Artikkelit

Ilmoittautuminen Fillariakatemian kesän 2020 kursseille ja ryhmiin on avoinna!

JYPSin Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilyyn liittyvää toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Ilmoittautuminen Fillariakatemian kesän 2020 kursseille ja viikkoryhmiin on nyt avoinna. Kurssit ja ryhmät pyörähtävät käyntiin kesäkuun alussa.

Ilmoita lapsesi mukaan toimintaan! Lisätietoja ja ilmoittautumislinkit löytyvät kunkin kurssin ja ryhmän sivuilta.

Tavoitteellisesti harjoittelevien JuniorTeamiin voi ilmoittautua milloin vain. Järjestämme myös muuta toimintaa ja tapahtumia, joten kannattaa seurata Fillariakatemian nettisivuja ja Facebookia!

Ohjaajaksi JYPSin Fillariakatemiaan 2020?

Etsimme kesälle 2020 ohjaajia lasten ja nuorten maastopyöräilypainotteisiin harrastusryhmiin. JYPSin Fillariakatemia järjestää toimintaa 3–16-vuotiaille vähintään touko-syyskuussa.

Työ soveltuu esimerkiksi liikunnan tai muun ohjausalan opiskelijalle. Toivomme Sinulta innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisesta, omaa maastopyörää, mahdollisesti kokemusta lapsiryhmien vetämisestä, reilua ja rentoa asennetta sekä täysi-ikäisyyttä. Kokemus fillaroinnin ohjaamisesta ei ole pakollista, mutta pyöräilytausta helpottaa oppimista. Kevään aikana järjestämme koulutusta uusille ohjaajille.

Tarjoamme Sinulle:

Lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse 13.3.2020 mennessä.

Lisätiedot

  • JYPS Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, pilvi.laukkanen@jyps.fi.

Ilmoittaudu Fillariakatemian kevään ja kesän 2018 ryhmiin!

Fillariakatemia tarjoaa monipuolista pyöräilyä lapsille, nuorille ja perheille. Ilmoittautuminen kevään kursseille ja kesän harrastusryhmiin on nyt avoinna. Uutena ryhmänä käynnistyy BMX-ryhmä!

Fillarikoulut toukokuussa:

  • Fillarikoulu 5–7 v.
  • Fillarikoulu 8–12 v.

Harrastusryhmät touko-syyskuussa

  • Potkuttelijat 3–4 v.
  • Trial-pyöräily 3–18 v.
  • Nappularyhmä 5–7 v.
  • Maastoryhmä 8–16 v. (täynnä)
  • BMX-ryhmä 8–16 v.

Valmennusryhmät

  • JuniorTeam

Lue lisää ja tule mukaan toimintaamme! Paikkoja ryhmissä on rajoitetusti!

www.jyps.fi/fillariakatemia

www.facebook.com/jypsfillariakatemia

Ilmoittaudu Fillariakatemian kevään ja kesän 2017 ryhmiin!

Fillariakatemia tarjoaa monipuolista pyöräilyä lapsille, nuorille ja perheille. Ilmoittautuminen kevään lyhytkursseille ja kesän harrastusryhmiin on nyt avoinna!

Keväällä järjestetään Fillarikouluja, joissa on mahdollista tutustua pyöräilyyn tiiviissä kurssimuodossa. Uutena ryhmänä on erityisliikunnan Fillarikoulu kesäkuussa. Kesäkuussa käynnistyvät myös viikoittaiset harrastusryhmät eli Nappularyhmä ja Maastoryhmä. Potkuttelijat kokoontuvat kesä- ja elokuussa. Trial-pyöräilyn harkat aloitetaan toukokuussa. Junior Team mahdollistaa tavoitteellisen maastopyöräilyn harjoittelun.

Lue lisää ja tule mukaan toimintaamme!

www.jyps.fi/fillariakatemia

Pyöräilykoulutusten superviikonloppu 20.–21.5.2017

Jyväskylässä järjestetään saman viikonlopun aikana kaksi koulutusta: lauantaina 20.5. Pyöräilyn ohjaamisen startti ja sunnuntaina 21.5. Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Pyöräilyseura ry, Suomen Pyöräilynohjaajat ry ja Suomen Pyöräilyunioni ry.

Voit osallistua jompaan kumpaan koulutukseen tai molempiin.

