Ehdota vuoden 2024 ansioituneimpia jypsiläisiä

Ketkä mielestäsi ovat vuoden 2024 ansioituneimpia jypsiläisiä? Ansioituneimmat jäsenet palkitaan syyskokouksen ja kauden päättäjäisten yhteydessä perjantaina 13.12.

Tee oma ehdotuksesi palkittavasta tai palkittavista. Lähetä ehdotuksesi nettilomakkeella viimeistään sunnuntaina 8.12.!

Aiemmin palkittuja

Kommentteja Jyväskylän Kauppakadun peruskorjauksen yleissuunnitelmaluonnokseen 10.11.2024

Jyväskylän kaupunki suunnittelee Seminaarinkadun alkuosan ja Kauppakadun remontoimista. Remontista on valmistunut yleissuunnitelmaluonnos.

”Suunnittelutyön tavoitteena on ollut laatia ulkotilojen kokonaisidea ja yleisilme koko Kauppakadun aukio- ja katualueille Seminaarinaukiolta Aren aukiolle saakka. Samalla on määritelty alueen ulkoympäristön kehittämisen periaatteet.”

Koostimme pyörällä kulkemisen näkökulmasta kommentteja suunnitelmaluonnoksesta. Kiinnitämme kommenteissamme huomiota mm. pyöräpysäköintiin Seminaarinaukiolla, Kirkkopuiston laidalla, Asemakadulla, Väinönkadulla ja Aren aukiolla. Pyörällä ajamisen kannalta suunnitelmaluonnoksen suurimmat puutteet ovat Seminaarinkadun, Vaasankadun ja Kauppakadun risteysalueella – suunnitelman perusteella ei ole selvää, miten erityisesti Seminaarinkadun ja Kauppakadun välillä olisi tavoitteena kulkea. Esitämme pyöräkaistojen toteuttamista tai pihakadun jatkamista Seminaarinkadulle Vaasankadun ja Minna Canthin kadun välille. Jos Vaasankadulle vielä sijoitettaisiin 1-suuntaiset pyörätiet, niin risteysalueen haasteet olisi huomattavasti helpompi ratkaista.

Lue lausuntomme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme lausuntoihin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.

Talkoolaisten kiitosillanvietto lauantaina 30.11.2024

Kiitosillanvietto yhdistyksen toimintaa vuoden aikana talkoilleille. Oletko ollut tänä vuonna järjestämässä yhdistyksen tapahtumia, lenkkejä, retkiä, kisoja tai muuta toimintaa? Jos olet, niin tule mukaan illanviettoon! Tilaisuus on talkoolaisille ilmainen.

Illanvietto löytyy myös Facebookista.

Boulderointi klo 16–18

Illanvietto alkaa boulderoinnilla Jyväskylän Kiipeilykeskuksella (Seminaarinmäki, U1). Ilmoittautuminen ja lisätietoja Nimenhuudossa.

Ruokailu klo 18.15–20.30

Ruokailupaikkana toimii ravintola Fujia (Kauppakatu 10). Ilmoittautuminen ja lisätietoja Nimenhuudossa.

Jatkot klo 20.30->

Lopuksi voidaan kehitellä vapaamuotoiset omakustanteiset jatkot.

Syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut perjantaina 13.12.2024

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidetään perjantaina 13.12. alkaen klo 18.

Tapahtumapaikkana toimii Kauppalaissseuran kokous- ja saunatila osoitteessa Väinönkatu 30, Jyväskylä. Syyskokousosioon voi osallistua myös etänä Google Meetin kautta.

Tervetuloa!

Syyskokous klo 18

Kokouksessa päätetään vuoden 2025 toimintasuunnitelmasta, budjetista, hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmaksujen suuruudesta. Kokouksen yhteydessä palkitaan vuoden ansioituneimmat jäsenet.

Jos osallistut etänä, niin kokoukseen pitää ilmoittautua etukäteen nettilomakkeella.

