Artikkelit

Ohjaajaksi JYPSin lasten ja nuorten Fillariakatemiaan 2022?

Etsimme useita uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa noin 2–17-vuotiaille. Ryhmiä, kursseja ja leirejä on lähemmäs 20 vuosittain. Säännöllisessä pyöräilytoiminnassa on mukana noin 150 lasta ja nuorta. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle, mutta ohjelmaa on myös talvikaudella.

Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista. Valikoimassa on useita pyöräilyn alalajeja. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla. Ohjaajatilanteen mukaan järjestämme esimerkiksi alamäki- ja koulujen iltapäiväryhmiä. Tavoitteellisesti maastopyöräilyä harjoittelevien Junior Team hakee myös uusia ohjaajia.

Pyrimme löytämään työntekijöitä, jotka sitoutuvat ohjaamaan toimintaa viikoittain vähintään huhti-toukokuusta syyskuulle. Toivottavaa on, että ohjaajat voisivat toimia tehtävissä myös talvikaudella ja useampinakin vuosina.

Työ soveltuu esimerkiksi liikunnan tai muun ohjausalan opiskelijalle. Toivomme sinulta innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisesta, mahdollisesti kokemusta lapsiryhmien vetämisestä sekä reilua ja rentoa asennetta. Kokemus fillaroinnin ohjaamisesta ei ole välttämätöntä, mutta (maasto)pyöräilytausta helpottaa merkittävästi oppimista. Ohjaajan on oltava täysi-ikäinen. Järjestämme koulutusta ja opastusta uusille ohjaajille.

Oma maastopyörä on toivottava mutta ei välttämätön. Yhdistyksellä on pari lainattavaa sähkömaastopyörää ohjaajien käyttöön.

Mahdollista on saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja liikkumisen ohjauksen hankkeista. Suunnittelemme ja järjestämme runsaasti pyöräilyn esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta fillarilla kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa.

Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:

  • pyöräilynohjaajakoulutuksen ruokailuineen 2.–3.4. ja 23.–24.4.
  • Ensiapu 1 -kurssin tai hätäensiapukurssin arki-iltaisin maalis-huhtikuussa
  • tarvittaessa maastopyöräilykurssin toukokuussa
  • tarvittaessa kevään ja kesän aikana pyöränhuoltokoulutusta
  • ohjaus- ja työtunteja joustavasti viikoittain 2–jopa 40
  • Fillariakatemiassa ohjauspalkan 20 €/tunti ja lomakorvauksen
  • lisäkorvauksen mahdollisista vastuuohjaajatehtävistä
  • lainapyöriä tai pienen korvauksen oman pyörän käyttämisestä
  • kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
  • mukavan ohjaustiimin ja muita työntekijöitä tukemaan toimintaa.

Lasten ja nuorten ohjaajien rikosrekisteriotteet tarkastetaan ennen tehtävien aloittamista.

Hakeminen

Lähetä hakemus nettilomakkeella 18.2.2022 mennessä!

Lisätietoja

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjiltä:

  • Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, 040 031 8603
  • Joonas Hiltunen, joonas.hiltunen (ät) dnainternet.net, 044 975 7409.

Kuva: Touho Häkkinen.

Ilmaiset tutustumiset 8–13-vuotiaiden talvikauden vaihtuvalajiseen ryhmään 3. ja 5.1.2022

Järjestämme ilmaiset ja avoimet tutustumiset JYPSin Fillariakatemian talvikauden vaihtuvalajiseen ryhmään. Ryhmä on tarkoitettu kaikille noin 8–13-vuotiaille.

  • Tutustumiskerta 1: MA 3.1. klo 17–18.15, Kortepohjan koulun kenttä, luistelua ja pallopelejä – ilmoittautuminen
  • Tutustumiskerta 2: KE 5.1. klo 17–18.15, Jyväsjärven matkaluistelurata, luistelu – ilmoittautuminen

Talvikauden vaihtuvalajinen ryhmä

Talvikauden vaihtuvalajisessa ryhmässä liikutaan viikoittain lokakuulta huhtikuulle monipuolisesti niin ulkona kuin sisällä. Kelien salliessa maastopyöräillään pääasiassa poluilla. Toisinaan voidaan ryhmän halutessa kokeilla esimerkiksi hiihtoa ja luistelua. Jos kelit ovat haastavat, niin ohjelmassa on sisäliikuntaa Cygnaeuksen koulun salissa: lähinnä pallopelejä sekä välillä kehonhuoltoa. Tarkan ohjelman rakennamme osallistujien toiveiden pohjalta.

