Artikkelit

Ennätysmäärä kuntavaaliehdokkaita sitoutunut pyöräilyn edistämiseen ja ehdolla olevia jypsiläisiä 2021

Lähes joka neljäs jyväskyläläinen kuntavaaliehdokas sitoutunut pyöräilyn edistämiseen

Jo 130 jyväskyläläistä kuntavaaliehdokasta on allekirjoittanut JYPSin kuntavaaliteesit ja sitoutunut pyöräilyn olosuhteiden kehittämiseen tulevalla valtuustokaudella. Kuntavaaleissa valitaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtuutetut, jotka vaikuttavat olennaisesti pyöräilyn olosuhteisiin. Toivomme, että valtuustoihin ja lautakuntiin äänestetään pyöräilyn edistämiseen sitoutuneita päättäjiä.

Teeseissä vaadimme kaupunkipyöräjärjestelmän saamista Jyväskylään, vauhtia pyöräilyn pääverkoston toteuttamiseen, lisää resursseja pyöräliikenteen suunnitteluun sekä talvikunnossapidon laadun parantamista.

Kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite kasvattaa pyöräilyn osuus matkoista 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä, sen ollessa tällä hetkellä 16 prosenttia. Tulevalla valtuustokaudella tarvitaan paljon päätöksiä ja työtä, jotta päästäisiin lähemmäs vuonna 2016 asetettua tavoitetta. Pyöräliikenne on kustannustehokas tapa edistää esimerkiksi kansanterveyttä ja kaupungin ilmastotavoitteita

– JYPSin varapuheenjohtaja Timi Wahalahti

Alun perin 300 kaupunkipyörän piti olla Jyväskylän kaduilla kesällä 2020. JYPS patistaa tulevia päättäjiä vauhdittamaan hankintaa ja toivoo pyörien ympärivuotisen käytön selvittämistä. Jyväskylässä kaupunkipyörinä toimisivat parhaiten sähköavusteiset menopelit.

Kaupunginhallituksen vahvistamassa pyöräilynedistämisohjelmassa kaavaillaan 54 kilometrin verran pyöräilyn pääverkoston reittejä, niin kutsuttuja baanoja. Baanoista on toteutettu tähän mennessä yksittäisiä pätkiä ja toteuttamisaikataulusta ollaan myöhässä. Baanoista osa ei myöskään täytä niille asetettuja laatukriteerejä.

“Baanaverkoston avulla kuntalaisia saadaan kulkemaan fillarilla. Nopeat, suorat ja selkeästi opastetut väylät houkuttelevat sujuvaan liikkumisen kaupungin sisällä. Pätkiä baanoista on valmistunut kiitettävää tahtia. Yhtenäinen, selkeä ja laadukas verkosto on kuitenkin vielä kaukana. Esimerkiksi kipeästi kaivattu Kankaanrannan silta on harmillisesti jumittunut kaupunkirakennelautakuntaan”, Wahalahti jatkaa.

JYPSin vaaliteesit ja lista pyöräilyn edistämiseen sitoutuneista ehdokkaista on nähtävillä pyörävaalit.fi -sivustolla. 

Kuntavaaleissa ehdolla olevia jypsiläisiä

Edellisten kuntavaalien tavoin annoimme ehdolle oleville JYPSin jäsenille mahdollisuuden esitellä itsensä nettisivuilla.

Esitimme ehdokkaille seuraavat kysymykset:

  1. Kuka ja millainen pyöräilijä olet?
  2. Mikä on mielestäsi JYPSin tärkein kuntavaaliteesi ja miksi?
  3. Miten vaikutat kunnassasi seuraavalla vaalikaudella pyöräilyn olosuhteiden kehittämiseen?

Tähän mennessä seuraavat jypsiläiset ehdokkaat ovat vastanneet kyselyymme. Jos olet ehdolla ja haluat vastata kysymyksiin, lähetä vastaukset: timi.wahalahti (ät) jyps.fi.