Kokouksen esityslista
  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen
  3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
  5. Vuoden 2025 toimintasuunnitelman, tulo- ja menoarvion sekä liittymis- ja jäsenmaksujen vahvistaminen
  6. Vuoden 2025 hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten valitseminen
  7. Vuodelle 2025 yhden tai kahden toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan tai tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valitseminen
  8. Vuoden 2024 ansioituneimpien jäsenten palkitseminen
  9. Kokouksen päättäminen

Kauden päättäjäiset ja pikkujoulut noin klo 19.30

Kokousosion jälkeen iltaa jatketaan vapaamuotoisesti kauden päättäjäisten ja pikkujoulujen merkeissä.

Tilaisuuteen sisältyy mm. tutustumista toisiin yhdistyksen jäseniin, syömistä, saunomista sekä kuvien ja videoiden katselua.

Syömistä ja juomista on tarjolla yhdistyksen puolesta, mutta mukaan kannattaa ottaa myös omia eväitä nyyttäriperiaatteella. Muistathan napata mukaan saunomiskamppeet, ja myös omia pyöräilyaiheisia kuvia ja videoita voi ottaa mukaan.

Tiloista on poistuttava klo 24 mennessä.

Nimenhuuto ja Facebook

Tilaisuus löytyy myös Nimenhuudosta ja Facebookista.

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä huhtikuussa 2025

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 5.–6.4. ja 26.–27.4.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – erityisesti kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Tyypillisesti merkittävä osa kotitehtävistä liittyy maastopyöräilyyn. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 20 €:n alennuksen.

Pyöräilynohjaajakoulutus ruokailuineen sekä koulutukseen liittyvä ensiavun peruskurssi tai kertauskurssi ovat ilmaisia niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Vähintään pääosa koulutuksen harjoitteluista (5 sisältyy koulutukseen) on myös tällöin tehtävä JYPSin toiminnassa. Lenkkejä, retkiä tms. on kaikkiaan ohjattava ensimmäisen vuoden aikana noin 10 kpl ilmaiset koulutukset ja ohjaajavarusteet saadakseen. Koulutusten ja ohjaajille jaettavien varusteiden arvo on yhteensä noin 450–500 €. Yhdistyksen lenkkien ja retkien vetäminen on vapaaehtoistoimintaa (pl. Fillariakatemia). Kysy tarvittaessa lisää toiminnanjohtajalta!

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Liittymistarjous JYPSin jäseneksi Pyöräilytalven tapahtumissa 14.–18.10.2024

Tule mukaan suomalaisen fillaroinnin edelläkävijöiden joukkoon! Liity JYPS-jäseneksi jossain Pyöräilytalven katutapahtumassa:

    • MA 14.10. klo 14–17, Neron portaiden vieressä, Gummeruksenkadun ja Yliopistonkadun risteys
    • TI 15.10. klo 14–17, yliopiston Liikunta-rakennuksen edusta, Keskussairaalantie 4
    • KE 16.10. klo 14–17, yliopiston kirjasto Lähteen edusta, Seminaarinkatu 15
    • TO 17.10. klo 14–17, Ride Cycle Storen edusta, Tourulantie 11
    • PE 18.10. klo 14–17, pihakatu, Kirkkopuiston kohdalla, Kauppakatu 19

Kun liityt jäseneksi Pyöräilytalven tapahtumassa, niin saat kaupan päälle hienon Jyväskylän tai Keski-Suomen I Cycle -teepaidan! Perhejäsenyyden oheen saa 3 paitaa. Erikseen ostettuna Neutralin puuvillaiset ja tekniset paidat maksavat jäsenille 15 € ja muille 20 €. Vastaavan alennuksen saa halutessaan I Cycle JKL -hupparista. Halutessaan paidan sijasta kaupan päälle saa esimerkiksi JYPSin pipon (arvo 16 €).

Alle 18-vuotiaiden jäsenmaksu on 15 €, opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten 20 €, aikuisten 30 € sekä perheiden 60 €.