Ryhmän kevätkauden ilmoittautuminen on käynnissä!

Lisätietoja

  • ryhmän nettisivu
  • ryhmän vastuuohjaaja Miia Hoisko, 044 205 3301 tai miiahoisko (ät) gmail.com

Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -webinaari perjantaina 26.11.2021 klo 13–16.15

(Kuva: Touho Häkkinen.)

Kaikille kiinnostuneille avoin ja ilmainen valtakunnallinen webinaari lasten ja nuorten pyöräilytoiminnasta sekä pyörällä kulkemisen edistämisestä.

Webinaarin järjestävät JYPS Fillariakatemia / Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hanke, Suomen Pyöräilynohjaajat, Pyöräilykuntien verkosto ja Suomen Pyöräily.

Tervetuloa kehittämään ja lisäämään lasten ja nuorten fillarointia!

Ohjelma

Webinaarin tallenne on julkaistu JYPSin YouTubessa ja diaesitykset JYPSin SlideSharessa.

Ilmoittautuminen

Webinaariin voi ilmoittautua nettilomakkeella torstaihin 25.11. mennessä.

Lisätietoja

    • Facebook-tapahtuma
    • JYPS, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Suomen Pyöräilynohjaajat, Matti Pesu, mattipesu (ät) gmail.com, 040 534 0455
    • Pyöräilykuntien verkosto, Sanna Ojajärvi, sanna.ojajarvi (ät) poljin.fi, 040 527 5632

Fillariakatemian stipendejä vähävaraisille 2021

Tarjoamme stipendejä Fillariakatemian kesäkauden 2021 ryhmiin osallistumiseen ja pyöräilyvarusteiden hankintaan. Stipendit on tarkoitettu Fillariakatemian ohjatuista ryhmistä kiinnostuneille 2–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, joiden ei olisi muuten taloudellisesti mahdollista osallistua toimintaan.

Tarjolla on viisi stipendiä, joihin sisältyy:

  • ilmainen osallistuminen vapaavalintaiseen Fillariakatemian kesäkauden 2021 ryhmään, kurssille tai leirille
  • 100 euron lahjakortti pyöräilyn erikoisliike Ride Cycle Storeen.

Molemmat osiot on käytettävä stipendin vastaanottaessaan.

Stipendit ovat osa Fillariakatemian Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hanketta, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea.

Stipendihakemus on jätettävä sähköisellä lomakkeella perjantaihin 21.5. mennessä. Stipendien saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viimeistään maanantaina 24.5.

Lisätietoja

  • Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi, 050 303 8703.

JYPSille opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea vuodelle 2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt JYPSille seuratukea vuodelle 2021. Saimme tukea Fillariakatemian kehittämishankkeelle Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan. Myönnetyn avustuksen suuruus on 16 500 €. Paikallisen omarahoituksen kanssa hankkeen budjetti on noin 30 000 €.

Hankkeeseen sisältyy Fillariakatemian hallinnon kehittämistä, uusien ohjaajien kouluttamista ja ohjaajien toimintaedellytysten parantamista, uusien viikkoryhmien käynnistämistä ja aiempien ryhmien kehittämistä, lasten ja nuorten osallisuuden lisäämistä, vähävaraisten pyöräilyharrastuksen tukemista sekä hyvien toimintakäytäntöjen levittämistä muuallekin. Osa hankkeen toimenpiteistä on jo tehty alkuvuoden 2021 aikana: olemme mm. laatineet Fillariakatemiaan kattavan 25-sivuisen toimintaohjeen, valinneet Fillariakatemiaan 7 uutta ohjaajaa sekä suunnitelleet kesäkaudelle 5 uutta viikkoryhmää ja 3 leiriä.

