Lausunto Äänekosken Uudistuvan ydinkeskustan asemakaavasta I
Äänekosken kaupunki kehittää keskusta-aluettaan. Keskustaan on laadittu ”Uudistuvan ydinkeskustan asemakaava I ” -luonnos. Kaavaluonnoksessa esitetään torin siirtämistä uuteen paikkaan, uusien kerrostalojen rakentamista jne. Kaupunki pyysi meiltä lausuntoa luonnoksesta.
Näkemyksemme mukaan kaavaehdotus vie keskustan kehittämistä oikeaan suuntaan. Esimerkiksi lisärakentaminen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistäminen keskustassa ovat kannatettavia tavoitteita. ”Suunnittelun yhtenä lähtökohtana pidetään jatkuvien, toimivien ja turvallisten jalankulku- ja pyörätieyhteyksien muodostaminen kaupungin
ydinkeskustan ja sitä ympäröivän maankäytön välille.”
Kaavaehdotuksessa on myös merkittäviä puutteita. Pyöräväyläjärjestelyt eivät vielä ole parhaat mahdolliset. Merkittävin puute lienee pyöräpysäköinnin unohtaminen suunnitelmasta kokonaan. Autopaikkamäärille kaava-alueella esitetään tarkat vaatimukset, mutta pyöräpysäköinnistä ei suunnitelmassa sanota sanaakaan. Pyöräpysäköinti on otettava mukaan lopulliseen kaavaan, muuten alueen ja sen uusien talojen pyöräpysäköinti todennäköisesti jää perinteiseen suomalaiseen tapaan heikkotasoiseksi ja riittämättömäksi.
Voit lukea lausuntomme pdf-muodossa täältä.