Artikkelit

Jyväskylän koululaisten pyöräilykyselyn 2025 tulokset: puolet oppilaista kulkee sulan maan aikaan päivittäin fillarilla kouluun, erityisesti talvella pyörällä liikkumista voitaisiin lisätä, pyörällä kulkeminen yleistyi vuodesta 2024, pyöräily on hauskaa – väyliä, fillariparkkeja ja pyöräilytoimintaa toivotaan kehitettävän

JYPS, Jyväskylän kaupunki ja Lasten parlamentti toteuttivat viidettä kertaa pyöräilykyselyn Jyväskylän koululaisille. Kyselyllä selvitettiin 1.–9.-luokkalaisten kulkemista pyörällä sekä näkemyksiä pyöräilystä ja oman koulumatkan ja koulun pyöräilyolosuhteista.

Kyselyyn oli vastaamassa 1079 oppilasta 16 koululta. Vastaajissa oli 723 alakoululaista ja 356 yläkoululaista.

Sulan maan aikaan puolet koululaisista kulkee päivittäin pyörällä kouluun ja neljä viidestä vähintään toisinaan – talvella pyörällä liikkumista voitaisiin lisätä huomattavasti

Kyselyn osoitti, että lähes kaikki koululaiset omistavat polkupyörän: oma fillari löytyy 97 prosentilla kyselyyn vastanneista oppilaista. Lähes kaikkien on siis mahdollista välineen puolesta kulkea pyörällä.

Kaikista vastanneista oppilaista sulan maan aikana päivittäin kouluun kulkee pyörällä lähemmäs puolet eli noin 48 %. Viikoittain kouluun pyöräilee lisäksi noin 15 % ja silloin tällöin 17 % oppilaista. Toisin sanoen pyörällä kouluun kulkee vähintään silloin tällöin noin 79 % oppilaista.

Yläkoululaisissa on jonkin verran alakoululaisia enemmän niitä, jotka eivät kulje sulan maan aikaan pyörällä kouluun. Alakoululaisista 81 % kulkee pyörällä kouluun vähintään silloin tällöin ja yläkoululaisista 76 %. Yläkoululaisilla koulumatkat ovat tyypillisesti pidempiä, lisäksi osa yläkoululaisista kulkee mopoilla, mönkijöillä ja skuuteilla.

Varsinkin talvella pyörällä kouluun kulkemista voitaisiin lisätä huomattavasti. Kaikista vastanneista oppilaista 7 % pyöräilee päivittäin kouluun. Talvisin vähintään silloin tällöin kouluun kulkee pyörällä reilut 36 % oppilaista.

Koulumatkapyöräilyn säännöllisyys vuonna 2025. Kaavio diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Pyörällä kulkeminen sekä sulan maan aikaan että erityisesti talvella yleistyivät vuoden 2024 kyselyyn verrattuna

Vuoden 2024 pyöräilykyselyssä kouluun kulki pyörällä vähintään silloin tällöin sulan maan aikaan noin 74 % ja talvella 20 % oppilaista. Vuoden 2025 tuloksissa pyörällä kulkeminen vähintään silloin tällöin yleistyi siis sulan maan aikaan noin 7 % ja talvella peräti lähes 80 %. Talvella pyöräilemisen yleistymiseen todennäköisesti vaikutti ainakin jonkin verran lukuvuoden 2024–2025 lauha talvikausi. Kyselyiden perusteella talvisin pyörällä kulkemisessa on suurempia vuosittaisia vaihteluita kuin sulan maan liikkumisessa.

Koulumatkapyöräilyn säännöllisyys vuosina 2024 ja 2025. Vuonna 2025 lähes 80 % vastanneista oppilaista kulki sulan maan aikaan pyörällä kouluun ainakin silloin tällöin, talvisin 36 %. Kaavio diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Pyöräilyopetusta ja pyöräilyyn liittyviä tapahtumia on vuosittain noin puolessa koululuokista

Pyöräilykyselyt vuodesta 2022 alkaen osoittavat, että pyöräilyopetusta on vuosittain 45–55 prosentilla luokista. Tapahtumia on puolestaan ollut 29–51 prosentilla luokista – tapahtumat voivat olla esimerkiksi siirtymiä tai retkiä pyörällä, koulun pyöräilypäiviä tai -viikkoja, Keski-Suomen koulujenväliseen pyöräilytapahtumaan osallistumista tai JYPSin kouluvierailuita.

