Artikkelit

Pyöräilyn uudet tuulet -hankkeelle liikkumisen ohjauksen valtionapua 2018

Haimme Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n kanssa Liikennevirastolta liikkumisen ohjauksen valtionapua. Tukea haettiin yhteishankkeelle Tulevaisuuden viisaat liikkujat Keski-Suomessa 1.1.–31.12.2018. Meidän hankeosiomme nimi on Pyöräilyn uudet tuulet.

Liikennevirasto on myöntänyt Pyöräilyn uudet tuulet -hankkeelle tukea 35 000 €. Paikallisen rahoituksen kanssa hankkeen kustannukset ovat alustavasti noin 50 000 euroa.

Hankkeeseen on koottu ja kehitetty suuri osa pyöräilyä markkinoivasta ja edistävästä toiminnastamme. Hankesuunnitelmaan oli kirjattu seuraavat toimenpiteet:

  • pyöräilyaiheisten videoiden tuottamista
  • julkisuuden henkilöiden hyödyntäminen pyöräilyn markkinoinnissa
  • pyörällä yleisötapahtumiin kulkemisen edistämistä
  • Jyväskylän pyöräilylaskurien datan julkaisemista ja levittämistä
  • sähköpyöräilyn edistämistä
  • Keski-Suomi pyöräilee -kiertueen jatkaminen
  • Jyväskylän Seppälän suunnan pyöräbaanan ja Ritopohjantien pyörätien markkinointia
  • päiväkotikiertueen jatkaminen
  • Kyllä pyörille -kampanjan jatkaminen ja Pyöräliiton #Pyöräilytalveen osallistuminen
  • Jyväskylän Pyöräilyviikon 5.–13.5. järjestämistä
  • We Cycle Finland -kampanjan jatkaminen.

Valtionapua ei saatu haetusti, joten kaikkea suunniteltua toimintaa ei järjestetä.

Lisätietoja: Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

JYPSille valtakunnallinen liikkumisen olosuhteiden edistäjä -palkinto

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on myöntänyt JYPSille valtakunnallisen liikkumisen olosuhteiden edistäjä -palkinnon. Palkinto luovutettiin JYPSin puheenjohtaja Teemu Tenhuselle ja varapuheenjohtaja Kaisa Peltoselle perjantaina 16.2. Helsingissä valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa pidetyssä tilaisuudessa. Palkinnon luovuttivat opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sekä sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.

KKI perustelee palkitsemista seuraavasti:

”Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry on ainoa keskisuomalainen pyöräilijöiden edunvalvontayhdistys, joka aktiivisella toiminnallaan edistää pyöräilyolosuhteita ja pyöräilyä liikennemuotona. Pyöräilyn edistämisen lisäksi seura järjestää pyörälenkkejä ja -retkiä sekä pyöräilyyn liittyviä kokoontumisia, koulutuksia, kampanjoita, kilpailuja ja muita tapahtumia. Jyväskylän Pyöräilyseura kokoaakin yhteen niin pyöräilyä harrastavat ja siinä kilpailevat kuin pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneet kaikista ikäryhmistä.

Valtakunnallisesti liikenne- ja viestintäministeriön kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on 30 prosentin kasvu kävely- ja pyöräilymatkojen määrissä vuoteen 2030 mennessä. Jyväskylän kaupungin tavoitteena on pyöräilyn kulkumuoto-osuuden nostaminen 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Jyväskylän Pyöräilyseura tukee tavoitteiden saavuttamista tavoitteellisella ja määrätietoisella toiminnallaan. Seuran liikkumisen ohjauksen toiminta näkyy niin kaupungin katukuvassa kuin sosiaalisessa mediassa nostaen pyöräilyn näkyvyyttä. Jyväskylän Pyöräilyseura toteuttaa noin sata pyöräilytapahtumaa vuoden aikana. Vuonna 2012 pyöräilynedistämiskampanjan tunnukseksi suunnitellun I Cycle -logon seura vapautti muutamia vuosia sitten ilmaiseen yleishyödylliseen ja valtakunnalliseen käyttöön. Jyväskylän Pyöräilyseuran lanseeraamasta tunnuksesta onkin tullut suosittu eri puolilla Suomea.