JYPS on yhdistys kaikille, jotka käyttävät pyörää kulkuvälineenä tai harrastavat pyöräilyä. Yhdistykseen ovat tervetulleita niin satunnaiset kuin aktiiviset fillaristit. Jäsenenä saat etuja sekä tuet samalla pyöräilyä ja pyöräilyolojen kehittämistä. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä noin 1000 jäsentä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

PS. Jäsenmaksut ovat selvästi tärkein ns. vapaan rahan lähteemme. Emme voisi järjestää toimintaamme ilman jäsenmaksuja.

#Pyöräilytalvessa poljetaan, jaetaan valoja sekä tarjotaan purtavaa ja kuumaa juomaa 14.–18.10.2024

Vuodenajasta riippumatta kannattaa kulkea pyörällä. Fillarilla liikkuminen on nopeaa, hauskaa ja terveellistä vuoden ympäri!

Pyöräliitto organisoi valtakunnallisen #Pyöräilytalvi-kampanjan 14.–20.10. Somessa kamppista voi seurata tunnisteella #pyöräilytalvi.

Kampanjan osana järjestämme Jyväskylässä viisi katutapahtumaa. Kävellen ja pyörällä kulkeville kiitoksena tarjoamme tapahtumissa kuumaa mehua, luomuteetä ja -kahvia sekä Pandan lakupatukan. Valottomina fillarilla liikkuville jaamme ilmaiseksi noin 500 Jyväskylän yliopiston lahjoittamaa ledivaloa. Lamppujen ohella on näkyvyyden lisäämiseksi maksutta jaossa pattereita vanhoihin valoihin, heijastinteippiä sekä pinnaheijastimia.

Muun hyvän lisäksi annamme parhaat vinkit talvella fillaroimiseen ja jaamme Pyöräilijän liikennesäännöt -vihkosia, Jyväskylän pyöräilykarttoja sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -pyörätarroja. Myynnissä on I Cycle JKL -teepaitoja ja -huppareita. JYPSin jäseneksi voi liittyä kamppistarjouksella. Esillä on huippulaadukkaita Fenixin pyöränvaloja.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen fillaripoliisit ja Jyväskylän lukuvuoden 2024–2025 lapsipyöräilypormestari Vili Hiltunen ovat paikalla maanantain 14.10. tapahtumassa. Maanantaina 14.10. muun tapahtuman ohessa ohjeistamme pyörällä ja sähköskuutilla liikkuvia ajamaan oikein Yliopistonkadun 1-suuntaisilla pyöräteillä.

Pyöräilytalven aikana voi hankkia pitävämpää rengastakin. Ride Cycle Storesta (Tourulantie 11) voi ostaa tapahtumaviikon ajan nastarenkaat 20 prosentin alennuksella. Alennuskoodin saa vierailemalla paikan päällä Pyöräilytalven tapahtumissa.

Tapahtumat sisältyvät JYPSin Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Järjestelyissä ovat lisäksi mukana Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Pyöräliitto ja Sisä-Suomen poliisilaitos.

Polkaise kuumalle juomalle ja pienelle purtavalle sekä fillaroi ahkerasti vuoden ympäri. Kiitos kun kuljet pyörällä!

Pyöräilytalven tapahtumat Jyväskylässä

    • MA 14.10. klo 14–17, Neron portaiden vieressä, Gummeruksenkadun ja Yliopistonkadun risteys
    • TI 15.10. klo 14–17, yliopiston Liikunta-rakennuksen edusta, Keskussairaalantie 4
    • KE 16.10. klo 14–17, yliopiston kirjasto Lähteen edusta, Seminaarinkatu 15
    • TO 17.10. klo 14–17, Ride Cycle Storen edusta, Tourulantie 11
    • PE 18.10. klo 14–17, pihakatu, Kirkkopuiston kohdalla, Kauppakatu 19

Facebook

Pyöräilytalven tapahtumat löytyvät myös Facebookista.

Vinkkejä talvella pyörällä kulkemiseen

Niksejä talvella fillarilla liikkumiseen löytyy esimerkiksi JYPSin sivuilta.

