Vauhdikasta menoa putsaustempauksessa. Kuva Touho Häkkinen.

Tempauksessa puhdistettiin pyöräparkkeja yliopistolla, AaltoAlvarin edustalla ja Keskustiellä

JYPS sekä JYYn ympäristö- ja liikuntavaliokunnat järjestivät pyöräparkkien putsaustempauksen lauantaina 23.2.

Tempauksessa puhdistettiin talkoovoimin keskusta-alueen julkisia pyöräparkkeja, joita parkkien omistajat eivät hoida. Tavoitteena oli saada parkit hyötykäyttöön lumien alta ja viestittää kaikille toimijoille parkkien puhdistamisen tärkeydestä.

Hoitamattomien parkkien valitettavan suuresta joukosta tempauskohteiksi valikoituivat yliopiston pääkirjaston, AaltoAlvarin ja Keskustien lumeen hautautuneet parkkialueet. Noin 15 JYPS:in jäsentä puhdisti kahdessa tunnissa kaikkiaan 8 parkkia.

Kuvakertomus tempauksen etenemisestä löytyy Kaupunkifillarista!

Ja sitten kaikki muutkin puhdistamaan pyöräparkkeja!

Kevätkokous 22.4.2013

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 22.4. klo 18–19 Kansalaistoiminnankeskus Mataran Matara-salissa (Matarankatu 6).

Kokouksessa päätetään vuoden 2012 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä asianosaisille.

Kokouksen jälkeen infotaan ja keskustellaan vapaamuotoisesti kevään ja kesän toiminnasta, mm. Pyöräilyviikosta ja kesän pyöräretkistä. Tilaisuudessa on jaossa seuraesitteitä sekä I Cycle JKL/Jämsä/Äki/Keski-Suomi -tarroja. Varastossa olevat seuravaatteet ovat esillä ja ostettavissa.

Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Pyöräparkkien putsaustempaus la 23.2.2013 klo 12–14 sekä haaste pyöräparkkien puhdistamiseksi

Pyöräparkkien talvikunnossapito Jyväskylässä on pitkään ollut puutteellista. Kaupungin, oppilaitosten, yritysten, kiinteistöjen ja taloyhtiöiden parkkeja ei ole puhdistettu talvisin juuri lainkaan.

Pitkäaikaisen vaikuttamisen tuloksena kaupunki on nyt aloittanut keskusta-alueen pyöräparkkien puhdistamisen. Parkit on jatkossakin luvattu puhdistaa ainakin pari kertaa talvessa.

Keskusta-alueen tilanteen paranemisesta huolimatta parkkien talvihoito on vielä kaukana täydellisestä. Käytännössä kaikki muut parkit ovat edelleen hautautuneina lumeen –  lapio on tarpeen ottaa mukaan, kun lähtee pyöräilemään.

Haluamme nostaa pyöräparkkien talvihoidon puutteet esille järjestämällä lauantaina 23.2. klo 12–14 pyöräparkkien putsaustempauksen. Todellisessa hyötyliikuntatempauksessa näytetään mallia parkkien puhdistamisesta putsaamalla kolilla ja lapioilla muutamia keskeisiä keskusta-alueen pyöräparkkeja. Tempaus järjestetään JYPS:in sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ympäristö- ja liikuntavaliokuntien yhteistyönä.

Tempausta varten kokoonnutaan Jyväskylän yliopiston kirjaston edustalle klo 12. Kirjaston edustan parkin puhdistamisen jälkeen siirrytään lapioimaan muutama muu lähialueen parkki. Ota oma lapio tai muu lumiväline mukaan (tarjolla myös lainalapioita) ja tule paikalle!

Etkö mitenkään pääse mukaan keskustan putsaustempaukseen? Ei haittaa. Ota lapio ja käy puhdistamassa joku läheinen parkki lumesta! Näin näytät positiivista esimerkkiä. Laita myös viesti parkin ylläpidosta vastaavalle taholle, mieluiten ennen ja jälkeen lapiointia -kuvien kanssa. Haastamme putsaustempauksen myötä kaikki toimijat puhdistamaan pyöräparkit lumesta!

Lisätietoja pyöräparkkien talvikunnossapidosta ja putsaustempauksesta Kaupunkifillarissa.

Kaavakoulu keskiviikkona 20.2.2013 klo 17–19:30

Vuoden 2013 toinen kaavakoulutapaaminen pidetään keskiviikkona 20.2. klo 17–19:30 kahvila Wilhelmiinan konditoriassa (Asemakatu 3).

Kaavakoulut ovat kaikille pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneille suunnattuja tutustumis-, keskustelu-, koulutus- ja vaikuttamistilaisuuksia. Kaavakouluissa käydään läpi ajankohtaisia pyöräilyyn liittyviä liikenne- ja kaavoitussuunnitelmia sekä kuullaan mahdollisesti alustuksia niistä, keskustellaan pyöräilyolosuhteista sekä pyritään löytämään keinoja pyöräilyn edistämiseksi.