PYÖRÄILYN OHJAAMISEN STARTTI lauantaina 20.5.2017 klo 12–17

Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutusten (taso 1) tavoitteena on kouluttaa erityisesti avustavia ohjaajia pienimuotoisiin kaupunkiajoihin, lenkeille, retkille ja muihin pyöräilytapahtumiin. Koulutukset antavat myös valmiuksia osallistua myöhemmin varsinaisille ohjaajakursseille. Startin käyminen ei kuitenkaan ole pakollista seuraaville tasoille osallistumiseksi. Koulutukset ovat avoimia 18 vuotta täyttäneille. Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

– ryhmän ohjaamisen perusteet
– keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
– olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja liikenteessä kulkemisen
– olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen – urvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
– välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

LAPSET JA NUORET PYÖRÄILEMÄÄN -KOULUTUS sunnuntaina 21.5.2017 klo 12–17

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa. Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen sisällöt:

– lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
– monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä, kouluissa ja trialissa
– turvallisuus ja ea-taidot
– lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen:

Paikka:
Kansalaistoiminnankeskus Matara (Matarankatu 6, Jyväskylä).

Osallistumismaksu:
Lauantai TAI sunnuntai 50 € / SuPon jäsenille 40 €
Lauantai JA sunnuntai 80 € / SuPon jäsenille 70 €

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPS ry:n jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan toiminnassa. Suosittelemme voimakkaasti sitä, että yhdistykset tms. maksavat jäsentensä osallistumismaksun.

Varusteet:
Osallistujilla tulee olla lauantain 20.5. koulutuksessa mukana oma pyörä ja kypärä. Sunnuntain 21.5. koulutuksessa oma pyörä ei ole pakollinen, mutta pääset kokeilemaan harjoitteita paremmin. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen koulutuksiin tapahtuu samalla sähköisellä lomakkeella perjantaihin 12.5. mennessä sähköisellä lomakkeella.  Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5 hlö per koulutus. Saat sähköpostiisi koulutuksen vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikon 19 lopussa.

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541

Fillariakatemian ohjaajaksi kesällä 2017

Etsimme kesälle 2017 ohjaajia lasten ja nuorten pyöräilyn harrastusryhmiin. Järjestämme toimintaa 3–16-vuotiaille touko-syyskuussa: www.jyps.fi/fillariakatemia. Työ soveltuu esim. liikunnan tai muun ohjausalan opiskelijalle tai liikunnan alan ammattilaiselle. Toivomme Sinulta innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisesta, kokemusta lasten ryhmien vetämisestä, hyvää ja rentoa asennetta sekä täysi-ikäisyyttä. Kokemus pyöräilyn ohjaamisesta ei ole pakollista, mutta monipuolinen pyöräilytausta helpottaa oppimista ja BikeTrial-ryhmässä kokemus lajista. Kevään aikana järjestämme koulutusta uusille ohjaajille.

Tarjoamme Sinulle:
– Pyöräilynohjaajan pätevyys (koulutus 11.–12.3. ja 1.–2.4., www.jyps.fi/ohjaajakoulutus)
– Ohjaustunteja joustavasti 1–3 h viikossa
– Työkorvaus 20–35 € / ohjauskerta
– Supermukava ohjaustiimi tukenasi

Otathan yhteyttä pian! Vapaamuotoiset hakemukset ja CV sähköpostitse 3.3.2017 mennessä.
Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen@jyps.fi, 040 778 0541

JYPS mukana pumptrack-pyöräilykiertueella Jyväskylän kouluilla

Jyväskylän kaupungin tiedote:

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut on hankkinut leikkipaikkavälinevalmistaja Lappsetin Pumptrack-pyöräilyradan paikallisten koulujen käyttöön. Pumptrack-rata on mahdollista siirtää ja näin ollen rata kiertää neljällä koululla syyskuun aikana. Rata on koulujen käytössä yhden viikon ajan ja jää lopulta viimeisen kiertuepaikan, eli Kuokkalan yhtenäiskoulun käyttöön. Rata on kaikkien vapaassa käytössä kouluajan päättymisen jälkeen.

Pumptrack-rata toimii erinomaisena lähiliikuntapaikkana pyöräilystä innostuneille lapsille ja nuorille. Huhtasuolla ja Tikkakoskella on ollut käytössä maastoon muotoiltuja ratoja, mutta tämä on ensimmäinen rata, jota voidaan tarvittaessa siirtää. Tavoitteena on hyödyntää rataa eri kouluilla remonttien aikana. Kiertueen jälkeen rata jää Kuokkalan yhtenäiskoululle, jossa alkaa mittava lähiliikunta-rakennusprojekti kuluvan lukuvuoden aikana, toteaa liikuntapalvelujen liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen.

