Artikkelit

Lennart Makkulasta Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2023–2024

Jyväskylän viidenneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 11-vuotias Lennart Makkula. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja LastenParlamentin yhteistyönä. LastenParlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Lennart kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “Hyvältä tuntuu! Toivottavasti pääsen osallistumaan moniin pyöräilytapahtumiin tulevan pormestarivuoden aikana!”

Jyväskylän Vaajakummun yhtenäiskoulua käyvällä Lennartilla on jo näkemystä ja hyviä ideoita siitä, kuinka pyöräilystä saataisiin vielä hauskempaa ja suositumpaa: “Kaupunkiin pitäisi toteuttaa enemmän helppokulkuisia ja merkittyjä reittejä, mitkä olisi tarkoitettu nimenomaan pyöräilyä varten. Niin asfaltoituja pyöräteitä kuin helppokulkuisia maastopolkujakin, vaikkapa puistojen läpi kaupunginosasta toiseen. Samaan tyyliin kuin esimerkiksi Vaajakosken Sulunperästä pääsee hiihtoladun pohjia pitkin vaikkapa Kangasvuoreen.”

Pormestarina Lennart pääsee toimimaan lasten edustajana pyörällä kulkemiseen ja pyöräilyn edistämiseen liittyvissä hankkeissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hän myös tuo esiin lasten näkökulmaa esimerkiksi koulujen pyöräparkkeihin ja koulumatkoihin liittyviin suunnitelmiin.

Virkakausi käynnistyy Pyöräilyviikolla 5.–14.5.

Uuden lapsipyöräilypormestarin virka-aika alkaa toukokuun Pyöräilyviikolta ja jatkuu vuoden 2024 huhtikuun loppuun. Lennartin ensiesiintyminen pormestarina on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla kävelykadulla lauantaina 6.5. klo 12.15, jolloin hänelle luovutetaan vuodeksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittama virkapyörä. Ensimmäisenä työtehtävänä on vetää lasten letkaa Pyöräparaatissa klo 13–14. Pyöräparaati on kaikille avoin tapahtuma, jossa fillaroidaan iloisena kulkueena rauhalliseen tahtiin pitkin Jyväskylän katuja.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ry ja LastenParlamentti. Valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2023–2024 lapsipyöräilypormestariksi perjantaihin 24.3.2023 mennessä!

Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja koko Suomen viides lapsipyöräilypormestari. Kaikki Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään.

Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi voi hakea perjantaihin 24.3. asti täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.

Jyväskylän kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat ehdokkaista enintään kymmenen LastenParlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta parlamentin äänestyksen pohjalta.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on suunniteltu Pyöräilyviikon Fillarifestareille lauantaille 6.5. klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2023–2024. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Lapsipyöräilypormestari valitaan Jyväskylään nyt viidettä kertaa. Nykyinen pormestari Pinja Vienola haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan tehtävään. ”Pormestarina on ollut tosi kiva olla. Olen saanut ajella mahtavalla virkapyörällä. Rohkaisisin kaikkia pyöräilystä innostuneita hakemaan. Pormestarille on monenlaisia tehtäviä. Saa esimerkiksi antaa haastatteluita”, Pinja kertoo.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, LastenParlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Fillarilla pääsee -hankkeelle liikkumisen ohjauksen valtionavustusta 2023

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustusta meidän sekä Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n liikkumisen ohjauksen hankkeelle. Hanke on käynnissä 1.1.–31.12.2023. JYPSin osalta saimme tukea Fillarilla pääsee -hankeosioon.

Traficom myönsi Fillarilla pääsee -hankkeelle tukea 35 000 €. Paikallisen rahoituksen kanssa hankkeen kustannukset ovat alustavasti reilut 50 000 euroa.

Hankkeessa järjestämme monipuolisesti pyörällä kulkemista markkinoivaa ja edistävää toimintaa. Hankesuunnitelmassa olivat mukana alla esitetyt toimet:

  • pyöräilytapahtumia Jyväskylän seudun kouluilla
  • Pyörällä peliin -kampanja Jyväskylässä
  • Jyväskylän pyöräväylien avajaisia
  • riksapyöräilyitä Jyväskylän hoivakodeilla
  • Jyväskylän 21. Pyöräilyviikko 5.–14.5.
  • Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin valitseminen
  • pyöräilykyselyn toteuttaminen Jyväskylän kouluille
  • #Pyöräilytalvi-tapahtumakokonaisuuden järjestäminen Jyväskylässä
  • sähkötyömatkapyöräilyn edistäminen
  • We Cycle Finland– ja Kyllä pyörille -kampanjoiden jatkaminen.