Lisätietoja

    • JYPS, Pyörällä perille -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma,mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
    • Pyöräliitto, tuottaja Mari Marjamaa, mari.marjamaa (ät) pyoraliitto.fi, 044 244 3278

Jyväskylä
We cycle JKL
Jyväskylän yliopisto

The Cycling Winter campaign

Cycling is fun around the year! The Finnish Cyclists’ Federation organises the national Cycling Winter campaign on 14.–20. October. You can follow the campaign in social media using the hashtag #pyöräilytalvi.

During the week, we organise five events, where we give out cycling lights to cyclists who don’t have one. We also offer warm drinks and small snacks to people moving on foot and by bicycles.

The events are co-organised with City of Jyväskylä.

The Cycling Winter events in Jyväskylä

    • Mon 14. Oct. 14–17, Nero stairs, Yliopistonkatu 18
    • Tues 15. Oct. 14–17,University of Jyväskylä, Liikunta building, Keskussairaalantie 4
    • Wed 16. Oct. 14–17, University of Jyväskylä, Lähde library, Seminaarinkatu 15
    • Thu 17. Oct. 14–17, Ride Cycle Store, Tourulantie 11
    • Fri 18. Oct. 14–17, living street, Kauppakatu 19

Pyöräretkiä, kesäkauden päättäjäiset ja uusien jäsenten ilta la 21.9.2024

Kesäkauden päättäjäiset ja vuoden toinen uusien jäsenten ilta pidetään yhdistyksen mökillä Vihtavuoressa noin 20 km Jyväskylästä. Mökille mennään pääasiassa pyörillä pienissä ajoryhmissä retkityyppisesti.

Sekä uudet että vanhat jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita!

Pyöräretket alkaen klo 12

Mökille lähdetään pyörillä Aren aukiolta. Tarjolla on ainakin maasto- ja retkiryhmiä. Ryhmien ilmoittautumislinkkejä lisätään tälle sivulle.

Ylimääräiset tavarat kuljetaan lähtöpaikalta mökille autolla.

Muut kyydit

Iltapäivän aikana mökille on varmastikin menossa autoja, joten kyytejä voi kysellä esim. yhdistyksen Facebook-ryhmässä. Omalla kyydillään mökille voi tulla mihin aikaan haluaa.

Kesäkauden päättäjäiset ja uusien jäsenten ilta klo 18–21

Tarkoitus on viettää mukavaa iltaa yhdessä. Ohjelmassa on vapaamuotoisesti grillausta, ruokailemista, saunomista, uimista, pelailua ja tutustumista toisiin jäseniin. Yhdistys tarjoaa hieman syömistä ja juomista, mutta mukaan kannattaa ottaa myös omia eväitä nyyttärityyliin.

Paluu

Mökiltä palataan kaupunkiin illan päätteeksi tai omien aikataulujen mukaan. Kaupunkiin voi palata joko fillarilla tai autokyydillä. Kyytejä on varmasti illan mittaan tarjolla. Pyöränkin saa halutessaan kuljetettua takaisin kaupunkiin pakukyydillä.

Mitä mukaan?

Mökille kannattaa ottaa nyyttärieväiden lisäksi ainakin vaihtovaatteet, saunomisvälineet ja uikkarit.

Ilmoittautuminen ja kyytien tarjoaminen

Ilmoittaudu mukaan Nimenhuudossa (pyöräilyryhmät mökille) tai Facebook-tapahtumassa (yleinen ilmoittautuminen).

Ilmoitathan myös, jos sinulla on käytössäsi auto siirtymäkuljetuksiin tai haluat ajaa yhdistyksen vuokrapakun mökille klo 14 jälkeen.

Vili Hiltusesta Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2024–2025

Jyväskylän kuudenneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 10-vuotias Vili Hiltunen. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja Lasten parlamentin yhteistyönä. Lasten parlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Vili kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “En osannut odottaa tulevani valituksi, mutta olen kiitollinen äänistäjilleni ja Kalle-enolle, joka auttoi hakemusvideon tekemisessä, sekä tietysti Ride Cycle Storelle virkapyörän käyttöön saamisesta.”