Kiertueella on mukana Jyväskylän Pyöräilyseura, joka järjestää kouluilla pyöräilypäivät aina kyseisen koulun Pumptrack-viikon aloittavana maanantaina. Pyöräilypäivien aikana mm. tutustutaan radalla ajamiseen, ajetaan taitoajorataa ja tehdään liikennesääntöteemaista Fillarivisaa.

Pumptrack-rata kannustaa oppilaita pyöräilemään niin välitunneilla kuin kouluajan jälkeenkin ja edistää näin lasten pyöräilytaitojen kehittymistä, kertoo Kaisa Peltonen Jyväskylän Pyöräilyseurasta.

Kiertueen ja pyöräilypäivien kohteet:

Viikko 37 Halssilan koulu (pyöräilypäivä ma 12.9. klo 9–14)
Viikko 38 Keski-Palokan koulu (pyöräilypäivä ma 19.9. klo 9–14)
Viikko 39 Keltinmäen koulu (pyöräilypäivä ma 26.9. klo 9–14)
Viikko 40 Kuokkalan yhtenäiskoulu (pyöräilypäivä ma 3.10. klo 9–14)

Lisätiedot:

Liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen, Jyväskylän kaupunki, p. 014-266 0756, mikko.pajunen@jkl.fi
Koordinaattori Kaisa Peltonen, JYPS, p. 040 778 0541, kaisa.peltonen@jyps.fi

Mutkitellen&kuljetellen -leikkipuistokiertue 6.–12.6.2016

JYPS Fillariakatemian ja JAPA ry:n Lastipyörälainaamon Mutkitellen&kuljetellen -leikkipuistokiertueella yhdistyvät kaksi Vuoden pyöräilyteoiksi palkittua pyöräilyoivallusta. Lasten ja nuorten pyöräilyn taitoajorata ja Lastipyörälainaamon lastipyörät vierailevat viikon jokaisena päivänä yhdessä Jyväskylän leikkipuistossa.

Taitoajoradalla pyöränkäsittelytaidot kehittyvät ja lainaamon fillareiden avulla on mahdollista saada tuntumaa lastipyörällä ajamiseen. – Pyöräilevän elämäntavan oppiminen lähtee liikkeelle jo lapsuudesta.  Lapsen liikenteen lukutaito kehittyy ja lastipyörän kyydissä pienempikin lapsi saa tuntuman liikenteessä toimimiseen, kertovat JYPS:in Kaisa Peltonen ja JAPA ry:n Anna Sarkkinen.

Taitoajorataa varten tulee ottaa mukaan oma fillari ja pyöräilykypärä. Jokainen taitoradan pyöräillyt saa omakseen I Cycle JKL -tarran.

Vuoden pyöräilyteoksi 2014 palkittu Mutkitellen -leikkipuistokiertue ja Vuoden pyöräilyteoksi 2015 palkittu Lastipyörälainaamo tarjoavat koko perheelle mahdollisuuden pyöräillä tänä vuonna entistäkin laajemmalla yhteistyöllä. Kiertuetta on järjestetty vuodesta 2014 lähtien. Kiertueen järjestävät Jyväskylän Pyöräilyseura ry ja JAPA ry.

Katso kiertueen pysähdyspaikat: www.jyps.fi/leikkipuistokiertue

Lisätietoja

Kaisa Peltonen, JYPS ry, kaisa.peltonen@jyps.fi, p. 040 778 0541

Koordinaattori Anna Sarkkinen, JAPA ry, etunimi.sukunimi@jkl.fi,  p. 040 593 8541

 

Koulupyörät otettiin käyttöön Lohikosken koululla

Lohikosken koululla otettiin käyttöön koulupyörät tiistaina 17.5. klo 9. Lohikosken koulun jokainen luokka saa käyttöönsä oman pyörän, joista luokat pitävät yhdessä huolta opettajien ja oppilaiden huoltajien kanssa. Koulupyörät ovat lainattavissa kaikille luokille pyöräretkillä- ja tapahtumissa. Näin jokainen oppilas pääsee osaksi pyöräilevää elämäntapaa, vaikka ei omistaisi omaa pyörää tai pyörän kuljettaminen koululle on haasteellista.

Idea koulupyöriin on lähtöisin Lohikosken koulun opettaja Juha Toikkaselta. Toikkanen pyöräilee aktiivisesti luokkansa kanssa ja toivoo pyöräilyn yleistyvän laajemmin kouluissa. JYPS tarttui erinomaiseen ideaan ja keräsi käytettyjä polkupyöriä vuoden 2015 lopussa ja korjasi ne käyttökelpoisiksi. Niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin lahjoittivat pyöriä koululle.

