Opiskelijat jonottavat huoltoon.

Yli 100 pyörää huollettiin yliopiston huoltotapahtumassa

JYPS oli järjestämässä perinteistä ja huippusuosittua Jyväskylän yliopiston pyöränhuoltotapahtumaa. Tapahtuma pidettiin lauantaina 21.4. Tapahtuma päättyi virallisesti klo 16, mutta jonot saatiin purettua ja viimeiset pyörät huollettua vasta noin 18:aan mennessä. Tapahtumassa huollettiin reilusti yli 100 pyörää.

Tyypillisimpiä huoltoja olivat ilman pumppaaminen renkaisiin, ketjun öljyäminen, vaihteiden ja jarrujen säätäminen sekä jarrupalojen, vaijereiden, sisäkumien ja renkaiden vaihtaminen. Myös mm. pirikelloja ja heijastimia meni runsaasti. Huollot maksoivat vain 2 euroa ja vaihdettujen osien hinnan.

Kuvia tapahtumasta löytyy galleriasta täältä.

Seuraava, kaikille avoin pyöränhuoltotapahtuma järjestetään Pyöräilyviikon valtakunnallisen päätapahtuman yhteydessä Jyväskylän kävelykadulla lauantaina 5.5. klo 14:30–17.

 

Juniori- ja maastopyöräilyn ohjaajakoulutukset

JYPS järjestää junioripyöräilyn ja maastopyöräilyn ohjaajakoulutukset. Tavoitteena on saada entistä pätevämpiä sekä myös kokonaan uusia ohjaajia seuran lenkeille ja retkille. Junioripyöräilyn ohjaajakoulutus on avoin myös seuraan kuulumattomille.

Koulutukset ovat jäsenille ilmaisia ja niissä on kahvitarjoilu – tervetuloa mukaan!

Junioripyöräilyn ohjaajakoulutus torstaina 19.4. klo 18–21

Koulutus on tarkoitettu kaikille junioripyöräilyn ohjaamisesta kiinnostuneille. Aiempaa ohjauskokemusta ei tarvitse olla.

Jouni Vatanen Keski-Suomen Liikunnasta kouluttaa klo 18–19:30 junioreiden ohjaamiseen yleensä. JYPS:in Olli-Matti Komonen ja Visa Vaara opastavat klo 19:30–21 nimenomaisesti junioripyöräilyn ohjaamiseen. Koulutuksessa käydään läpi juniorien ohjaukseen liittyviä toimintatapoja ja kerrotaan mitä vetäjän tulisi ottaa huomioon lasten kanssa pyöräiltäessä. Tavoitteena on se, että koulutuksen jälkeen osallistujat osaavat omatoimisesti ohjata junioreiden lenkkejä.

Koulutus on avoin myös muille kuin JYPS:in jäsenille. Seuraan kuulumattomilta peritään 15 euron osallistumismaksu, joka on maksettava tasarahalla paikan päällä.

Koulutuspaikkana toimii Kihun kokoustila Hipposhallissa. Käynti Rautpohjankadun puoleisesta ovesta – kokoustila on ovelta katsottuna yläoikealla (rappuset ylös).

Ennakkoilmoittautumiset tilaisuuteen Visalle, visa.vaara (ät) jyu.fi.

Maastopyöräilyn ohjaajakoulutus tiistaina 24.4. klo 17–20

Maastopyöräilyn ohjaajakoulutus on tarkoitettu kaikille seuran maastopyöräilytapahtumia, esimerkiksi maastopyöräilykurssia, yhteislenkkejä, retkiä ja MTB Jyväskylää, järjestäville ja ohjaaville sekä näiden ohjaamisesta kiinnostuneille. Aiempaa ohjauskokemusta ei tarvitse olla.

Koulutuksessa työskennellään lyhyen alustuksen jälkeen pääasiassa työryhmämuotoisesti. Perehdymme koulutuksen aikana konkreettisiin maastopyöräilyn ohjaamiseen liittyviin tilanteisiin, kysymyksiin ja haasteisiin. Käymme läpi esimerkiksi maastolenkkien ja -retkien toimintatapoja. Sovimme koulutuksessa myös yhteiset koulutussisällöt ja toimintatavat kevään maastopyöräilykurssille.

Koulutuspaikkana toimii kaupunginkirjaston ensimmäisen kerroksen kerhotila.

Tähän vain jäsenille avoimeen koulutukseen ei tarvitse ennakkoilmoittautua.

Yksi kolmesta paitakuviosta.

I Cycle JKL -paidat ennakkotilattavina!

I Cycle JKL -logo on suunniteltu tunnukseksi Jyväskylän pyöräilylle. Tavoitteena on tuoda esille myönteisiä mielikuvia pyöräilystä ja edistää pyöräilyä. Fillarointi on hauskaa ja tekee hyvää sydämelle!