Keljonkankaan yhtenäiskoulua käyvällä Vilillä on jo näkemystä ja hyviä ideoita siitä, kuinka pyöräilystä saataisiin vielä hauskempaa ja suositumpaa: ”Lapsia voisi kannustaa pyöräilyyn rakentamalla lisää pumppiratoja ja muita temppuilun mahdollistavia elementtejä kuten skeitti-/skuutti-/pyöräparkkeja. Pyöräteiden kunnosta olisi myös tärkeää pitää huolta ja aurata niitä aktiivisesti talvipyöräilyn helpottamiseksi.”

Pormestarina Vili toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen ja pyöräilyn edistämiseen liittyvissä hankkeissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hän myös tuo esiin lasten näkökulmaa esimerkiksi koulujen pyöräparkkeihin ja koulumatkoihin liittyviin suunnitelmiin.

Virkakausi käynnistyi Pyöräilyviikolla 4.–12.5.

Uuden lapsipyöräilypormestarin virka-aika alkoi toukokuun Pyöräilyviikolta ja jatkuu vuoden 2025 huhtikuun loppuun. Vilin ensiesiintyminen pormestarina oli Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla 4.5., jolloin hänelle muun muassa luovutettiin vuodeksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittama virkapyörä. Vili veti myös letkaa festarien Pyöräparaatissa.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ry ja Lasten parlamentti. Valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Jyväskylän koululaisten pyöräilykysely 2024: Alakoululaiset yläkoululaisia innokkaampia kulkemaan pyörällä kouluun sulan maan aikana

JYPSin, Jyväskylän kaupungin ja Lasten parlamentin yhteistyönä laaditussa pyöräilykyselyssä selvitettiin neljännen kerran Jyväskylän koululaisten näkemyksiä pyöräilystä sekä oman koulun ja koulumatkan pyöräilyolosuhteista. Tänä vuonna kysely laajennettiin koskemaan myös yläkoululaisia. Kaikkiaan kyselyyn oli vastaamassa ennätykselliset 1120 oppilasta yhdeksästätoista jyväskyläläisestä koulusta.

Kyselyssä selvitettiin muun muassa sitä, mikä innostaa oppilaita pyöräilemään kouluun, ja toisaalta miksi he eivät pyöräile koulumatkoja. Oppilailta kysyttiin myös kuinka usein he pyöräilevät koulumatkat sulan maan aikana sekä talvisin. Kyselyssä kartoitettiin lisäksi pyöräilyyn liittyviä ongelmakohtia koulujen pihoissa ja koulumatkoilla.

Eroja alakoululaisten ja yläkoululaisten koulumatkapyöräilyn säännöllisyydessä

Kyselyyn vastanneista sulan maan aikaan päivittäin kouluun pyöräilee 41,3 %. Vähintään viikoittain kouluun pyöräilee 13,5 % oppilaista ja silloin tällöin 19,0 %.Kaikista kyselyyn vastaamassa olleista oppilaista sulan maan aikaan päivittäin kouluun pyöräilee 41,3 %. Vähintään viikoittain kouluun pyöräilee 13,5 % oppilaista ja silloin tällöin 19,0 %.

Kaikista kyselyyn vastaamassa olleista oppilaista sulan maan aikaan päivittäin kouluun pyöräilee 41,3 %. Vähintään viikoittain kouluun pyöräilee 13,5 % oppilaista ja silloin tällöin 19,0 %.

Vastaamiseen osallistuneista alakoululaisista sulan maan aikana koulumatkat pyöräilee päivittäin 48 %. Vähintään kerran viikossa koulumatkoja kulkee pyörällä noin 60 % ja ainakin silloin tällöin 77 % vastaamiseen osallistuneista alakoululaisista. Yläkoululaisista päivittäin kulkee pyörällä 26 %, vähintään viikoittain 43 % sekä ainakin silloin tällöin 65 %. Kaikki vastanneet huomioiden sulan maan aikaan päivittäin kulkee pyörällä 41 %, vähintään viikoittain 55 % ja ainakin silloin tällöin 74 % vastaamiseen osallistuneista.

