Vuosikokouksen päätöksiä ja vuoden parhaat 2014

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidettiin perjantaina 5.12. Tapahtumassa vieraili yhteensä noin 70–80 seuralaista.

Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja budjetti. Toiminta jatkuu pääosin entiseen tapaan. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisseurana ja ainoana pyöräilyn edunvalvontayhdistyksenä Keski-Suomessa. Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. Pyritään lisäämään pyöräilyn harrastamista ja pyöräilyä liikennemuotona. Yhdistyksen jäsenmäärä pyritään lisäämään tuhanteen nykyisestä 800:sta. Alle 18-vuotiaiden jäsenten määrä pyritään vähintään kaksinkertaistamaan noin 200:aan.

Strategiaprosessin seurauksena yhdistys organisoidaan vuoden alusta uudella tavalla. Johtokunta vastaa hallinnosta, johtamisesta, taloudesta ja tukitoiminnoista. Johtokunnan apuna työskentelee hallintotoimihenkilöitä. Toimintaa järjestävät 5 toimintajaostoa, Jämsän, Äänekosken ja mahdollisesti muiden paikkakuntien aluejaostot, erillisrahoituksella toimivat hankkeet sekä muutamissa erityistapauksissa toimi- ja projektihenkilöt. Yhdistyksen uusi rakenne löytyy kaaviona täältä.

Syksyllä 2014 aloitettu seurastrategia viimeistellään vuoden alussa. Strategian laadinnan yhteydessä selvitetään mahdollisuudet omaan toimitilaan ja toiminnanjohtajan palkkaamiseen.

Pyöräilyviikko ja We Cycle Keski-Suomi -hankkeen sekä lasten, nuorten ja perheiden toiminnan kehittämishankkeen järjestämistä jatketaan, jos hankkeille saadaan rahoitus. Pyritään käynnistämään Laajavuoren maastopyöräilyolosuhteiden kehittämishanke.

Elokuu-syyskuun taitteessa järjestetään yhdistyksen 80-vuotisjuhlat. Yhdistyksen historiikki pyritään julkaisemaan juhlissa.

Kokonaisuudessaan toimintasuunnitelma löytyy pdf-muodossa täältä.

Jäsenmaksut päätettiin pitää pääosin ennallaan. Aikuisten jäsenmaksu on ensi vuonna edelleen 30 euroa, vähävaraiseksi itsensä kokevien (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat) 20 euroa ja alle 18-vuotiaiden 10 euroa. Yhteisöjäsenmaksu on 100 euroa. Perheille luotiin uusi perhejäsenmaksu, jonka suuruus on 60 euroa. Jäsenet voivat halutessaan edelleen tukea vapaaehtoisilla lisämaksuilla yleensä yhdistyksen toimintaa, pyöräilyn edistämistä, junioritoimintaa ja/tai mökkitoimintaa.

Vuoden 2014 budjetin loppusumma on kaiken kaikkiaan 177 500 euroa. Budjetissa pyritään nollatulokseen.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Teemu Tenhunen. Johtokuntaan valittiin uudelleen Kaisa Peltonen, Esa Rantakangas, Samuli Rinne ja Mikko Pohjonen. Uusina johtokuntaan valittiin Samuli Piirainen, Susanna Tolsa, Hanna Tamminen ja Ismo Sihvonen. Kiitos luopuneille jäsenille ja onnea uusille valituille!

VUODEN 2014 PARHAAT

Kokouksessa jaettiin 20 palkintoa ansioista vuoden aikana. Palkitut saivat kunniakirjan ja haluamansa vapaavalintaisen seuravaatteen.

Vuoden pyöräilijä: Backin perhe

Ovat fillaroineet ahkerasti omatoimisesti ja mm. perheretkillä, osallistuneet talkoisiin sekä muutenkin näyttäneet hyvää esimerkkiä pyöräilyn saralla.