Martti Ratia

Jyväskylä, Kokoomus, 561

  1. ”Harrastan niin maastopyöräilyä kuin pyöräretkiä kaupunkialueella. Tutuksi ovat tulleet useimmat Jyväskylän alueen mäet, koska lähdet minne tahansa keskustasta, niin joka suunnassa on mäkiä. Siksi sähköavusteinen pyörä on oiva.”
  2. ”Tärkein teeseistä on pyöräilyn pääverkon tekeminen valmiiksi. Nyt liian usein reitit loppuvat kesken ja pyöräilijä joutuu esimerkiksi keskustassa kevyenliikenteen väylältä autojen joukkoon.”
  3. ”Aion toimia toimivan maastopyöräilyreitin kehittämiseksi Ladun Majalta Muurameen niin kuin Metsoreitti kulkee Ampujien majalta Peurunkaan. Hankkeeseen tulee anoa EU-rahaa ja siitä pitää tehdä yhteiskäyttöreitti hiihtäjien kanssa, jolloin reitti tarvitsee valaistuksen.”

Kaisa Peltonen

Jyväskylä, Vihreät, 72

  1. ”Olen Kaisa Peltonen, toisen kauden kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja luokanopettaja. Pyöräilyssä minua kiehtoo sen monipuolisuus, sujuvuus ja helppous. Useimmiten pyörä on minulla kulkuvälineenä paikasta toiseen siirtyessä, mutta välillä innostun myös pyörälenkeille ja maastopyöräilemään.”
  2. ”Kaikki JYPSin kuntavaaliteesit ovat tärkeitä, mutta koen lisäresurssien sekä liikennesuunnittelun osaamisen kehittämisen tärkeimmäksi kehityskohdaksi Jyväskylässä tällä hetkellä. Pyöräilyn edistämistä tulee tehdä monella eri toimialalla ja usein pienet yksityiskohdat luovat sujuvuutta pyöräilyyn eikä vain pelkästään suuret investoinnit. Uusi palkattava pyöräilykoordinaattori voisi olla virkahenkilöiden tukena tässä tehtävässä.”
  3. ”Olen toiminut tällä kaudella kaupunkirakennelautakunnan jäsenenä, jossa olen päässyt vaikuttamaan katusuunnitelmien sisältöihin sekä nostanut esille Jyväskylän pyöräilyn edistämisohjelmaan liittyviä teemoja. Monet ohjelman tavoitteet ovatkin jo edistyneet, mutta toimenpiteiden toteutusta tulee nopeuttaa edelleen. Tätä työtä olen valmis jatkamaan myös tulevalla vaalikaudella!”

Salla Pehkonen

Jyväskylä, SDP, 169

  1. ”Olen 33v myyntipäällikkö, perhepyöräilijä ja aktiivinen kaupunkilainen. Olen edistänyt perhepyöräilyä monella tapaa ja nykyisin sivutoimisena edustan laatikkopyöräasiantuntioita Jyväskylässä. Aiemmin kuljimme joka paikkaan sähköavusteisella laatikkopyörällä, mutta niin kyytiläiset kasvoivat ulos laatikosta ja haluavat itse jo ajaa kaikkialle. On tullut rakastuttua maantiepyöräilyyn ja alamäkipyöräilyyn. Kaikenlaista kymmenien tuhansien kilometrien mittapuulla, rakkainta kaikesta on retkipyöräily loma-aikoina.Kokemusta on monenlaisista Jyväskylän pyöräilyolosuhteista, on tullut rikottua laatikkopyörän etukiekkoa talvella hangen alla olleeseen kanttikiveen, kaaduttua asfaltilla olleeseen irtosoraan kesä-aikaan ja etsittyä turvallista pyörän lukitsemispaikkaa Kyllönmäellä. Paljon on tehtävää, siihen olen valmis.”
  2. ”Kärkenä pidän ”Vauhtia pyöräilyn pääverkon toteuttamiseen”. Sillä huoli on suuri meidän väylistä, suunnitelmat vaikuttavat lupaaville, mutta uusissa jo toteutuneessa on edelleen paljon virheitä. Meillä on paljon matkaa lähelle Hollannin liikennetapamääriä ja väylien laatu on niiden ehtona. Väylien on oltava selkeitä, turvallisia, laadukkaita ja niiden on palveltava ympäri kaupunkiamme. Ilmastonmuutos on jo vakavalla tasolla ja päätöksien ja toteutuksien aika on jo.”
  3. ”Tavoittelen paikkaa valtuuston lisäksi kaupunginrakennelautakunnasta, jossa pyöräilyn edistävät päätökset tehdään. Sitoudun JYPSin vaaliteeseihin ja lupaan vauhdittaa ja parantaa pyöräilyn rakenteita Jyväskylässä.”

