Kaavakoulu perjantaina 13.9.2013 klo 16–17.30

Kaavakoulu perjantaina 13.9. klo 16–17:30 yliopiston kirjaston kahvilassa (Seminaarinkatu 15). Aiheina Naurettava/naurattava matka -kampanja, kannanotto ELYn Laukaantien suunnitelmista, baanakävely torstaina 19.9. ja Jyväskylän asuntomessut 2014. Tilaisuudessa kuvataan myös Sitralle materiaalia Naurettava/naurattava matka -kampanjan tekemisestä.
 
Tervetuloa niin kokeneet kuin kokemattomat pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneet!
Baanan suunniteltu reitti kokonaisuudessaan keskustasta Leppävedelle.

Baanakävely torstaina 19.9.2013 klo 16

Ehdotimme syksyllä 2012 Suomen parhaan pyörätien rakentamista käytöstä poistuneelle junaradalle Jyväskylän Kankaalta Laukaan suuntaan. Uusi pyörätie, Jyväskylän baana, lisäisi ja helpottaisi merkittävästi pyöräilyä sekä olisi selvityksen mukaan taloudellisestikin kannattava. Baana olisi myös tärkeä valtakunnallisen tason esimerkki toimivan pyörätien toteuttamisesta – Suomessa ei toistaiseksi juurikaan ole laadukkaita pyöräteitä. Jyväskylässä ELY-keskus suunnittelee Laukaantien varteen baanareitin yhden osuuden viereen uutta pyörätietä, joka heikentäisi pyöräilyolosuhteita.

Baanan toteuttamisen edistämiseksi järjestämme avoimen Baanakävelyn. Kävelemme tapahtumassa baanareitillä, esittelemme baanan ominaispiirteitä ja hyötyjä sekä keskustelemme baanan toteuttamisesta ja Laukaantien tiesuunnitelmasta. Kävelyllä mukana on myös Jyväskylän kaupungin liikenneinsinööri Timo Vuoriainen. Vuoriainen mm. esittelee laaditun baanaselvityksen tuloksia.

Lähtöpaikka ja -aika sekä muut järjestelyt

Baanakävely alkaa Aren aukiolta Kauppakadun ja Puistokadun risteyksestä torstaina 19.9. klo 16. Aukiolta kävellään suunnitellulle baanan reitille. Baanareittiä voi kävellä valintansa mukaan joko Kyyhkysentielle tai Suluntielle. Kyyhkysentieltä on kuljetus takaisin keskustaan noin klo 17 ja Suluntieltä klo 18. Kyyhkysentielle on kävelymatkaa noin 2,5 km ja Suluntielle noin 5 km. Kyyhkysentiellä on osallistujille mehutarjoilu.

Mitä mukaan?

Baanakävelylle kannattaa ottaa säänmukaiset ulkoiluvaatteet. Tukevat ulkoilukengät ovat myös hyvä valinta, sillä muutamassa kohdassa kävellään vanhan ratapohjan sepelillä. Kameraakaan ei kannata unohtaa, sillä onhan historiallisella retkellä otettava paljon kuvia! Saatatpa päästä kävelemään myös hylätyllä haamusillalla!

Ilmoittautuminen ja lisätietoja

Baanakävelylle mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Kävelylle on kuljetusten ja tarjoilun varaamisen vuoksi pakollinen ilmoittautuminen täällä.

Lisätietoja tarvittaessa: Teemu Tenhunen, jyps (ät) jyps.info, 041 544 2195.

Äksöniä vuoden 2012 tapahtumassa. Kuva Touho Häkkinen.

We Cycle yliopisto -tapahtuma tiistaina 17.9.2013 klo 14–16

JYPS, JYY ja Jyväskylän yliopisto järjestävät erityisesti opiskelijoille ja yliopiston henkilökunnalle suunnatun We Cycle yliopisto -pyöräilytapahtuman tiistaina 17.9. klo 14–16. Tapahtuma pidetään Alvarin aukiolla yliopiston päärakennuksen edustalla (Seminaarinkatu 15).

Tapahtumassa JYPS:in asiantuntijat kertovat fillaroinnista ja pyörävarusteista sekä opastavat mm. valojen käyttämiseen. Renkaisiin pumpataan ilmaa ja ketjuja öljytään sekä pyöriä turvamerkitään ilmaiseksi. Bullitt-lastipyörä, Veloksen sähköpyörä ja Konan pyöriä on koeajettavana. Cycle Chic -valokuvauksessa voi kuvauttaa itsensä ja pyöränsä Jyväskylä Cycle Chic -blogiin. Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -paitoja myydään pientä maksua vastaan. Myös JYPSin liittymistarjous on tapahtumassa voimassa. 100 ensimmäiselle osallistujalle ilmainen pyörän etuvalo!

Paikalla ovat mm.

Voit halutessasi ilmoittautua tapahtumaan Facebookissa täällä. Kuvia edellisen vuoden tapahtumasta löytyy täältä.