Vaikkapa koululaisten turvallisen ajamisen osaamisen ja pyörien kunnon kannalta pyöräilytoimintaa olisi hyvä olla kouluissa nykyistä enemmän. Noin puolessa luokista ei ole vuosittain pyöräilyyn liittyvää opetusta tai tapahtumia.

Pyöräilyyn liittyvä opetus ja tapahtumat luokilla 2022–2025. Kaavio diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Miksi koulumatkoja kuljetaan ja jätetään kulkematta pyörällä?

Koulumatkoja kuljetaan pyörällä useista syistä. Eniten koululaisten mainintoja sai jälleen pyörällä kulkemisen helppous ja nopeus muihin kulkumuotoihin verrattuna. Oppilaiden mukaan pyöräily on myös hauskaa sekä koulumatkoja kuljettaessa saa liikuntaa ja kunto kasvaa.

Yhtenä keskeisenä syynä siihen, ettei pyörällä kuljeta, pidettiin liian pitkää koulumatkaa. Lyhyt matka puolestaan sai osan valitsemaan kävelyn pyörällä kulkemisen sijasta. Jotkut kokevat koulumatkan liikennejärjestelyt turvattomiksi. Pyöriä myös voidaan rikkoa tai varastaa koulupäivän aikana – koulujen fillariparkeissa on kyselyidenkin perusteella puutteita.

Talvisin ei kuljeta pyörällä monien mielestä siksi, koska väylät ja pyöräparkit ovat usein lumisia. Pyöräteillä voi olla myös jäätä ja liukkautta. Pyöräteitä ja fillariparkkeja ei vastaajien mukaan pidetä kunnossa riittävästi. Koululaisten pyörissä ei puolestaan yleisesti ole nastarenkaita.

Miksi koululaiset kulkevat pyörällä? Kaappaus diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Koulumatkojen ja koulujen pihojen haasteita

Vastauksissa nousivat esiin edeltä ja myös aiemmista kyselyistä tutut haasteet: turvattomiksi koetut pyöräväyläjärjestelyt, pyöräteiden vaihteleva talvikunnossapito, koulujen pyöräparkkien puutteet ja koulupihojen hankalat liikennejärjestelyt.

Oppilaat listasivat koulumatkoilta esimerkiksi näkemäongelmia, hankalia risteyksiä ja puuttuvia pyörätieyhteyksiä. Lisäksi pyöräteiden talviaikaista aurausta ja muuta kunnossapitoa pidettiin vastauksissa osin riittämättömänä.

Koulujen fillariparkeissa ei oppilaiden mukaan ole riittävästi telinepaikkoja. Runkolukitsemisen mahdollistavia telineitä sekä sateelta ja lumelta suojaavia katoksia on myös liian vähän. Talvisin pyöräparkkeja ei puhdisteta lumesta. Kaikilta kouluilta tuli pyöräparkkeja kritisoivia vastauksia.

Autoilla tapahtuva saatto- ja myös työmatkaliikenne koettiin turvallisuusriskiksi useilla kouluilla. Koululaiset saattavat kulkea pyörällä autoparkkipaikan kautta tai muuten autojen kanssa risteävää reittiä. Eri kulkumuotojen erotteleminen on vastausten mukaan riittämätöntä.

Millaisia haasteita oppilailla on koulumatkoilla ja koulujen pihoilla? Kaappaus diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Miten koululaisten kulkemista pyörällä voitaisiin lisätä?

Oppilaiden ehdotukset koulumatkapyöräilyn lisäämiseksi ovat pitkälti tuttuja aiemmista kyselyistä ja yllä kerrottujen haasteiden ratkaisemisesta. Pyöräteitä ja pyöräväylien talvikunnossapitoa toivotaan kehitettävän, samoin koulujen pyöräparkkeja ja pihojen liikennejärjestelyjä. Oppilaat toivovat kouluihin lisää pyöräilytoimintaa, esimerkiksi tapahtumia, pyöräretkiä ja nastarengaskampanjoita. Myös vanhempien toivotaan olevan mukana pyörällä kulkemisen edistämisessä. Uutena ilmiönä mainittiin sähköfillarien yleistyminen, joka saattaa jatkossa lisätä koululaistenkin kulkemista pyörällä.

