Artikkelit

Pyöräilyn ohjaamisen startti sekä Lapset ja nuoret pyöräilemään 13.–14.4.2019

Järjestämme yhdessä Suomen Pyöräilynohjaajien kanssa pyöräilykoulutusviikonlopun Jyväskylässä 13.–14.4.2019. Lauantaina pidämme Pyöräilyn ohjaamisen startin sekä sunnuntaina Lapset ja nuoret pyöräilemään.

Voit osallistua molempiin tai jompaan kumpaan koulutukseen. Koulutuksiin voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet. Molemmat koulutukset sijoittuvat Kansalaistoiminnankeskus Mataralle, Matarankatu 6, Jyväskylä.

Pyöräilyn ohjaamisen startti lauantaina 13.4. klo 13–19

Startti on pyöräilyn ohjaajien koulutusjärjestelmän tason 1 mukainen. Startilla koulutetaan erityisesti avustavia ohjaajia kaupunkiajoihin, kunto-, maantie- ja maastolenkeille, retkille sekä muihin pyöräilytapahtumiin. 5 tunnin koulutus antaa myös valmiuksia osallistua pidemmille ohjaajakursseille.

Koulutus on tarkoitettu pyöräilytoimintaa yhdistyksissä, yrityksissä ja muissa organisaatioissa vetäville sekä muille pyöräilyn ohjaamisen perusteista kiinnostuneille.

Kurssi rakentuu luennosta, keskusteluista ja kaupunkipyöräilykoulutuksesta.

Koulutus sisältää seuraavia osa-alueita:

  • ryhmän ohjaamisen perusteet
  • keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
  • olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja keskeiset seikat ryhmien kanssa liikenteessä kulkemisesta
  • olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen turvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
  • välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

Ohjelma:

  • klo 13–16 luento- ja keskusteluosio, Talvikki
  • klo 16–17 omakustanteinen ruokailu, paikka vielä avoinna (siirrytään pyörillä)
  • klo 17–n. 19 kaupunkipyöräilykoulutus, ulkona pyörillä.

Kurssin vetäjänä toimii pyöräilykouluttaja Teemu Tenhunen, teemu.j.tenhunen (ät) gmail.com tai 041 544 2195.

Lapset ja nuoret pyöräilemään sunnuntaina 14.4. klo 10–15

Lapset ja nuoret pyöräilemään on pyöräilyn ohjaajien koulutusjärjestelmän täydentävä moduli. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen lasten harrastustoiminnan järjestämiseen esimerkiksi pyöräily-yhdistyksissä tai kouluissa.

Koulutus on tarkoitettu kaikille lasten pyöräilytoiminnasta kiinnostuneille, esimerkiksi ohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille.

Kurssi rakentuu luennosta, keskusteluista ja käytännön harjoituksista ulkona.

Koulutus sisältää seuraavia osa-alueita:

  • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
  • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä ja kouluissa
  • turvallisuus lasten ja nuorten ohjaamisessa
  • lasten ja nuorten valmennuksen perusteet.

Ohjelma:

  • klo 10–12 luento- ja keskusteluosio, Talvikki
  • klo 12–13 omakustanteinen ruokailu, paikka vielä avoinna (siirrytään pyörillä)
  • klo 13–14.30 harjoituksia, ulkona pyörillä
  • klo 14.30–15 loppukeskustelu, Saunio.

Kurssin vetäjänä toimii pyöräilynohjaaja ja KM Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi tai 040 778 0541.

Mukaan otettavat varusteet

Osallistujat tarvitsevat mukaansa oman fillarin ja säänmukaiset pyöräilyvarusteet. Ulko-osiot pidetään ulkona kelistä riippumatta. Koulutuksiin kannattaa ottaa mukaan myös muistiinpanovälineet.

Tarvittaessa kursseille voi vuokrata pyöriä esim. Laajiksesta tai koulutuspaikan lähistöltä Versonalta.

Osallistumismaksut

  • Pyöräilyn ohjaamisen startti 50 €
  • Lapset ja nuoret pyöräilemään 50 €
  • molemmat koulutukset 80 €

SuPOn ja JYPSin jäsenet saavat yksittäisistä koulutuksista 10 euron alennuksen tai koko viikonlopun paketista 20 euron alennuksen.

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPSin jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään avustamaan yhdistyksen lenkkien ja retkien ohjaamisessa.

