Artikkelit

Vuoden 2023 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Yhdistys tukee kilpailu- ja lisenssimaksuja maksamalla taloudellisesti alle 18-vuotiaiden sekä menestyvien tai huipulle tähtäävien jäsentensä osallistumista kilpailuihin. JYPSin hallitus päätti kokouksessaan 20.12. vuoden 2023 kilpailu- ja lisenssituista.

Tukia haki tällä kertaa ainoastaan neljä kilpailuihin osallistunutta. Hyväksyttyjen hakemusten yhteissumma oli 1954,64 €. Lisenssitukia haettiin 300 euroa ja kisamaksutukia 1654,64 €.

Tukia päätettiin myöntää yhteensä 1382,5 euroa.

Tukien myöntämisehdot

Tuet on tarkoitettu alle 18-vuotiaille sekä menestyville tai huipulle tähtääville urheilijoille. Osallistumismaksutukea myönnetään vain yhdistystä ko. kisoissa edustaville – eli JYPS on tuloslistalla mainittava seurana. Myös seuravaatteiden käyttäminen on edellytyksenä. Sponsoripaitoihinkin saa yhdistykseltä kangasmerkkejä.

Tukiprosentit 2023

Tukea hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan.

Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin edellisten vuosien tapaan 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille ahkeruuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle harkinnanvaraista tukea 0–75-prosenttiyksikköä. Edellä mainituilla perusteilla tukiprosenteiksi tuli tällä kertaa kilpailumaksujen osalta 45–90 %.

Tukien saajat

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

    • Eevi Hautajoki, maastopyöräily, naiset – mm. Korsisaari XCO:n voitto
    • Kari Vaara, maantiepyöräily, M70 – mm. pronssia SM-temmossa ja -yhteislähdössä sekä kultaa Master Cupissa yhteislähdössä ja pronssia tempoajossa
    • Sini Alusniemi, maastopyöräily, naiset – mm. XCO:n SM-kulta sekä voitot Marathon Cupissa, Saariselkä MTB:ssä ja Finlandia MTB:ssä
    • Toni Tähti, maastopyöräily, miehet – noin 20 kilpailua pääasiassa Alpeilla, noin kymmenkunta voittoa ja lisäksi mitalisijoituksia

Lisätietoja

Lisätietoja kilpailuihin osallistuminen -sivulla.

Vuoden 2022 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Yhdistys tukee kilpailu- ja lisenssimaksuja maksamalla taloudellisesti alle 18-vuotiaiden sekä menestyvien tai huipulle tähtäävien jäsentensä osallistumista kilpailuihin. JYPSin hallitus päätti kokouksessaan 14.12. vuoden 2022 kilpailu- ja lisenssituista.

Tukia haki tällä kertaa aiempia vuosia harvempi eli viisi kilpailuihin osallistunutta. Hyväksyttyjen hakemusten yhteissumma oli 2005,84 €. Lisenssitukia haettiin 365 euroa ja kisamaksutukia 1640,84 €.

Tukia päätettiin myöntää yhteensä 1577,02 euroa.

Tukien myöntämisehdot

Tuet on tarkoitettu alle 18-vuotiaille sekä menestyville tai huipulle tähtääville urheilijoille. Osallistumismaksutukea myönnetään vain yhdistystä ko. kisoissa edustaville – eli JYPS on tuloslistalla mainittava seurana. Myös seuravaatteiden käyttäminen on edellytyksenä. Sponsoripaitoihinkin saa yhdistykseltä kangasmerkkejä.

Tukiprosentit 2022

Tukea hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan.

Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin edellisten vuosien tapaan 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille ahkeruuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle harkinnanvaraista tukea 0–75-prosenttiyksikköä. Edellä mainituilla perusteilla tukiprosenteiksi tuli tällä kertaa kilpailumaksujen osalta 35–95 %.