Vuoden juniori: Eetu Utriainen

Taitava junnulenkkiläinen Eetu on käynyt harjoituksissa ahkerasti ja taittanut matkan harjoituspaikalle usein omalla pyörällään. Eetu harjoittelee kärsivällisesti uusia tekniikoita ja on mukana reippaalla asenteella joka kerta.

Vuoden junnupaimen: Heidi Lindfors

Heidi on tullut mukaan junioritoimintaan innokkaasti ja on ohjannut useita ryhmiä vuoden aikana. Heidi on ollut mukana ohjaamassa nappularyhmää, Fillarinappulakouluja, junnulenkkejä, kouluvierailuita ja talvikauden toimintaa.

Vuoden ohjaaja: Hanna Tamminen

Useat ehdottivat Hannaa vuoden ohjaajaksi. Hanna on mm. kannustava, kuuntelee osallistujien toiveita ja vetää monipuolisia maastolenkkejä.

Vuoden tulokas: Jani Forsman

Jani on talkoillut ahkerasti useissa tapahtumissa, mm. Pyöräilyviikolla ja 100 pyörää -projektissa.

Vuoden seura-aktiivi: Timo Kaipiainen

Timo on toiminut seurassa hyvin ahkerasti kauden aikana. Timo on mm. toteuttanut uuden jäsenrekisterijärjestelmän ja ylläpitänyt nettisivuja.

Vuoden talkoolainen: Susanna Tolsa

Mukana tänäkin vuonna lukemattomissa yhdistyksen talkoissa ja muissa tapahtumissa.

Vuoden pyöräilynedistäjä: Miika Hämynen

Ahkeraa ja asiantuntevaa kommentointia liikenneryhmässä mm. kaava-asioista ja katusuunnitelmista.

Vuoden kilpapyöräilijä: Simo Terävä

Jälleen kovaa harjoittelua ja menestystä. Nappasi palkintokaappiin useita SM-mitaleita. Nousi myös ainoana keskisuomalaisena Fincycling-joukkueeseen ja ajoi kisoja Euroopassakin.

Vuoden maastopyöräilijä: Sini Alusniemi

Tänäkin vuonna ahkeraa ja vauhdikasta ajamista maastossa. Myös hienoa kisamenestystä, mm. Marathon Cupin voitto, XCO-maastopyöräilyn SM-kulta ja maastoduathlonin SM-kulta. Jakanut lisäksi kestävyysharjoitteluaiheista tietämystä blogissaan.

Vuoden maantiepyöräilijä: Erkki Pahkinen

Erkki ajoi tänä vuonna sarjassa M75. Näyttää jatkuvasti mallia nuoremmille. Harjoittelemalla ja kunnosta huolta pitämällä voi menestyä kilpailuissa hieman varttuneempanakin. Mastercupin kokonaiskilpailussa 2. sija sekä ikäluokkien SM-kisoissa aika-ajossa 3:s ja maantiellä 4:s.

Vuoden endurokuski: Ville Tuppurainen

Ville nappasi tänä vuonna MTB Enduron SM-sarjan kakkostilan miesten yleisessä sarjassa. Ajaa aivan Suomen kärkivauhtia!

Vuoden trial-kuski: Kosti Pusaaniemi

Kosti on käynyt aktiivisesti harjoituksissa ja ottaa muut huomioon harjoittelutilanteissa. Kostin taidot ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti ja hänestä on tullut taitava trial-kuski!

Vuoden pariskunta: Anna ja Hannu Räbinä

Anna ja Hannu tapasivat JYPS:in parissa muutama vuosi sitten. Häitä vietettiin 29.11.2014.

Vuoden positiivisin: Salla Pehkonen

Salla on aina positiivisella ja iloisella asenteella mukana toiminnassa ja edistämässä fillarointia! Osallistunut mm. perheretkille ja moniin tapahtumiin.

Vuoden pyörämekaanikko: Ville Laaksonen

Ollut ahkerasti mukana järjestämässä mm. pyöränhuoltokursseja ja -koulutuksia sekä 100 pyörää -projektia. Jos kukaan muu ei osaa huoltaa jotain fillaria, niin Villeltä kysytään apua.