Saimme tukea 2-vuotiselle kehittämishankkeelle. Vuoden 2022 rahoitus haetaan myöhemmin erikseen.

Seuratuesta ja myönnetyistä avustuksista on lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Lisätietoja

  • Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi tai 050 303 8703.

Fillariakatemian kesäkauden toimintainfo maanantaina 26.4.2021 klo 17–18

JYPSin Fillariakatemia tarjoaa läpi kesän ja vuoden lapsille ja nuorille mukavaa ja monipuolista pyöräilytoimintaa Jyväskylässä.

Tälle vuodelle on ohjelmoitu seuraavia ryhmiä ja toimintoja:

    • Fillarikoulu 5–7-vuotiaille 17.–26.5.
    • Fillarikoulu 8–13-vuotiaille 18.–27.5.
    • Potkuttelijat 2–4-vuotiaille 8.6.–24.8.
    • Nappularyhmä 5–7-vuotiaille 31.5.–30.8.
    • Maastoryhmä 8–13-vuotiaille 1.6.–28.9.
    • Maastoryhmä 8–13-vuotiaille tytöille 3.6.–30.9.
    • Maastoryhmä 14–17-vuotiaille 2.6.–29.9.
    • Vauhtiryhmä 7–13-vuotiaille 10.6.–26.8.
    • Alamäkiryhmä 9–15-vuotiaille 9.6.–25.8.
    • BMX-ryhmä 6–9-vuotiaille 7.6.–20.9.
    • BMX-ryhmä 10–15-vuotiaille 7.6.–20.9.
    • Talvikauden BMX-ryhmä 6–15-vuotiaille loka-huhtikuussa
    • Perheretkiä kesä-elokuussa
    • Trial-ryhmä 3–18-vuotiaille 5.5.–6.10.
    • Halli-trial 3–18-vuotiaille loka-huhtikuussa
    • Maastopyöräilypainotteinen päiväleiri ma–pe 7.–11.6.
    • Maastopyöräilypainotteinen päiväleiri ma–pe 14.–18.6.
    • Maastopyöräilypainotteinen viikonloppuleiri Hankasalmen Häähnillä pe–su 9.–11.7.
    • Junior Team tavoitteellisesti harjoitteleville 8–19-vuotiaille vuoden ympäri
    • Talvikauden vaihtuvalajinen ryhmä loka-huhtikuussa.

Tule toimintainfoon kuuntelemaan ja kysymään ryhmistä, niiden aikatauluista ja sisällöistä sekä tutustumaan ohjaajiin! Info pidetään webinaarina Google Meetin kautta.

Ilmoittaudu infoon JYPSin Nimenhuudossa (Nimenhuudon tunnuksia ei tarvita), Facebook-tapahtumassa tai lähettämällä sähköposti osoitteeseen pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi.

Tervetuloa lapset, nuoret, vanhemmat ja huoltajat!

JYPSin Junior Team kehittyy ja ohjattuja harjoituksia myös tavoitteellisesti harjoitteleville nuorille aikuisille – Jesper Lindahl vetämään vauhdikkaita treenejä 2021

Kuvassa Jesper Lindahl. Kuva Touho Häkkinen.

Vauhdikkaampi harjoitusryhmä Junior Teamiin

JYPSin Junior Team järjestää ohjattua toimintaa tavoitteellisesti erityisesti maastopyöräilyä harjoitteleville 12–19-vuotiaille. Tähän asti tiimin harjoituksia on järjestetty yhdessä ryhmässä. Nyt tiimin toimintaa kehitetään. Pyöräilyharjoituksia aletaan järjestää erikseen hitaammassa ja vauhdikkaammassa ryhmässä – tätä varten perustetaan tiimin sisälle jatkoryhmä, aiemman perusryhmän lisäksi. Tämä mahdollistaa erityisesti enemmän treenanneille ja jo menestyksekkäästi ajaneille paremmat ja kovatasoisemmat kestävyysharjoitukset. Samalla Junior Team tarjoaa yhtenäisen harjoittelupolun noin 12-vuotiaasta alkaen aikuiseksi asti.