Tukien saajat

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

  • Eevi Hautajoki, maastopyöräily, N18 – mm. maratonmaastopyöräilyn SM-kultaa
  • Kari Vaara, maantiepyöräily, M70 – mm. maantiellä SM-hopeaa, Master Cupissa hopeaa ja pronssia, Tour Lakelandissa pronssia
  • Samuel Halme, maastopyöräily, Elite – mm. XCO-maastopyöräilyssä SM-hopeaa, Fiskars Epic 2.
  • Sini Alusniemi, maastopyöräily, Elite – mm. maraton- ja XCO-maastopyöräilyn SM-kultaa, Tahko MTB:n, Syöte MTB:n  ja Lavkarittetin voitot
  • Toni Tähti, maastopyöräily, Elite – noin 25 kilpailua Alpeilla, useita voittoja ja mitalisijoituksia

Lisätietoja

Lisätietoja kilpailuihin osallistuminen -sivulla.

Vuoden 2021 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

JYPSin hallitus päätti kokouksessaan 13.12. vuoden 2021 kilpailu- ja lisenssituista.

Tukia haki tällä kertaa 9 kilpailuihin osallistunutta. Hyväksyttyjen hakemusten yhteissumma oli 3365,77 €. Lisenssitukia haettiin 603 euroa ja kisamaksutukia 2762,77 €.

Pysyvän linjauksen mukaisesti osallistumismaksutukea myönnettiin vain yhdistystä ko. kisoissa edustaneille – eli JYPS oli tuloslistalla mainittava seurana. Myös seuravaatteiden käyttäminen oli edellytyksenä. Sponsoripaitoihinkin saa yhdistykseltä kangasmerkkejä – yhden hakijan tukea vähennettiin, koska kangasmerkkiä ei ole lisätty.

Tukea hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille ahkeruuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle harkinnanvaraista tukea 0–75-prosenttiyksikköä. Tässä vaiheessa tukiprosentit hakijaa kohden olivat kilpailumaksujen osalta välillä 10–100 %.

Tukikatto hakijaa kohden päätettiin tänä vuonna 500 euroksi – tämä täyttyi tänä vuonna kahden hakijan osalta.

Tukia päätettiin lopulta myöntää yhteensä 2290,4 euroa.

Tukien saajat

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

  • Eemeli Kanervo, trialpyöräily, Elite – mm. SM 2., Suomen Cup 3. ja nuorten MM 9.
  • Jouni Ollikainen, maantiepyöräily, M50
  • Juhamatti Leppänen, maantiepyöräily ja cyclocross, Elite – cyclocross SM 19., ISM maantie 16.
  • Kari Vaara, maantiepyöräily, M70 – mm. maantiellä 2 SM-hopeaa ja Master Cupin hopeaa
  • Lotta Voutilainen, pyöräsuunnistus, D17 – mm. 2 SM-kultaa, MM 8. ja EM 7.
  • Pihla Kilpeläinen, pyöräsuunnistus, D21
  • Sini Alusniemi, maastopyöräily, Elite – mm. maratonmaastopyöräilyn SM-kultaa, voitot kaikista kisoista joihin osallistui
  • Toni Tähti, maastopyöräily, Elite – noin 25 kilpailua Alpeilla, useita voittoja ja reittiennätyksiä
  • Viivi Voutilainen, pyöräsuunnistus, D21.

Lisätietoja

Lisätietoja kilpailuihin osallistuminen -sivulla.

Vuoden 2020 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

JYPSin hallitus päätti kokouksessaan 14.12. vuoden 2020 kilpailu- ja lisenssituista.

Hyväksytysti tukia haki 12 kilpailuihin osallistunutta.Hyväksyttyjen hakemusten yhteissumma oli 3688,96 €. Lisenssitukia haettiin 749 euroa ja kisamaksutukia 2939,96 €. Lisäksi osa haki tukea menoihin, jotka eivät olleet hakukelpoisia. Vuoden 2020 budjetissa oli varattu tukiin 3500 €, mutta tämän poikkeusvuoden vähäisten kilpailutuottojen vuoksi hallitus päätti tukiin olevan käytössä enintään 3000 €.

Pysyvän linjauksen mukaisesti osallistumismaksutukea myönnettiin vain yhdistystä ko. kisoissa edustaneille – eli JYPS oli tuloslistalla mainittava seurana. Myös seuravaatteiden käyttäminen oli edellytyksenä – pois lukien sponsoritallin kisapaitoja tms. käytettäessä. Sponsoripaitoihinkin saa yhdistykseltä kangasmerkkejä.