Erityisen huomion ansaitsee Jyväskylän Pyöräilyseuran tekemä työ pyöräilyn edistämiseksi. Seuran päämääränä on, että entistä useammat fillaroisivat töihin, kouluun, kauppaan ja muille asioille. Konkreettisesti työ näkyy muun muassa osallistumisena pyöräilyyn liittyvien työryhmien toimintaan, aiheeseen liittyvissä tilaisuuksissa pidettyinä luentoina sekä ehdotusten, lausuntojen ja kannanottojen laatimisena turvallisen, jouhevan ja miellyttävän pyöräilyn puolesta.

Seura tekee esimerkillistä yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa eri kampanjoissa ja strategiatyössä. Jyväskylän Pyöräilyseura onkin ollut mukana muun muassa Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman laadinnassa, Jyväskylän liikenneturvallisuussuunnitelman päivittämisessä, Jyväskylän virkistysreittiselvityksessä sekä Jyväskylän liikennefoorumissa. Uusimpana ponnistuksena on työn alla oleva Suomen ensimmäinen maakunnallinen pyöräilynedistämisohjelma yhdessä muun toteuttajaverkoston kanssa. Poliittista päätöksentekoa tukeakseen Jyväskylän Pyöräilyseura laati vuoden 2017 kuntavaalien aikaan vaaliteesit pyöräilyn olosuhteiden kehittämiseksi ja haastoi ehdokkaita allekirjoittamaan ne. Lisäksi seura järjestää vuosittain niin kutsutun päättäjäpyöräilyn, jonka tavoitteena on kiinnittää kuntapäättäjien huomio pyöräilyolosuhteisiin ja niissä esiintyviin epäkohtiin.

KKI-ohjelma palkitsee vuoden 2017 liikkumisen olosuhteiden edistäjänä Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry:n, joka on esimerkillisellä ja laaja-alaisella toiminnallaan edistänyt pyöräilyn olosuhteita koko Keski-Suomen alueella.”

Lisätietoja

  • puheenjohtaja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertue 6.–14.2.2018

Järjestämme Keski-Suomen Liikunnan kanssa 7-osaisen Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen. Kiertue liittyy tekeillä olevaan Suomen ensimmäiseen maakunnalliseen pyöräilynedistämisohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on lisätä pyöräilyä liikennemuotona. Seminaareilla kerätään aineistoa edistämisohjelmaan ja tuetaan sen laadintaa. Kiertueella pyritään myös käynnistämään ja kehittämään paikallista pyöräilynedistämistoimintaa.

Seminaareihin kutsutaan esimerkiksi kuntien, kansalaisjärjestöjen, yritysten ja muiden pyöräilynedistämiseen vaikuttavien tahojen edustajia.

Kiertueen rahoittaa Keski-Suomen liitto.

Keski-Suomen Liikunta ry laatii maakunnallista edistämisohjelmaa yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa. Keski-Suomen liitto toimii edistämisohjelman toimeksiantajana.

Seminaarikiertueen aikataulu

Kiertue vierailee seitsemällä paikkakunnalla. Seminaarit ovat yhteisiä lähiseudun kuntien kanssa.

