Suunnitelman kuva keskustan pyöräväyläverkon tavoitetilanteesta.

Lausunto Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelmasta

Jyväskylän keskustan liikennejärjestelyistä on laadittu yleissuunnitelma. Suunnitelma ohjaa tulevina vuosina yleisellä tasolla keskustan alueen liikennejärjestelyiden kehittämistä ja toteuttamista. Suunnitelma linjaa sitä, missä, miten, millaisilla väylillä ja käytännössä myös kuinka paljon milläkin liikennemuodolla keskustan alueella tulevaisuudessa liikutaan sekä mihin autot ja pyörät pysäköidään.

Suunnitelman on tilannut Jyväskylän kaupunki ja sen on laatinut Ramboll. Suunnitelma ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät täältä.

Olemme jättäneet lausuntopyynnön perusteella suunnitelmasta lausunnon 10.4.2012. Lausunto löytyy pdf-muodossa täältä. Lyhyesti todettuna suunnitelmassa on hyviä aineksia, mutta emme voi hyväksyä suunnitelmaa kokonaisuutena vielä nykymuodossaan.

Huom! Lausunnossa mainitut sivunumerot perustuvat paperiseen suunnitelmaan, eivät netistä löytyvään versioon.

Naisten ajopaita.

Vuoden 2012 seuravaatteet tilattavissa

Naisten ajopaita.Vuoden 2012 seuravaatteet ovat tilattavissa. Valikoimissa on yhteensä peräti 30 erilaista vaatetta. Uutuuksia ovat yhteistyössä Trimtexin kanssa suunnitellut JYPS-kuosilliset ajopaidat ja -takit. Perinteisten JYPS:in sinisten vaatteiden lisäksi valikoimiin otettiin samalla naisille tarkoitetut pinkit ajopaidat ja -takit. Myös JYPS:in omaa Buff-tyyppistä huivia on tulossa.

Käy tutustumassa vaatteisiin seuravaatesivulla ja tee tilauksesi! Tilausaikaa on jatkettu edelleen sunnuntaihin 15.4.!

Valmentautumisluento ja kevätkokous 16.4.2012

Seuran valmennusvastaava Arto Hakasalo luennoi valmentautumisesta Sepänkeskuksen (Kyllikinkatu 1) tilassa Seos maanantaina 16.4. klo 18–19. Artolle voi etukäteen lähetellä vastausta kaipaavia kysymyksiä osoitteeseen hierhaka (ät) netti.fi.

Luennon jälkeen eli noin klo 19 pidetään JYPS ry:n sääntömääräinen kevätkokous samassa tilassa. Kokouksessa päätetään vuoden 2011 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä asianosaisille. Listalla myös pari seuralaisten ehdottamaa asiaa.

Kokouksen jälkeen infotaan ja keskustellaan vapaamuotoisesti kevään toiminnasta, mm. Pyöräilyviikosta. Sovitaan myös Pyöräilyviikon työvuoroja ja vastuita.

Tilaisuudessa on jaossa mm. seuraesitteitä, I Cycle JKL -tarroja sekä Pyöräilyviikon esitteitä ja julisteita. Varastossa olevat seuravaatteet ovat myynnissä. Nähtävänä, ostettavana ja tilattavana myös I Cycle JKL -teepaitoja!

Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Ride Cycle Store Cupin Talvi-XC:n tulokset

Talvi-XC:n osallistujia. Kuva Touho Häkkinen.Ride Cycle Store Cupin toinen kisa, Talvi-XC, ajettiin Haukanniemen lumisilla poluilla. CC Picaron järjestämässä mittelössä oli 26 osallistujaa.

Miesten yleisen sarjan voitti Juuso Jutila ja naisten Susanna Laurila. Tulokset löytyvät täältä.

Kuvia kisasta löytyy esimerkiksi täältä.

Osa kilpailijoista ei ole vielä maksanut Talvi-XC:n osallistumismaksua. Maksun (8 €) voi maksaa JYPS:in tilille FI24 3636 3002 0883 00. Maksuun on kirjoitettava viestiksi KSCup/Talvi-XC, näin maksu kirjautuu Keski-Suomen Pyöräilycupin tilipaikalle.