Koulupyöriä ei ole otettu muilla paikkakunnilla käyttöön aikaisemmin näin laajassa mittakaavassa. ”Lohikosken koulun koulupyörien pilotointi on erinomainen esimerkki ja malli siitä, miten pyöräilyä saataisiin edistettyä koulumaailmassa”, sanoo Jyväskylän Pyöräilyseuran Kaisa Peltonen.

Lisätiedot:

  • JYPS Kaisa Peltonen, 040 778 0541 tai kaisa.peltonen (at) jyps.fi
  • Lohikosken koulun opettaja Juha Toikkanen, 0400 412042, juha.toikkanen (at) jkl.fi

Pyöräilykoulutusten superviikonloppu: Pyöräilyn ohjaamisen startti la 2.4. ja Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus su 3.4.2016

Jyväskylässä järjestetään samana viikonloppuna kaksi koulutusta: lauantaina 2.4. Pyöräilyn ohjaamisen startti ja sunnuntaina 3.4. Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä JYPS, Suomen Pyöräilynohjaajat ry ja Suomen Pyöräilyunioni ry.

Voit osallistua jompaan kumpaan koulutukseen tai molempiin. Koulutukset ovat avoimia kaikille. Osallistuessasi molempiin koulutuksiin saat 20 % alennusta hinnasta.

Pyöräilyn ohjaamisen startti lauantaina 2.4.2016 klo 13–18

Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutusten (taso 1) tavoitteena on kouluttaa erityisesti avustavia ohjaajia pienimuotoisiin kaupunkiajoihin, lenkeille, retkille ja muihin pyöräilytapahtumiin. Koulutukset antavat myös valmiuksia osallistua myöhemmin varsinaisille ohjaajakursseille. Startin käyminen ei kuitenkaan ole pakollista seuraaville tasoille osallistumiseksi. Koulutukset ovat avoimia 18 vuotta täyttäneille. Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

  • ryhmän ohjaamisen perusteet
  • keskeiset toimintatavat lenkeillä, retkillä ja muissa tapahtumissa
  • olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt ja liikenteessä kulkemisen
  • olennaisimmat seikat pyöräilytapahtumien järjestämisen turvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista ja lainsäädännöstä
  • välttämättömimmät EA-taidot ja pyöränhuoltotoimet.

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus sunnuntaina 3.4.2016 klo 13–18

Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksessa käsitellään lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteita. Koulutus on suunnattu lasten toiminnasta kiinnostuneille pyöräilynohjaajille, apuohjaajille, valmentajille sekä koulujen ja päiväkotien opettajille. Koulutuksessa perehdytään lasten ja nuorten ohjaamisen erityiskysymyksiin sekä monipuolisen, innostavan ja turvallisen harrastustoiminnan järjestämiseen pyöräilyseuroissa tai kouluissa. Koulutus koostuu luennoista, keskusteluista ja käytännön harjoituksia ulkona asfalttikentällä.

Lasten ja nuorten ohjaamisen koulutus toimii täydentävänä osana valtakunnallista pyöräilynohjaajakoulutusta tai erillisenä koulutuksena aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksen sisällöt:

  • lasten ja nuorten pyöräilyn ohjaamisen perusteet
  • monipuoliset harjoitteet harrasteryhmissä, kouluissa ja trialissa
  • turvallisuus ja EA-taidot
  • lasten ja nuorten valmennuksen perusteet

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen

Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, kokoustila Talvikki (Matarankatu 6, Jyväskylä).

Osallistumismaksu: Yhden päivän koulutus 50 €. Mikäli osallistut molempien päivien koulutuksiin, yhteishinta 80 €.

Koulutukset ovat ilmaisia niille JYPS ry:n jäsenille, jotka sitoutuvat vähintään apuohjaamaan toiminnassa. Suosittelemme voimakkaasti sitä, että yhdistykset tms. maksavat jäsentensä osallistumismaksun.

Varusteet: Osallistujilla tulee olla lauantain 2.4. koulutuksessa mukana  oma pyörä ja kypärä. Sunnuntain 3.4. koulutuksessa oma pyörä ei ole pakollinen, mutta pääset kokeilemaan harjoitteita paremmin pyörän kanssa. Otathan mukaan säänmukaiset varusteet. Osallistujia ei ole vakuutettu.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen koulutuksiin tapahtuu samalla sähköisellä lomakkeella tiistaihin 29.3. mennessä: http://urly.fi/yTL. Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 5 hlö per koulutus. Saat sähköpostiisi vahvistuksen, maksutiedot ja lisätietoa koulutuksesta viimeistään viikon 12 lopussa.

Facebook-tapahtuma

Lisätiedot: Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 778 0541.