Kaisu Soivio on JYPS:in tuhannes jäsen

JYPS:in jäsenmäärä on kasvanut vauhdikkaasti viimeisen noin 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 jäseniä oli 122, 2011 180, 2012 360, 2013 610 ja 2014 821. 1000 jäsenen raja ylitettiin 14.6.2016. Tämän hetken 1006 jäsenestä alle 18-vuotiaita on 220.

Kiitoksia kaikille jäsenille ja toimintaa vuosien aikana järjestäneille sekä tervetuloa myös uudet liittyjät!


”Pyörällä näkee enemmän”

Merkittävän tasaluvun kunniaksi haastattelimme yhdistyksen 1000. jäsentä Kaisu Soiviota. Kaisulle lahjoitettiin samalla I Cycle JKL -teepaita ja seuran ajopaita.

”Majailet tiettävästi sekä Lahdessa että Jyväskylässä. Miksi liityit JYPS:iin?”

”Aloitin työt Jyväskylässä helmikuussa, mutta puoliso työskentelee edelleen Lahdessa. Suunnitelma on jollakin aikataululla asettua Jyväskylään. Seuran aktiivisuus ja mahdollisuus oppia seuran kautta tuntemaan niin samanhenkisiä ihmisiä kuin alueen lenkkipolkuja kiinnostivat.”

”Miten kauan olet fillaroinut? Mistä kiinnostuksesi pyöräilyyn alkoi?”

”Olen taustaltani oululainen ja fillarilla kulkeminen on ollut aina luonnollinen valinta. Vuonna 2003 lopetin futiksen tosissaan pelaamisen ja uusille harrastuksille jäi aikaa. Tuolloin kokeilin silloisen poikaystävän, nykyisen aviomiehen, Sunn-maasturilla ensimmäisen kerran maastopyöräilyä ja keväällä 2004 ostin ensimmäisen oman maasturin.”

”Mitä pyöräilyn alalajeja harrastat?”

”Pyörä on tietysti ykköskulkine arkipäivässä. Lisäksi olen parantumaton maastopyöräilijä. Olen kyllä antanut mahdollisuuden myös maantiepyöräilylle ja cyklokrossille, mutta palaan aina poluille, koska maastopyöräily on mukavaa kelissä kuin kelissä vuoden ympäri. Etenkin tekniset ja endurohenkiset polut ja talviajelu fatbikellä ovat lähellä sydäntä, mutta kaikki keinot poistua kestopäällysteiltä käyvät.”

”Olet käynyt muutamilla JYPS-maastolenkeillä, miltä meininki on tuntunut? Millainen vaikutelma sinulla muuten on JYPS:in toiminnasta?”

”Lenkeillä tuntuu olevan mukavasti väkeä ja meno on ollut leppoisaa näillä osallistumillani lenkeillä. Naisten omista lenkeistä ja toiminnasta suuri plussa, vaikka en olekaan vielä ehtinyt osallistua. JYPS:issä tuntuu tapahtuvan paljon ja monipuolisesti. Arvostan suuresti myös pyöräilyn ja puitteiden edistämistyötä. Miksipä huonoon seuraan olisin edes liittynyt?”

”Mikä on fillaroinnissa parasta?”

”Fyysinen haaste on tietysti yksi tekijä. Lisäksi maastopyöräily tekee henkisesti hyvää, lenkillä tyhjenee tehokkaasti stressaavat asiat mielestä, kun ajamiseen on keskityttävä 100 % siinä hetkessä. Viimeiseksi erästä pyöräilyhörhöä (sorry px) tuttua lainatakseni: ”pyörällä näet enemmän” – fillarilla pääsee hienoihin paikkoihin ja ehtii nähdä paljon enemmän kuin jalan liikkuessa.”