Tykkäätkö sinäkin pyöräilystä? Nyt on korkea aika kertoa se muillekin ja hankkia I Cycle JKL -teepaita!

I Cycle JKL -teepaitoja saa kolmella eri kuviolla ja sekä puuvillaisina että teknisinä. Värivaihtoehtoja on runsaasti. Paidat maksavat 15 €. JYPS:in jäsenille hinta on 10 €.

Tutustu paitoihin tarkemmin täällä ja tee niistä tilauksesi viimeistään keskiviikkona 18.4. Esalle, esa.rantakangas (ät) iki.fi.

Tilatut paidat ovat noudettavissa JYPS:in pisteellä Pyöräilyviikon valtakunnallisessa päätapahtumassa I Want to Ride My Bicycle! Jyväskylän kävelykadulla lauantaina 5.5. klo 11–17. Paidat on maksettava käteisellä ja mieluiten tasarahalla. Jos et pysty itse noutamaan paitaasi, niin voitte sopia, että joku käy noutamassa paidan tai paidat puolestasi. Tapahtumassa on myynnissä myös ylimääräisiä paitoja.

Paitoja myydään jatkossa JYPS:in tapahtumissa ja lisäksi ainakin Ride Cycle Store ottaa paitoja myyntiin.

Säpinää vuoden 2011 huoltotapahtumassa.

Jyväskylän yliopiston pyöränhuoltotapahtuma 21.4.2012

JYPS on mukana järjestämässä perinteistä ja huippusuosittua Jyväskylän yliopiston pyöränhuoltotapahtumaa. Tapahtuma pidetään lauantaina 21.4. klo 12–16 yliopiston päärakennuksen edustalla.

Tapahtumassa JYPS:in mekaanikot huoltavat opiskelijoiden pyöriä vain 2 euron osallistumismaksua ja mahdollisesti vaihdettavien osien hintaa vastaan. Tyypillisimmät huollot ovat pyörien kunnon tarkistaminen, vaihteiden ja jarrujen säätäminen, ilman pumppaaminen renkaisiin, ketjujen öljyäminen sekä sisäkumien, renkaiden, jarrupalojen ja vaijerien vaihtaminen.

Tervetuloa mukaan osallistumaan! Tapahtuma on avoin Jyväskylän yliopiston opiskelijoille. Kaikille avoin pyöränhuoltotapahtuma järjestetään Pyöräilyviikon valtakunnallisen päätapahtuman yhteydessä Jyväskylän kävelykadulla lauantaina 5.5. klo 14:30–17.

Kuvia viime vuoden tapahtumasta löytyy galleriasta täältä.

Suunnitelman kuva keskustan pyöräväyläverkon tavoitetilanteesta.

Lausunto Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelmasta

Jyväskylän keskustan liikennejärjestelyistä on laadittu yleissuunnitelma. Suunnitelma ohjaa tulevina vuosina yleisellä tasolla keskustan alueen liikennejärjestelyiden kehittämistä ja toteuttamista. Suunnitelma linjaa sitä, missä, miten, millaisilla väylillä ja käytännössä myös kuinka paljon milläkin liikennemuodolla keskustan alueella tulevaisuudessa liikutaan sekä mihin autot ja pyörät pysäköidään.

Suunnitelman on tilannut Jyväskylän kaupunki ja sen on laatinut Ramboll. Suunnitelma ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät täältä.

Olemme jättäneet lausuntopyynnön perusteella suunnitelmasta lausunnon 10.4.2012. Lausunto löytyy pdf-muodossa täältä. Lyhyesti todettuna suunnitelmassa on hyviä aineksia, mutta emme voi hyväksyä suunnitelmaa kokonaisuutena vielä nykymuodossaan.

Huom! Lausunnossa mainitut sivunumerot perustuvat paperiseen suunnitelmaan, eivät netistä löytyvään versioon.

Naisten ajopaita.

Vuoden 2012 seuravaatteet tilattavissa

Naisten ajopaita.Vuoden 2012 seuravaatteet ovat tilattavissa. Valikoimissa on yhteensä peräti 30 erilaista vaatetta. Uutuuksia ovat yhteistyössä Trimtexin kanssa suunnitellut JYPS-kuosilliset ajopaidat ja -takit. Perinteisten JYPS:in sinisten vaatteiden lisäksi valikoimiin otettiin samalla naisille tarkoitetut pinkit ajopaidat ja -takit. Myös JYPS:in omaa Buff-tyyppistä huivia on tulossa.

Käy tutustumassa vaatteisiin seuravaatesivulla ja tee tilauksesi! Tilausaikaa on jatkettu edelleen sunnuntaihin 15.4.!