Koululaisten pyörällä kulkemisen edellytyksiä kannattaa kehittää edelleen. Panostukset pyöräilyopetukseen, tapahtumiin, kampanjoihin, turvallisiin pyöräilyjärjestelyihin, toimiviin fillaripysäköintiratkaisuihin sekä ympärivuotiseen kunnossapitoon tukevat ja kannustavat lasten ja nuorten aktiivista ja omatoimista liikkumista.

Miten oppilaiden mielestä pyörällä kulkemista voitaisiin lisätä? Kaappaus diaesityksestä, joka löytyy alta linkkinä.

Tulokset kouluille, kaupungille ja elinvoimakeskukselle työstettäviksi

Kyselyn tulokset on jo toimitettu Jyväskylän kaupunkirakennepalveluille – osaan väyläpuutteista on suunnitteilla parannuksia. Tulokset toimitetaan myös koulujen pihoista ja parkeista vastaavalle Tilapalvelulle sekä kouluille ja Keski-Suomen elinvoimakeskukselle.

Kaupunkirakennepalveluiden, Tilapalvelun ja JYPSin edustajat pyrkivät vierailemaan kevään Pyöräilyviikolla yhdellä koululla, jonka pyöräilyolosuhteissa on kyselyn perusteella haasteita. Edellisen kyselyn perusteella toteutettiin olosuhdekatselmus Keljonkankaan yhtenäiskoululla Pyöräilyviikon Pyörällä kouluun -päivänä 7.5.2025 (otsikkokuva).

Diaesitykset kyselyiden tuloksista

Kyselyiden tarkemmat tulokset on koostettu diaesityksiin:

Vastanneiden luokkien kesken arvottiin palkintoja

Kyselyyn vastanneiden luokkien kesken arvottiin Pandan tuotepalkintoja ja pyöräilyaiheisia palkintoja. Arpa suosi luokkia Jyskän koulun 5B, Janakan päiväkotikoulun 3A sekä Puistokoulun 6B.

Kyselyn järjestäjät

Kysely on osa Jyväskylän kaupungin Liikkuva koulu -toimintaa fiksun ja kestävän arkiliikkumisen edistämiseksi. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä kysely sisältyi Pyörällä liikkeellä -hankkeeseen, joka sai Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta vuoden 2025 liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Vinkkejä kouluille pyöräilytoiminnan järjestämiseen

Lisätietoja

    • JYPS, projektityöntekijä Maija Savolainen, maija.savolainen (ät) jyps.fi, 050 518 9330
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
    • Lasten parlamentti, koordinaattori Mia Kelly, mia.kelly (ät) jyvaskyla.fi, 040 661 3557

Muistutus Jyväskylän Rautpohjankadun katusuunnitelman muutoksesta 24.2.2026

Jyväskylän kaupunki suunnittelee Rautpohjankadun remontoimista välillä Kuntoportti–Voionmaankatu. Jätimme suunnitelmasta muistutuksen.

Rautpohjankatu on varsin vilkas pyöräliikenteen aluereitti. Lisäksi suunnitelma vaikuttaa risteäviin Kalle Rutasen polkuun – Jyrsijänkatuun sekä Voionmaankatuun, jotka ovat pyöräliikenteen pääreittejä.

Muistutuksessamme ehdotamme Rautpohjankadun pyöräliikenteen väyläratkaisun miettimistä uudelleen. Suunnitelmassa esitetään yhdistettyjen jalkakäytävien ja pyöräteiden säilyttämistä, vaikka tällaisella kadulla ne eivät mahdollista pyörällä kulkemisen lisäämistä – uudelle Hippokselle pitää kuitenkin tavoitella nykyistä selvästi suurempia pyöräliikennemääriä. Yhdistetyt väylät eivät myöskään liity johdonmukaisesti Keskussairaalantien 2-suuntaiseen pyörätiehen, Voionmaankadun 1-suuntaisiin pyöräteihin tai Kalle Rutasen polulle suunniteltuun 2-suuntaiseen pyörätiehen. Valtakunnallisen Pyöräliikenteen suunnittelu -ohjeen mukaankaan yhdistettyjä väyliä ei tule käyttää tällaisessa ympäristössä. Eroteltu jalkakäytävä ja 2-suuntainen pyörätie tai 1-suuntaiset pyörätiet toimisivat Rautpohjankadulla paremmin.