Asialistalla tällä kertaa mm. Jyväskylän pyöräväylien tavoiteverkko, pyöräparkkien putsaustempaus, pyöräilyaiheinen koulutus- ja keskustelutilaisuus poliitikoille, Seminaarinmäen liikennesuunnitelma, baanakuulumiset, Laukaantien tiesuunnitelmat ja kevään Pyöräilyviikko.

Kahvitarjoilu JYPS-jäsenille – tervetuloa!

Lisätietoja kaavakouluista löytyy täältä.

Seuraretki Etelä-Espanjaan 31.3.–8./11.4.2013

JYPS järjestää seuraretken Etelä-Espanjan Andalusiaan ja Sierra Nevadan vuoristoon maalis-huhtikuun taitteessa.

Retkelle lähdetään Jyväskylästä sunnuntaina 31.3. Ensimmäiset palaavat reissulta maanantaina 8.4., suurin osa jatkaa vielä torstaihin 11.4. asti.

Tampereelta lennetään Alicanteen, josta siirrytään vuokra-autoilla Granadan lähelle Iberian niemimaan korkeimman vuoriston Sierra Nevadan kupeeseen. Seuralle vuokratusta tukikohtatalosta tehdään vapaamuotoisesti pieninä ryhminä päiväretkiä seudun kaupunkeihin ja muihin kiintoisiin kohteisin, fillaroidaan maantiellä ja maastossa sekä vaelletaan Sierra Nevadan vuoristossa.

Lisätietoja pyöräretket-sivulla!

Teemu

JYPS:in pj Teemu Tenhunen on valittu Keski-Suomen vuoden 2012 seuratoimihenkilöksi

JYPS:in monivuotinen puheenjohtaja ja pyöräilyaktiivi sekä myös muissa liikuntaseuroissa toimiva Teemu Tenhunen on valittu Keski-Suomen vuoden 2012 seuratoimihenkilöksi.

Valinnan perusteluina todettiin mm. seuraavaa: ”Jyväskylän Pyöräilyseuran järjestämien tapahtumien taustahahmo ja koko keskisuomalaisen pyöräilykulttuurin edistäjä ja kehittäjä.

Tenhunen palkittiin Keski-Suomen Urheilujuhlassa Jyväskylässä perjantaina 8.2.2013.

Onnittelut!

Baanan suunniteltu reitti kokonaisuudessaan keskustasta Leppävedelle.

Kommentteja Laukaan suunnan tiesuunnitelmista

Laukaantien jalkakäytäviin ja pyöräteihin on tulossa merkittäviä muutoksia.

Laukaantielle Sorastajantien risteyksestä Kuormaajantien risteykseen on laadittu alustava tiesuunnitelma, jonka mukaan autotie muuttuu 2+2-kaistaiseksi. Remontin yhteydessä pyöräväyläjärjestelytkin ovat muuttumassa. Laukaantielle Kuormaajantien risteyksestä Vihtiäläntien risteykseen puolestaan on suunniteltu yhdistetty väylä, jonka rakentaminen alkaa jo tänä vuonna. Laukaantielle suunnitellaan myös muita muutoksia.

Tiesuunnitelmissa ei oteta pyöräilyä huomioon kovinkaan hyvin. Sorastajantien ja Kuormaajantien välillä pyöräilyolosuhteet jopa heikentyisivät oleellisesti, jos suunnitelma toteutuisi.

Pyöräilyn kannalta suunnitelmia täytyy vielä huomattavasti parantaa. Laukaan suuntaan kannattaa myös toteuttaa Jyväskylän Baana, joka olisi seudun ensimmäinen oikea ja pyöräilyä merkittävästi edistävä pyörätie.

Olemme laatineet suunnitelmista kommenttilistan, joka löytyy pdf-muodossa täältä.

Sini Harju MTB:ssä 2012.

Esittelyssä pyöräilyn supernainen Sini Alusniemi

JYPS:in SM-kultamitalisti Sini Alusniemi on ansaitulla kunniapaikalla aloittamassa uutta juttusarjaa, jossa esitellään seuran jäseniä, toimihenkilöitä ja muita mielenkiintoisia persoonia. Lue alta lisää siitä, mitä Sini ajattelee fillaroinnista!

Mitä pyöräilyn lajeja harrastat?

Harrastan kilpailumielessä xcm-maastopyöräilyä eli maratonajoa sekä xco-maastopyöräilyä. Harjoitusmielessä poljen jonkun verran cyclocross-pyörällä erityisesti keväällä ja syksyllä, kun maastot ovat märät ja kuraiset.

Millaisella fillarilla ajat?

Ajan teknisissä maastoissa hiilikuituisella Trek Topfuel 9.8 -täysjoustolla ja helpommissa maastoissa jäykkäperäisellä 26-tuumaisella alumiiinirunkoisella No Saint -menopelillä.

Miten päädyit pyöräilyharrastuksen pariin?