Cupissa kisaillaan seuraavan kerran IX Harju MTB:ssä Pyöräilyviikolla 12.5.

Setämiehen lumisia maisemia. Kuva Jani Käyhty.

Ride Cycle Store Cup 2012 alkaa keskiviikkona 14.3.!

Ride Cycle Store Cup on keskisuomalaisten pyöräilyseurojen yhdessä järjestämä kilpailusarja. Cupissa ajetaan monipuolisesti sekä asfaltilla että maastossa. Vuonna 2012 cupiin sisältyy kymmenen osakilpailua (sarjoissa N/M10, N/M12 ja N/M14 sekä joukkuekilpailussa yhdeksän).

Cup alkaa 14.3. klo 18 Setämies-talvienskalla. Kyseessä on endurotyyppinen talvikisa MTB Enduro SM Jyväskylän Setämies-erikoiskokeella Laajavuoressa. Video reitiltä löytyy täältä. Laita nastat alle, ota lamppu mukaan ja tule ajamaan!

Osallistumismaksu on aikuisilta 8 € ja alle 18-vuotiailta 3 €. Osallistumisoikeus kaikkiin kauden kilpailuihin maksaa 40 / 10 €.

Muistathan, että cupiin kuuluu myös joukkuekilpailu! Kasaa oma 3–5 kuskin tiimisi ja ilmoita se mukaan cupiin jo Setämiehellä!

Lisätietoja cupista löytyy täältä.

Jouko kurvaa Setämiehellä 11.2.2012. Kuva Jani Käyhty.

Talvimaastopyöräilemään Laajavuoreen

Laajavuoreen MTB Enduron SM-kisaa varten kesällä 2011 tehty Setämies-maastopyöräenduropätkä on nyt talvikäytössä. Ahkeran lapioinnin ansiosta reitti on puhtaana lumesta ja valmiina fillarointiin! Pätkää saa ajaa – ja aurata – milloin vain.

Setämiehen lähtöpaikka on ison hyppyrimäen tornin lähellä ja maali hyppyrimäkien alastulojen luona.

Viralliset avajaiset pidetään heti pakkasten laskettua pyöräilyllisiin lukemiin. Muitakin tapahtumia ja jopa kisoja pätkällä on tulossa. Vuoden 2012 virallinen kisakausikin alkaa tällä reitillä, kun Ride Cycle Store Cup pyörähtää käyntiin Setämies-talvienskalla keskiviikkona 14.3.

Seuraa viestintää ja kysele tarvittaessa lisäohjeita foorumilla!

Risto Ojajärven piirustus Kankaan mahdollisesta katunäkymästä. Piirros tehtiin aiemmin JYPS:in Kangas-visiota varten.

JYPS:inkin kannattama työ voitti Kankaan arkkitehtuurikilpailun

Jyväskylän Kankaan uuden asuinalueen arkkitehtuurikilpailun voittajat julkistettiin tänään. Kilpailun voitti selkeästi Hjalmarin uni -niminen työ. Toista palkintoa ei jaettu lainkaan. Jaetulle kolmannelle sijalle valittiin Kollektiivilipasto ja Kangastus II.

Lisätietoja tuloksista voi lukea kaupungin tiedotteesta.

Arvioimme aiemmin kaikki kilpailun 32 työtä pyöräilyn ja muun liikenteen kannalta. Hjalmarin uni oli arviointimme mukaan yksi kolmesta parhaasta työstä. Kirjoitimme Hjalmarin unesta mm. näin: ”Työssä alueelle on mm. visioitu kaksi sisäistä viherlenkkireittiä, pikapyörätiet useisiin suuntiin, laaja autoton keskusta-alue, toimiva citybussin reitti, shared space -katuja, erilliset pyörätiet kävelykaduillakin, katetut lämpimät pyöräparkit, lämmitettäviä kävelykatuja, polkupyöräkeskus ja uusi silta Tourujoen ylitse. Myös pyöräpaikkanormi on mainittu (1 pp / 30 kerros-m2).” Myös Kollektiivilipastossa todettiin olevan erityisiä ansioita pyöräilyn kannalta: sijoitimme työn toiseksi parhaaseen ryhmään. Ilman useita miinuksia Kollektiivilipasto olisi ollut meidänkin listauksessamme aivan kärjessä. Kangastus II puolestaan sijoittui kohtalaisten töiden ryhmään. Koko näkemyksemme kilpailutöistä löytyy täältä.