Liittyvälle Jyrsijänkadulle ehdotamme pyörä- tai pihakatua, näin pyörä- ja skuuttiliikennettä saataisiin pois kadun reunan näkemäongelmaiselta yhdistetyltä väylältä.  Samalla Rautpohjankadun ylitys voitaisiin toteuttaa avarammilla näkemillä Jyrsijänkadun keskilinjan läheltä.

Ahtaassa Rautpohjankadun ja Voionmaankadun risteyksessä ehdotetut 2-suuntaiset järjestelyt eivät toimi optimaalisesti. Ehdotamme myös pyöräilylinjojen suoristamista.

Lue muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus – luento 19.4. ja käytäntö 13.5.2026

Järjestämme Jyväskylässä pyöräilyn valtakunnallisen koulutusjärjestelmän mukaisen Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen. Noin 6 tunnin koulutus koostuu luennosta ja käytännön osiosta sekä lyhyestä kotitehtävästä.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet. Osallistujat tarvitsevat koulutukseen oman fillarin ja säänmukaiset pyöräilyvarusteet.

Koulutuksen toteutus ja sisällöt

Kurssi rakentuu luento- ja keskusteluosuudesta sekä käytännön harjoituksista ulkona pyörillä sekä lyhyestä kotitehtävästä.

Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen lasten harrastustoiminnan järjestämiseen esimerkiksi yhdistyksissä tai kouluissa. Koulutus on tarkoitettu kaikille lasten pyöräilytoiminnasta kiinnostuneille, esimerkiksi ohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Lapset ja nuoret pyöräilemään on pyöräilyn ohjaajien koulutusjärjestelmän täydentävä moduli.

Koulutus sisältää seuraavia osa-alueita:

    • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
    • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä ja kouluissa
    • turvallisuus lasten ja nuorten ohjaamisessa

Kurssin kouluttajana toimii pyöräilynohjaaja ja Fillariakatemian vetäjä Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

Osallistumismaksut

Koulutuksen osallistumismaksu on 50 €. Maksu sisältää kouluttajien kustannukset ja materiaaleja. Osallistujia ei ole tapaturmavakuutettu.

JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 10 euron alennuksen. Koulutus on ilmainen niille JYPSin jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään avustamaan Fillariakatemian toiminnassa.

Ilmoittautuminen ja toteutuminen

Koulutukseen voi ilmoittautua nettilomakkeella viimeistään 2 päivää ennen kurssin alkamista.

Koulutuksessa ei ole minimiosallistujamäärää. Kurssille mahtuu 20 osallistujaa.

Ainakin JYPSin jäsenten osalta on toivottavaa ilmoittautua myös Nimenhuudossa:

Facebook

Koulutus löytyy myös Facebookista.

Pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä 18.–19.4. ja 2.–3.5.2026

Jos pidempi koulutus kiinnostaa, niin järjestämme Jyväskylässä huhti-toukokuussa pyöräilyohjaajakoulutuksen.

Pyörällä kulkeminen ja pyöräilyolosuhteet kouluilla – Jyväskylän koululaisten pyöräilykyselyn 2025 tulosten julkistamistilaisuus keskiviikkona 18.2.2026 klo 13–14

JYPS, Jyväskylän kaupunki ja Lasten parlamentti toteuttivat syksyllä 2025 pyöräilykyselyn Jyväskylän koululaisille. Kyselyllä selvitettiin 1.–9.-luokkalaisten kulkemista pyörällä sekä näkemyksiä pyöräilystä ja Jyväskylän ja oman koulun pyöräilyolosuhteista.

Kyselyyn oli vastaamassa 1079 Jyväskylän koulujen oppilasta. Kuinka moni koululainen kulkee pyörällä kouluun sulan maan aikaan, entä talvisin? Miten pyörällä kulkemisen osuudet koulumatkoista ovat muuttuneet viime vuosina? Miksi fillarilla kuljetaan kouluun? Miksi osa oppilaista ei käytä pyörää koulumatkoihin? Miten pyörällä kulkemista kouluun lisättäisiin? Järjestetäänkö kouluissa pyöräilyyn liittyvää opetusta? Millaisia haasteita koulujen pihoilla ja koulumatkoilla on pyörällä kulkemisen kannalta?