Tukea hyväksytysti hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille ahkeruuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle tukea 0–75-prosenttiyksikköä. Tässä vaiheessa tukiprosentit hakijaa kohden olivat kilpailumaksujen osalta välillä 45–100 %.

Jotta päästiin alle 3000 euron kokonaistukisumman, niin kaikilta hakijoilta päätettiin vähentää tuista 5 %. Lisäksi käytettiin viime vuonna luotua 400 euron tukikattoa hakijaa kohden – tämä täyttyi tänä vuonna kahden hakijan osalta.

Tukia päätettiin lopulta myöntää yhteensä 2980,7 euroa.

Tukien saajat

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

  • Akseli Maja, maastopyöräily, M18 – mm. XCO:n SM-pronssia ja MTB Enduron SM-sarjan 4.
  • Antti Rekilä, trial, Elite – mm. SM-hopeaa ja Suomen Cupin pronssia
  • Eemeli Kanervo, trial, M16 ja Elite – mm. Suomen Cupin hopeaa ja SM-pronssia
  • Eevi Hautajoki, maastopyöräily, N16 – mm. XCO:n SM-kultaa
  • Elias Ruokostenpohja, maastopyöräily, M12 – mm. XCE:n SM-pronssia
  • Kari Vaara, maantie- ja maastopyöräily, M60 ja M70 – mm. maantiellä 2 SM-hopeaa
  • Lotta Voutilainen, pyöräsuunnistus, D17 ja N16 – mm. XCO:n SM-pronssia ja pyöräsuunnistuksen maajoukkue
  • Pihla Kilpeläinen, pyöräsuunnistus, D21 – useita kärkipään sijoituksia
  • Samuel Halme, maastopyöräily, Elite – kärkipään sijoituksia 3 kisassa
  • Sini Alusniemi, maastopyöräily, Elite – mm. XCO:n SM-kultaa ja MTB Marathon Cupin voitto
  • Toni Tähti, maastopyöräily, Elite – voittoja ja kärkisijoja Suomessa ja Alpeilla
  • Viivi Voutilainen, pyöräsuunnistus, D20, D21 – mm. 3 SM-kultaa sekä valinnat peruuntuneisiin EM- ja MM-kisoihin.

Vuoden 2019 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

JYPSin hallitus päätti kokouksessaan joulukuussa vuoden 2019 kilpailu- ja lisenssituista.

18 kilpailuihin osallistunutta haki tukia jälleen ennätykselliset 6519,21 €. Lisenssitukia haettiin 711 euroa ja kisamaksutukia 5808,21. Lisäksi osa haki tukea menoihin, jotka eivät olleet hakukelpoisia. Tukiin oli käytössä budjetin mukaisesti noin 3000 €.

Pysyvän linjauksen mukaisesti osallistumismaksutukea myönnettiin vain yhdistystä ko. kisoissa edustaneille – eli JYPS oli tuloslistalla mainittava seurana. Joidenkin kisojen osalta tukea ei myönnetty mainintojen puuttumisen vuoksi. Myös seuravaatteiden käyttäminen oli edellytyksenä – pois lukien sponsoritallin kisapaitoja tms. käytettäessä.

Tukea hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille aktiivisuuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle tukea 0–75-prosenttiyksikköä. Tässä vaiheessa tukiprosentit hakijaa kohden olivat välillä 10–100 %.

Koska varaa ei ollut enempää, niin tasapuolisuuden nimissä kaikilta hakijoilta piti vähentää tukea 30 %. Lisäksi asetettiin hakijaa kohden 400 euron tukikatto – tämä täyttyi kolmen hakijan osalta.

Tukia päätettiin lopulta myöntää kaikkien aikojen suurin summa eli yhteensä 3572,29 €.