Vuoden logistikko: Jani Käyhty

Ilman Janin hankkimia Laakkosen lainapakuja ei seuran isojen tapahtumien logistiikka toimisi! Jani hankki jälleen tänä vuonna seuralle myös useita yhteistyökumppaneita.

Vuoden Touho: Touho Häkkinen

Jälleen tänä vuonna olemme saaneet ihailla Touhon useista tapahtumista ottamia kuvia!

Kunniamaininta 2014: Tikkakosken pumptrack-radan rakentajat

Yhdistyksen tikkakoskelaiset jäsenet ja Koiviston Juhana suunnittelivat ja talkoilivat Luonetjärven koululle hienon pumptrack-radan! Monet talkoolaiset ovat myös vetäneet Luonetjärven koululaisille maastopyöräilykerhoa.

Kunniamaininta 2014: Satu Joukkola

Satu oli perustamassa Jämsään JYPS-jaostoa syksyllä 2013 ja on vetänyt jaoston toimintaa ahkerasti ja ennakkoluulottomasti tämän vuoden.

Liity sinäkin Nastajengiin! Nastat on! -kampanja 8.–21.12.2014

Ajatko fillarilla talvisin ilman nastarenkaita? Oletko kokonaan pyöräilemättä talvisin? Älä enää! Liity sinäkin Nastajengiin ja fillaroi talvisin sujuvasti ja turvallisesti!

Kunnollisilla nastarenkailla voi pyöräillä talvisin lähestulkoon yhtä huolettomasti kuin kesällä kesärenkailla. Nastarenkaat lisäävät pitoa lumella ja jäällä erityisesti kiihdytyksissä, mutkissa ja jarrutuksissa.

Jos pyörääsi on saatavilla taittuvasivuisia nastarenkaita, niin kannattaa hankkia sellaiset. Taittuvasivuiset renkaat ovat jäykkäsivuisia keveämpiä, joten myös pyöräileminen niiden kanssa on kevyempää. Joka tapauksessa eturenkaaksi kannattaa valita yli 200-nastainen rengas, takana nastoja voi tarvittaessa olla hieman vähemmän. Halvimmissa renkaissa nastoja ei yleensä ole riittävästi, nastat eivät välttämättä ole laadukkaita ja renkaat ovat tuntumaltaan kovia. Kunnolliset nastarenkaat kestävät useita talvia.

JYPS ry, Suomi Tyres, Shimano Nordic ja Ride Cycle Store haastavat kaikki keskisuomalaiset mukaan Nastat on! -kampanjaan 8.–21.12.2014. Osallistuminen on helppoa: käytä nastarenkaita pyörässäsi kampanjan ajan!

Voit myös ilmoittaa osallistumisestasi kampanjaan ja haastaa kavereitasi mukaan Facebookissa tapahtuman sivulla. Ilmoittautuneiden keskisuomalaisten kesken arvotaan kampanjan päätteeksi Suomi Tyresin nastarenkaat.

Myös kampanjan mainoksen Facebookissa jakaneiden kesken arvotaan Suomi Tyresin nastarenkaat. Olethan mukana viemässä tärkeää asiaa eteenpäin!

Jos haluat tulostaa kamppiksen julisteen esimerkiksi työpaikkasi seinälle, niin juliste löytyy pdf-muodossa täältä.

Nasta-ajo keskiviikkona 10.12. klo 18

Kampanjan osana ajetaan Nasta-ajo Jyväskylän Aren aukiolta keskiviikkona 10.12. alkaen klo 18. Nasta-ajossa fillaroimme nastarenkaiden kanssa Jyväsjärven ympäri. Ohjattu kevytvauhtinen pyöräretki kestää noin puolitoista tuntia. Osallistuminen on ilmaista ja kaikille avointa. Varusteiksi tarvitaan fillari, nastarenkaat ja tietysti valot.