Julkaisemme kyselyn tulokset Jyväskylän Rakentajantalolla keskiviikkona 18.2. klo 13–14. Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä. Perehdymme kaikille kiinnostuneille avoimessa tilaisuudessa kyselyn tuloksiin sekä keskustelemme koulumatkapyöräilystä ja sen edistämistä. Tilaisuuteen osallistuu ja tuloksia kommentoi myös Viitaniemen koulun oppilas, Jyväskylän lapsipyöräilypormestari 2025–2026 Veera Paloniemi.

Ohjelma

  • 13.00 Jyväskylän koululaisten pyöräilykyselyn 2025 tulokset
    • Teemu Tenhunen, JYPS ry
  • 13.35 Miten koululaisten kulkemista pyörällä lisättäisiin?
    • Jyväskylän lapsipyöräilypormestari 2025–2026 Veera Paloniemi, Viitaniemen koulu
  • 13.45 keskustelua

Lapsipyöräilypormestari Veera Paloniemi on median haastateltavissa klo 14–14.15.

Osallistuminen ja ilmoittautuminen

Tilaisuuteen voi osallistua Rakentajantalolla (Hannikaisenkatu 17, Jyväskylä) tai etänä Teamsin kautta. Paikan päälle kokoustila Kiilaan mahtuu 30 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Ilmoittaudu tilaisuuteen nettilomakkeella!

Facebook

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Pyörällä liikkeellä -hanke 2025

JYPSillä kysely sisältyi Pyörällä liikkeellä -hankkeeseen, joka sai Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta vuonna 2025.

Lisätietoja

  • JYPS, Pyörällä liikkeellä -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Mia Kelly, mia.kelly (ät) jyvaskyla.fi, 040 661 3557

Lasten ja nuorten Fillariakatemian ohjaajahaku avoinna 28.2.2026 asti

Etsimme uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa noin 2–17-vuotiaille. Ryhmiä, kursseja ja leirejä on noin 15 vuosittain. Säännöllisessä pyöräilytoiminnassa on mukana noin 150 lasta ja nuorta. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle, mutta ohjelmaa on myös talvikaudella. Lisäksi järjestämme keväisin ja syksyisin muuta pyöräilytoimintaa, esimerkiksi koulu- ja päiväkotivierailuita.

Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista, mutta valikoimassa on muitakin pyöräilyn alalajeja, kuten BMX:ää, alamäkeä ja trialia. Vähintään maastopyöräilytaidot ovat ohjaajalla vahvasti toivottavia. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla.

Fillariakatemiassa ohjaamisen ohella on mahdollista saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja hankkeista. Suunnittelemme ja järjestämme runsaasti pyöräilyn esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta fillarilla kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa. Esimerkiksi pyöränhuoltotapahtumista voi huoltotaitoinen saada huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa kymmenittäin lisätyötunteja.

Edellytämme Fillariakatemian ohjaajilta:

  • täysi-ikäisyyttä
  • taustaa maasto-, alamäki-, BMX- tai trialpyöräilystä
  • sitoutumista ohjaamiseen vähintään noin kerran viikossa ainakin touko-syyskuun ajan, mutta mieluiten tulevinakin vuosina ja mahdollisesti ympärivuotisesti
  • kiinnostusta pyöräilytoiminnan järjestämiseen sekä itsenäistä ja reipasta otetta suunnitteluun ja ohjaamiseen
  • vähintään Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen käymistä
  • voimassa olevan EA-todistuksen tai tarjoamamme ensiavun peruskurssin tai hätäensiapukurssin käymisen.

Toivomme Fillariakatemian ohjaajilta:

  • pyöräilynohjaajakoulutuksen käymistä; palkka on tällöin suurempi
  • liikunta-, ohjaus- tai kasvatusalan koulutusta tai vastaavaa kokemusta
  • kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta
  • oman (maasto)pyörän käyttömahdollisuutta
  • peruspyöränhuoltotaitoja, esimerkiksi kouluvierailuilla yleensä tarkastamme lasten fillareiden kuntoa
  • innostusta oppia uutta pyöräilyn parissa
  • rentoa ja reilua asennetta.

Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:

  • Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksen tai vaihtoehtoisesti pyöräilynohjaajakoulutuksen ruokailuineen 18.–19.4. ja 2.–3.5.
  • hätäensiapukurssin 4.5. tai ensiavun peruskurssin 27.–29.4.
  • maastopyöräilykurssin 25.–27.5.
  • tarvittaessa kevään aikana pyöränhuoltokoulutusta
  • ohjaus- ja työtunteja joustavasti viikoittain 2–jopa 40
    • ryhmissä touko-syyskuussa voi olla viikoittaisia ohjaustunteja noin 2–10 ohjaajan osaamisesta ja ehtimisestä sekä ryhmien toteutumisesta riippuen
    • varsinkin huhti-toukokuussa ja elo-syyskuussa voi mahdollisesti saada runsaasti lisätunteja päiväkoti-, koulu-, pyöränhuolto- ja muista tapahtumista, Pyöräilyviikolta sekä toiminnan suunnittelusta
      • vuonna 2025 meillä oli tapahtumia noin 70 päivänä
  • FA:ssa ohjauspalkaksi Pyöräilyn ohjaamisen startin käyville 18 €/tunti tai pyöräilynohjaajakoulutuksen käyville 20 €/tunti sekä lomakorvauksen
  • FA:n ryhmien hoitamisesta ja suunnittelusta saa lisäksi 50–150 euron vastuuohjaajakorvauksen ryhmän keston mukaan
  • lainasähköpyöriä tai korvauksen oman pyörän käyttämisestä
  • kattavan tapaturmavakuutuksen töihin ja vapaa-ajalle
  • mukavan ohjaustiimin ja muita työntekijöitä tukemaan toimintaa.

Lasten ja nuorten ohjaajien rikosrekisteriotteet tarkastetaan ennen tehtävien aloittamista.

Hakeminen

Lähetä hakemus nettilomakkeella 28.2.2026 mennessä!

Huom! BMX- ja trialtaitoiset voivat lähettää hakemuksen myöhemminkin.

Lisätietoja

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjältä:

  • Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

Valtakunnallinen pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä huhti-toukokuussa 2026

Suomen Pyöräilynohjaajat ja JYPS järjestävät valtakunnallisen pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä. Koulutuksen kontaktijaksot ovat lauantaista sunnuntaihin 18.–19.4. ja 2.–3.5.2026.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yrityksissä, yhdistyksissä, kunnissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa osallistujalle tiedot ja osaaminen, jotta tämä voi omatoimisesti järjestää ja ohjata perustasoisia aloittelijoiden ja harrastajien lenkkejä, retkiä sekä muita pyöräilytapahtumia. Kurssi antaa valmiuksia myös lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutuksessa pääpaino on liikenne-, kunto- ja retkipyöräilyn hallitsemisessa ja opettamisessa – erityisesti kotitehtävissä ja harjoitteluissa voi hyödyntää mitä tahansa pyöräilyn osa-alueita. Tyypillisesti merkittävä osa kotitehtävistä liittyy maastopyöräilyyn. Koulutuksesta saa kattavan osaamisen pyöräilyyn ja sen ohjaamiseen.

Koulutus sisältää noin 30 h kontaktiopetusta, 10 h omatoimista opiskelua ja 10 h käytännön harjoittelua oman yrityksen, yhdistyksen, kunnan, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnassa sekä erillisen päivän kestävän loppukokeen.

Koulutukseen voivat osallistua kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään vuoden verran pyöräilytaustaa. Koulutuksen käyneillä on oikeus käyttää pyöräilynohjaaja-titteliä toiminnassaan.

Koulutuksen osallistumismaksu on 240 €. Maksu sisältää useiden kouluttajien kustannukset, kurssimateriaaleja, kahvitukset ja rekisteröimisen pyöräilynohjaajaksi. JYPSin jäsenet saavat koulutuksesta 20 €:n alennuksen.

Pyöräilynohjaajakoulutus ruokailuineen sekä koulutukseen liittyvä ensiavun peruskurssi tai kertauskurssi ovat ilmaisia niille JYPS-jäsenille, jotka sitoutuvat vetämään yhdistyksen lenkkejä ja retkiä. Vähintään pääosa koulutuksen harjoitteluista (5 sisältyy koulutukseen) on myös tällöin tehtävä JYPSin toiminnassa. Lenkkejä, retkiä tms. on kaikkiaan ohjattava ensimmäisen vuoden aikana noin 10 kpl ilmaiset koulutukset ja ohjaajavarusteet saadakseen. Koulutusten ja ohjaajille jaettavien varusteiden arvo on yhteensä noin 450–500 €. Yhdistyksen lenkkien ja retkien vetäminen on vapaaehtoistoimintaa (pl. Fillariakatemia). Kysy tarvittaessa lisää toiminnanjohtajalta!