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

  • Akseli Maja, maastopyöräily, M16 – mm. SM2. ja EM105.
  • Anselmi Eskelinen, maastopyöräily, M14 – 16 kilpailuihin osallistumista, joista 8 ykkössijaa
  • Antti Rekilä, trial, Elite – 2 SM-hopeaa
  • Eemeli Kanervo, trial, M16 ja Elite – mm. SM5. ja MM-osallistuminen
  • Eevi Hautajoki, maastopyöräily, N16 – mm. 2 SM-hopeaa ja EM-osallistuminen
  • Elias Eskelinen, maastopyöräily, M12 – 15 kilpailuihin osallistumista, joista 4 mitalisijaa
  • Elias Ruokostenpohja, maastopyöräily, M12 – mm. 6 kilpailuvoittoa
  • Elo Leino, trial, 13-v., B-luokka – mm. SM1.
  • Jouni Ollikainen, maantiepyöräily, M45 – 9 kilpailuihin osallistumista
  • Kari Vaara, maantie- ja maastopyöräily, M65 – 14 kilpailuihin osallistumista, mm. MasterCup 2. ja SM4.
  • Lotta Voutilainen, pyöräsuunnistus, D15, D17 ja N16 – mm. SM1., SM3. ja EM11.
  • Miska Seppälä, trial, 11-v., C-yleinen ja C-super – mm. SM3. ja Suomi Cupissa 3. sija
  • Onni Rainio, alamäkiajo, M19 ja Elite – mm. Euroopan Cupin voitto ja Suomi Cupin 2. sija
  • Pihla Kilpeläinen, pyöräsuunnistus, D21 – mm. KS aluemestaruus
  • Samuel Halme, maastopyöräily, Elite – yksi 2. sija
  • Sini Alusniemi, maastopyöräily, Elite – mm. 2 SM-kultaa ja EM4.
  • Toni Tähti, maastopyöräily, Elite – 27 kilpailua, joista 24 ulkomailla; useita voittoja ja mitalisijoja
  • Viivi Voutilainen, pyöräsuunnistus, D20, D21 – mm. EM3., SM1. ja SM2.

Vuoden 2018 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Hallitus päätti kokouksessaan 13.12.2018 tämän vuoden kilpailu- ja lisenssituista.

17 kilpailuihin osallistunutta haki tukia ennätykselliset 6162,60 €. Lisenssitukia haettiin 664 euroa ja kisamaksutukia 5498,60 €. Lisäksi osa haki tukea menoihin, jotka eivät olleet hakukelpoisia. Tukiin oli käytössä budjetin mukaisesti noin 3000 €.

Pysyvän linjauksen mukaisesti osallistumismaksutukea myönnettiin vain yhdistystä ko. kisoissa edustaneille – eli JYPS oli tuloslistalla mainittava seurana. Joidenkin kisojen osallistumismaksutukia ei myönnetty mainintojen puuttumisen vuoksi. Myös seuravaatteiden käyttäminen oli edellytyksenä – pois lukien sponsoritallin kisapaitoja tms. käytettäessä.

Tukea hakeneiden kilpailulisenssien vakuutuksettomat osuudet päätettiin aiempaan tapaan maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille aktiivisuuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle tukea 0–75-prosenttiyksikköä.

Hakemusten arvioinnin jälkeen tukisumma oli yhteensä 3608,93 euroa. Tukiin oli varattu noin 3000 euroa, joten kaikkien hakijoiden tukea jouduttiin vähentämään 15 prosenttia. Näin tukia myönnettiin lopulta yhteensä ennätykselliset 3067,59 €.

Tukea myönnettiin seuraaville hakijoille:

  • Akseli Maja, maastopyöräily, M16, XCO SM 1., enduron SM Cup 2.
  • Aleksi Arkko, maastopyöräily, M14, XCO SM 5., Imatra MTB 1, Pirkka MTB 2.
  • Antti Rekilä, trial, juniori, Elite, SM 2. ja 3., MM 14.
  • Eemeli Kanervo, trial, M14, A-luokka, SM 3.
  • Eevi Hautajoki, maastopyöräily, N14, XCO SM 2. ja EM 78.
  • Jouni Ollikainen, maantiepyöräily, Elite ja M45
  • Juhamatti Leppänen, maantiepyöräily, Elite
  • Kari Vaara, maantiepyöräily, M65, SM 3., MasterCup tempo 2. ja maantie 2.
  • Lotta Voutilainen, pyöräsuunnistus ja maastopyöräily, N14, MTBO SM 2 x 3., XCO SM 3.
  • Maria Mikkonen, maastopyöräily, Elite, Syöte MTB 1., Botnia MTB 1., XCM-400 2.
  • Pihla Kilpeläinen, pyöräsuunnistus, D20, SM 3.
  • Sini Alusniemi, maastopyöräily, Elite, XCO SM 1., XCM MM 12., Zillertal Bike Challenge 1., Dolomiti Superbike 3.
  • Suvi Vacker, enduro, Elite, SM Cup 1., EWS 4.
  • Taimo Halme, enduro, Elite
  • Toni Tähti, maastopyöräily, Elite, 35 kisaa joista 30 Alpeilla, 9 voittoa, mm. Bike Night Flachau, Kampenkönig ja Alpe Furx MTB
  • Viivi Voutilainen, pyöräsuunnistus, D20/21, SM 1. ja 2 x SM 3.
  • Vilhelmiina Alaoja, maantiepyöräily, Elite ja N30, SM 3.

