Artikkelit

Ohjaajaksi lasten ja nuorten Fillariakatemiaan 2023?

Etsimme uusia ohjaajia JYPSin Fillariakatemiaan. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa noin 2–17-vuotiaille. Ryhmiä, kursseja ja leirejä on lähemmäs 20 vuosittain. Säännöllisessä pyöräilytoiminnassa on mukana noin 150 lasta ja nuorta. Eniten toimintaa on toukokuusta syyskuulle, mutta ohjelmaa on myös talvikaudella. Lisäksi järjestämme keväisin ja syksyisin koulujen iltapäiväkerhoja ja muita pyöräilytapahtumia.

Fillariakatemian toiminta on maastopyöräilypainotteista, mutta valikoimassa on useita pyöräilyn alalajeja. Akatemiassa opastetaan myös liikennesääntöihin ja liikenteessä kulkemiseen. Pienempien lasten ryhmissä pyöräilytaitoja opetellaan pelien ja leikkien avulla. Junior Teamissa erityisesti maastopyöräilyä harjoitellaan tavoitteellisesti.

Mahdollista on saada lisätyötunteja JYPSin muista toiminnoista ja liikkumisen ohjauksen hankkeista. Suunnittelemme ja toteutamme runsaasti pyöräilyn esittely- ja huoltotapahtumia sekä muuta fillarilla kulkemisen edistämistä, kuten Jyväskylän Pyöräilyviikkoa.

Edellytämme Fillariakatemian ohjaajilta:

Toivomme Fillariakatemian ohjaajilta:

  • pyöräilynohjaajakoulutuksen käymistä; palkka on tällöin suurempi
  • liikunta-, ohjaus- tai kasvatusalan koulutusta tai vastaavaa työkokemusta
  • pyöräilyharrastustaustaa erityisesti maasto-, alamäki- tai BMX-pyöräilystä
  • kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta 
  • oman (maasto)pyörän käyttömahdollisuutta
  • innostusta oppia uutta pyöräilyn ohjaamisen parissa
  • rentoa ja reilua asennetta.

Tarjoamme Fillariakatemian ohjaajille:

Lasten ja nuorten ohjaajien rikosrekisteriotteet tarkastetaan ennen tehtävien aloittamista.

Hakeminen

Lähetä hakemus nettilomakkeella 21.2.2023 mennessä! Edit: Kaipaamme vielä lisää maasto- ja alamäkitaitoisia ohjaajia, joten näistä tehtävissä voi olla yhteydessä vielä 20.3. asti!

Lisätietoja

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä Fillariakatemian vetäjältä:

  • Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, 040 031 8603

Fillariakatemian kesäkauden toimintainfo webinaarina keskiviikkona 5.4.2023 klo 18–19

JYPSin Fillariakatemia järjestää lapsille, nuorille ja perheille mukavaa, monipuolista ja ympärivuotista pyöräilytoimintaa Jyväskylässä.

Tule kaikille avoimeen infoon kuuntelemaan ja kysymään Fillariakatemian tämän vuoden ryhmistä ja toiminnoista sekä tutustumaan ohjaajiin! Info pidetään webinaarina Google Meetin kautta.

Ilmoittaudu infoon JYPSin Nimenhuudossa (Nimenhuudon tunnuksia ei tarvita), Facebookissa tai lähettämällä sähköposti osoitteeseen: pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

Tervetuloa lapset, nuoret, vanhemmat ja huoltajat!

Fillariakatemian tämän vuoden ryhmät, leirit, opastukset ja muita toimintoja

Tälle vuodelle on tähän mennessä ohjelmoitu seuraavia toimintoja.

Fillarikoulut keväällä

Viikkoryhmät kesäkaudella

Viikkoryhmiä talvikaudella

Kesäleirit

Muuta toimintaa Fillariakatemian osallistujille

Päiväkoti- ja koulutapahtumia

Fillariakatemian kauden päättäjäiset ja pikkujoulut 18. ja 19.12.2022

Toivotamme kaikki vuonna 2022 Fillariakatemian toimintaan osallistuneet ja akatemian toiminnasta kiinnostuneet JYPSin jäsenet ja heidän perheensä mukaan kauden päättäjäisiin ja pikkujouluihin. Kauden päättäjäiset järjestetään kahdessa osassa, joista voi valita osallistuvansa jompaan kumpaan tai molempiin. Osallistuminen on ilmaista.