Katuajokoulutus klo 18

Tule tapahtuman jälkeen klo 18–19:30 katuajokoulutukseen, jossa opetetaan fiksua ja liikennesääntöjen mukaista pyöräilemistä kaupunkialueella!

M10-sarjan voittaja Tuukka Lupsakko. Kuva Touho Häkkinen.

Ride Cycle Store Cup 2013:n kokonaistulokset

Vuoden 2013 Ride Cycle Store Cupin viimeinen kilpailu, Laajavuori MTB, ajettiin tiistaina 3.9. Cupin kokonaistulokset ovat nyt selvillä.

N10-sarjassa eniten pisteitä keräsi Alvajärven Ryhdin Tiisa Paukku, 72. Kilpesalojen Pinja Kilpeläinen oli kakkonen 66 pisteellä. M10-sarjassa JYPS:in Tuukka Lupsakko polki voittoon 120 pisteellä. JYPS:in Akseli Maja ajoi kakkostilalle 96 pisteellä. Kilpesalojen Oula Hakasalo oli kolmas 54 pisteellä.

Sarjassa N12 voittoon ylsi JYPS:in Jennika Teiskonen 80 pisteellä. Kilpesalojen Sannatuulia Hakasalo keräsi kakkossijaan oikeuttavat 32 pistettä. 12-vuotiassa pojissa JYPS Äänekosken Olli Terävä, JYPS:in Kasperi Laeste ja CC Picaron Linus Ollikainen kävivät tiukkaa kamppailua kärkisijoista. Terävä oli ykkönen 126 pisteellä, Ollikainen kakkonen 106 pisteellä ja Laeste kolmas 102 pisteellä.

Read more

Sini Alusniemi Laajavuori MTB:ssä 3.9. Kuva Touho Häkkinen.

Laajavuori MTB:n 3.9.2013 tulokset

Laajavuori MTB ajettiin tiistaina 3.9. osana Laajavuoren pyöräilypäivää. Kilpailu päätti vuoden 2013 Ride Cycle Store Cupin.

Mukana oli ennätykselliset 78 osallistujaa, joista 25 oli junioreita. Sarjan N10 voitti Siiri Rasimus, M10:n Akseli Maja, N12:n Jennika Teiskonen, M12:n Olli Terävä, N14:n Viivi Voutilainen, M14:n Iivari Salila, N16:n Pihla Kilpeläinen, M16:n Simo Terävä ja N18:n Emmi Paukku.

Suosituin sarja oli miesten kuntosarja, jossa kisaili 22 ajajaa. Voittoon polki Juha Kauppinen. Naisten yleisen sarjan nopein oli tuore maastopyöräilyn SM-kultamitalisti Sini Alusniemi. Miesten yleisessä sarjassa Team Medilaserin Samuel Halme polki lähes kierroksen mitan muilta karkuun. Sarjan N40 ykkönen oli Ulla Yrjölä ja miesten vastaavan sarjan Tommi Nieminen. M50-sarjassa Ismo Saari voitti Matti Purojärven loppukirikamppailussa. Miesten 60-vuotiassa Mauri Keinänen oli nopein. Ikinuori Erkki Pahkinen teki historiaa osallistumalla kilpailuun ensimmäisenä yli 70-vuotiaana.

Joukkuekisassa JYPS-kestävyysjoukkueen ykköstiimi keräsi 56 pistettä. Kilpesalot oli kakkonen 50 pisteellä ja kestävyysjoukkueen kakkostiimi kolmas 33 pisteellä.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä. Runsaasti kuvia löytyy täältä.

Samuli

Esittelyssä trial-taituri Samuli Piirainen

Seuramme jäseniä esittelevän juttusarjan seuraava sankari harrastaa trialia. Lue lisää, mistä polkupyörätrialissa oikein on kyse!

Kuka olet?

Olen Samuli Piirainen.

Mitä pyöräilyn lajeja harrastat?

Pääasiallisesti biketrialia, ohessa tulee käytyä maastopyöräilemässä.

Miten kuvailisit trialia? Mitä se on?

Trial luokitellaan (ainakin vakuutusyhtiön mukaan) extreme-lajiksi, jota kuvaa parhaiten ”parkouria pyörän päällä”.

Miten päädyit harrastamaan trialia?

Trial tuli elämääni naapurin poikien kautta. He harrastavat trialia mopolla ja he aloittivat oheisreenamisen polkupyörällä. Päivät pitkät kömyttiin metässä ja eihän tuosta lajista ole vieläkää päässy eroon ;).

Read more

Jyväskylän koulujenvälisen maastopyöräkilpailun tulokset

JYPS järjesti Jyväskylän kaikkien aikojen toisen koulujenvälisen pyöräkilpailun tiistaina 3.9. Laajavuoressa. Maastossa ajettu kilpailu oli osa Laajavuoren pyöräilypäivää. Koulujenväliseen ilmoittautui tasan 100 osallistujaa, joista 88 starttasi kisaan. Sarjojen kolme parasta palkittiin mitalein ja voittajat I Cycle JKL -paidoin.