Vauhdikkaita treenejä kilpailuihin tähtääville

Junior Teamin jatkoryhmän ohessa alamme tarjota vauhdikkaita ohjattuja pyörätreenejä kestävyystyyppisiin kilpailuihin tähtääville nuorille aikuisille. Osallistujilla pitää olla jo aiempaa kokemusta kestävyysharjoittelusta ja mielellään myös kilpailustartteja. Yhteistreenejä on tarkoitus järjestää säännöllisesti viikoittain toukokuusta eteenpäin, jos kiinnostuneita ilmoittautuu riittävästi. Toiminnassa on kuukausimaksu, jolla katetaan ryhmän ohjaamisen kustannukset. Kuukausimaksun suuruus riippuu järjestettävien treenien ja toimintaan osallistuvien määrästä.

Jesper Lindahl harjoitusten vetäjäksi

Vauhdikkaampia treenejä alkaa vetää Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikkaa opiskeleva Jesper Lindahl. Jesper ajaa Porvoon Akilleksen väreissä kilpaa niin maantiellä kuin maastossakin. Lisäksi Jesper on kilpaillut menestyksekkäästi muun muassa pyöräsuunnistuksessa. Paikallisesti Jesper on ajanut muun muassa Ride Cycle Store Cupin kisoja.

Lisätietoja

Junior Teamin toimintaan voi ilmoittautua mukaan tiimin sivuilta löytyvällä nettilomakkeella. Tiimiin voi hakea koska tahansa.

Vähintään 20-vuotiaana aikuisena voit ilmoittaa kiinnostuksesi treeneihin tällä lomakkeella.

Lisätietoja myös:

  • Junior Teamin joukkueenjohtaja Jarno Niiranen, jarno.k.niiranen (ät) gmail.com, 040 763 2749
  • Jesper Lindahl, jesper.lindahl.urhk (ät) gmail.com, 040 836 1669
  • JYPSin pj Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Fillariakatemian toivekysely 2021

JYPSin Fillariakatemia järjestää monipuolista lasten, nuorten ja perheiden toimintaa. Vuoden 2021 kesäkauden ja talvikauden 2021–2022 toimintaa ja ryhmiä suunnitellaan parhaillaan.

Millaista toimintaa haluaisitte Fillariakatemiassa olevan? Mihin ryhmään tai ryhmiin perheenne, sinä tai lapsesi haluaisitte osallistua?

Vastatkaa toivekyselyyn viimeistään keskiviikkona 24.3.! Toimintaa suunnitellaan kyselyn perusteella.

Ohjaajaksi JYPSin lasten ja nuorten Fillariakatemiaan 2021?

Etsimme useita uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolisesti ohjelmaa noin 5–18-vuotiaille. Fillarikouluja ja harrasteryhmiä on noin kymmenen vuosittain. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle. Vuonna 2021 tavoitteena on käynnistää myös uusia ryhmiä.

Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista. Valikoimassa on useita pyöräilyn alalajeja. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla. Ohjaajatilanteen mukaan järjestämme esimerkiksi BMX-, alamäki- ja koulujen iltapäiväryhmiä. Tavoitteellisesti maastopyöräilyä harjoittelevien Junior Team hakee myös uusia ohjaajia.

Pyrimme löytämään ohjaajia, jotka sitoutuvat ohjaamaan toimintaa viikoittain vähintään toukokuusta syyskuulle. Mahdollista on toimia ohjaajana myös vuoden ympäri ja useita vuosia. Junior Teamin toiminta on ympärivuotista. Tavoitteena on käynnistää Fillariakatemian vaihtuvalajinen talviryhmä syksyllä 2021.

Työ soveltuu esimerkiksi liikunnan tai muun ohjausalan opiskelijalle. Toivomme sinulta innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisesta, mahdollisesti kokemusta lapsiryhmien vetämisestä sekä reilua ja rentoa asennetta. Kokemus fillaroinnin ohjaamisesta ei ole välttämätöntä, mutta pyöräilytausta helpottaa oppimista. Ohjaajan on oltava täysi-ikäinen. Järjestämme koulutusta ja opastusta uusille ohjaajille.