  1.  TI 6.2. klo 14–17:15, Jyväskylä, Cygnaeus-talo, kokoustila Helmi, Cygnaeuksenkatu 1
    • Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame
    • avaaja suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi, Keski-Suomen liitto
  2. KE 7.2. klo 14–17:15 Jämsä, Kankarisveden koulun auditorio, Auvilantie 81
    • Jämsä ja Kuhmoinen
    • avaaja kaupunkisuunnittelupäällikkö Kari Stenlund, Jämsä
  3. TO 8.2. klo 14–17:15 Viitasaari, kaupungintalo, valtuustosali, Keskitie 10
    • Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas ja Viitasaari
    • avaaja kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, Viitasaari
  4. PE 9.2. klo 14–17:15 Joutsa, kunnantalo, valtuustosali, Länsitie 7
    • Joutsa, Luhanka ja Toivakka
    • avaaja kunnanjohtaja Harri Nissinen, Joutsa
  5. MA 12.2. klo 14–17:15 Keuruu, kaupungintalo, valtuustosali, Multiantie 5
    • Keuruu, Multia ja Petäjävesi
    • avaaja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Puro, Keuruu
  6. TI 13.2. klo 14–17:15, Äänekoski, kaupungintalo, valtuustosali, Hallintokatu 4
    • Konnevesi ja Äänekoski
    • avaaja vapaa-aikajohtaja Paula Kemppainen, Äänekoski
  7. KE 14.2. klo 14–17:15, Saarijärvi, kaupungintalo, Saarijärvi-sali, Sivulantie 11
    • Kannonkoski, Karstula, Saarijärvi, Kyyjärvi ja Uurainen
    • avaaja kaupunginjohtaja Timo Rusanen, Saarijärvi

Seminaarien ohjelma

Kaikissa seminaareissa on sama ohjelma.

  • 14:00 Avaus
  • 14:05 Esittelykierros
  • 14:15 Pyöräilyn edistämisen hyödyt, tavoitteet ja keinot, Teemu Tenhunen, JYPS
  • 15:00 Keski-Suomen maakunnallinen pyöräilyohjelma, Elina Hasanen, KesLi
  • 15:30 Kahvitarjoilu
  • 15:45 Ryhmätyöskentely: pyöräilyn edistäminen paikallisesti ja maakunnallisesti
  • 16:45 Ryhmien tulosten esittely
  • 17:10 Loppuyhteenveto
  • 17:15 Tilaisuuden päätös

Ilmoittautuminen

Seminaareihin lähetetään kutsut kunnille, kansalaisjärjestöille ja muille toimijoille. Jos edustat tahoa, joka voi vaikuttaa pyöräilynedistämiseen, niin ilmoittaudu mukaan täällä!

Keski-Suomi pyöräilee -päätösseminaari

Edistämisohjelma julkaistaan Keski-Suomi pyöräilee -päätösseminaarissa maanantaina 7.5. Seminaari on osa Jyväskylän Pyöräilyviikon ohjelmaa. Päätösseminaariin lähetetään erilliset kutsut myöhemmin.

Lisätietoja

Seminaarikiertue löytyy myös Facebookista.

  • Teemu Tenhunen, JYPS, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Elina Hasanen, KesLi, elina.hasanen (ät) kesli.fi, 041 484 8860

Muistutus Ihantolantien katusuunnitelmasta

Jätimme muistutuksen Ihantolantien katusuunnitelmasta. Kiinnitimme huomiota erityisesti pyöräpysäköinnin määrään, Ihantolantien nopeusrajoitukseen sekä Ihantolantien ja Pitkäkadun risteysjärjestelyihin.

Arviomme mukaan suunnitelmassa esitettyihin kahteen Ihantolantien pyöräparkkiin mahtuisi korkeintaan noin 40 pyörää, joka on aivan liian vähän kun otetaan huomioon Harjun stadionin sijaitseminen Ihantolantien varrella ja alueen nykyinen pyöräpysäköintitilanne. Esitimme pyöräpaikkojen merkittävää lisäämistä ja parkkien kattamista sekä korostimme runkolukittavien telineiden tärkeyttä.

Ihantolantielle sekä Ihantolantien ja Pitkäkadun risteysjärjestelyihin esitimme useita turvallisuutta parantavia muutoksia. Ihantolantien nopeusrajoitusta voisi alentaa, Ihantolantielle suunnitellun yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien muuttaa jalkakäytäväksi sekä Pitkäkadun suuntaista pyörätietä suoristaa.