Talvella yläkoululaiset ovat alakoululaisia hieman aktiivisempia koulumatkapyöräilijöitä. Talvella säännöllisesti eli vähintään kerran viikossa kouluun pyöräilee noin 12 % vastanneista yläkoululaisista, kun alakoululaisista talvisin säännöllisesti kouluun pyöräilee 8 %. Talvipyöräilyn suosiota voitaisiin kyselyn tulosten mukaan kasvattaa esimerkiksi pitämällä pyörätiet ja koulujen pyöräparkit kunnossa myös talviaikaan.

Koulujen pyöräparkeissa edelleen runsaasti puutteita, mutta myös kehitystä on havaittavissa

Kyselyn perusteella hankaluuksia oppilaille tuottavat edelleen ahtaat, katoksettomat ja huonosti sijoitetut pyöräparkit koulujen pihoilla. Pyörätelineitä on kyselyn tulosten mukaan useimmilla kouluilla liian vähän, eivätkä kaikki oppilaat saa pyörää telineisiin runkolukitukseen. Pyöräparkeissa tapahtuu myös ilkivaltaa ja jopa pyörävarkauksia, joten paremmilla pyörillä ei välttämättä uskalleta ajaa koulumatkoja.

Kyselyn tulosten mukaan uusilla tai vasta remontoiduilla kouluilla on kuitenkin ilahduttavasti paremmin huomioitu myös pyörällä kulkemista rakentamalla runkolukitsemisen mahdollistavia pyörätelineitä sekä pyöräkatoksia.

Pitkät ja hankaliksi koetut koetut koulumatkat koulumatkapyöräilyn haasteena

Tämän vuoden vastauksissa korostui koulumatkojen kokeminen hankalana. Aiemminkin esille tulleita haasteita ovat haasteellisen risteykset, hiekoitushiekka pyöräteillä pitkälle kevääseen ja se, että koulun ja kodin väliltä puuttuu pyörätie. Tällä kertaa esille nousivat puutteet liikennesääntöosaamisessa ja pyörän käsittelytaidoissa.

Koulumatkapyöräilyn lisäämiseksi oppilaat ideoivat vastauksissaan uusien pyöräteiden rakentamista koulujen läheisyyteen sekä kunnossapidon lisäämistä, jotta koulumatka olisi turvallinen ja helppo kulkea pyörällä kouluun vuodenajasta riippumatta. Kouluihin oppilaat toivoivat enemmän pyöräretkiä ja pyöräilyn opetusta ylipäätään. Lisäksi monet toivoivat, että koulut tukisivat koulumatkapyöräilyä erilaisin keinoin. Kaupungille oppilaat esittivät esimerkiksi toiveen nastarenkaiden lahjoittamisesta talvella pyörällä kulkemisen lisäämiseksi.

Kyselyn tulokset kaupungille ja ELY-keskukselle työstettäviksi

Kyselyn tulokset luovutettiin Jyväskylän kaupunkirakennepalveluiden ja Tilapalvelun edustajille Pyöräilyviikon Kyllä pyörille -seminaarissa 6.5. Tulokset on toimitettu myös Keski-Suomen ELY-keskukselle.

Kaupunkirakennepalveluiden, Tilapalvelun ja JYPSin edustajat pyrkivät vierailemaan loppuvuonna yhdellä koululla, jonka pyöräilyolosuhteissa on kyselyn perusteella haasteita. Viime vuoden kyselyn perusteella kaupunkirakennepalveluiden, ELYn ja JYPSin edustajat toteuttivat olosuhde- ja kehittämiskatselmuksen Vaajakummun koululla Pyöräilyviikolla 8.5. (otsikkokuva).

Diaesitykset kyselyiden tuloksista

Kyselyiden tarkemmat tulokset on koostettu diaesityksiin:

Vastanneiden luokkien kesken arvottiin palkintoja

Kyselyyn vastanneiden luokkien kesken arvottiin Pandan tuotepalkintoja ja pyöräilyaiheisia palkintoja. Arpaonni suosi tällä kertaa Keltinmäen koulun 2A, Huhtasuon yhtenäiskoulun 1A ja Steinerkoulun 7A luokkia.

Kyselyn järjestäjät

Kysely on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä kysely sisälty Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • JYPS, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 5019887