Olen aina pitänyt paljon pyöräilystä ja pyöräillyt yleensä kaikki koulu- ja työmatkat, mutta varsinainen kipinä maastopyöräilyyn syttyi mieheni Juhan ehdotuksesta hänen käytyään kokeilemassa Laajavuoren MTB Marathonilla puolimatkaa vuonna 2006. Aloimme sinä kesänä ajaa yhdessä maastossa ja opetella maastoajon lainalaisuuksia, sillä seurauksella että osallistuin tuona syksynä ensimmäiselle maastopyörämaratonille Hämeenlinnassa. Seuraavana kesänä kiersin kisoja jo urakalla.

Parasta pyöräilyssä on?

Vauhdin hurma ja erityisesti maastoajossa tekninen haastavuus. Maastoajossa pääsee irrottautumaan hetkeksi kaikesta muusta ja keskittymään pelkkään tekemiseen. Usein maastossa saavuttaa ns. flow-tilan ja aikaa vierähtää lenkillä selvästi suunniteltua kauemmin. Myös omasta ajosta tuleva palaute on välitöntä ja onnistumisen kokemukset ovat heti tarjolla.

Hauskin pyöräilymuisto?

Hyviä muistoja on paljon tarjolla, mutta elämyksenä terävimmin mielessä ovat kaksi viimeisintä maratonajon Suomen mestaruuden ja MTB Marathon Cupin voiton tuonutta kisaa Hyvinkäällä ja Tampereella. Erityisesti Hyvinkään laskettelurinteen nousu oli mieleenpainuva.

 

 

Sinin täysjoustopyörän kokoonpano

Trek Topfuel 9.8

keula: RockShox Sid

kiekot: XTR

jarrut: Shimano SLX

kammet ja vaihteisto: Shimano XT

polkimet: XTR

putkiosat: Bontrager

Kesän 2012 kisatuloksia

Valkeakoski MTB Marathon 19.5.2012

  1. Sini Alusniemi

Korso XCM 3.6.2012

  1. Sini Alusniemi

Laajavuori MTB maraton 16.6.2012

  1. Sini Alusniemi

Tahko MTB 30.6.2012

  1. Sini Alusniemi

Joupiska MTB Maraton 15.7.2012, Seinäjoki

  1. Sini Alusniemi

Maastopyöräilyn (XCO) mestaruuskilpailut 22.7.2012, Kouvola

  1. Noora Kanerva

  2. Sini Alusniemi

Merida MTB Finlandia 19.8.2012

  1. Sini Alusniemi

SM XCM MARATON 16.9.2012, Hyvinkää

  1. Sini Alusniemi

Jäsenille spinning- sekä sähly- ja salivuorot!

Sählyvuorolla.
Spinningtunnilla.

JYPS tarjoaa jäsenilleen kolme sisäliikuntavuoroa kevätkaudella 2013. Vuorot mahdollistavat edullisen, mukavan ja monipuolisen yhdessä kuntoilemisen ja harrastamisen kaikilla keleillä.

Vaihtuvalajinen salivuoro maanantaisin klo 20–21

Vaihtuvalajinen vuoro on tarkoitettu lähinnä huoltavaan liikuntaan ja kuntoiluun. Vuorolla Kypärämäen koululla venytellään, joogataan, kuntopiireillään jne. Vuorolla on kulujen kattamiseksi 2 euron osallistumismaksu. Kevään 2013 kaikille noin 15 vuorolle voi osallistua 10 eurolla.

Lisätietoja vuorosta täältä.

Sähly keskiviikkoisin klo 20:45–22

Sählyä pelataan Kortepohjan koululla. Jäsenet voivat käydä kevään 2013 noin 15 vuorolla 5 euron maksulla. Yksittäisen vuoron osallistumismaksu on jäsenille 1 € ja muille 2 € – jäsen voi tuoda vuorolle myös kaverinsa.

Lisätietoja sählystä täältä.

Spinning torstaisin klo 18–19

Spinningissä fillaroidaan sisällä ohjatusti musiikin tahtiin. Viikoittaiset tunnin spinningit pidetään kuntokeskus SATS:illa. Yhden kerran hinta on 6 €.

Lisätietoja spinningistä täältä.

Kaavakoulu ma 21.1.2013 klo 17–19 ELY-keskuksella

Vuoden 2013 ensimmäinen kaavakoulutapaaminen järjestetään maanantaina 21.1. klo 17–19 Keski-Suomen ELY-keskuksella (Innova 1 / Piippukatu 11)!

ELY vastaa valtion teistä sekä kevytväylistä. Tapaamisen asialistalla ovat muun muassa pyöräbaana, laatukäytäväselvitykset ja vuoden 2013 pyöräilyhankkeet Keski-Suomessa. Tervetuloa mukaan!

Kaavakoulut ovat aivan kaikille pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneille suunnattuja tutustumis-, keskustelu-, koulutus- ja vaikuttamistilaisuuksia. Kaavakouluissa käydään läpi ajankohtaisia pyöräilyyn liittyviä liikenne- ja kaavoitussuunnitelmia sekä kuullaan mahdollisesti alustuksia niistä, keskustellaan pyöräilyolosuhteista sekä pyritään löytämään keinoja pyöräilyn edistämiseksi.

Lisätietoja kaavakouluista täältä.