksu on 36 €. Myös yhteisöjäsenmaksu pidettiin 100 eurossa.
Alle 18-vuotiaiden jäsenmaksua jouduttiin korottamaan ensimmäistä kertaa euroaikana eli vuoden 1999 jälkeen, jotta edes osa Fillariakatemian poistuvasta OKM:n seuratukirahoituksesta saataisiin korvattua sekä lasten ja nuorten toiminnan järjestämistä jatkettua aiempaan tapaan. Uusi alle 18-vuotiaiden jäsenmaksu on 15 €.
Jäsenet voivat edelleen tukea yhdistystä vapaaehtoisilla tukimaksuilla, joita voi osoittaa yleisesti yhdistyksen toimintaan, Pyöräliiton jäsenyyteen, Suomen Pyöräilyn jäsenyyteen, paikalliseen pyöräilynedistämiseen, ohjattuihin lenkkeihin ja/tai Fillariakatemiaan.
Vuoden 2023 budjetin loppusumma on kaiken kaikkiaan 174 500 euroa. Budjetissa pyrimme nollatulokseen.
Yhdistyksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Timi Wahalahti. Hallitukseen nimitettiin uudelleen varsinaisiksi jäseniksi Maija Savolainen, Teemu Peltonen ja Heikki Helle sekä uusina Pihla Kilpeläinen, Juho Onkinen ja Enni Niittykangas. Varajäseniksi valittiin aiemmasta hallituksesta Mikael Pironetti ja Vesa Kilpiäinen sekä uutena Joonas Hiltunen. Hallituksesta jäivät pois Ilkka Rekilä ja Jussi Gustafsson sekä varajäsenet Tiina Siik ja Pekka Peura. Menestystä uudelle hallitukselle ja kiitos luopuneille tekemästänne työstä!
Toiminnantarkastajiksi ensi vuodelle valittiin jatkamaan Miia Jämsén ja Heli Saari sekä varatarkastajiksi Jarkko Heikkilä ja Jaakko Uksila.
Vuoden parhaat 2022
Kokouksessa jaettiin jäsenille 11 palkintoa ansioista vuoden aikana. Palkitut saivat kunniakirjan ja vapaavalintaisen seuravaatteen.
Vuoden pyöräilijä: Juho Onkinen
Juho on ollut ahkerasti ja monipuolisesti mukana pyöräilytoiminnassa sekä edistämässä fillarointia. Juho on suunnitellut JAPAn Pyöräile kylille -reittejä, työskennellyt JYPSin huolto- ja muissa tapahtumissa sekä talkoillut paljon yhdistyksen hyväksi. Juho on myös tunnettu retkipyöräilijä – tänä kesänä Juho ajoi fillarilla Milanosta Hollantiin.
Vuoden kilpapyöräilijä: Eevi Hautajoki
Eevi on treenannut päämäärätietoisesti useita vuosia. Myös tulosta on tullut – tänä vuonna Eevi voitti esimerkiksi maratonmaastopyöräilyn SM-kultaa sarjassa N18. Eevi on toiminut lisäksi ohjaajana Fillariakatemiassa ja Junior Teamissa.
Vuoden talkoolainen: Suvi Leinonen
Suvi on osallistunut jo muutaman vuoden ajan säännöllisesti tapahtuma- ja mökkitalkoisiin. Lisäksi Suvi on vakikävijä yhdistyksen salivuorolla.
Vuoden tulokas: Jonne Näkki
Jonne liittyi kesäkuussa jäseneksi ja tuli vauhdilla mukaan toimintaan. Jonne on ollut loppuvuoden aikana ahkerin osallistuja kimppalenkeillä – Nimenhuudossa Jonne on ehtinyt kerätä jo peräti 32 osallistumiskertaa.
Vuoden trialisti: Henri Valkonen
Henri on harrastanut trialia jo useamman vuoden ja saavuttanut menestystä myös SM Cupin kisoissa. Viime vuonna tuli voitto Jyväskylän osakilpailun C-Vapaa -luokassa ja tänä vuonna Henri nousi ajamaan C-Yleinen -luokkaan. Henri on tunnollinen ja pitkäjänteinen trialin harjoittelija.
Vuoden pyöräsuunnistaja: Siiri Rasimus
Kesällä Siiri saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen MM-kisojen plakettisijan Ruotsissa. Pyöräilyssä Siiri edustaa JYPSiä ja on nuoresta lähtien ollut Ride Cycle Store Cupin ahkerimpia osallistujia. Tsemppiä Siirille treenaamiseen!
Vuoden fillariakatemialainen: Väinö Laine
Väinö on ollut useita vuosia aktiivisesti mukana maastoryhmässä. Erityisesti tänä vuonna monet nuoremmat kuskit ja ohjaajatkin ovat saaneet ottaa esimerkkiä Väinön ajotaidoista.
Vuoden kesätyöntekijät: Elja Asikainen ja Kalle Kokkonen
Kalle ja Elja toimivat Fillariakatemian kesätyöntekijöinä ensimmäistä kertaa. He olivat apuohjaajina monenlaisessa Fillariakatemian toiminnassa, kuten maastoryhmässä, Häähnin leirillä, koulutapahtumissa ja lasten kilpailuissa. Molemmat ovat aiempina vuosina osallistuneet ahkerasti maastoryhmän treenikerroille ja näyttäneet taidoillaan esimerkkiä muille kuskeille.
Vuoden jussi: Jussi Gustafsson
Jussi on tänä vuonna talkoillut paljon yhdistyksen hyväksi ja myös heittäytynyt ennakkoluulottomasti uusiin tehtäviin. Hallituksessa Jussi on toiminut ja keskustellut ahkerasti. Jussi oli talkoilemassa Pyöräilyviikkoa, mm. hankkien bändejä ja pitäen standup-esityksen. MTB Marathon Laajavuoren talkoissa Jussi toimi mm. nollakuskina, reitinpurussa ja varusteiden siistimisessä. Jussi ehti myös kouluttautumaan keväällä ohjaajaksi ja vetämään lenkkejä. Kaikki yhdistykset tarvitsisivat oman Jussin!
Vuoden trialvaikuttaja -kiertopalkinto: Ilkka Rekilä
Pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä seudun trialpyöräilyn hyväksi.