Artikkelit

Jyväskylän pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat 2026 Timi Wahalahdelle ja Jouni Kalliolle

JYPS ja Jyväskylän kaupunki ovat myöntäneet Jyväskylän vuoden 2026 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat. Kunniamaininnat luovutettiin Jyväskylän Pyöräilyviikon Kyllä pyörille -seminaarissa 11.5.2026.

Onnittelut ja kiitos pyöräilyn edistämisestä!

Timi Wahalahti

Timi on ollut edistämässä pyörällä kulkemista ja pyöräilyolosuhteita Jyväskylässä jo kymmenen vuoden ajan. Timi on toiminut JYPS ry:n hallituksessa jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä liikenneryhmässä. Timi on ollut vapaaehtoisena järjestämässä lukuisia pyörällä liikkumista edistäviä tapahtumia, tilaisuuksia ja tempauksia, esimerkiksi Jyväskylän Pyöräilyviikkoa. Tapahtumien järjestämistä varten on otettu usein myös vapaata töistä. Timi on ollut laatimassa kymmeniä kannanottoja, lausuntoja ja muistutuksia pyöräilyolosuhteista.

Jouni Kallio

Jouni Kallio on tehnyt pitkäjänteistä ja vaikuttavaa työtä aktiivisen liikkumisen edistämiseksi, erityisesti lasten ja nuorten parissa. Hän on yhdistänyt tutkimustiedon ja käytännön kehittämistyön edistääkseen pyöräilyn ja kävelyn asemaa arjen liikkumisessa. Jounin pitkä työ Likesillä on konkretisoitunut muun muassa koulumatkaliikkumisen seurantojen ja analyysien toteuttamisena, kunnille suunnattujen kehittämistyökalujen rakentamisena sekä liikenneturvallisuutta ja arkiliikkumista edistävien kampanjoiden ja kokeilujen käynnistämisenä. Jyväskylän kaupungilla Jouni on edistänyt tutkimustiedon hyödyntämistä käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa, vahvistanut eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja ollut mukana luomassa ratkaisuja, jotka tekevät kaikkien jyväskyläläisten arjesta aktiivisempaa.

Lisätietoja

  • JYPS ry, toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359

Aikaisempien vuosien palkitut

  • 2025
    • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • 2024
    • Vaajakosken yhtenäiskoulu
    • Johanna Savolainen
  • 2023
    • Lohikosken koulu
    • Salla Oksanen
  • 2022
    • Kielo Office Solutions
    • Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
    • Anna Sarkkinen
    • Kati Kankainen
  • 2021
    • JYP Juniorit ry
    • Finlandia Hotelli Alba
  • 2020
    • Biketaxi Jyväskylä
  • 2019
    • Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuspalvelut ja liikkuva varhaiskasvatus -toiminta sekä Sami Talvensola
  • 2018
    • Arja Aroheinä ja Jyväskylän kaupungin henkilöstöpalvelut
    • Veli-Heikki Vänttinen
    • Elina Hasanen, Petri Lehtoranta, Olli Ristaniemi ja Mikko Simula
    • Hannu Onkila
  • 2017
    • Touho Häkkinen
    • Mikko Pajunen
    • Juhana Koivisto
    • Pole Bicycle Company
  • 2016
    • Mervi Saukko
    • Antero Mikonranta
  • 2015
    • Anne Sandelin
    • JAPA ry
  • 2014
    • Erkki Pahkinen
    • Sakari Holma
    • Juho Jäppinen
  • 2013
    • Jouko Meriläinen
    • Leena Piippa
    • Helinä Viitasaari
    • Harri Neijonen
    • Heikki Stenvall
    • Juha Ryynänen
    • Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas
  • 2012
    • Timo Vuoriainen
    • Esa Rantakangas
  • 2011
    • Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta
  • 2010
    • K-Market Kymppi