Oma maastopyörä on toivottava mutta ei välttämätön. Yhdistys on hankkimassa muutamia lainapyöriä ohjaajien käyttöön.

Mahdollista on saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja liikkumisen ohjauksen hankkeista. Suunnittelemme ja järjestämme runsaasti esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta pyörällä kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa.

Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:

  • Pyöräilynohjaajakoulutuksen ruokailuineen 10.–11.4. ja 24.–25.4.
  • Ensiapu 1 -kurssin tai hätäensiapukurssin arki-iltaisin huhti-toukokuun taitteessa
  • tarvittaessa maastopyöräilykurssin toukokuun lopussa
  • tarvittaessa kevään ja kesän aikana pyöränhuoltokoulutusta
  • ohjaus- ja työtunteja joustavasti viikoittain 2–jopa 40
  • Fillariakatemiassa palkan 20 €/tunti ja lomakorvauksen
  • lisäkorvauksen mahdollisista vastuuohjaajatehtävistä
  • lainapyöriä tai pienen korvauksen oman pyörän käyttämisestä
  • mukavan ohjaustiimin ja muita työntekijöitä tukemaan toimintaa.

Hakeminen

Lähetä hakemus nettilomakkeella 7.3.2021 mennessä!

Lisätietoja

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjältä Pilvi Laukkaselta, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi tai 050 303 8703.

TietoAkseli mukana hyväntekeväisyyskampanja Utsjoki-polkaisussa 2020 – lahjoitusvarat JYPSin Fillariakatemialle

TietoAkselin järjestelmäkoordinaattori Leena Rautiainen aikoo pyöräillä heinäkuussa 2020 Jyväskylästä Suomen pohjoiskärkeen Utsjoelle. Matkaa kertyy arviolta noin 1200 kilometriä.

Retkeen liittyy hyväntekeväisyyskampanja. TietoAkseli lahjoittaa jokaisesta Leenan polkemasta kilometristä yhden euron hyvään tarkoitukseen. Leena on intohimoinen pyöräilyharrastaja, joten lahjoituskohteeksi on valittu JYPSin Fillariakatemia.

JYPS käyttää lahjoitusvarat monipuoliseen lapsille, nuorille ja perheille tarkoitettuun pyöräilytoimintaan: lenkkeihin, retkiin, kursseille, koulutuksiin, tapahtumiin sekä liikenne- ja pyöräilykasvatukseen.

Voit tutustua Leenaan paremmin ja seurata hänen pyöräilykampanjansa etenemistä Instagramissa hastagilla #Utsjokipolkaisu.

TietoAkseli haastaa myös asiakkaansa ja yhteistyökumppaninsa mukaan ja lahjoittamaan polkaisurahoja hyvään tarkoitukseen!

Lisätietoja

  • markkinointi- ja viestintäjohtaja Suvi Vilokkinen-Määttä, TietoAkseli Group, 010 3472 870, suvi.vilokkinen-maatta (ät) tietoakseli.fi
  • Fillariakatemian vetäjä Pilvi Laukkanen, JYPS, 050 303 8703, pilvi.laukkanen (ät) jyps.fi

TietoAkseli Group

TietoAkseli Group tarjoaa asiakkailleen taloushallinnon, taloudellisen neuvonannon, tilintarkastuksen sekä yritysjärjestelyjen keskitettyä osaamista. Konserniin kuuluvat taloushallinnon asiantuntijayritys UHY TietoAkseli, yritysjärjestelyiden neuvonantaja Vinanssi Corporate Finance sekä tilintarkastuspalveluihin erikoistunut UHY ValueMiners. TietoAkseli Group on suomalainen perheyritys ja Perheyritysten liiton jäsen sekä osa kansainvälistä UHY-yritysketjua. UHY:n itsenäiset jäsentoimistot tarjoavat johdon konsultoinnin ja taloushallinnon asiantuntijapalveluja lähes 100 maassa. Konsernin liikevaihto viime vuonna oli 9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 140.