Järjestäjä ja yhteistyökumppanit

Nastat on! -kampanjan järjestää JYPS ry. Mukana fillarien nastoittamisessa ovat Suomi Tyres, Shimano Nordic, BikeGearRide Cycle Store, Liikennevirasto, Jyväskylä, Keski-Suomen liitto, Äänekoski, Laakkonen, Starkki ja Trimtex.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Teemu Tenhunen, JYPS ry, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195.

Ehdotukset kauden 2014 päättäjäisissä palkittavista jäsenistä

Vuoden 2014 ansioituneimmat jäsenet palkitaan syyskokouksessa, kauden päättäjäisissä ja pikkujouluissa 5.12.

Palkittavia voi ehdottaa nettilomakkeella, joka löytyy täältä.

Lähetä ehdotuksesi palkittavista viimeistään sunnuntaina 30.11.!

Aiemmin palkittuja

2013

2012

Syyskokouksen päätöksiä ja kauden parhaat 2011 Parhaat palkittiin kauden päättäjäisissä 2010 2009

Vastaa Jyväskylän pyöräilyolosuhteita koskevaan kyselyyn!

Jyväskylän pyöräilyn toimenpideohjelman laatiminen on alkanut. Ohjelman laadintaan sisältyy käyttäjätyytyväisyyskysely. Käy vastaamassa kyselyyn täällä! Kyselyyn voi vastata 7.12. asti.

Olemme useaan kertaan ehdottaneet toimenpideohjelman laatimista (ks. lisää mm. täältä), nyt ohjelmaa ollaan tosiaan tekemässä. Ohjelman on tarkoitus valmistua keväällä 2015.

Lidlillä talkoilemalla varoja pyöräilyyn

Jypsiläisillä on mahdollisuus kerätä yhdistykselle ja pyöräilyyn varoja kasaamalla Lidlille joulukoreja. Talkoita on tarjolla seuraavan parin viikon aikana noin 300 tuntia. Talkoista saadaan Lidliltä korvausta noin 10 euroa tunnilta.

Tässä on hyvä tilaisuus talkoilla yhdistyksen ja pyöräilyn hyväksi! Vuosikokouksessa tällekin vuodelle hyväksytyn linjauksen mukaisesti suosittelemme jokaisen jäsenen työskentelevän vähintään 10 tuntia vuodessa yhdistyksen hyväksi.

Voit valita, mihin haluat varoja kerätä: yleisesti yhdistykselle, junioritoimintaan, vauhtijaostolle, pyöräilyn edistämiseen, Äänekosken jaostolle tai muuhun haluamaasi toimintaan.

Talkoissa kasataan joulukoreja Lidlin liikkeisiin. Tehtävästä selviää jokainen ja kaikkien talkookertojen alussa opastetaan korien kasaamiseen. Talkoot pidetään Lidlin jakelukeskuksella Tikkakoskella, Lentoemännäntie 6. Talkookertoja on sovittu toistaiseksi 6. Tavoitteena on saada jokaiselle kerralla vähintään 20 talkoolaista, jotta homma hoituu mahdollisimman sutjakasti. Talkoita tehdään niin kauan, että sovittu joulukorimäärä on valmiina. Tarvittaessa viimeisiä talkoita perutaan tai järjestetään uusia talkoita.

Jypsiläisten ohella talkoissa on mukana naisten lacrossejoukkue Queens. Talkoiden tuotot jaetaan JYPS:in ja Queensin kesken tehtyjen talkootuntien mukaisesti.

Talkoisiin ilmoittaudutaan Nimenhuudossa. Nimenhuudossa myös sovitaan kimppakyydeistä talkoisiin – ilmoitathan, mikäli kyydilläsi pääsee talkoisiin! Talkoiden aloitusaika tarkoittaa aina lähtöaikaa kimppakyydeillä Jyväskylän Aren aukiolta Tikkakoskelle. Talkoot alkavat Tikkakoskella noin puoli tuntia myöhemmin.