Valmentautumisluento ja kevätkokous 16.4.2012

Seuran valmennusvastaava Arto Hakasalo luennoi valmentautumisesta Sepänkeskuksen (Kyllikinkatu 1) tilassa Seos maanantaina 16.4. klo 18–19. Artolle voi etukäteen lähetellä vastausta kaipaavia kysymyksiä osoitteeseen hierhaka (ät) netti.fi.

Luennon jälkeen eli noin klo 19 pidetään JYPS ry:n sääntömääräinen kevätkokous samassa tilassa. Kokouksessa päätetään vuoden 2011 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä asianosaisille. Listalla myös pari seuralaisten ehdottamaa asiaa.

Kokouksen jälkeen infotaan ja keskustellaan vapaamuotoisesti kevään toiminnasta, mm. Pyöräilyviikosta. Sovitaan myös Pyöräilyviikon työvuoroja ja vastuita.

Tilaisuudessa on jaossa mm. seuraesitteitä, I Cycle JKL -tarroja sekä Pyöräilyviikon esitteitä ja julisteita. Varastossa olevat seuravaatteet ovat myynnissä. Nähtävänä, ostettavana ja tilattavana myös I Cycle JKL -teepaitoja!

Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Ride Cycle Store Cupin Talvi-XC:n tulokset

Talvi-XC:n osallistujia. Kuva Touho Häkkinen.Ride Cycle Store Cupin toinen kisa, Talvi-XC, ajettiin Haukanniemen lumisilla poluilla. CC Picaron järjestämässä mittelössä oli 26 osallistujaa.

Miesten yleisen sarjan voitti Juuso Jutila ja naisten Susanna Laurila. Tulokset löytyvät täältä.

Kuvia kisasta löytyy esimerkiksi täältä.

Osa kilpailijoista ei ole vielä maksanut Talvi-XC:n osallistumismaksua. Maksun (8 €) voi maksaa JYPS:in tilille FI24 3636 3002 0883 00. Maksuun on kirjoitettava viestiksi KSCup/Talvi-XC, näin maksu kirjautuu Keski-Suomen Pyöräilycupin tilipaikalle.

Cupissa kisaillaan seuraavan kerran IX Harju MTB:ssä Pyöräilyviikolla 12.5.

Setämiehen lumisia maisemia. Kuva Jani Käyhty.

Ride Cycle Store Cup 2012 alkaa keskiviikkona 14.3.!

Ride Cycle Store Cup on keskisuomalaisten pyöräilyseurojen yhdessä järjestämä kilpailusarja. Cupissa ajetaan monipuolisesti sekä asfaltilla että maastossa. Vuonna 2012 cupiin sisältyy kymmenen osakilpailua (sarjoissa N/M10, N/M12 ja N/M14 sekä joukkuekilpailussa yhdeksän).

Cup alkaa 14.3. klo 18 Setämies-talvienskalla. Kyseessä on endurotyyppinen talvikisa MTB Enduro SM Jyväskylän Setämies-erikoiskokeella Laajavuoressa. Video reitiltä löytyy täältä. Laita nastat alle, ota lamppu mukaan ja tule ajamaan!

Osallistumismaksu on aikuisilta 8 € ja alle 18-vuotiailta 3 €. Osallistumisoikeus kaikkiin kauden kilpailuihin maksaa 40 / 10 €.

Muistathan, että cupiin kuuluu myös joukkuekilpailu! Kasaa oma 3–5 kuskin tiimisi ja ilmoita se mukaan cupiin jo Setämiehellä!

Lisätietoja cupista löytyy täältä.

Jouko kurvaa Setämiehellä 11.2.2012. Kuva Jani Käyhty.

Talvimaastopyöräilemään Laajavuoreen

Laajavuoreen MTB Enduron SM-kisaa varten kesällä 2011 tehty Setämies-maastopyöräenduropätkä on nyt talvikäytössä. Ahkeran lapioinnin ansiosta reitti on puhtaana lumesta ja valmiina fillarointiin! Pätkää saa ajaa – ja aurata – milloin vain.

Setämiehen lähtöpaikka on ison hyppyrimäen tornin lähellä ja maali hyppyrimäkien alastulojen luona.

Viralliset avajaiset pidetään heti pakkasten laskettua pyöräilyllisiin lukemiin. Muitakin tapahtumia ja jopa kisoja pätkällä on tulossa. Vuoden 2012 virallinen kisakausikin alkaa tällä reitillä, kun Ride Cycle Store Cup pyörähtää käyntiin Setämies-talvienskalla keskiviikkona 14.3.

Seuraa viestintää ja kysele tarvittaessa lisäohjeita foorumilla!