Kaikkia sisältöjä ei kuitenkaan toteuteta, koska merkittävää osaa haetusta rahoituksesta ei saatu.

Kaikki tukea saaneet hankkeet löytyvät myöhemmin täältä.

Lisätietoja

  • hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

#Pyöräilytalvessa poljetaan, jaetaan valoja sekä tarjotaan purtavaa ja kuumaa juomaa 14.–18.11.2022

Vuodenajasta riippumatta kannattaa kulkea pyörällä. Fillarilla liikkuminen on nopeaa, hauskaa ja terveellistä vuoden ympäri!

Pyöräliitto organisoi valtakunnallisen #Pyöräilytalvi-kampanjan 14.–18.11. Somessa kamppista voi seurata tunnisteella #pyöräilytalvi.

Kampanjan osana järjestämme Jyväskylässä viisi katutapahtumaa. Kiitoksena kaikille kävellen ja pyörällä kulkeville tarjoamme tapahtumissa kuumaa mehua, Reilun kaupan teetä ja kahvia sekä Pandan lakupatukan. Valottomina fillarilla liikkuville jaamme ilmaiseksi 900 ledivaloa – 400 Jyväskylän yliopiston lahjoittamaa sekä 500 Jyväskylän kaupungin lahjoittamaa ja Pyöräliiton hankkimaa. Lamppujen ohella on näkyvyyden lisäämiseksi jaossa pattereita vanhoihin valoihin, heijastinteippiä sekä pinnaheijastimia.

Muun hyvän lisäksi annamme parhaat vinkit talvella fillaroimiseen ja jaamme Pyöräilijän liikennesäännöt -vihkosia, Jyväskylän pyöräilykarttoja sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -pyörätarroja. Myynnissä on I Cycle JKL -teepaitoja ja -huppareita. JYPSin jäseneksi voi liittyä kamppistarjouksella. Keskiviikon 16.11. tapahtumassa on mukana Jyväskylän lapsipyöräilypormestari 2022–2023 Pinja Vienola.

Pyöräilytalven aikana voi myös laittaa alle pitävämpää rengasta. Ride Cycle Storesta (Tourulantie 11) voi hankkia tapahtumaviikon ajan nastarenkaat 20 prosentin alennuksella. Nastarenkaiden asentamisesta saa renkaiden oston yhteydessä 50 %:n alennuksen. Alennuskoodin saa vierailemalla paikan päällä Pyöräilytalven tapahtumissa.

Tapahtumat sisältyvät JYPSin Pyörällä pääsee -hankkeeseen joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Järjestelyissä ovat lisäksi mukana Jyväskylän kaupunki, Pyöräliitto ja Jyväskylän yliopisto.

Polkaise kuumalle juomalle ja pienelle purtavalle sekä fillaroi ahkerasti vuoden ympäri! Kutsu myös kaverisi mukaan esimerkiksi Facebookissa. Kiitos kun kuljet pyörällä!

Viime vuoden yhden katutapahtuman kuviin voit tutustua täällä.

Pyöräilytalven tapahtumat Jyväskylässä

    • MA 14.11. klo 14–17, Lutakonaukio, Kilpisen sillan lähellä
    • TI 15.11. klo 14–17, yliopiston kirjasto Lähteen edusta, Seminaarinkatu 15
    • KE 16.11. klo 14–17, yliopiston Liikunta-rakennuksen edusta, Keskussairaalantie 4
    • TO 17.11. klo 14–17, Ride Cycle Storen edusta, Tourulantie 11
    • PE 18.11. klo 14–17, pihakatu, Kirkkopuiston kohdalla, Kauppakatu 19

Vinkkejä talvella pyörällä kulkemiseen

Niksejä talvella fillarilla liikkumiseen löytyy esimerkiksi JYPSin sivuilta.