Talkoiden ajankohdat ja ilmoittautumislinkit:

KE 19.11. klo 16–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741645

PE 21.11. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741652

LA 22.11. klo 10–18: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741661

MA 24.11. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741680

TI 25.11. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5761063

TO 27.11. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741700

PE 28.11. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5741704

LA 29.11. klo 10–18: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5749775

MA 1.12. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5761069

TI 2.12. klo 17–21: http://jyps.nimenhuuto.com/events/5761076

KE 3.12. klo 17–21: backup-päivä 1

TO 4.12. klo 17–21: backup-päivä 2

MA 8.12. klo 17–21: backup-päivä 3

TI 9.12. klo 17–21: backup-päivä 4

Talkoiden edistymistä voit seurata täällä.

Kiitos jo etukäteen!

Vähävaraisten perheiden pyöräilystipendit haettavana 18.11.–2.12.2014

JYPSissä haluamme, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus pyöräillä. Tarjoamme neljälle Jyväskylän seudulla asuvalle vähävaraisen perheen lapselle mahdollisuuden osallistua 10 kertaa ilmaiseksi talvikauden toimintaan tammi-huhtikuussa (arvo 35 €) ja kevään Fillarinappulakouluun (arvo 30 €) sekä lahjakortin maastopyörän hankintaa varten Kona Storeen (arvo 599 €).  Näin myös vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret pääsevät ohjatusti harjoittelemaan pyöräilyn taitoja sekä osaksi mukavaa ryhmää.

Stipendit on suunnattu vähävaraisille perheille, joista löytyy pyöräilystä kiinnostunut 8–16-vuotias lapsi. Tarjoamme maastopyöräilyn harrastusmahdollisuuden ja maastopyöräilyyn soveltuvan pyörän sellaisille lapsille, joille harrastus ei muuten olisi mahdollista.

Kirjoita vapaamuotoinen hakemus, miksi juuri sinun tai sinun lapsesi tulisi saada mahdollisuus harrastukseen ja uuteen polkupyörään. Kerrothan hakemuksessa: ikä, harrastustausta, perheen tilanne, motivaatiosta pyöräilyharrastukseen, aikaisemmasta maastopyöräilykokemuksesta ja mahdollisuudesta osallistua harjoituksiin. Pyöräilystipendin hakeminen tapahtuu tiistaihin 2.12. klo 24 mennessä sähköisesti.

Hakemukset luetaan luottamuksellisesti JYPSin junioritoiminnan tiimin kanssa. Saatamme kysyä ennen valintaa lisätietoja lapsen huoltajalta tai suosittelijalta. Valitsijatiimiin kuuluvat Kaisa Peltonen (JYPSin junioritoiminnan koordinaattori), Teemu Tenhunen (JYPSin puheenjohtaja), Olli-Matti Komonen (JYPSin valmentaja ja luokanopettaja) ja Jouko Meriläinen (koulupoliisi).

Hakijoille ilmoitetaan stipendien hakujen tulokset henkilökohtaisesti tiistaihin 9.12. mennessä. Lahjakortti Kona Storeen tulee käyttää vuoden 2014 loppuun mennessä.

Pyöräilystipendit mahdollistavat JYPS, opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki sekä Kona Store.

www.jyps.fi/junioritoiminta

Lisätiedot: junioritoiminnan koordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen [ät] jyps.fi, 040 778 0541.

Kuntotestit jäsenille syksyllä 2014

Jo perinteeksi muodostuneet syksyiset kuntotestit järjestetään LIKESillä

Testi on polkupyöräergometritesti laktaattimittauksin. Testissä lisätään kuormitusta 30 watin askelin, ja jokaisen tehonlisäyksen kohdalla otetaan sormenpäästä laktaattinäyte. Lisäksi laktaattiarvot mitataan testin alussa ja lopussa. Testauksessa poljetaan niin pitkään kuin jaksetaan eli maksimiin saakka. Testauksesta saa selkeän raportin, jossa näkyvät peruskestävyys-, vauhtikestävyys- ja maksimikestävyyskynnysarvot sekä suositukset oikeansuuntaiseen harjoitteluun.

