Artikkelit

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2024–2025 lapsipyöräilypormestariksi sunnuntaihin 24.3.2024 mennessä!

Jyväskylän seuraavan lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja samalla Suomen kuudes lapsipyöräilypormestari. Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa ja hankkeissa. Pormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Nykyinen pormestari Lennart Makkula kannustaa pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan tehtävään. ”Pormestarina on ollut mukavaa ja parasta on ollut se, että on saanut avata uusia pyöräteitä ja päässyt monta kertaa lehteen”, Lennart kertoo.

Jyväskylän kaupungin ja JYPSin edustajat valikoivat hakijoista enintään kymmenen Lasten parlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta parlamentin äänestyksen perusteella.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 4.5. klo 12.30. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2024–2025. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön pormestaripaitoja ja Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä perille -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Lennart Makkulasta Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2023–2024

Jyväskylän viidenneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 11-vuotias Lennart Makkula. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja LastenParlamentin yhteistyönä. LastenParlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Lennart kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “Hyvältä tuntuu! Toivottavasti pääsen osallistumaan moniin pyöräilytapahtumiin tulevan pormestarivuoden aikana!”

Jyväskylän Vaajakummun yhtenäiskoulua käyvällä Lennartilla on jo näkemystä ja hyviä ideoita siitä, kuinka pyöräilystä saataisiin vielä hauskempaa ja suositumpaa: “Kaupunkiin pitäisi toteuttaa enemmän helppokulkuisia ja merkittyjä reittejä, mitkä olisi tarkoitettu nimenomaan pyöräilyä varten. Niin asfaltoituja pyöräteitä kuin helppokulkuisia maastopolkujakin, vaikkapa puistojen läpi kaupunginosasta toiseen. Samaan tyyliin kuin esimerkiksi Vaajakosken Sulunperästä pääsee hiihtoladun pohjia pitkin vaikkapa Kangasvuoreen.”

Pormestarina Lennart pääsee toimimaan lasten edustajana pyörällä kulkemiseen ja pyöräilyn edistämiseen liittyvissä hankkeissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hän myös tuo esiin lasten näkökulmaa esimerkiksi koulujen pyöräparkkeihin ja koulumatkoihin liittyviin suunnitelmiin.

Virkakausi käynnistyy Pyöräilyviikolla 5.–14.5.

Uuden lapsipyöräilypormestarin virka-aika alkaa toukokuun Pyöräilyviikolta ja jatkuu vuoden 2024 huhtikuun loppuun. Lennartin ensiesiintyminen pormestarina on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla kävelykadulla lauantaina 6.5. klo 12.15, jolloin hänelle luovutetaan vuodeksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittama virkapyörä. Ensimmäisenä työtehtävänä on vetää lasten letkaa Pyöräparaatissa klo 13–14. Pyöräparaati on kaikille avoin tapahtuma, jossa fillaroidaan iloisena kulkueena rauhalliseen tahtiin pitkin Jyväskylän katuja.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ry ja LastenParlamentti. Valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2023–2024 lapsipyöräilypormestariksi perjantaihin 24.3.2023 mennessä!

Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja koko Suomen viides lapsipyöräilypormestari. Kaikki Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään.

Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi voi hakea perjantaihin 24.3. asti täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.

Jyväskylän kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat ehdokkaista enintään kymmenen LastenParlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta parlamentin äänestyksen pohjalta.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on suunniteltu Pyöräilyviikon Fillarifestareille lauantaille 6.5. klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2023–2024. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Lapsipyöräilypormestari valitaan Jyväskylään nyt viidettä kertaa. Nykyinen pormestari Pinja Vienola haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan tehtävään. ”Pormestarina on ollut tosi kiva olla. Olen saanut ajella mahtavalla virkapyörällä. Rohkaisisin kaikkia pyöräilystä innostuneita hakemaan. Pormestarille on monenlaisia tehtäviä. Saa esimerkiksi antaa haastatteluita”, Pinja kertoo.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, LastenParlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. LastenParlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Fillarilla pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
  • LastenParlamentti, koordinaattori Anu Suokas, anu.suokas (ät) jyvaskyla.fi, 050 501 9887

Oletko alakoulussa ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi sunnuntaihin 27.3.2022 mennessä

Jyväskylän lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja koko Suomen neljäs lapsipyöräilypormestari.

Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi voi hakea sunnuntaihin 27.3. asti täyttämällä sähköisen hakulomakkeen. Kaikki Jyväskylän alakouluikäiset lapset voivat hakea tehtävään. Jyväskylän kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat ehdokkaista enintään kymmenen Lasten Parlamentin sähköisesti toteutettavaan äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta Parlamentin äänestyksen pohjalta.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on suunniteltu Pyöräilyviikon Fillarifestareille lauantaille 7.5. klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2022–2023. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen ja pyöräväylien toteuttamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Lapsipyöräilypormestari valitaan Jyväskylään nyt neljättä kertaa. Nykyinen pormestari Jalmari Viitanen haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan pormestariksi. ”Pormestarina on ihan helppoa, vaikka aluksi jännitti esiintyä. Kiva tehtävä oli jakaa ilmaisia valoja pyöräilijöille Pyöräilytalvessa”, Jalmari kertoo.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten Parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten Parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä pääsee -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, 050 350 5359, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi
  • JYPS ry, projektityöntekijä Maija Savolainen, 050 518 9330, maija.savolainen (ät) jyps.fi
  • Lasten Parlamentti, koordinaattori Sara Manninen, 050 472 1489, sara.manninen (ät) jyvaskyla.fi

Jyväskylään haussa lapsipyöräilypormestari – haku avoinna 29.4.2021 asti

Jyväskylässä valitaan tänä keväänä järjestyksessään kolmas lapsipyöräilypormestari. Pyöräilypormestariksi voivat hakea kaikki Jyväskylän koulujen 1.–6.-luokkalaiset sähköisellä hakulomakkeella torstaihin 29.4. mennessä.

Jyväskylän kaupungin ja JYPSin edustajat valikoivat kymmenen ehdokasta Lasten Parlamentin sähköisesti toteutettavaan äänestykseen sekä valitsevat lapsipyöräilypormestarin Parlamentin äänestyksen jälkeen.

Kauden 2020–2021 pyöräilypormestari, 10-vuotias Eemil Penttinen, haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan pormestariksi.

”Vaikka koronan vuoksi pyöräilytapahtumia ei olekaan nyt ollut normaaliin tapaan, olen kuitenkin päässyt osallistumaan muun muassa pyöräparaatiin ja jakamaan pyöränvaloja valottomille polkijoille Pyöräilytalvi-tapahtumissa. Lisäksi olemme tehneet videoita, joissa olen päässyt kertomaan pyöräilyyn liittyvistä aiheista”, kertoo Eemil.

Ensimmäisenä virkatehtävänä luovuttaa alakoululaisten pyöräilykyselyn tulokset kaupunginjohtajalle

Tulevan pyöräilypormestarin virka-aika on koulujen lukuvuosi 2021–2022. Uuden pormestarin ensiesiintyminen on 28.8.–5.9.2021 vietettävällä Pyöräilyviikolla. Pormestari pääsee luovuttamaan alakoululaisten pyöräilykyselyn tulokset kaupunginjohtaja Timo Koivistolle ja osallistumaan Jyväskylän 11. Pyöräparaatiin Fillarifestareilla lauantaina 28.8.

Parhaillaan käynnissä olevalla pyöräilykyselyllä selvitetään Jyväskylän 1.–6.-luokkalaisten näkemyksiä fillaroinnista ja pyöräilyolosuhteista. Jyväskyläläiset alakoululuokat voivat vastata kyselyyn nettilomakkeella 29.4. saakka.

Uusi pormestari saa edeltäjiensä tapaan virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän. Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa sekä voi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Pormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ja Lasten Parlamentti. Pyöräilypormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämisessä. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten Parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSin osalta valitseminen sisältyy Traficomin rahoittamaan Fillarilla liikkeellä -hankkeeseen.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, 050 350 5359, kati.kankainen (ät) jyvaskyla.fi
  • JYPS, projektityöntekijä Annimaria Valli, 050 3249 914, annimaria.valli (ät) jyps.fi
  • Lasten Parlamentti, koordinaattori Mareena Laine, 044 0124608, mareena.laine (ät) nuortensuomi.fi

JYPSin jäsenille Park Toolin PCS 10.2 -huoltotelinettä kampanjahinnalla 15.1.2021 asti

Park Toolin PCS 10.2 on yksi markkinoiden parhaista pyöränhuoltotelineistä. Telineen avulla on kätevä huoltaa lähes millaisia fillareita tahansa. PCS 10.2 on helposti säädettävä, tukeva, kestävä ja siihen saa tarvittaessa myös varaosia. Telineen voi taittaa kasaan kuljettamista tai säilyttämistä varten. Telineeseen voit tutustua tarkemmin Park Toolin sivuilla.