Lisätietoja kurssista on Suomen Pyöräilynohjaajien sivuilla. Kurssi löytyy myös Facebookista. Tervetuloa mukaan!

Veera Paloniemestä Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2025–2026

Jyväskylän seitsemänneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 12-vuotias Veera Paloniemi. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja Lasten parlamentin yhteistyönä. Lasten parlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Veera kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “Tehtävään valitseminen tuntui kivalta ja jännältä. Olen pyöräillyt pienestä asti aika paljon, joten minulla on noussut ajatuksia pyöräilyn tekemisestä lasten näkökulmasta vielä turvallisemmaksi ja kivemmaksi. Tulevalta vuodelta odotan innolla, että pääsen mukaan erilaisiin tehtäviin ja tapahtumiin vaikuttamaan lasten ja nuorten pyöräilyä innostaviin asioihin. Pyöräilyn tulisi olla turvallista ja mukavaa kaikille.”

Viitaniemen yläkouluun seitsemännelle luokalle siirtyvällä Veeralla on jo ehdotuksia tapahtumiksi, joilla lapsia ja nuoria saataisiin kulkemaan enemmän pyörällä. “Kesällä tai syksyllä voisi järjestää lasten ja nuorten yhteisen pyöräilyretken esimerkiksi Lehtisaareen tai Harjun luonnontieteelliseen museoon. Myös omatoiminen kaupunkisuunnistus olisi kiva. Pyörillä saapuville voisi olla ulkoilmaleffa esimerkiksi Alban rannassa, Lounaispuistossa tai Mäki-Matin perhepuistossa. Linkki voisi mainostaa pyörä ilmaiseksi bussiin -päiviä – tämä mahdollistaisi mm. pidemmät pyöräretket sekä tutustumisia Jyväskylän lähikuntiin tai muuten vähän pidemmälle.”

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten ja nuorten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tilaisuuksissa ja hankkeissa. Pormestari voi esimerkiksi olla avaamassa tapahtumia, kampanjoita ja uusia pyöräväyliä sekä kommentoimassa pyöräilyyn liittyviä suunnitelmia, kuten koulujen pyöräparkkien kehittämistä. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Virkakausi käynnistyi toukokuun Pyöräilyviikolla

Uuden pormestarin virka-aika alkoi toukokuun Pyöräilyviikolta ja jatkuu vuoden 2026 huhtikuun loppuun. Veeran ensiesiintyminen pormestarina oli Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla 3.5., jolloin hänelle muun muassa luovutettiin vuodeksi käyttöön Ride Cycle Storen lahjoittama virkapyörä. Veera veti myös letkaa festarien Pyöräparaatissa.

Pormestarin valitsijat

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, JYPS ry ja Lasten parlamentti. Pormestarin valinta on osa kaupungin Liikkumisohjelman ja Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteuttamista sekä Liikkuva koulu -toimintaa. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä liikkeellä -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

    • lapsipyöräilypormestarin vanhempi Maija Turpeinen, maija.s.turpeinen (ät) gmail.com, 050 917 5004
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
    • JYPS ry, projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Lasten parlamentti, koordinaattori Jesse Laakso, jesse.laakso (ät) jyvaskyla.fi, 040 661 3557

Muistutus Jyväskylän Nisulankadun ja Keskikadun katuliittymän katusuunnitelman muutoksesta 29.4.2025

Jyväskylän kaupunki suunnittelee Nisulankadun ja Keskikadun katuliittymän järjestelyiden parantamista. Samalla ollaan kunnostamassa jalankulku- ja pyöräväyliä pidemmällä matkalla Nisulankadulla. Suunnitelmalla tavoitellaan jalankulku- ja pyöräliikenteen turvallisuuden parantamista sekä liikenteen sujuvoittamista.