Yleisinfoa testistä

  • Testauspäivät: ti 4.11.to 20.11.2014. Varaa oma aikasi alla olevan linkin kautta.
  • Testipaikka: LIKESin tilat Viitaniemessä.
  • Testauksen hinta: 90 €/jäsen. HUOM! Testit on tarkoitettu vain JYPS:in jäsenille.
  • Maksutapa: Maksut tulee suorittaa seuran tilille Tapiola IBANFI24 3636 3002 0883 00 viimeistään 4.12.2014. Kirjoita viestikenttään nimesi sekä ”Kuntotesti”.
  • Muuta huomioitavaa: Testaus suoritetaan pyöräergometrillä. Pyörä on varustettu SPD-lukkopolkimilla. Mikäli haluat tuoda omat lukkopolkimet, ota myös tarvittava avain mukaan. HUOM! Varmista Likesin yhteyshenkilöltä, että omien polkimien käyttö onnistuu. Yhteyshenkilön puhelinnumero löytyy ajanvaraustaulukosta.

Toimintaohjeet testiin menijöille

  • Varaa aika: Ajanvaraustaulukon löydät täältä. Lisää listaan nimesi ja puhelinnumerosi sopivan ajan kohdalle. Mustat kohdat eivät ole varattavissa.
  • Ennen testiä: Lue Likesin ohjeet läpi, ja täytä esitietolomake. Ota täytetty esitietolomake mukaasi testiin. Tule paikalle palautuneena, ja vältä raskaan aterian syömistä testiä edeltävän neljän tunnin aikana.
  • Testiin meno: Testit suoritetaan tänä vuonna LIKESin tiloissa Viitaniemessä osoitteessa Viitaniementie 15. Sisäpihalla on ilmaista parkkitilaa. Sisäpihalta katsottuna testit suoritetaan vasemman puoleisessa rakennuksessa. Oikean puoleisen rakennuksen pohjakerroksesta löytyy pukeutumistilat suihkuineen. Ota testiin tullessa taustatietokysely täytettynä mukaan.
  • Testin jälkeen: Syö ja juo jotain palauttavaa, ja katso tuloksesi ajatuksella läpi. Saat siitä hyviä vinkkejä oman harjoitusohjelmasi tuunaamiseen.

LIKESin yhteyshenkilö ja testaaja on Pasi Pelttari, 040 559 9630, pasi.pelttari (ät) likes.fi

Jypsiläisiä mitalisijoilla BikeTrialin SM-kilpailussa

BikeTrialin SM-kilpailuissa oli JYPS:in kuskeja hienosti edustettuina. BikeTrialin SM-kilpailusarjaan kuului tänä vuonna neljä osakilpailua. Kisapaikkoina olivat Tampere, Parainen, Jyväskylä ja Kirkkonummi.

Kovatasoisessa Elite-sarjassa Samuli Piirainen saavutti SM-hopeaa.

A-luokassa Markus Peura nappasi SM-hopeaa ja Samuli Peura SM-pronssia.

B-luokassa Antti Rekilä nappasi SM-kultaa.

Mukana kauden kisoissa olivat myös Olli Kauppila, Aku Klemi, Niklas Kevätsalo-Suarez, Taavetti Vähäkoski, Kosti Pusaaniemi, Eino Miesperä, Veikko Ojala ja Aati Pusaaniemi.

SM-kilpailujen kaikki tulokset voit lukea täältä.

Onnittelut menestyneille!

Seura- ja strategiakyselyt 2014

Mitä mieltä olet JYPS:istä ja miten kehittäisit yhdistyksen toimintaa? Nyt voit vaikuttaa vastaamalla seura- ja strategiakyselyihin!

Kyselyihin voivat vastata sekä jäsenet että muuten yhdistystä tuntevat. Vastaaminen on anonyymia.

Kyselyihin vastaaminen vie noin 15 minuuttia per kysely. Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata.