JYPSin jäsenet voivat tilata telinettä kampanjahinnalla 229 € Ride Cycle Storesta 15.1.2021 asti. Kampanjahinta on voimassa yhteistilauksessa, kun esität telinettä noutaessasi jäsenkortin. Voit tilata telineen soittamalla Riden numeroon 0400 395 594 tai käymällä liikkeessä osoitteessa Tourulantie 11, Jyväskylä. Telineet saapuvat Jyväskylään tällä tietoa tammi-helmikuun taitteessa.

Eemil Penttinen on Jyväskylän uusi lapsipyöräilypormestari 2020

Jyväskylän uudeksi lapsipyöräilypormestariksi lukuvuodelle 2020–2021 on valittu 10-vuotias Eemil Penttinen. Jyväskylän Lasten Parlamentti järjesti pormestarivalinnasta sähköisen äänestyksen, jonka jälkeen Jyväskylän kaupungin, JYPSin ja Lasten Parlamentin edustajista koostunut raati päätti valinnasta äänestystuloksen ja hakemusten pohjalta. Eemil valittiin tehtävään kuuden ehdokkaan joukosta.

  • Minusta tulisi hyvä lapsipyöräilypormestari, koska olen esimerkillinen pyöräilijä. Pyöräilen ympäri vuoden koulumatkat ja muutkin lähialueelle sijoittuvat matkat, kertoi Eemil hakemuksessaan.

Huhtasuon yhtenäiskoulua käyvällä, elokuussa neljännen luokan aloittavalla Eemilillä on jo valmiina näkemys siitä, kuinka pyöräilyn suosiota voisi lisätä:

  • Pyöräreittejä saisi olla enemmän myös sekä maastopohjaisia että asvalttipohjaisia. Reittien mainostamiseen kannattaisi myös panostaa, että ihmiset tietäisivät niistä, pohtii Eemil.

Virkapyörä luovutetaan uudelle pormestarille syyskuun Pyöräilyviikolla

Eemil Penttinen saa virkakautensa ajaksi Ride Cycle Storen lahjoittaman virkapyörän. Pyörä ja pormestarin käädyt luovutetaan tulevalle pormestarille syyskuussa järjestettävällä Pyöräilyviikolla, jolloin valta siirtyy vuoden ajan pormestarin tehtäviä ansiokkaasti hoitaneelta Venla Vienolalta Eemilille.

  • Olen tosi yllättynyt, että minut valittiin Jyväskylän lapsipyöräilypormestariksi. Odotan innolla syksyn tapahtumia, kuvailee Eemil ensitunnelmiaan kuullessaan valinnasta.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa puitteissa. Lapsipyöräilypormestari voi esimerkiksi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen.

Jyväskyläläinen Venla Vienola valittiin vuosi sitten Suomen ensimmäiseksi lapsipyöräilypormestariksi. Pormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Pormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ja Lasten Parlamentti. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori.

Lisätietoja

  • Eemilin äiti Sanna Penttinen, 050 585 7848, sanna.penttinen (ät) jyvaskyla.fi
  • Jyväskylän kaupungin fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, 014 266 8063, kati.kankainen (ät) jyvaskyla.fi
  • JYPS, projektityöntekijä Annimaria Valli, 050 3249 914, annimaria.valli (ät) jyps.fi

Vähävaraisten fillaristipendit myönnetty – Huhtasuon yhtenäiskoulun oppilaiden taksvärkkirahoilla 500 euron stipendit neljälle jyväskyläläiselle lapselle 2020

Huhtasuon yhtenäiskoulun oppilaat lahjoittivat loppuvuodesta 2019 keräämänsä taksvärkkirahat JYPSille. Rahat päätettiin laittaa 500 euron stipendeihin neljälle jyväskyläläiselle vähävaraiselle perheelle 7–16-vuotiaan lapsen koulumatkapyörän ja pyöräilyvarusteiden hankintaan.

Peräti 64 perhettä haki stipendejä. Saajien valitseminen oli haastavaa, sillä lukuisille hakijoille olisi stipendi ollut todella tarpeen. Monilta puuttui pyörä tai se ei ollut ajokunnossa, eikä fillarin hankintaan tai kunnostamiseen ole mahdollisuuksia.

Raati valikoi lopulta pyörätuen saajiksi 2 tyttöä ja 2 poikaa. Tukien saajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Stipendeistä päätti raati, johon kuuluivat JYPSin Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, JYPSin pj Teemu Tenhunen, polkupyöräpoliisi Jouko Meriläinen ja Jyväskylän kaupungin edustajana Sami Talvensola.