Voit lukea muistutuksemme täältä!

Muistutus Nevakadun katusuunnitelmasta

Jätimme muistutuksen Nevakadun katusuunnitelmasta. Kiinnitimme huomiota erityisesti yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän leveyteen, yhdistetyn väylän toispuolisuuteen sekä risteyksen kaarresäteiden loivuuteen. Kiitimme suunnitelmaa siitä, että risteysalueilla on käytetty asfalttiluiskaa kanttikiven sijaan ja Rahkaraitti on avattu pyöräilylle.

Voit lukea muistutuksemme täältä!

Ottakaa I Cycle -logo käyttöön omalla paikkakunnallanne Keski-Suomessa

Olemme järjestäneet I Cycle -pyöräilynedistämiskampanjaa vuodesta 2012. Jyväskylään, Jämsään, Äänekoskelle ja Keski-Suomeen suunnittelimme I Cycle -logot, ja logojen pohjalta olemme teettäneet mm. pyörätarroja, heijastimia, kyniä ja teepaitoja. Pari vuotta sitten vapautimme I Cycle -logon valtakunnalliseen käyttöön. Kampanja on ollut huikea menestys. Lisätietoja kampanjasta voit lukea täältä.

Nyt olemme suunnitelleet omat I Cycle -logot kaikille muillekin Keski-Suomen paikkakunnille. I Cycle -logon voi siis ottaa käyttöön myös Hankasalmella, Joutsassa, Kannonkoskella, Karstulassa, Keuruulla…

Kunnat, yhdistykset ja muut toimijat voivat lisäksi tilata pyörätarroja ja teepaitoja oman paikkakuntansa I Cycle -logolla.

Keski-Suomen I Cycle -logot

Kunnat, kaupungit, yhdistykset, yritykset jne. voivat käyttää logoja ilmaiseksi ja vapaasti yleishyödyllisiin pyöräilynedistämistarkoituksiin. Logoja voi käyttää pyöräilyn tunnuksena esimerkiksi nettisivuilla, esitteissä, pyörätelineissä ja pyöräteillä. Ladatkaa sopiva logo alta käyttöön!

Jos tarvitsette logosta We Cycle -versiota, niin ottakaa yhteyttä.

Logot on lisensoitu Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International -lisenssillä. Jos logoja aiotaan käyttää kaupalliseen tarkoitukseen, niin siihen on kysyttävä lupa etukäteen. Yritykset voivat käyttää logoja ilman lupaa esimerkiksi teettäessään työntekijöilleen I Cycle -tuotteita tai jakaessaan tuotteita muuten ilmaiseksi.

I Cycle -tarroja ja -teepaitoja?

Halutessanne voitte tilata omalle paikkakunnallenne I Cycle -pyörätarroja ja/tai -teepaitoja JYPSin kautta. Olemme neuvotelleet tarroille ja paidoille hinnat valmiiksi sekä hoidamme tuotetilauksen puolestanne.

Tarroja ja/tai teepaitoja voitte tilata sähköisellä lomakkeella! Tuotteita voi tilata 30.11.2016 asti. Tuotteet toimitetaan kerralla joulukuussa.

icyclepaidatpieni

Esimerkiksi Keuruun, Kinnulan ja Laukaan I Cycle -paidat näyttävät tältä. Tilattavien paitojen värivalikoima on lime, musta ja oranssi.

Ilmoittautuminen mukaan kampanjaan

Kun otatte logoja käyttöön, niin toivomme siitä ilmoitusta sähköisellä lomakkeella. Logon käyttöön ottaneita tahoja voidaan mainostaa nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

KuljeViisaasti3pKiitos kun pyöräilet -hanke

Logojen suunnitteleminen on osa Kiitos kun pyöräilet -hankettamme. Hankkeen suurin rahoittaja on Liikennevirasto liikkumisen ohjauksen valtionavulla.

Lisätietoja

  • Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195.