Ensimmäinen osa järjestetään Jyväskylän skeitti- ja trial-hallilla sunnuntaina 18.12. klo 9.45–11.45. Tapahtumassa on mahdollista kokeilla BMX-pyöräilyä omilla tai JYPSin lainapyörillä. Tarjolla on ainakin glögiä ja piparia. Otathan kokeiluja varten mukaan vähintään oman kypärän sekä sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja kengät.

Toinen osa järjestetään nuotioretkenä Haukanniemeen maanantaina 19.12. klo 17–18.30. Lähtö tapahtuu Wilhelm Schildtin kadun päästä klo 17. Osallistujamäärästä riippuen ajetaan yhtenä tai kahtena letkana nuotiopaikalle, josta palataan noin klo 18.30. Tarjolla on nuotioeväitä. Lämmintä juotavaa, taukotakki ja istuinalusta kannattaa ottaa mukaan. Retki on samalla osa talvikauden vaihtuvalajista maastopyöräilypainotteista ryhmää, johon mahtuu vielä uusia osallistujiakin. Ryhmä jatkuu keväällä 24.4.2023 asti.

Kauden päättäjäiset sisältyvät Fillariakatemian Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hankkeeseen, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea.

Ilmoittautuminen

Facebook

Kauden päättäjäiset löytyvät myös Facebookista.

Lisätietoja

  • Fillariakatemian vetäjä Pihla Kilpeläinen, 040 031 8603, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi
  • Fillariakatemian vetäjä Joonas Hiltunen, 044 975 7409, joonas.hiltunen (ät) jyps.fi

Fillariakatemian kesäkauden 2022 palautekysely

Fillariakatemian kesäkauden 2022 palautekysely on avoinna. Kyselyllä kerätään palautetta Fillariakatemian kesäkauden 2022 toimintaan osallistuneilta ja heidän huoltajiltaan. Palautteen avulla voimme kehittää Fillariakatemian toimintaa ensi vuotta varten.

Toivomme, että soveltuvilta osin kyselyyn vastataan yhdessä Fillariakatemian osallistujan kanssa. Kyselyyn voi vastata joko anonyymisti tai omalla nimellä. Kysely on auki 4.12.2022 asti.

Kyselyyn voi vastata täällä!

 

Fillariakatemian pikaluistelukokeilu tiistaina 13.12.2022

Järjestämme pikaluisteluseura KENSUn kanssa kaikille fillariakatemialaisille ja heidän perheilleen avoimen ja ilmaisen pikaluistelukokeilun Viitaniemen tekojäällä tiistaina 13.12. klo 19–20.30.

Pikaluistelukokeiluun osallistuakseen täytyy hallita luistelun perustaidot, mutta pikaluistelukokemusta ei tarvitse olla. Jos haluaa kokeilla pikaluistimia ilmaiseksi, kannattaa kengänkoko ilmoittaa etukäteen sähköpostilla: pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi. Lainaluistimista huolimatta omat luistimet kannattaa olla mukana, sillä pikaluistimia ei välttämättä riitä kaikille yhtä aikaa. Ulkoliikuntaan sopivan vaatetuksen lisäksi oma kypärä kannattaa ottaa mukaan.

Kokeilu on samalla osa JYPSin talvikauden vaihtuvalajista maastopyöräilypainotteista ryhmää, johon mahtuu vielä uusia osallistujiakin. Ryhmä jatkuu keväällä 24.4.2023 asti.

Kokeilu sisältyy myös Fillariakatemian Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hankkeeseen, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea.

Ilmoittautuminen

Luistelukokeiluun voi ilmoittautua Nimenhuudossa.

Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan 2 -webinaari perjantaina 2.12.2022 klo 13–16

(Kuva: Touho Häkkinen.)

Kaikille kiinnostuneille avoin ja ilmainen valtakunnallinen webinaari lasten ja nuorten pyöräilytoiminnasta sekä fillarilla kulkemisen edistämisestä.

Webinaarin järjestävät JYPS Fillariakatemia / Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hankeSuomen PyöräilynohjaajatPyöräilykuntien verkosto ja Suomen Pyöräily.

Tervetuloa kehittämään ja lisäämään lasten ja nuorten fillarointia!

Ohjelma

Webinaarin tallenne on julkaistu YouTubessa ja diaesitykset SlideSharessa. Ylle on lisätty suorat linkit esityksiin.

Ilmoittautuminen

Webinaariin voi ilmoittautua nettilomakkeella torstaihin 1.12. mennessä.

Facebook-tapahtuma

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Vuoden 2021 webinaarin materiaalit

Viime vuoden vastaavan webinaarin tallenne ja diaesitykset löytyvät linkkeinä tiedotteesta.