Lisätietoja

    • JYPS, Pyörällä pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma,mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
    • Pyöräliitto, erityisasiantuntija Martti Tulenheimo, martti.tulenheimo (ät) pyoraliitto.fi, 041 538 9495


The Cycling Winter campaign

Cycling is fun around the year! The Finnish Cyclists’ Federation organises the national Cycling Winter campaign on 14.–18. November. You can follow the campaign in social media using the hashtag #pyöräilytalvi.

During the week, we organise five events, where we give out cycling lights to cyclists who don’t have one. We also offer warm drinks and small snacks to people moving on foot and by bicycles.

The events are co-organised with City of Jyväskylä.

The Cycling Winter events in Jyväskylä

    • Mon 14. Nov. 14–17, Lutakonaukio square, Satamakatu 3
    • Tues 15. Nov. 14–17, University of Jyväskylä, Lähde library, Seminaarinkatu 15
    • Wed 16. Nov. 14–17, University of Jyväskylä, Liikunta building, Keskussairaalantie 4
    • Thu 17. Nov. 14–17, Ride Cycle Store, Tourulantie 11
    • Fri 18. Nov. 14–17, living street, Kauppakatu 19

Kankaan pyöräbaanan avajaiset maanantaina 20.6.2022 klo 14–17

Jyväskylän Kankaan pyöräbaanan ensimmäinen osuus Ailakinkadun ja Merasimen välillä on valmistunut. Baanojen edistäminen Jyväskylässä on käynnistynyt Kankaan baana -ehdotuksesta vuonna 2012, joten Kankaan pyöräväylä on Jyväskylässä alkuperäinen baanareitti.

Jyväskylän kaupunki ja JYPS järjestävät Kankaan baanan avajaiset maanantaina 20.6. klo 14–17. Tapahtuma pidetään uudella baanalla Kankaanradan puiston kohdalla vähän matkaa Rusokinkadun risteyksestä Vapaaherrantielle päin.

Tilaisuudessa kerrotaan Kankaan baanan historiasta, rakentamisesta ja seuraavista vaiheista sekä Jyväskylän pyöräväylien muista kehittämissuunnitelmista. Pyöräbaana avataan virallisesti käyttöön nauhan leikkaamisella klo 14.

Avajaisissa on tarjolla kahvia, teetä ja mehua sekä purtavaa kävellen ja pyörällä kulkeville. Kaikki fillarilla liikkuvat saavat kiitokseksi Pandan lakupatukan. Paikalla voi koeajaa lastipyörää ja Ride Cycle Storen lainaamaa sähköpyörää. Jaossa on heijastinteippiä, pinnaheijastimia, pyöräilysääntövihkosia sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -pyörätarroja. Myynnissä on I Cycle JKL -teepaitoja.

Tervetuloa avajaisiin kävellen tai fillarilla! Voit myös kutsua kaverisikin mukaan Facebook-tapahtumassa.

JYPSin osalta avajaiset sisältyvät Pyörällä pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, rakennuttajainsinööri Tapio Koikkalainen, tapio.koikkalainen (ät) jyvaskyla.fi, 050 311 8935
  • JYPS, toiminnanjohtaja ja Pyörällä pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi sunnuntaihin 27.3.2022 mennessä

Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja koko Suomen neljäs lapsipyöräilypormestari.

Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi voi hakea sunnuntaihin 27.3. asti täyttämällä sähköisen hakulomakkeen. Kaikki Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään. Jyväskylän kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat ehdokkaista enintään kymmenen Lasten Parlamentin sähköisesti toteutettavaan äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta Parlamentin äänestyksen pohjalta.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on suunniteltu Pyöräilyviikon Fillarifestareille lauantaille 7.5. klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2022–2023. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Lapsipyöräilypormestari valitaan Jyväskylään nyt neljättä kertaa. Nykyinen pormestari Jalmari Viitanen haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan pormestariksi. ”Pormestarina on ihan helppoa, vaikka aluksi jännitti esiintyä. Kiva tehtävä oli jakaa ilmaisia valoja pyöräilijöille Pyöräilytalvessa”, Jalmari kertoo.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten Parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten Parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, 050 350 5359, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, 050 518 9330, maija.savolainen (ät) jyps.fi
  • Lasten Parlamentti, koordinaattori Sara Manninen, 050 472 1489, sara.manninen (ät) jyvaskyla.fi

Pyörällä pääsee -hankkeelle liikkumisen ohjauksen valtionavustusta 2022

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustusta meidän sekä Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n yhteiselle liikkumisen ohjauksen hankkeelle. Hanke on käynnissä 1.1.–31.12.2022. JYPSin osalta saimme tukea Pyörällä pääsee -hankeosioon.