Jyväskylän Puistokadun pyöräliikenne muuttuu yksisuuntaiseksi

Jyväskylän kaupunki muuttaa pyöräliikenteen Puistokadun yhdistetyillä jalkakäytävillä ja pyöräteillä yksisuuntaiseksi. Muutos astuu voimaan muutaman viikon sisällä, mutta kannattaa alkaa noudattaa yksisuuntaisuutta jo nyt sekä Puistokadulla että mahdollisuuksien mukaan muilla kaduilla.

paaverkko

Keskusta-alueen pääpyöräverkko Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman mukaan. 1-suuntaisia pyöräteitä on tulossa mm. Rajakadulle, Yliopistonkadulle, Voionmaankadulle ja Hannikaisenkadulle.

Yksisuuntaiset pyörätiet ja -kaistat ovat keskustatyyppisillä alueilla yleisesti erinomainen ja kansainvälisen mallin mukainen ratkaisu. Yksisuuntaiset pyörätiet ja -kaistat parantavat sekä sujuvuutta että turvallisuutta. Puistokadun pyöräliikenteen 1-suuntaistaminen onkin yksi polkaisu Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman toteuttamisessa. Jatkossa 1-suuntaisia väyliä on tulossa lisää useille muille kaduille.

Kaupunki toteaa Puistokadun pyöräliikenteen yksisuuntaistamispäätöksessä:

Puistokadun itä- ja länsipuolella on yhdistetyt jalankulku- ja pyörätiet, jotka ovat osa Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman mukaista baanareitistöä. Pyöräilyn sujuvuutta ja turvallisuutta voidaan edistää toteuttamalla yksisuuntaisia pyöräilyväyliä. Autoliikenteen kanssa samaan suuntaan kulkeva pyöräliikenne on looginen ratkaisu ja korostaa polkupyöräilyn roolia ajoneuvoliikenteen kulkumuotona. Yksisuuntaisilla pyöräilyväylillä myös pyöräilijöiden keskinäisten kohtaamisonnettomuuksien riski pienenee.

Puistokadun yhdistetyillä jalankulku- ja pyöräteillä pyöräily sallitaan jatkossa vain yhteen suuntaan. Autoliikenteen kulkusuuntien mukaisesti pyöräily Taulumäen suuntaan on sallittu itäisellä ja keskustan suuntaan läntisellä väylällä. Muutos tehdään tekstillisillä liikennemerkkikilvillä ja se koskee väliä Kalevankatu–Rajakatu. Järjestelyn toimivuutta seurataan ja sen perusteella tehdään myöhemmin tarvittavia muutoksia.

Muutoksen yhteydessä Puistokadun pyöräteiden reunakiveykset poistetaan.

Muistutus Jyväskylän Mannisenmäen Laulukaaren ja Soittokaaren katusuunnitelmista

Jätimme muistutuksen Jyväskylän Mannisenmäen katujen Laulukaari ja Soittokaari sekä
yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien välillä Tanssikaari ja Tiilitehtaantie katusuunnitelmista. Kiinnitimme muistutuksessamme huomiota erityisesti pyöräteiden ja ajoratojen risteysten väistämisvelvollisuuksiin ja mahdollisiin näkemäongelmiin. Positiivista on se, että ajoradoilla ja pyöräteillä ei risteyksissä ole tasoeroa.

Voit lukea muistutuksemme täällä!

Väyläsuunnitelman toimivuuden mittaaminen pyöräilyn näkökulmasta -hankkeen raportti valmis

Keräsimme viime vuonna GPS-dataa T&K-hankkeeseen ”Väyläsuunnitelman toimivuuden mittaaminen pyöräilyn näkökulmasta. Pyöräverkon luokittelun mallintamisen kehittäminen – case Jyväskylä.

GPS-data on nyt analysoitu ja tulokset julkaistu Liikenneviraston raportissa ”Mallinnusmenetelmiä pyöräliikenteen suunnitteluun ja arviointiin”.

