Artikkelit

Muistutuksia Jyväskylän kaupungin katusuunnitelmista 4.4.2023

Olemme jättäneet kolme muistutusta Jyväskylän kaupungin katusuunnitelmista.

1. Rantaraitin ja Suuruspääntien risteyksen pyörätien jatkeen korottaminen

Kaupunki suunnittelee suojatien ja pyörätien jatkeen korottamista Rantaraitin ja Suuruspääntien risteyksessä.

On mainiota, että risteyksen järjestelyjä kehitetään. Risteys on ollut varsin jäsentymätön ja huonokuntoinen sekä kerännyt vettä ja hiekkaa. Jätimme suunnitelmasta muistutuksen, koska ilmaukset reunakivistä pyörätien jatkeella vaikuttavat osin epäselviltä – haluamme varmistua siitä, ettei jatkeelle tule pyörällä, sähköskuutilla tai rullatuolilla kulkemista haittaavia reunatukia.

Koko muistutuksemme voi lukea pdf-muodossa täältä.

2. Vaajakoskentien katusuunnitelma Järveläntien ja Väkkärätien välillä

Kaupunki suunnittelee Vaajakoskentien remontoimista Järveläntien ja Väkkärätien välillä.

Suunnitelmalla pyritään erityisesti parantamaan Vaajakoskentien jalkakäytävän ja pyörätien laatutasoa ja turvallisuutta – tämä on kannatettavaa ja tarpeellista. Erityisesti suunniteltu jalkakäytävän ja pyörätien leventäminen on hyvä tavoite, koska väylä on ollut pääosan matkasta liian kapea. Esitämme suunnitelmaan kuitenkin vielä joitain parannuksia:

    • Vaajakoskentiellä on säilymässä yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie. Esitämme tämän sijaan väylätyypiksi eroteltua jalkakäytävää ja 2-suuntaista pyörätietä – tämä olisi yhdistettyä väylää parempi ratkaisu sekä jalan että pyörällä kulkemisen kannalta.
    • Pyörätielle Järveläntien risteyksen itäpuolelle esitetään suunnitelmassa sivusiirtymämutkaa. Mutkaa voisi suoristaa.
    • Jyskän koululle johtava Vaajakoskentien alikulku on näkemäongelmainen. Ehdotamme, että tunnelin suuaukkoa pyrittäisiin avartamaan remontin yhteydessä.
    • Järveläntien ja Vähäperän välillä on useita kiinteistöliittymiä, joilta valuu jalkakäytävälle ja pyörätielle hiekkaa ja soraa. Liittymien alkuja voisi asfaltoida ja ojittaa siten, että hiekan ja soran valuminen vähenisi.
    • Vähäperän kohdalle Vaajakoskentien yli ollaan toteuttamassa uusi suojatie. Haluamme varmistua siitä, että ylitys toteutuu suunnitelman mukaisesti ilman reunatukia.
    • Vaajakoskentien ja Sulunperäntien risteys on nykyisin ikävä kuljettava jalan, pyörällä ja sähköskuutilla huonon asfaltin sekä Sulunperäntielle päin ulottuvan, mutkittelua ja näkemähaasteita aiheuttavan sivusiirtymän vuoksi. Suunnitelman mukaan sivusiirtymä on valitettavasti säilymässä – linjausta pitäisi suoristaa, kun jalan ja pyörällä kulkemisen olosuhteita pyritään parantamaan.
    • Järveläntien ja Niitynpääntien kohdilla jalkakäytäviä muutetaan yhdistetyiksi jalkakäytäviksi ja pyöräteiksi. Vähäperälle on tulossa uusi yhdistetty jalkakäytävän ja pyörätien pätkä. Näillä väylillä on suunnitelmassa pyörätien liikennemerkki vain toiseen suuntaan – merkkejä pitää lisätä, jotta liikennesääntöjen mukainen kulkeminen pyörällä ja sähköskuutilla on mahdollista.

Koko muistutuksemme voi lukea pdf-muodossa täältä.

3. Suojateiden turvallisuuden parantaminen risteyksissä Asmalammentie–Vaajakoskentie, Vaajakoskentie–Itä-Päijänteentie, Pitkäkatu–Nisulankatu, Ylistönmäentie–Pohjantie, Pohjanlahdentie–Kekkolantie sekä Pohjanlahdentie–Naattiantie

Kaupunki suunnittelee turvallisuuden parantamista useilla suojateillä ja pyörätien jatkeilla.

Vaajakoskentien ja Asmalammentien risteys

Suunnitelman mukaan risteyksessä pyörätien jatkeella säilyisi nykyinen jalan, pyörällä ja sähköskuutille liikkuville ylimääräistä mutkittelua ja hankaluutta aiheuttava sivusiirtymä. Sivusiirtymä myös heikentäisi turvallisuutta. Aura-autojenkin on haastava noudattaa mutkittelevia linjauksia.

Esitämme jalkakäytävän ja pyörätien suoristamista.

Vaajakoskentien ja Itä-Päijänteentien risteys

Vaajakoskentien ylittävä suojatie ollaan poistamassa kokonaan. Suojatien kohta on hankalahko, koska ajoradat ovat leveitä, Tourulan suunnasta näkemät ajoradalla ovat hieman puutteelliset kummun vuoksi ja nopeudet ajoradalla ovat suunnitelmassakin mainitusti kovia. Paljon käytetyn suojatien poistaminen kuitenkin heikentäisi paikallisesti kävellen ja pyörällä kulkemisen olosuhteita.

Esitämme vielä muiden ratkaisujen selvittämistä ennen päätöstä suojatien poistamisesta.

Nisulankadun ja Pitkäkadun risteys

Suunnitelman mukaan toteutettuna Nisulankadun ja Pitkäkadun risteyksessä jalan ja pyörällä kulkemisen olosuhteet heikentyisivät. Pitkäkadun ylitykseen suunniteltu korotettu pyörätien jatke on ehdottomasti plussaa, mutta tähänkin ylitykseen tulisi mutkittelua, havainnointiongelmia ja vastaantulijoiden kaistalla kulkemista aiheuttava sivusiirtymä.

Esitämme jalkakäytävän ja pyörätien suoristamista.

Ylistönmäentien ja Pohjantien risteys

Risteyksen suunnitelma on varsin hyvä. Ajoradan kaarteet voisivat olla muotoiltuja vielä pykälän napakamminkin, tämä parantaisi jalan, pyörällä ja sähköskuutilla liikkuvien turvallisuutta.

Pohjanlahdentien ja Kekkolantien risteys

Suunniteltu kääntymiskaistan poistaminen Pohjanlahdentieltä on hyvä ratkaisu. Kekkolantien pohjoispuolisen pyörätien alusta ollaan siirtämässä pyörätien liikennemerkki Kekkolantien ylittävän pyörätien jatkeen kohdalle – merkki ei tällöin välttämättä näy Pohjanlahdentieltä Graniitin suunnasta kääntyville.

Pohjanlahdentien ja Naattiantien risteys

Suunnitelma on hyvä.

Muistutus

Koko muistutuksemme suojateiden turvallisuuden parantamisesta voi lukea pdf-muodossa täältä.

Kaikki JYPSin jättämät muistutukset

Kaikkiin jättämiimme muistutuksiin voi tutustua Lausunnot, muistutukset ja raportit -sivulla.