Jussi Gustafsson

Jyväskylä, Vihreät, 14

  1. ”Olen Jussi Gustafsson, 39-vuotias softakehittäjä, pienen pojan isä, JYPSin hallituksen varajäsen ja vihreiden ehdokkaana kesäkuun kuntavaaleissa. Pyöräilijänä olen kauppa- ja työmatkafillaristi sekä aloitteleva maastopyöräilijä.”
  2. ”Mielestäni JYPSin tärkein kuntavaaliteesi on pyöräväylien talvikunnossapidon laadun kehittäminen. Näin pyöräily voi kehittyä yhä useammalle kaupunkilaiselle varteenotettavaksi, ympärivuotiseksi kulkumuodoksi myös Jyväskylässä.”
  3. ”Lähden ajamaan kaupungin oppilaitosten, liikuntapaikkojen ja muiden palveluiden yhteyteen tukevia, pyörän runkolukituksen mahdollistavia pyörätelineitä sekä valvottuja pyöräparkkeja Jyväsparkin parkkihalleihin.”

JYPS haastaa vuoden 2021 kuntavaaliehdokkaat edistämään pyöräilyolosuhteita

Kuntavaaleissa valitaan neljäksi vuodeksi valtuutetut, jotka vaikuttavat pyörällä kulkemisen olosuhteisiin esimerkiksi Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. JYPS toivoo, että valtuustoihin ja lautakuntiin äänestetään pyöräilyn edistämiseen sitoutuneita päättäjiä.

Pyöräily on liikennemuoto, jonka osuutta kuntien sisäisistä matkoista voidaan ja kannattaa merkittävästi lisätä. Pyörällä kulkeminen esimerkiksi parantaa ihmisten terveyttä, vähentää melua ja säästää tilaa. Erityisesti taajamissa ja kaupungeissa pyörää voi näppärästi käyttää paikasta toiseen siirtymiseen sekä ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen.

Jyväskylän kaupunki on sitoutunut pyöräilyn edistämiseen sekä pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen. Kulkutapaosuus on tällä hetkellä 16 prosenttia, ja pyöräilynedistämisohjelmassa asetettu tavoite on kasvattaa osuus 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Matkaa ja tehtävää vielä paljon.

Osana Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelmaa kaupunki asetti tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kestävien liikenneratkaisujen, kuten pyöräilyn, edistämisellä on keskeinen rooli tähän tavoitteeseen pääsemisessä. Pyöräilyn kulkutapaosuuden kaksinkertaistaminen Jyväskylässä toisi lisäksi WHO:n HEAT-laskurin mukaan 10 vuoden aikana pelkästään terveyshyötyjä noin 40 miljoonan euron arvosta.

Tutustu Jyväskylän teeseihin ja ne allekirjoittaneisiin ehdokkaisiin Pyörävaalit-sivustolla. Muissa Keski-Suomen kunnissa ehdokkaat voivat allekirjoittaa Pyöräilykuntien verkoston teesit.