Oletko koulussa luokilla 1–8 ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2026–2027 lapsipyöräilypormestariksi tiistaihin 31.3.2026 mennessä!
Jyväskylän seuraavan lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja samalla Suomen kahdeksas lapsipyöräilypormestari. Kaikki Jyväskylän lapset ja nuoret, jotka ovat luokilla 1–8, voivat hakea tehtävään täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.
Lapsipyöräilypormestari toimii lasten ja nuorten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tilaisuuksissa ja hankkeissa. Pormestari voi esimerkiksi olla avaamassa tapahtumia, kampanjoita ja uusia pyöräväyliä sekä kommentoimassa pyöräilyyn liittyviä suunnitelmia, kuten koulujen pyöräparkkien kehittämistä. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.
Nykyinen pormestari Veera Paloniemi kannustaa pyöräilystä innostuneita koululaisia hakemaan pormestarin virkaan, jos he haluavat edistää lasten fillarointia ja pyöräilymahdollisuuksia. ”Pormestarin tehtävä antaa mahdollisuuden saada nuorten pyöräilijöiden ääni kuuluviin, samalla se tarjoaa näköalapaikan seurata pyöräilyn ja sen olosuhteiden kehitystä Jyväskylässä. Pyöräilypormestarina on ollut mielenkiintoista uusiin ihmisiin tutustuminen, erilaiset tapahtumat, haastattelut medioille, pyöräilytietoisuuden jakaminen sekä vaikuttaminen pyöräilyn hyväksi yhdessä JYPSin ja kaupungin toimijoiden kanssa.”
Kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat hakijoista enintään kymmenen Jyväskylän Lasten parlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta äänestyksen perusteella.
Uuden pormestarin ensiesiintyminen on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 9.5. noin klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2026–2027. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön pormestaripaitoja ja Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.
Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa kaupungin Liikkumisohjelman ja Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteuttamista sekä Liikkuva koulu -toimintaa. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Polkaise perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.
Lisätietoja
- Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
- JYPS ry, projektityöntekijä Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, 040 031 8603
- Lasten parlamentti, koordinaattori Mia Kelly, mia.kelly (ät) jyvaskyla.fi, 040 661 3557