Vuoden 2017 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Hallitus päätti kokouksessaan 18.12. tämän vuoden kilpailu- ja lisenssituen saajista.

10 kilpailuihin osallistunutta haki tukia yhteensä 2545,86 €. Lisenssitukia haettiin 427 euroa ja kisamaksutukia 2118,86 €.

Tukihakemuksen hyväksytysti jättäneiden kilpailulisenssit päätettiin maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja yhdistyksen toiminnassa talkoilleille aktiivisuuden perusteella 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle 0–75-prosenttiyksikköä tukea.

Tukea myönnettiin vain seuraa ko. kisoissa edustaneille – eli JYPS oli mainittava kilpailijan seurana. Myös seuravaatteiden käyttäminen oli edellytyksenä. Keski-Suomen Pyöräilycupin maksuihin tai muihin kuin kilpailujen osallistumismaksuihin ei voitu taloudellisista syistä myöntää tukea.

Kilpailu- ja lisenssitukia päätettiin myöntää yhteensä 1952,46 euroa.

Suhteellisesti eniten tukea saivat Aku Klemi (juniori, BikeTrial), Antti Rekilä (juniori, BikeTrial), Onni Rainio (juniori, alamäkiajo), Akseli Maja (juniori, maasto), Lotta Voutilainen (juniori, maasto), Eemeli Kanervo (juniori, maasto, BikeTrial) ja Sini Alusniemi (naiset, maasto).

Vuoden 2015 kilpailu- ja lisenssituet päätetty

Johtokunta päätti kokouksessaan 16.12. tämän vuoden kilpailu- ja lisenssituen saajista.

Ennätykselliset 21 kilpailuihin osallistunutta haki tukia yhteensä 4982,54 €. Edellisvuoteen verrattuna lisäystä haettuun summaan oli lähes 600 €. Lisenssitukia haettiin 738 euroa ja kisamaksutukia 4244,54 euroa. Tämän vuoden budjetissa tukiin oli varattu enintään 3000 €. Rahatilanteen johdosta tukiin oli käytössä enintään 2500 €.

Tukihakemuksen hyväksytysti jättäneiden kilpailulisenssit päätettiin maksaa kokonaan. Kilpailumaksujen perustukiprosentiksi päätettiin 10. Alle 18-vuotiaille päätettiin myöntää perusprosentin päälle 30 prosenttiyksikköä tukea ja ahkerasti seuran toiminnassa talkoilleille 0–30 prosenttiyksikköä. Menestyksestä ja huipulle tähtäämisestä päätettiin myöntää perusprosentin päälle 0–75-prosenttiyksikköä tukea. Hakemusten määrän ja rahatilanteen johdosta kaikilta päätettiin lopuksi vähentää tukea 10 %.

Kuitittomat ja myöhässä saapuneet hakemukset hylättiin. Samoin muutama hakemus päätettiin hylätä sillä perusteella, ettei tuen hakija ollut alle 18-vuotias tai huipulle tähtäävä tai menestyvä.

Kilpailu- ja lisenssitukia päätettiin myöntää yhteensä 2485,93 euroa.

Suhteellisesti eniten tukea saivat Simo Terävä (maantie, maasto), Sini Alusniemi (maasto), Outi Leinonen (bmx), Olli Terävä (maantie, maasto), Antti Rekilä (trial), Jennika Teiskonen (maantie, maasto), Susanna Ylinen (maasto), Linus Ollikainen (maantie), Aaro Happonen (maasto), Kaisa Härkönen (enduro), Ville Tuppurainen (enduro) ja Akseli Maja (maasto).