Traficom myönsi Pyörällä pääsee -hankkeelle tukea noin 25 000 €. Paikallisen rahoituksen kanssa hankkeen kustannukset ovat alustavasti reilut 40 000 euroa.

Hankkeessa järjestämme monipuolisesti pyörällä kulkemista markkinoivaa ja edistävää toimintaa. Hankesuunnitelmassa olivat mukana alla esitetyt toimet – kaikkia kohtia ei kuitenkaan toteuteta, koska merkittävää osaa haetusta rahoituksesta ei saatu.

  • Jyväskylän 20. Pyöräilyviikko 6.–15.5.
  • Kankaan baanan, Puistokadun pyöräteiden ja Yrjönkadun pyöräkadun avajaiset
  • urheiluseurojen pyöräilyaktivointia
  • Pyörällä peleihin -kampanja liiga-JYPin otteluissa
  • Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin valitseminen
  • pyöräilykyselyn toteuttaminen Jyväskylän kouluille
  • pyöräilytapahtumia Jyväskylän kouluilla
  • Keski-Suomen pyöränhuoltokurssikiertueen jatkaminen
  • sähkötyömatkapyöräilyn edistäminen erityisesti talvella
  • #Pyöräilytalvi-kampanjan järjestäminen Jyväskylässä
  • We Cycle Finland– ja Kyllä pyörille -kampanjoiden jatkaminen.

Kaikki tukea saaneet hankkeet löytyvät täältä.

Lisätietoja

  • hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

Yliopistonkadun pyöräteiden avajaiset torstaina 11.11.2021 klo 14–16

Jyväskylän Yliopistonkadun 1-suuntaiset pyörätiet Vaasankadun ja Kilpisenkadun välillä ovat valmistuneet. Pyörätiet ovat osa Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmassa esitettyä Mäkibaanaa keskustan ja Keltinmäen välillä.

Jyväskylän kaupunki ja JYPS järjestävät pyöräteiden avajaiset torstaina 11.11. klo 14–16. Tapahtuma pidetään Yliopistonkadulla Gummeruksenkadun kärjen ja Neron portaiden kohdalla. Tilaisuudessa kerrotaan pyöräteiden rakentamisesta, uusilla 1-suuntaisilla pyöräteillä liikkumisesta ja Jyväskylän pyöräväylien muista kehittämissuunnitelmista. Pyörätiet avataan virallisesti käyttöön nauhan leikkaamisella klo 14.

Avajaisissa on tarjolla kahvia, teetä ja kuumaa mehua sekä pientä purtavaa kaikille kävellen ja pyörällä kulkeville. Paikalla voi koeajaa lastipyörää ja Ride Cycle Storen lainaamaa sähköpyörää. Jaossa on heijastinteippiä, pinnaheijastimia, Pyöräilijän liikennesäännöt -vihkosia sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -pyörätarroja. Myynnissä on I Cycle JKL -huppareita. Tapahtumassa on myös fillaripoliisien edustus.

Tervetuloa avajaisiin kävellen tai fillarilla! Voit myös kutsua kaverisikin mukaan Facebookissa.

