Jyväskylään haussa lapsipyöräilypormestari – haku avoinna 29.4.2021 asti
Jyväskylässä valitaan tänä keväänä järjestyksessään kolmas lapsipyöräilypormestari. Pyöräilypormestariksi voivat hakea kaikki Jyväskylän koulujen 1.–6.-luokkalaiset sähköisellä hakulomakkeella torstaihin 29.4. mennessä.
Jyväskylän kaupungin ja JYPSin edustajat valikoivat kymmenen ehdokasta Lasten Parlamentin sähköisesti toteutettavaan äänestykseen sekä valitsevat lapsipyöräilypormestarin Parlamentin äänestyksen jälkeen.
Kauden 2020–2021 pyöräilypormestari, 10-vuotias Eemil Penttinen, haluaa kannustaa kaikkia pyöräilystä kiinnostuneita alakoululaisia hakemaan pormestariksi.
”Vaikka koronan vuoksi pyöräilytapahtumia ei olekaan nyt ollut normaaliin tapaan, olen kuitenkin päässyt osallistumaan muun muassa pyöräparaatiin ja jakamaan pyöränvaloja valottomille polkijoille Pyöräilytalvi-tapahtumissa. Lisäksi olemme tehneet videoita, joissa olen päässyt kertomaan pyöräilyyn liittyvistä aiheista”, kertoo Eemil.
Ensimmäisenä virkatehtävänä luovuttaa alakoululaisten pyöräilykyselyn tulokset kaupunginjohtajalle
Tulevan pyöräilypormestarin virka-aika on koulujen lukuvuosi 2021–2022. Uuden pormestarin ensiesiintyminen on 28.8.–5.9.2021 vietettävällä Pyöräilyviikolla. Pormestari pääsee luovuttamaan alakoululaisten pyöräilykyselyn tulokset kaupunginjohtaja Timo Koivistolle ja osallistumaan Jyväskylän 11. Pyöräparaatiin Fillarifestareilla lauantaina 28.8.
Parhaillaan käynnissä olevalla pyöräilykyselyllä selvitetään Jyväskylän 1.–6.-luokkalaisten näkemyksiä fillaroinnista ja pyöräilyolosuhteista. Jyväskyläläiset alakoululuokat voivat vastata kyselyyn nettilomakkeella 29.4. saakka.
Uusi pormestari saa edeltäjiensä tapaan virkakautensa ajaksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän. Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa sekä voi ilmaista lasten näkökulman pyöräilyyn liittyviin suunnitelmiin, kuten koulujen pyöräparkkien uudistamiseen. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.
Pormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ja Lasten Parlamentti. Pyöräilypormestarin valinta on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämisessä. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten Parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSin osalta valitseminen sisältyy Traficomin rahoittamaan Fillarilla liikkeellä -hankkeeseen.
Lisätietoja
- Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, 050 350 5359, kati.kankainen (ät) jyvaskyla.fi
- JYPS, projektityöntekijä Annimaria Valli, 050 3249 914, annimaria.valli (ät) jyps.fi
- Lasten Parlamentti, koordinaattori Mareena Laine, 044 0124608, mareena.laine (ät) nuortensuomi.fi