Kiitos jo etukäteen vastauksistasi – kyselyiden kautta saamme arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseksi ja seurastrategian laatimiseksi.

SEURAKYSELY

Seurakysely on vuosittainen keino selvittää erityisesti jäsenten näkemyksiä yhdistyksen toiminnasta. Seurakyselyssä käydään kattavasti läpi yhdistyksen toimintaa konkreettisella tasolla.

Kyselyyn on vastattava viimeistään sunnuntaina 9.11.

Kyselyn tulokset julkaistaan syyskokouksessa 5.12. ja nettisivuilla. Tulokset vaikuttavat myös vuoden 2015 toimintasuunnitelman ja budjetin sekä yhdistyksen strategian laadintaan. Kyselyn vastaukset menevät tiedoksi yhdistyksen toimihenkilöille ja ohjaajille.

Voit vastata seurakyselyyn täällä!

STRATEGIAKYSELY

Strategiakyselyssä luodataan näkemyksiä yhdistyksestä seurakyselyä syvemmällä ja kauemmaksi ulottuvalla tasolla. Strategiakysely liittyy syksyllä 2014 aloitettuun yhdistyksen rakenteen uudistamiseen ja seurastrategian laadintaan. Kysely on keskeinen apuväline uuden rakenteen ja strategian suunnittelussa.

Kyselyyn on vastattava viimeistään torstaina 30.10.

Kyselyn tuloksia käsitellään seuraavassa, kaikille jäsenille avoimessa strategiaseminaarissa Kansalaistoiminnankeskus Mataralla torstaina 30.10. klo 17–20 – tervetuloa mukaan! Tulosten pohjalta jatkotyöstetään yhdistyksen strategiaa ja rakennetta.

Voit vastata strategiakyselyyn täällä!

Talviseuravaatteiden tilaus 29.10.2014 mennessä

Erityisesti talvikaudelle soveltuvista ja muutamista muista seuravaatteista tehdään yhteistilaus. Vain jäsenet voivat tilata tuotteita.

Tilattavina ovat Trimtexiltä aivan uusina tuotteina vesitiivis hupullinen kuoritakki (80 €), kevytuntuvatakki (80 €), pitkät tuulenpitävät housut (110 €) esimerkiksi työmatkapyöräilyyn ja useamman toivoma triathlonpuku (90 €). Erityisesti kuoritakki ja untuvatakki ovat todella edullisia! Lisäksi tilattavina ovat paksu ja ohut pipo (15 €) sekä otsapanta (10 €). Päähineissä kuosi on hieman muuttunut aiemmasta.

Newlinen tuotteista tilattavina ovat ultrakevyt tuulenpitävä takki (45 €), pitkät vesitiiviit olkaimelliset trikoomalliset ajohousut (80 €), kommandopipo (15 €), talviajohanskat (30 €) ja talvikengänsuojat (45 €).

Tarkat mallit, koot, värit, kuosit ym. lisätiedot vaatteista: www.jyps.fi/vaatteet.

Trimtexin tuotteita ja Newlinen vesitiiviitä housuja tilataan ainoastaan, jos tilauksia tulee riittävästi – tuotteissa on minimitilausmäärät. Newlinen tuotteet ovat parissa viikossa Jyväskylässä, Trimtexin tuotteiden osalta toimitusaika on noin 6 viikkoa.

Tee tilauksesi tilauslomakkeella keskiviikkoon 29.10. mennessä! Täytä lomake mahdollisimman tarkasti.

Seuraava tilaus kaikista tuotteista tehdään helmi-maaliskuussa 2015.

Muutamia huomioita tilaamisesta

  • Jos et ole aiemmin käyttänyt Trimtexin vaatteita, niin tarkista kokosi mahdollisimman tarkkaan täältä.
  • Vaatteet on maksettava yhdistyksen tilille heti toimituksen saavuttua Jyväskylään.
  • Tule noutamaan vaatteesi mahdollisimman pian niiden saavuttua.