JYPSin osalta avajaiset sisältyvät Fillarilla liikkeellä -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, rakennuttajapäällikkö Jari Lohi, jari.lohi (ät) jyvaskyla.fi, 050 599 6100
  • JYPS, Fillarilla liikkeellä -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Viisaan liikkumisen kokeilu lisäsi JYP-junnujen omatoimista ja kestävää liikkumista 2021

Tiedote 27.5.2021

Viisaan liikkumisen kokeilu lisäsi JYP-junnujen omatoimista ja kestävää liikkumista

Innostuneita junnuja, tyytyväisiä vanhempia ja kohonnutta kuntoa. Tätä kaikkea ja paljon muuta on kevään viisaan liikkumisen kokeilu tuonut tullessaan. ”Kokeilujakso maaliskuusta toukokuuhun onnistui todella hyvin, JYP Junioreiden U13-joukkueen pojat innostuivat etenkin pyöräilystä. Osa pyöräili harjoituksiin melko kaukaakin muun muassa Oravasaaresta asti”, kertoo Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n koordinaattori Paula Wilkman.

Yksi kokeilun onnistumiseen vaikuttanut tekijä oli jäähallin pihassa oleva kontti varusteiden säilyttämistä varten.  ”Kontti oli tärkeä osa kokeilua. Etenkin jääkiekossa varusteita on paljon ja harva lapsi kykenee sellaista määrää kuljettamaan kävellen tai pyörällä. Varustesäilytys ratkaisi tämän ongelman ja antoi pojille mahdollisuuden kulkea muulla tavoin kuin autokyydillä hallille”, Wilkman sanoo.

Kokeilun taustalla on huoli lasten ja nuorten vähentyneestä liikkumisesta myös seuratasolla ja toisaalta harrastuskyydeistä aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä. Kokeilun aikana U13-joukkuetta kannustettiin kulkemaan harjoituksiin jalan, pyörällä, bussilla tai kimppakyydein. ”Pojat olivat todella positiivisia kokeilun tuoman muutoksen suhteen. He näkivät hyvänä, että harjoituksiin voi kulkea yhdessä kavereiden kanssa ja päättää itse omista aikatauluistaan”, kertoo lehtori Mikko Simula Jyväskylän yliopistosta.

Myös omista varusteista huolehtiminen ja kontin käyttö ennen ja jälkeen harjoituksen oli pojille mieleinen, yhteisöllisyyttä lisäävä tapahtuma. Lisäksi etenkin pyöräilyn myötä parantunut fyysinen kunto sekä päästöjen väheneminen nähtiin positiivisina asioina. ”Kokeilun perusteella omatoiminen liikkuminen harjoituksiin ei ole vain logistinen toimenpide, vaan sosiaalisuutta ja yhteisöjä vahvasti muokkaava sosiaalinen käytäntö”, Simula toteaa.

Avaintekijä onnistuneelle kokeilulle oli eri toimijoiden hyvä yhteistyö. ”Ennen kokeilun aloitusta tehty kehittämistyö yhdessä JYP Junioreiden, JAPAn, JYPSin ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kesken tuotti hyvän lopputuloksen. Lisäksi haluan kiittää JYP Junioreissa toimivia lasten vanhempia, valmentajia, toimihenkilöitä ja ennen kaikkea lapsia innostuneesta ja ennakkoluulottomasta asenteesta kokeilua kohtaan”, Simula summaa.

Kokeilu on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Jyväskylän yliopiston STYLE-tutkimusta, jossa tavoitellaan toisaalta lasten ja nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuuden ja toisaalta kestävien kulkutapojen lisäämistä. Kokeilun toteutti Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry ja Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry osana heidän yhteistä Tulevaisuuden viisaat liikkujat Keski-Suomessa -hanketta, jota rahoittaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Lisätiedot

Fillarilla liikkeellä -hankkeelle liikkumisen ohjauksen valtionapua 2021

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionapua meidän sekä Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n yhteiselle liikkumisen ohjauksen hankkeelle. Hanke on käynnissä 1.1.–31.12.2021. JYPSin osalta saimme tukea Fillarilla liikkeellä -hankeosioon.

Liikennevirasto myönsi Fillarilla liikkeellä -hankkeelle tukea noin 34 000 €. Kaikkea haettua tukea ei saatu. Paikallisen rahoituksen kanssa hankkeen kustannukset ovat alustavasti noin 50 000 euroa.

Hankkeessa on monipuolisesti mukana pyörällä kulkemista markkinoivaa ja edistävää toimintaa. Hankkeessa ovat alustavasti mukana seuraavat toimenpiteet:

Kaikki tukea saaneet hankkeet löytyvät täältä.

Lisätietoja

  • Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.