Jatkossa pyrimme varmasti vaikuttamaan siihen, että kilpailutöiden pyöräilyn kannalta ansiokkaat ehdotukset siirtyvät myös Kankaan jatkosuunnitteluun ja toteutukseen.

Keski-Suomen kolme ensimmäistä Bullittia juuri saapuneina 2011.

Lastipyörien yhteistilaus

Viime vuoden tapaan tänä keväänä tehdään yhteistilaus ihmisten ja tavaran kuljettamiseen soveltuvista Bullitt Cargo Bike -lastipyöristä. Bullittit ovat lastipyöristä keveimpiä ja laadukkaimpia – ja kaksipyöräisinä Bullittit soveltuvat muutenkin parhaiten Jyväskylän varsin mäkisille väylille. Bullitteja ei toistaiseksi saa Suomesta, joten ne tilataan suoraan valmistajalta Tanskasta. Yhteistilauksen avulla sekä pyörien hintoja että toimituskuluja saadaan alemmas.

Lastipyörää voi loistavasti käyttää tavaran tai ihmisten kuljettamiseen – tai vaikka oman yrityksen mainostamiseen. Bullittilla voi kuljettaa kymmeniä kiloja lastia, esimerkiksi pesukoneen tai kaksi lasta. Pyörän etuosaan saa vesivanerisen avoimen kuljetuslaatikon tai vesitiiviin alumiinisen laatikon. Lapsille voi laittaa penkit ja turvavyöt. Mainostamista varten pyörän runkoon saa kiinnitettyä alumiinilevyn. Näin Bullitt soveltuu ja mukautuu monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi perheen asiointimatkojen hoitamiseen Bullitt on kerrassaan erinomainen väline.

Kokeilematta Bullittia ei tarvitse tilata. Huhtikuun 2. päivä järjestetään Bullittien koeajotilaisuus Jyväskylän Aren aukiolla. Tilaisuudessa pääsee testaamaan ainakin kahta Bullittia. Pyörän tilaamisesta pitää päättää sitovasti huhtikuun 13. päivään mennessä, näin pyörien pitäisi ehtiä Keski-Suomeen huhtikuun loppuun mennessä ja mukaan Pyöräilyviikon pyöräparaatiin 5.5. Pyörät kuljetetaan Tanskasta parissa päivässä, mutta varaudumme myös siihen, ettei haluttuja malleja ole heti varastossa.

Jos olet kiinnostunut Bullittin tilaamisesta, ole yhteydessä Antti Poikolaan! Bullittit kustantavat mallista riippuen noin 1500–2000 €.

Kuvia Keski-Suomen Bullitteista löytyy täältä ja runsaasti lisätietoja lastipyöristä Tavarafillarista.

Ensiavun peruskurssi 16.–17.3.2012

JYPS ja melontaseura Melanvilauttajat järjestävät jäsenilleen SPR:n EA 1 -vaatimusten mukaisen 16-tuntisen ensiavun peruskurssin.

Kurssi on räätälöity liikunta- ja luonto-olosuhdepainotteiseksi. Tavoitteena on melonnan, pyöräilyn ja retkeilyn tyypilliset riskit ja onnettomuustilanteet huomioiva kurssi. Kurssin pitää SPR:n kouluttaja, ja siltä saa kolme vuotta voimassa olevan SPR:n Ensiapu 1 -kurssitodistuksen.

Kurssi pidetään perjantaina 16.3. klo 16:30–22 ja lauantaina 17.3. klo 10–20. Paikkana on SPR:n tila Tourulassa.