Lisätietoja

    • JYPS, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Suomen Pyöräilynohjaajat, Matti Pesu, mattipesu (ät) gmail.com, 040 534 0455
    • Pyöräilykuntien verkosto, Sanna Ojajärvi, sanna.ojajarvi (ät) poljin.fi, 040 527 5632

Fillariakatemian stipendit vähävaraisille 2022 – haku perjantaihin 3.6. mennessä

Jaamme stipendejä Fillariakatemian kesäkauden 2022 ryhmiin osallistumiseen ja pyöräilyvarusteiden hankintaan. Stipendit on tarkoitettu Fillariakatemian ohjatuista ryhmistä kiinnostuneille 2–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, joiden ei olisi muuten taloudellisesti mahdollista osallistua toimintaan.

Tarjolla on viisi stipendiä, joihin sisältyy:

Molemmat osiot on käytettävä stipendin vastaanottaessaan.

Stipendit ovat osa Fillariakatemian Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -hanketta, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea 2021–2022.

Stipendihakemus on jätettävä sähköisellä lomakkeella perjantaihin 3.6. (hakemiselle on annettu viikko jatkoaikaa!) mennessä. Stipendien saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viimeistään maanantaina 6.6.2022.

Lisätietoja

  • Fillariakatemian vetäjä Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, 040 031 8603.

JYPSille opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea vuodelle 2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt JYPSille seuratukea vuodelle 2022. Saimme tukea Fillariakatemian Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan -kehittämishankkeen toiselle vuodelle. Myönnetyn avustuksen suuruus on 17 500 €. Paikallisen omarahoituksen kanssa hankkeen budjetti on noin 35 000 €.

Hankkeeseen sisältyy Fillariakatemian hallinnon kehittämistä edelleen, uusien ohjaajien kouluttamista, ohjaajien toimintaedellytysten parantamista, uusien ryhmien käynnistämistä, aiempien ryhmien kehittämistä, osallistujamäärien kasvattamista, lasten ja nuorten osallisuuden lisäämistä, vähävaraisten pyöräilyharrastuksen tukemista sekä hyvien toimintakäytäntöjen levittämistä muualle Suomeen. Osa hankkeen toimenpiteistä on jo tehty alkuvuoden 2022 aikana: olemme mm. päivittäneet ja kehittäneet Fillariakatemian toimintaohjeita ja käytäntöjä, valinneet ja kouluttaneet useita uusia ohjaajia sekä suunnitelleet 4 kokonaan uutta ryhmää.

Seuratuesta ja myönnetyistä avustuksista on lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Lisätietoja

  • Fillariakatemian vetäjät Pihla Kilpeläinen, 040 031 8603, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi, ja Joonas Hiltunen, 044 975 7409, joonas.hiltunen (ät) dnainternet.net.
  • toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen, 041 544 2195, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi.

Fillariakatemian kesäkauden toimintainfo webinaarina keskiviikkona 27.4.2022 klo 17–18

JYPSin Fillariakatemia järjestää lapsille, nuorille ja perheille mukavaa, monipuolista ja ympärivuotista pyöräilytoimintaa Jyväskylässä.

Tule kaikille avoimeen infoon kuuntelemaan ja kysymään Fillariakatemian tämän vuoden ryhmistä ja toiminnoista sekä tutustumaan ohjaajiin! Info pidetään webinaarina Google Meetin kautta.

Ilmoittaudu infoon JYPSin Nimenhuudossa (Nimenhuudon tunnuksia ei tarvita), Facebookissa tai lähettämällä sähköposti osoitteeseen: pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

Tervetuloa lapset, nuoret, vanhemmat ja huoltajat!

Fillariakatemian tämän vuoden ryhmät, leirit, opastukset ja muita toimintoja

Tälle vuodelle on tähän mennessä ohjelmoitu seuraavia toimintoja:

Fillariakatemian toivekysely 2022

JYPSin Fillariakatemia järjestää monipuolista lasten, nuorten ja perheiden pyöräilytoimintaa. Vuoden 2022 kesäkauden ja talvikauden 2022–2023 toimintaa ja ryhmiä suunnitellaan parhaillaan.

Millaista toimintaa haluaisitte Fillariakatemiassa olevan? Mihin ryhmään tai ryhmiin perheenne, sinä tai lapsesi haluaisitte osallistua?

Vastatkaa toivekyselyyn viimeistään sunnuntaina 20.3.! Toimintaa suunnitellaan kyselyn perusteella.