Osallistumismaksu sisältää kouluttajien kustannukset ja materiaaleja. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Majoitus

Osallistujat voivat tarvittaessa majoittua Outdoor Hostel Laajiksessa. Laajis tarjoaa majoitusta 1 hengen huoneessa hintaan 59 €/huone/yö, 2 hengen huoneessa 69 €/huone/yö ja 4 hengen huoneessa 85 €/huone/yö. Hintoihin sisältyvät aamupala, liinavaatteet, pyyhkeet, iltasauna ja pyörien varastointi sisällä. Mainitse varatessasi tunnus JYPS.

Ilmoittautuminen

Koulutuksiin ilmoittaudutaan nettilomakkeella sunnuntaihin 7.4. mennessä. Koulutukset löytyvät myös Facebookista.

Koulutusten toteutuminen edellyttää, että niille ilmoittautuu vähintään 8 osallistujaa. Koulutuksiin mahtuu 20 osallistujaa.

Pyöräilykoulutusten superviikonloppu: Pyöräilyn ohjaamisen startti la 2.4. ja Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus su 3.4.2016

Jyväskylässä järjestetään samana viikonloppuna kaksi koulutusta: lauantaina 2.4. Pyöräilyn ohjaamisen startti ja sunnuntaina 3.4. Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä JYPS, Suomen Pyöräilynohjaajat ry ja Suomen Pyöräilyunioni ry.

Voit osallistua jompaan kumpaan koulutukseen tai molempiin. Koulutukset ovat avoimia kaikille. Osallistuessasi molempiin koulutuksiin saat 20 % alennusta hinnasta.

Pyöräilyn ohjaamisen startti lauantaina 2.4.2016 klo 13–18

Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutusten (taso 1) tavoitteena on kouluttaa erityisesti avustavia ohjaajia pienimuotoisiin kaupunkiajoihin, lenkeille, retkille ja muihin pyöräilytapahtumiin. Koulutukset antavat myös valmiuksia osallistua myöhemmin varsinaisille ohjaajakursseille. Startin käyminen ei kuitenkaan ole pakollista seuraaville tasoille osallistumiseksi. Koulutukset ovat avoimia 18 vuotta täyttäneille. Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

  • ryhmän ohjaamisen perusteet
  • keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
  • olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja liikenteessä kulkemisen
  • olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen turvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
  • välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus sunnuntaina 3.4.2016 klo 13–18

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa. Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen sisällöt:

  • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
  • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä, kouluissa ja trialissa
  • turvallisuus ja EA-taidot
  • lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen

Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, kokoustila Talvikki (Matarankatu 6, Jyväskylä).

Osallistumismaksu: Yhden päivän koulutus 50 €. Mikäli osallistut molempien päivien koulutuksiin, yhteishinta 80 €.

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPS ry:n jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan toiminnassa. Suosittelemme voimakkaasti sitä, että yhdistykset tms. maksavat jäsentensä osallistumismaksun.

Varusteet: Osallistujilla tulee olla lauantain 2.4. koulutuksessa mukana  oma pyörä ja kypärä. Sunnuntain 3.4. koulutuksessa oma pyörä ei ole pakollinen, mutta pääset kokeilemaan harjoitteita paremmin pyörän kanssa. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen koulutuksiin tapahtuu samalla sähköisellä lomakkeella tiistaihin 29.3. mennessä: http://urly.fi/yTL. Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5 hlö per koulutus. Saat sähköpostiisi vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikon 12 lopussa.

Facebook-tapahtuma

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541.

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus su 4.10.2015 klo 13–18

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Pyöräilyseura ry ja Suomen Pyöräilyunioni. Koulutuksen sisällöt:

  • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
  • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä ja kouluissa
  • turvallisuus ja ea-taidot
  • lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Mikäli mahdollista, ota oma polkupyörä mukaan.

Ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella keskiviikkoon 30.9.2015 mennessä sähköisesti: http://urly.fi/snP.  Saat sähköpostiisi koulutuksen vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikolla 39.

Hinta: 40 €. Tuotot käytetään suoraan JYPS:in junioritoiminnan kehittämiseen. Koulutus on maksuton niille JYPS:in jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan junioritoiminnassa.

Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara (Matarankatu 6, Jyväskylä), luentosali Talvikki.

Kouluttajana toimivat JYPS:in junioritoiminnan koordinaattori Kaisa Peltonen ja valmennusluento-osuudessa Joona Juurakko.

www.jyps.fi/ohjaajakoulutus

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541