Kurssi on JYPS:in osalta tarkoitettu erityisesti junioritoimintaa, yhteislenkkejä, retkiä ja muita seuran tapahtumia ohjaaville ja vetäville. Näille henkilöille kurssi on ilmainen. Muille seuralaisille kurssi maksaa 60 € (normaali hinta 92 €). Ohjaajat ovat etusijalla kurssin paikkoja täytettäessä – muita otetaan mukaan kurssille, jos vapaita paikkoja jää.

Mukaan voi ilmoittautua puheenjohtajalle!

Nettisivuilla vierailtiin 53 500 kertaa vuonna 2011

Google Analyticsin mukaan JYPS:in nettisivuilla vierailtiin viime vuonna 53 537 kertaa eli lähes 150 kertaa päivässä. Vuodesta 2010 kävijämäärä nousi 38 %.

Yksittäisiä sivuja katseltiin vuoden aikana yhteensä 151 171 kertaa eli sivuilla vierailija kävi keskimäärin noin 2,8 sivulla. Keskimääräinen vierailuaika oli 4 minuuttia 34 sekuntia. Sivuilla käytiin yhteensä 29 182 eri tietokoneelta. 47 % vierailijoista kävi sivuilla useammin kuin yhden kerran. 98 % kävijöistä oli Suomesta ja 44 % Jyväskylästä.

Suoraa liikennettä sivuille oli 21 % käynneistä, hakukoneiden avulla tullutta 59 % ja muiden sivujen kautta ohjautuvaa 19 %. 46 % vierailijoista käytti selaimena Mozillaa, 28 % Exploreria, 11 % Chromea, 9 % Safaria ja 4 % Operaa.

Sivuilla vierailtiin eniten lauantaina 7.5., sunnuntaina 15.5., lauantaina 11.6. ja perjantaina 23.9. Kaksi ensimmäistä piikkiä todennäköisesti johtuvat 7.–15.5. järjestetystä Pyöräilyviikosta, kesäkuun huippu MTB Marathon Cup Laajavuoresta ja viimeinen 22.9. Autottomasta päivästä. Kaikkein suosituin vierailupäivä oli 11.6., jolloin sivuilla käytiin 719 kertaa.

Järjestyksessä 30 suosituinta yksittäistä sivua olivat:

  1. Etusivu (31 307 käyntiä–2010: 29 525–2009: 21 937)
  2. Tori (6739–6776–4814)
  3. Keskustelu ja tiedotus (5751–4307–4044)
  4. MTB Marathon Cup Laajavuori (5231–4332–3420)
  5. Tapahtumat ja toiminta (4933–4666–3177)
  6. Kuva- ja videogalleria (4921–5699–5548)
  7. Ride Cycle Store Cup (4433–3913–2004)
  8. Pyöräily (3937–3226–2064)
  9. Huoltaminen (3751–1875–1058)
  10. Pyörä (2979–2432–1636)
  11. Pyöräreittejä Keski-Suomessa (2511–2041)
  12. Pyöräilyviikko (2461–1433)
  13. Seura (2299–2187–1580)
  14. Maantiepyöräily (2284–1017–537)
  15. Ride Cycle Store Cupin tulokset (2092–1408)
  16. Ajoasento (1982–841–409)
  17. Yhteystiedot (1860–1721–1304)
  18. Retkipyöräily (1841–1150–693)
  19. Yhteislenkit (1801–1941–1405)
  20. MTB Marathon Cup Laajavuoren tulokset (1762–1510–1177)
  21. Maastopyöräily (1720–992–548)
  22. Pukeutuminen (1523–440)
  23. Pyöräretket (1512–253)
  24. Seuravaatteet (1450–1369–858)
  25. Talvipyöräily (1450–111)
  26. Kalenteri (1407–1686–1368)
  27. Arkisto (1407–2311–2136)
  28. MTB Enduro Jyväskylä (1272–2779–1393)
  29. Välineet ja varusteet (1231–951–690)
  30. Pyörän valot kuntoon (1137, tiedote)

Vuoden 2010 tilastot löytyvät täältä ja vuoden 2009 täältä.