Kilpailun tulokset löytyvät pdf-muodossa täältä. Kuvia tapahtumasta löytyy täältä.

Jämsän Pyörällä töihin -kisan tulokset 2013

Jämsän pyöräilyviikkoa vietettiin JYPS:in ja Jämsän kaupungin järjestämänä 26.8.1.9. Viikkoon sisältyi Pyörällä töihin -kilpailu 26.–30.8. Kisaan pystyi osallistumaan, jos fillaroi vähintään yhtenä päivänä töihin Jämsässä. Kisan tulokset julkistettiin ja palkinnot arvottiin We Cycle Jämsä! -katutapahtumassa 31.8.

Kilpailussa oli mukana 76 osallistujaa. Näistä peräti 69 oli töissä Jämsän kaupungilla.

Osallistujista 57 % fillaroi normaalisti kilpailuajan ulkopuolellakin töihin. 37 % kulkee töihin autolla. Kilpailun aikana 84 % osallistujista pyöräili töihin useimpina päivinä, 15 % osallistujista käytti pääasiassa autoa.

Kilpailuajan suosituin pyöräilypäivä oli maanantai, jolloin 64 osallistujaa pyöräili. Fillarointiaktiivisuus väheni viikonloppua kohden siten, että perjantaina 51 käytti pyörää.

Osallistujat ajoivat kisassa yhteensä 2770 kilometriä. Osallistujien keskimääräinen työmatka yhteen suuntaan oli 4,8 km. Eniten kilometrejä keräsi Helena Myllymäki, yhteensä 112 km. Muutama muukin polki viikon aikana yli 100 km. Varsinaisen kilpailun ulkopuolella Pertti Järvinen polki 247 km.

Kilpailun pääpalkinto, Sportia Heinosen ja Zanerin lahjoittama Jopo, arvottiin osallistujien kesken. Jopon voitti Anita Tiainen.

Muita palkintoja arvottiin seuraaville henkilöille: Anita Lahtinen, Sari Enroos, Leena Puoliväli-Kananen, Terttu Levola, Johanna Saarinen, Birgitta Koikkalainen, Marja-Leena Törhönen, Helena Myllymäki, Pirjo Salminen ja Satu Joukkola. Jämsän kaupungin työntekijöistä arpa poimi palkittaviksi lisäksi seuraavat: Päivi Haikonen, Erja Hakaniemi, Hilkka Selin, Veikko Helimäki, Elvi Grönvall, Tarja Sutinen ja Eija Luoto.

Kilpailuun palkintoja lahjoittivat Sportia Heinosen ja Zanerin lisäksi Jämsän kaupunki, Trimtex ja PowerBar.

Onnittelut kaikille voittajille sekä kiitoksia osallistujille ja yhteistyökumppaneille!

Leppälahtitempo keskiviikkona 28.8.2013 klo 18

Yksi Keski-Suomen perinteisimmistä pyöräkisoista, Leppälahtitempo, ajetaan keskiviikkona 28.8. alkaen klo 18. Leppälahtitempo on suhteellisen tasaisella ja rauhallisella asfalttitiellä yksitellen kelloa vastaan polkaistava aika-ajo. Kilpailussa käydään kääntymässä Leppälahdesta Toivakkaan johtavan Leppälahdentien asfalttiosuuden päässä. Reittikartta löytyy täältä. Matkaa kertyy nuorimmissa juniorisarjoissa noin 7 km ja muissa 13 km. Kisaan voi osallistua kuka tahansa aivan millä tahansa pyörällä!

Leppälahtitempo on vuoden 2013 Ride Cycle Store Cupin osakilpailu 12/13. Kilpailussa ratkaistaan myös Keski-Suomen vuoden 2013 maantiemestaruudet.

Tervetuloa!

Lisätietoja: www.jyps.fi/leppalahtitempo

Kaava

Kaavakoulu torstaina 29.8.2013 klo 19–21

Kaavakoulussa yhdistetään viisaat ja viisaammaksi haluavat päät yhteen!

Kaavakoulu kokoontuu tällä kertaa Coffee Housessa (Kauppakatu 30) keskustelemaan ajankohtaisista pyöräilyn edistämiseen liittyvistä asioista torstaina 29.8. klo 19–21. Listalla on mm. kannanotto ELY-keskuksen Laukaantien  tiesuunnitelmaan, Naurettavat/naurattavat matkat -kampanjan valmistelu, pyöräilynedistämisen vastuuhenkilöt, tutustumiskävely Baanareitillä ja Seminaarinmäen liikennesuunnitelma.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa osallistuville JYPS-jäsenille. Tervetuloa mukaan keskustelemaan, kuuntelemaan ja/tai ihmettelemään!

Lisätietoja: www.jyps.fi/kaavakoulut