Nopeudenmittausdataa keräämään pyöräväylien suunnittelun avuksi!

Yksi olennainen tekijä pyöräväylien laadussa on se, kuinka sujuvasti niillä voi kulkea. Laadunmäärityshankkeessamme keräämme tietoa esimerkiksi Sports Tracker- tai muulla puhelimen paikannussovelluksella kävelijöiden ja pyöräilijöiden todellisista nopeuksista Jyväskylän kaupunkialueella. Näin pyritään mm. parantamaan väyläsuunnittelun pohjana olevaa tietoutta ratkaisujen toimivuudesta käytännössä.

Tiedonkeruussa myös juuri sinä voit auttaa!

Pikaohje tiedon keräämiseen

Jos pyöräilet tai kävelet Jyväskylän keskustassa tai sen tuntumassa, laita Sports Tracker tai vastaava paikannusohjelma tai erillinen GPS-laite päälle ja tallenna tiedot.

Pidempi ohje tiedon keräämiseen

Karttaan on merkitty reittejä, joilta tallennettuja GPS-tietoja erityisesti toivotaan. Riittää, että reittisi sivuaa vaikkapa vain yhtä ongelmakohtaa, kaikki tieto on arvokasta. Reitit ovat todennäköisillä, tulevilla pääpyöräreiteillä noin suurin piirtein, joten samalla tulee kartoitettua akuutteja parannustarpeita näillä väylillä.

Reitit keskustassa ja sen liepeillä ovat likimain seuraavat:

Ylistö–Hippos–Kortepohja (etupäässä ”erillisiä” kevareita)

Taulumäki–Savela (Puistokatu–Yliopistonkatu–Voionmaankatu)

Taulumäki–Savela (Rajakatu–Nisulankatu)

Seminaarinmäki–Keltinmäki  (mm. Keskussairaalantie)

Lutakko–Matkakeskus / Lutakko–Tourula (sekä rantaa että Hannikaisenkadun vartta pitkin)

Nisula–Kirkkopuisto–Kuokkala (Sepänkatu–Harjukatu–Kilpisenkatu–Siltakatu)

Palokanorsi

Aja/kävele liikennesääntöjen mukaan ja sellaista vauhtia kuin yleensäkin tapanasi on. Erottele kävely ja pyöräily omiin luokkiinsa tiedonkeruusovelluksessa.

Tiedot käsitellään nimettöminä, mutta jos haluat, että esim. matkan lähtö- tai määränpää eivät näy, laita tiedonkeruu päälle vain osalle matkaa. Pistekohtaisia tai lyhyen matkan reititettyjä (mutta siis nimettöminä esitettäviä) nopeustietoja voidaan julkaista avoimena datana.

Tietojen lähettäminen

Tietoja toivotaan erityisesti gpx-, xml- tai csv-muodossa. Xml on kaikkein toivotuin.

Lähetä keräämäsi data viestin liitteinä osoitteeseen jypsi.gepsi (ät) gmail.com. Viestin otsikoksi tai tekstiksi ei tarvitse laittaa mitään. Voit lähettää mittaustiedostoja yhden kerrallaan tai useampia nipussa.

Tarkka ohje datatiedostojen luomiseen Sports Trackerissä

1. Avaa matka, jota olet lähettämässä, eli workout, Sports Trackerin netissä olevilla sivuillasi.
2. Klikkaa oikeasta yläkulmasta export.
3. Riippuen koneen asetuksista, matkan tiedot tallentuvat ladattuihin tiedostoihin tai avautuu erillinen ikkuna, jonka kautta voit tallentaa tiedoston haluamaasi sijaintiin.

Tulokset ja lisätietoja 

Tuloksia julkaistaan loppusyksystä tietojen keruun päätyttyä ja analysoinnin valmistuttua.

Kiitos jo etukäteen kaikille osallistujille!

Pyöräilynedistämisvastaava Samuli Rinne, 0400 543 835, rinteensamuli (ät) gmail.com