Lasten ja nuorten Fillariakatemian ohjaajahaku avoinna 28.2.2026 asti
Etsimme uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa noin 2–17-vuotiaille. Ryhmiä, kursseja ja leirejä on noin 15 vuosittain. Säännöllisessä pyöräilytoiminnassa on mukana noin 150 lasta ja nuorta. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle, mutta ohjelmaa on myös talvikaudella. Lisäksi järjestämme keväisin ja syksyisin muuta pyöräilytoimintaa, esimerkiksi koulu- ja päiväkotivierailuita.
Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista, mutta valikoimassa on muitakin pyöräilyn alalajeja, kuten BMX:ää, alamäkeä ja trialia. Vähintään maastopyöräilytaidot ovat ohjaajalla vahvasti toivottavia. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla.
Fillariakatemiassa ohjaamisen ohella on mahdollista saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja mahdollisista hankkeista. Suunnittelemme ja järjestämme runsaasti pyöräilyn esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta fillarilla kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa. Esimerkiksi pyöränhuoltotapahtumista voi huoltotaitoinen saada huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa kymmenittäin lisätyötunteja.
Edellytämme Fillariakatemian ohjaajilta:
- täysi-ikäisyyttä
- taustaa maasto-, alamäki-, BMX- tai trialpyöräilystä
- sitoutumista ohjaamiseen vähintään noin kerran viikossa ainakin touko-syyskuun ajan, mutta mieluiten tulevinakin vuosina ja mahdollisesti ympärivuotisesti
- kiinnostusta pyöräilytoiminnan järjestämiseen sekä itsenäistä ja reipasta otetta suunnitteluun ja ohjaamiseen
- vähintään Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen käymistä
- voimassa olevan EA-todistuksen tai tarjoamamme ensiavun peruskurssin tai hätäensiapukurssin käymisen.
Toivomme Fillariakatemian ohjaajilta:
- pyöräilynohjaajakoulutuksen käymistä; palkka on tällöin suurempi
- liikunta-, ohjaus- tai kasvatusalan koulutusta tai vastaavaa kokemusta
- kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta
- oman (maasto)pyörän käyttömahdollisuutta
- peruspyöränhuoltotaitoja, esimerkiksi kouluvierailuilla yleensä tarkastamme lasten fillareiden kuntoa
- innostusta oppia uutta pyöräilyn parissa
- rentoa ja reilua asennetta.
Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:
- Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen tai vaihtoehtoisesti pyöräilynohjaajakoulutuksen ruokailuineen 18.–19.4. ja 2.–3.5.
- hätäensiapukurssin 4.5. tai ensiavun peruskurssin 27.–29.4.
- maastopyöräilykurssin 25.–27.5.
- tarvittaessa kevään aikana pyöränhuoltokoulutusta
- ohjaus- ja työtunteja joustavasti viikoittain 2–jopa 40
- ryhmissä touko-syyskuussa voi olla viikoittaisia ohjaustunteja noin 2–10 ohjaajan osaamisesta ja ehtimisestä sekä ryhmien toteutumisesta riippuen
- varsinkin huhti-toukokuussa ja elo-syyskuussa voi mahdollisesti saada runsaasti lisätunteja päiväkoti-, koulu-, pyöränhuolto- ja muista tapahtumista, Pyöräilyviikolta sekä toiminnan suunnittelusta
- vuonna 2025 meillä oli tapahtumia noin 70 päivänä
- Fillariakatemiassa ohjauspalkaksi Pyöräilyn ohjaamisen startin käyville 18 €/tunti tai pyöräilynohjaajakoulutuksen käyville 20 €/tunti sekä lomakorvauksen
- vastuuohjaajatehtävistä saa lisäkorvauksen kunkin ryhmän keston mukaan
- lainasähköpyöriä tai korvauksen oman pyörän käyttämisestä
- kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- mukavan ohjaustiimin ja muita työntekijöitä tukemaan toimintaa.
Lasten ja nuorten ohjaajien rikosrekisteriotteet tarkastetaan ennen tehtävien aloittamista.
Hakeminen
Lähetä hakemus nettilomakkeella 28.2.2026 mennessä!
Lisätietoja
Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjältä:
- Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.




Työ soveltuu esimerkiksi liikunnan tai muun ohjausalan opiskelijalle. Toivomme sinulta innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisesta, mahdollisesti kokemusta lapsiryhmien vetämisestä sekä reilua ja rentoa asennetta. Kokemus fillaroinnin ohjaamisesta ei ole välttämätöntä, mutta (maasto)pyöräilytausta helpottaa merkittävästi oppimista. Ohjaajan on oltava täysi-ikäinen. Järjestämme koulutusta ja opastusta uusille ohjaajille.