Stipendillä voi hankkia koulumatkakäyttöön soveltuvan Whyten lasten tai nuorten pyörän sekä haluamiaan pyöräilyvarusteita jyväskyläläisestä Ride Cycle Storesta. Stipendillä hankittaessa Whyten pyöristä saa samalla 35 prosentin alennuksen. Kaikkien pyörien mukana tulee lukko ja valot.

Lisätietoja

  • JYPSin Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi, 050 303 8703.

Koulumatkapyörien hankintatukea vähävaraisille – Huhtasuon yhtenäiskoulun oppilaiden taksvärkkirahoilla 500 euron fillaristipendit neljälle jyväskyläläiselle lapselle 2020

Koulumatkojen taittaminen pyörällä parantaa kuntoa ja oppimistuloksia. Kaikilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus kulkea fillarilla kouluun ja myös muuten liikkua pyörällä paikasta toiseen.

Hyvä fillari helpottaa merkittävästi pyörällä kulkemista. Tarjoammekin neljälle jyväskyläläiselle pienituloiselle perheelle 500 euron stipendit 7–16-vuotiaan lapsen koulumatkapyörän ja pyöräilyvarusteiden hankintaan.

Stipendillä voi hankkia koulumatkakäyttöön soveltuvan Whyten lasten tai nuorten pyörän sekä haluamiaan pyöräilyvarusteita jyväskyläläisestä Ride Cycle Storesta. Stipendillä hankittaessa Whyten pyöristä saa samalla 35 prosentin alennuksen. Kaikkien pyörien mukana tulee lukko ja valot.

Stipendit rahoitetaan Huhtasuon yhtenäiskoulun oppilaiden keräämillä taksvärkkivaroilla, jotka on lahjoitettu JYPSille.

Stipendien ehdot

Stipendit on tarkoitettu Jyväskylän kaupungin alueella asuville vähävaraisille perheille. Pyörän pitää tulla ensisijaisesti koulumatkakäyttöön 7–16-vuotiaalle lapselle.

Stipendien hakeminen

Stipendejä voi hakea sähköisellä lomakkeella. Hakemus on jätettävä sunnuntaihin 22.3. mennessä. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

Stipendien saajista päättää raati, johon kuuluvat JYPSin Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, JYPSin pj Teemu Tenhunen, polkupyöräpoliisi Jouko Meriläinen ja Jyväskylän kaupungin edustajana Sami Talvensola.

Stipendien saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti 31.3. mennessä.

Lisätietoja

  • JYPSin Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi, 050 303 8703.

Nastat on! -kampanjan 29.11.–11.12.2016 tulokset

Järjestimme Nastat on! -kampanjan 29.11.–11.12. Kampanjassa JYPS, Suomi Tyres ja Ride Cycle Store haastoivat kaikki keskisuomalaiset Nastajengiin eli fillaroimaan talvella ja käyttämään nastarenkaita.

Kampanjan Nasta-ajossa tiistaina 29.11. oli mukana noin 20 pyöräilijää. Facebookissa kamppiksen tapahtumaan ilmoittautui 71 henkilöä ja kampanjaan liittyvän kuvan jakoi 7 henkilöä. Facebookissa kampanjan mainoksen näki kaikkiaan yli 3800 ihmistä.

Facebookissa pyöri kaksi kilpailua, joista oli mahdollista voittaa Suomi Tyresin nastarenkaita.

Tapahtumaan Facebookissa ilmoittautuneiden kesken rengaspareja arvottiin seuraavasti:

  • Suomi Tyres W120, 28″: Karoliina Tikkanen
  • Suomi Tyres W120, 28″: Eeva Harjula
  • Suomi Tyres W240, 28″: Henriikka Kivilä
  • Suomi Tyres W240, 29″: Reetta Valtonen

Kampanjan sivun Facebookissa jakaneiden kesken arvottiin renkaita seuraavasti:

  • Suomi Tyres Extreme 294, 29″: Roope Rajamäki
  • Suomi Tyres WXC312, 27,5″:  Teemu Peltonen

Renkaat ovat noudettavissa Ride Cycle Storesta maanantaista 9.1. alkaen. Ilmoita osoitteeseen pj (ät) jyps.fi, jos renkaasi tarvitsevat esimerkiksi postilähetystä Jyväskylän ulkopuolelle!

Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille ja Juho Jäppiselle graafisen ilmeen luomisesta sekä yhteistyökumppaneille Suomi Tyres, Shimano Nordic, Ride Cycle Store, Liikennevirasto, Jyväskylän kaupunki, Laakkonen, Stark, Fenix-valaisimet ja Trimtex.

Pidetään nastaa jatkossakin!