Nisulankadun, Keskikadun ja Viitaniementien risteykseen toivomme vielä parannuksia, sillä suunnitelman perusteella olennaisimmat pyörällä kulkevien turvallisuuteen vaikuttavat ongelmakohdat ovat säilymässä jokseenkin ennallaan. Esitämme myös asennettavaksi tunnistinsilmukoita,  jotka havaitsevat pyöräilijän ja aktivoivat vihreät valot automaattisesti. Suunnitelman perusteella pääpyöräreitin laatutaso ei ole kokonaan toteutumassa Nisulankadulla. Esitetty Nisulankadun pyörätie on osin kapeampi kuin pyöräliikenteen suunnitteluohjeessa on määritelty. Pääpyöräreittijatkumolla Nisulankatu–Rajakatu väylätyypit myös vaihtuisivat pariinkin kertaan. Lisäksi kiinnitämme huomiota laajemmin pyöräväylien jatkuvuuteen ja toimivuuteen alueella.

Lue muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.

Muistutus Jyväskylän suojateiden turvallisuuden parantaminen -suunnitelmista 22.4.2025

Jyväskylän kaupunki suunnittelee 10 suojatien turvallisuuden parantamista vuoden 2025 aikana.

Kiitämme yleisesti tätä suunnittelutyötä sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden aseman parantamista liikenteessä. Muistutuksessamme esitämme kommentteja, joiden avulla turvallisuutta kohteissa voitaisiin parantaa vielä suunniteltua enemmän. Kiinnitämme huomiota esimerkiksi liikennemerkkien sijoittamiseen, väylien leveyksiin ja linjauksiin sekä korotettujen suojatiealueiden laajuuteen.

Lue muistutuksemme pdf-muodossa!

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voit tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.

Oletko koulussa luokilla 1–8 ja pidät pyöräilystä? Hae Jyväskylän lukuvuoden 2025–2026 lapsipyöräilypormestariksi perjantaihin 28.3.2025 mennessä!

Jyväskylän seuraavan lapsipyöräilypormestarin haku on käynnistynyt. Tänä keväänä valitaan järjestyksessään Jyväskylän ja samalla Suomen seitsemäs lapsipyöräilypormestari. Kaikki Jyväskylän lapset ja nuoret, jotka ovat luokilla 1–8, voivat hakea tehtävään täyttämällä sähköisen hakulomakkeen.

Lapsipyöräilypormestari toimii lasten ja nuorten edustajana pyörällä kulkemiseen liittyvissä tilaisuuksissa ja hankkeissa. Pormestari voi esimerkiksi olla avaamassa tapahtumia, kampanjoita ja uusia pyöräväyliä sekä kommentoimassa pyöräilyyn liittyviä suunnitelmia, kuten koulujen pyöräparkkien kehittämistä. Lapsipyöräilypormestari toimii virassa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa mukaan.

Nykyinen pormestari Vili Hiltunen kannustaa pyöräilystä innostuneita koululaisia hakemaan pormestarin virkaan, jos he tahtovat edistää lasten pyöräilyä ja pyöräilymahdollisuuksia Jyväskylässä. ”Olen halunnut vaikuttaa erityisesti temppuilupaikkojen, kuten pumptrackien, lisäämiseen ja pyöräteiden kunnossapitoon”, Vili toteaa.

Kaupungin ja JYPS ry:n edustajat valikoivat hakijoista enintään kymmenen Jyväskylän Lasten parlamentin äänestykseen sekä päättävät pormestarin valinnasta äänestyksen perusteella.

Uuden pormestarin ensiesiintyminen on Jyväskylän Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 3.5. noin klo 12. Tulevan pormestarin virka-aika on lukuvuosi 2025–2026. Pormestari saa virkakautensa ajaksi käyttöön pormestaripaitoja ja Ride Cycle Storen lahjoittaman polkupyörän.

Pyöräilypormestarin valitsevat Jyväskylän kaupunki, Lasten parlamentti ja JYPS ry. Pormestarin valinta on osa kaupungin Liikkumisohjelman ja Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteuttamista sekä Liikkuva koulu -toimintaa. Lapsipyöräilypormestarin yhteyshenkilönä Jyväskylän kaupungilla toimii fiksun liikkumisen koordinaattori. Lasten parlamentti on kaikkien Jyväskylän alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanava, jonka tehtävänä on tuoda lasten ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. JYPSillä valitseminen sisältyy Pyörällä liikkeellä -hankkeeseen, joka on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja

  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359
  • JYPS ry, projektityöntekijä Pihla Kilpelainen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, 040 031 8603
  • Lasten parlamentti, koordinaattori Jesse Laakso, jesse.laakso@jyvaskyla.fi, 040 661 3557